Älä ymmärrä taidetta

Olen kulttuuriurpo. En oikein löydä samaistumispintaa maalaustaiteen, tanssin, teatterin tai musiikin kuluttajana.

Olen yrittänyt jäljittää, mistä kulttuurivieraantumiseni johtuu. Joulu ja kirjastokortti pitävät huolen, että lukeminen sentään kuuluu repertuaariini, mutta miksi koen, että muu kulttuuri ei?

Olen ennakkoluuloinen. Miellän kulttuuritapahtumat lähinnä puuduttaviksi pönötysbileiksi ja kultturiharrastuksen kuuluvan kulttuuritädeille. En ole pätkääkään intohimoinen tunneihminen, joka kyynelehtisi kauneuden äärellä - en halua pilata muiden fiiliksiä sillä, etten tajua. Koska taidettahan pitää jotenkin mystisesti ymmärtää.

Onneksi joudun säännöllisesti epämukavuusalueelle. Syyllinen on Koti-insinööri, joka haluaa itseään muistettavan aineettomilla lahjoilla. Plaraan siis aina merkkipäivien alla sähköisiä lippukauppoja kämmenet hioten. Viimeisin hankintani oli liput painotaiteilija Iiro Rantalan konserttiin, jossa hän soitti John Lennonin musiikkia.

Olihan kerrassaan hieno kokemus. Ja sen tarjoili (ryppyiseen paitaan pukeutunut) mies ja flyygeli.

En tiennyt, että pianisti voi olla niin hauska. Enkä sitä, että flyygelistä voi hakata esiin täydellistä kauhumusiikkia Imaginen tahtiin. Ja että koskettimet ovatkin oikeastaan lyömäsoitin. Tai että tunkemalla koneistoon pari pyyheliinaa saa soittimesta esiin aivan eri saundin ja pianokonsertissa yleisöä voi pyytää laulamaan mukana.

Jäin koskettuneeksi. Äärimmäistä, totesi myös Koti-insinööri. Vaikka olemme musiikillisesti täysin eri levelillä, meille heräsi samoja kysymyksiä. Syntyi keskustelua.

Siitä sitten tulikin sellainen ahaa-elämys, että ei taidetta edes voi universaalisti "ymmärtää". Tulkintoja ja kokemuksia on yhtä monta kuin katsojiakin.

Tämän kohtuullisen surkean lajimme yksi hienoimmista ominaisuuksista on taide. Se, että ihminen esiintyy ihmiselle. Nähdäkseni riittää, että antaa sille ihmiselle mahdollisuuden: hiljentyy, katselee, kuuntelee ja tykkää jos tykkää. Ei tarvitse ymmärtää soittimista, nilkan ojennuksista tai metodinäyttelemisestä yhtään mitään.

Hyvä. Ajattelin tehdä yhden uuden vuoden lupauksen: käyn ensi vuonna ennakkoluulottomammin nauttimassa taiteesta. Annan yllättää itseni useammin. Kertokaa, mitä kannattaisi kokeilla?

Ps. Eturiviä aion kuitenkin välttää kuin ruttoa. Jumalan teatteri voi toistua. Lisäksi nykytanssiesityksessä voi joutua jonkinlaiseen vuorovaikutteiseen sivurooliin. Palataan siihen 10 vuoden päästä.

Tänä vuonna

Vuosi vetelee viimeisiään. Miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Kun pohdiskelin kuluvan vuoden henkilökohtaista tilinpäätöstä, huomasin, että en oikein muistanut mitään erityisiä tapahtumia. Viisi viimeistä vuotta ovat olleet sellaista haipakkaa kaikenlaisten perhe- ja urakäänteiden kanssa, että tämä vuosi taisikin olla sellainen ei-kovin-tapahtumarikas välivuosi.

Sitten muisti alkoi palailla. Onhan tässä taas ollut kaikenlaista. Isoa pientä ja pientä isoa. Raskasta ja kevyttä, ja kaikkea siltä väliltä - riippuu ihan siitä, millä vauhtia mittaa.

Vuonna 2015 tein ekaa kertaa simaa!

Tänä vuonna sain vakituisen työpaikan eikä minun tarvinnutkaan ryhtyä täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Vaikka nykyään yrittäjyyttä hehkutetaan paljon, ei yksinyrittäminen kirjoittamalla ole erityisen hohdokasta. Tokihan siinä on vapaa kuin taivaan lintu, mutta kolumnistin leipä on epävakaata ja bloggaajan mainostuloriippuvaista, kirjailijana pärjää ainoastaan, jos on hyvä anomaan apurahoja (tai Sofi Oksanen). Lisäksi kaipaan työyhteisöä.

Tänä vuonna pyöräilystä tuli pääasiallinen kulkumuotoni. Olen porhaltanut sähköfillarillani enemmän kuin koskaan, helmikuun lopusta aivan jouluviikolle asti. Kun ensi vuonna metro alkaa kulkea ja erilaiset autonvuokrauspalvelut yleistyvät, voisi ihan oikeasti epäespoolaisittain miettiä omistusautosta luopumista.

Tänä vuonna huomasin, että pystyn kuin pystynkin karkkilakkoon ja uskalsin leikkasin tukkani ihan lyhyeksi. Molemmat päätökset olivat isoja, vaikka ne joillekin voivat olla pieniä.

Tänä vuonna tunsin ensimmäistä kertaa tajuavani kunnallispolitiikan kiemuroista jotain. Kysyn edelleen tyhmiä kysymyksiä, mutta päivähoitoryhmien koon säilyttäminen Espoossa ennallaan oli iso saavutus.

Tänä vuonna oli myös monta käännettä parempaan perhe-elämässä. Yhteiselo lasten kanssa on sujuvampaa kuin koskaan.

Vuonna 2015 teimme ensimmäiset vaellukset niin että kaikki kävelivät itse.

Vuonna 2015 eräs perheenjäsen aloitti kuvataidekoulussa - ja ra-kas-taa sitä.

Lisäksi tänä vuonna lähipiirissä oli yksi romahdus (diagnosoitu paniikkihäiriö), yksi syöpä (voitettu) ja yksi pallolaajennus (onnistunut). Ei kenenkään elämä ole pelkkää positiivisuutta ja onnistumisten sarjaa, vaikka sosiaalisessa mediassa ne korostuvatkin.

Elämässä ei ole välivuosia. Merkityksellisiä tapahtumia, pysähtymisiä, kohtaamisia ja käänteitä löytyy kyllä kun vähän penkoo. Jotkut muutokset vain etenevät hitaasti. Suunta näkyy etäisyyttä ottamalla. 

Vuoden koskettavin viisaus onkin tämä: "Everyone is fighting a battle you know nothing about. Be gentle always."

Joulu saa tulla, koska ei sitä kieltääkään voi

Joulu saa tulla! Ei sen puoleen, että sitä kieltääkään vois, mutta tilanne on hallinnassa.

Lahjat on paketoitu (ja vain yksi paperi repesi). Pukki on ajastettu. Kuusi on koristeltu (ja se juo!). Joulusaunassa on kuunneltu tulen rätinää. Jääkaapissa on glögiä, pähkinöitä, juustoja, mätiä ja leipätarvikkeita, koska joulu on iltavoikkarifiesta. (Ja kyllä, aion pitää myös karkkipäivän - yli kolmen kuukauden lakon jälkeen!)

Joulu saa tulla myös siksi, että muuten keskivaikeasta jouluhöpsähdyksestä kärsivät kersat ratkeavat liitoksistaan. Tämä on ensimmäinen joulu, kun kuopuskin tuntee konseptin joten täpinöinti on tapissa. Mutta olipa helppo saada ne nukkumaan: kun heräätte, on joulu. (Paitsi jos herääminen tapahtuu ennen kuutta, silloin on tupenrapinat.)

Joulu on erityisen tervetullut myös vessoihin, koska Skidi puunasi ne niin tunnollisesti kuin odottaa voi. Ylipäätään tämä lapsityövoiman käyttäminen on nousussa: naapurin mutsi oli pistänyt koululaisensa kirjoittamaan joulukortit. Neroutta.

Sen sijaan joulu ei saa tulla varastoon, jossa aiheutin täydellisen räjähdyksen kadonneen jatkojohdon takia. Ja liinavaatekaappiakin kannattaa välttää. Lakanoiden viikkaus ei ole ollut to-do listalla kovin korkealla.

Oikein hyvää kuusijuhlaa kaikille teille, olitte sitten valmiita tai vaiheessa, kotona tai sukuloimassa, norossa tai perusräässä. Päivä pitenee jo!

Kuusifanaatikko

Sarjassamme Näitä Ilman Joulu Ei Tule. Tajusin tänään olevani kuusifanaatikko.

Voin nimittäin luopua joulupukista, lumesta, lanttulaatikosta ja herneistä sekä joulusaunasta, mutta yhdestä en luovu. Se havupuu on roudattava sisälle tai tunnelma on pilalla. Puolustaudun sillä, että minulla oli joku joulurisu sisällä sinkkuaikoinakin.

Olen jossain välissä kehittänyt myös tarkoin direktiivein säännellyn kuusirutiinin.

Meidän perheen (lue: minun) kuusi siis haetaan aina vuoden pimeimmän päivän aattona paikalliselta kuusikauppiaalta. Hinnasta yritetään tinkiä, koska kaunis sen ei tarvitse olla - saa olla toispuoleinen, pääasia on tuoksu.

Yön puu saa asettua jalassa ja aamulla lapset pääsevätt koristelemaan sen (lue: minä korjaan vaivihkaa perässä koristeet parempiin paikkoihin). Ja mitään uusia koristeitahan ei tietenkään hankita, koska pointti on käyttää vanhoja, perinteikkäitä koristeita.

Kuten aina perinteissä, myös kuusirutiineissa on paljon hajontaa. Jotkut hakevat kuusen pihalle jo ensimmäisenä adventtina ja siirtävät sen sisälle aattona. Joillain kuusen koristelevat yöllä tontut. Jotkut laittavat pienen muovikuusen joulupöytään.
 
Nyt koko kämppä tuoksuu ja kuusifanaatikko on ihan jotta NUUUUUH. Ja jokainen kaltaiseni tietää, millainen odotus nyt on menossa. Koska jos se ei juo niin voihan karistus ja varina. No, se pidetään loppiaiseen joka tapauksessa.

Millaisia jouluisia pakkomielteitä teillä on?

Hyvät kasvatusneuvot - ja kuinka mokata ne kaikki

Vastuullisen aikuisen larppaaminen on välillä aika haastavaa.

Varsinkin uhmaikäinen on erikoishenkilö, jonka käsittelyyn kaipaa usein ulkopuolista apua, joko kasvatusoppaista tai toisilta vanhemmilta. Kun aloin kelata kaikkia kuulemiani kasvatusneuvoja, huomasin, että olen jollain tapaa mokannut niissä kaikissa.

1. Mitä NYT tapahtuu?

Aikakäsitys. Pikkulapset ovat pääsääntöisesti täysin epätietoisia siitä, mitä kello on, mikä viikonpäivä on, miksi pitää pukea päälle ja miksi olet menossa töihin. Päivän ohjelmaa pitääkin pajattaa ääneen ihan Mertarantana, jos lapset eivät diggaa yllätyksistä. Erityisesti Snadi haluaa tietää pilkuntarkasti, kuka tulee hakemaan päiväkodista, mitä Pikku Kakkosen jälkeen tapahtuu ja milloin pitää lähteä kylästä kotiin - vaikka tämä kaava toistuisi joka kerta samanlaisena. Ilmeisesti kersa on hyvin spotannut, että olemme vanhempina niin kassalla, että tämä kertaus on tärkeää ihan kaikkien takia.

Toim. huom. Älä vaan tee virhettä. Mikäli et ole vastauksesta satavarma (jos päiväkodista hakeekin Mummin sijaan Vaari!!), kannattaa olla sanomatta yhtään mitään ettei siitä nyt sitten tule oma katastrofinsa.

2. Sanoita. Puhu. Ymmärrettävästi. Hitaasti.

On välillä raskasta olla elämän aliaksessa ikuinen selittäjä - varsinkin kun vastapuolella on keskenkasvuinen henkilö, jolta puuttuu konteksti, sanavarasto ja elämänkokemus. Siirry käyttämään selkokielisiä päälauseita selkeästi artikuloiden, vaikka kuinka tekisi mieli korostaa sanomaansa sanoilla irrationaalinen ja absurdi.

Toim. huom. En edelleenkään tiedä, miten hemmetissä pitäisi sanoittaa kilarit siitä, että menin vaihtamaan peiton vauvakoosta juniorikokoon. "Öö, jostain syystä vaikutan mielestäsi seinähullulta sekopäältä, joka pöllii peiton ja kivat pussilakanat, vaikka oli tarkoitus vain pitää sinut öisin lämpimänä."

3. Pistarit

Kun olet selittänyt, sanoittanut ja esittänyt vielä asiasi modernin tanssin keinoin, tarkista a) kuuntelivatko ne ja b) mitä ne ymmärsivät. Ikinä ei nimittäin tiedä, missä vaiheessa rikkinäinen puhelin alkaa. Ja pääsääntöisesti neljän vuoden elämänkokemuksella ei vedetä mitään muita kuin vääriä johtopäätöksiä.

Toim. huom. Koska et mitenkään tajua selittää kaikkia itsestäänselvyyksiä, joudut aina välillä huutoarvoitusten eteen. Muuttohan tarkoittaa tietenkin sitä, että kaikki meidän kamat jätetään entiseen kämppään, joten niiden perään ulvominen on asianmukaista. Sarkasmi menee yleensä kersoilta ohi, mutta itseään voi ilahduttaa kysymällä että mitä varten arvelit muuttolaatikoiden olevan.

4. Nälkä, jano, väsy?

Rutiinien tärkeydestä vallitsee konsensus. Ole näiden kanssa tarkkana erityisesti, jos genetiikka tukee ärtymisherkkyyttä: muuttuuko jompikumpi vanhemmista suohirviöksi, jos ei syö kolmen tunnin välein tai nukkuu alle kuuden tunnin yöunet? Takerru rutiineihin kuin viimeiseen oljenkorteen ja pidä käsilaukussa nenäliinojen lisäksi pähkinöitä, rusinoita ja pillimehua.

Toim huom. Kun nelivuotias sitten ulvoo kylvyssä, että ei ole yhtäääääään väsynyt - haukotus - ja että jos aiot laittaa hänet nukkumaan niin hän pomppaa sieltä ylös aina uudestaan niin onnittele itseäsi: opit juuri että rutiineissa pysyminenkään ei ole mikään takuupaperi onnistumiseen.

5. Demokratia ei toimi

Unohda osallistaminen ja interaktiivisuus silloin kun vaihtoehtoja on oikeasti vain yksi. Jos lapselta kysyy, hän haluaa laittaa hiihtolenkille päälle Frozen-asun ja syödä puuron kanssa nutellaa. Jos ennen automatkaa on käytävä vessassa, nukkumaan on mentävä yhdeksältä ja aamupala syötävä niin ipanan kantojen tiedustelu on lähinnä hämäävää. Ei vanhemman tarvitse olla huolissaan kannatuksestaan.

Toim. huom. Yksi täysin turhaan parjattu vastaus on "Koska minä sanon niin". Sehän on äärimmäisen yksinkertainen, napakka ja selkeä perustelu. Lasten kanssa väitteleminen päättyy muutenkin aina henkiseen häviöön, joten saman tien voi käyttää sitten tätä.

6. Älä esitä uhkauksia, joita et voi toteuttaa.

Joskus kuulee, että ei saisi uhkailla kiristää tai lahjoa. Totta kai saa. Olisihan se hienoa, jos lapsi olisi rationaalinen ja yhteistyökykyinen olento, mutta kun ei ole. Tässä pitääkin olla varovainen mutta ihan eri syystä: auktoriteetin nimittäin menettää turhilla ja liian laimeilla uhkauksilla.

Toim. huom. Kannattaa myös muistaa hämäys. Lelujen laittaminen jäähylle on ihan been there done that, mutta Elsa-mekon tunkeminen sekajätteeseen eskaloi riidan ihan uusille urille, jolloin alkuperäinen riidan syy unohtuu.

7. Johdonmukaisuus on myytti

Tiedätte: johdonmukaisuus luo turvallisuuden tunnetta ja tekee arjesta loogista ja ennakoitavaa. Sääli vain, että se on mahdotonta. Meillä ei katsota arkiaamuina telkkaria, koska se johtaa vatulointiin -- paitsi jos äiti on hukannut puhelimensa, avaimensa ja lompakkonsa. Jälkkäriä saa, jos on hyvä syy kuten se, että on vaikka raskaan viikon torstai tai autopesu, jossa saa suklaapatukan. Iltatoimet alkavat 19:45 ellei sitten unohduta hoilottamaan joululauluja. Mutta nukutukseen sisältyy vain yksi satu ja yksi laulu ja laulun aikana ei saa tehdä pilaversiota tai se loppuu siihen paikkaan.

Toim. huom. Pätee tietenkin vain lapsiin. Itse voi kyllä syödä karkkipussin lounaaksi ja ronkkia ruoasta pois sellerit. Ja luonnollisesti isin kanssa ja Mummilassa on aivan eri säännöt.

8. Kaikki menee välillä päin persettä.

Uhma on kaikesta järjettömyydestään huolimatta (raivostuttava) vaihe, joka jostain evoluution erheestä kuuluu edelleen kasvuprosessiin - sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka se välillä loukkaavalta tuntuukin. 

Välillä on kiire, nälkä, väsymys ja vitutus. Huudat ja marmatat pienistä. On masentavaa huomata, miten typeriin kinoihin lasten kanssa ajautuu, vaikka kuinka yrittää olla järkevä aikuinen. Mutta positiivisen kautta: riitelemäänkin pitää opetella ja huomenna on uusi mahdollisuus kokeilla taitojaan kasvattajana.

Toim. huom. Kun tulee tunne, että alkaa sujua, tarkista, asuvatko kersat enää himassa. Ja 18 vuoden jälkeen uhmaa saakin jo kutsua muutosvastarinnaksi.