Tietoa mainostajalle ›

28.12.2015

Tänä vuonna

Vuosi vetelee viimeisiään. Miten meni noin niinkun omasta mielestä?



Kun pohdiskelin kuluvan vuoden henkilökohtaista tilinpäätöstä, huomasin, että en oikein muistanut mitään erityisiä tapahtumia. Viisi viimeistä vuotta ovat olleet sellaista haipakkaa kaikenlaisten perhe- ja urakäänteiden kanssa, että tämä vuosi taisikin olla sellainen ei-kovin-tapahtumarikas välivuosi.

Sitten muisti alkoi palailla. Onhan tässä taas ollut kaikenlaista. Isoa pientä ja pientä isoa. Raskasta ja kevyttä, ja kaikkea siltä väliltä - riippuu ihan siitä, millä vauhtia mittaa.

Vuonna 2015 tein ekaa kertaa simaa!

Tänä vuonna sain vakituisen työpaikan eikä minun tarvinnutkaan ryhtyä täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Vaikka nykyään yrittäjyyttä hehkutetaan paljon, ei yksinyrittäminen kirjoittamalla ole erityisen hohdokasta. Tokihan siinä on vapaa kuin taivaan lintu, mutta kolumnistin leipä on epävakaata ja bloggaajan mainostuloriippuvaista, kirjailijana pärjää ainoastaan, jos on hyvä anomaan apurahoja (tai Sofi Oksanen). Lisäksi kaipaan työyhteisöä.

Tänä vuonna pyöräilystä tuli pääasiallinen kulkumuotoni. Olen porhaltanut sähköfillarillani enemmän kuin koskaan, helmikuun lopusta aivan jouluviikolle asti. Kun ensi vuonna metro alkaa kulkea ja erilaiset autonvuokrauspalvelut yleistyvät, voisi ihan oikeasti epäespoolaisittain miettiä omistusautosta luopumista.



Tänä vuonna huomasin, että pystyn kuin pystynkin karkkilakkoon ja uskalsin leikkasin tukkani ihan lyhyeksi. Molemmat päätökset olivat isoja, vaikka ne joillekin voivat olla pieniä.

Tänä vuonna tunsin ensimmäistä kertaa tajuavani kunnallispolitiikan kiemuroista jotain. Kysyn edelleen tyhmiä kysymyksiä, mutta päivähoitoryhmien koon säilyttäminen Espoossa ennallaan oli iso saavutus.

Tänä vuonna oli myös monta käännettä parempaan perhe-elämässä. Yhteiselo lasten kanssa on sujuvampaa kuin koskaan.

Vuonna 2015 teimme ensimmäiset vaellukset niin että kaikki kävelivät itse.

Vuonna 2015 eräs perheenjäsen aloitti kuvataidekoulussa - ja ra-kas-taa sitä.

Lisäksi tänä vuonna lähipiirissä oli yksi romahdus (diagnosoitu paniikkihäiriö), yksi syöpä (voitettu) ja yksi pallolaajennus (onnistunut). Ei kenenkään elämä ole pelkkää positiivisuutta ja onnistumisten sarjaa, vaikka sosiaalisessa mediassa ne korostuvatkin.

Elämässä ei ole välivuosia. Merkityksellisiä tapahtumia, pysähtymisiä, kohtaamisia ja käänteitä löytyy kyllä kun vähän penkoo. Jotkut muutokset vain etenevät hitaasti. Suunta näkyy etäisyyttä ottamalla. 

Vuoden koskettavin viisaus onkin tämä: "Everyone is fighting a battle you know nothing about. Be gentle always."

6 kommenttia:

  1. Tuota viimeistä viisautta olen viljellyt itsekin. Ainakin omassa päässäni muistutellut itselleni. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Olen saanut siitä viime vuosina monia omakohtaisia kokemuksia.

    Siispä mittarini menee heti punaiselle, kun joku heittää minulle sen tyylistä kommenttia, että "mitäpä sä tälläisistä tietäisit, kun kaikki on hyvin". Juu, kovin on keskiluokkaista tämä elämä ja sitä eletään pintapuolisesti "normaalisti". Mieheni on kuitenkin ollut vakavasti sairas ja välillä tilanteemme on ollut sellainen, että väittäisin ettei ihan joka perheeseen sellaista osu. Ystäväpiirissä on myöskin ollut henkeä uhkaavia, kroonisia sairauksia, ja juuri niillä, joista sitä ei heti arvaisi.

    Eräänä päivänä pohdiskelin mielessäni, mahtaakohan eräs tuttavaperheemme ymmärtää tälläistä hässäkkää. Olen aina hyvin avoimesti tilanteestamme kertonut, kun asia on ollut ajankohtainen. Samalla kuulin tätä perhetää koskettavasta, jatkuvasta ongelmatilanteesta, ja totesin, että jokaisella todellakin on oma ristinsä. Kahdehtia ei auta.

    Kaikilla on ollut myös onnea, onneksi. Kaipa sitä jotenkin perisuomalaiseen tapaan suo onnen helpommin niille, joilla on ollut vaikeata. Hölmöä sinänsä, kun muiden onni ei ole minulta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Tuo toisten surujen ja murheiden väheksyntä / vertaaminen omiin on täysin turhaa. Ei näissä asioissa ole voittajia, jokainen ansaitsee myötätuntoa ja sitä onnea.

      Poista
  2. Olen lapsille yrittänyt opettaa, että jokaiselle näitä elämän ylä-ja alamäkiä kertyy vuosien varrella. Niistä ei vaan puhuta, ei aina edes parhaimpine ystävien kanssa... ja kyllä allekirjoitan tuon viimeisen lauseen, se on justiinsa noin.

    Omaa mennyttä vuotta, jos mietin niin taas on ollut haipakkaa ylös ja alas. Työrintamalla vaihtelevaa, laskin juuri että olen ollut n.70 % vuodesta töissä, loput työttömänä. Tosin tämä on ollut viimeiset vuodet ihan normaali tilanne meikäläisellä... Ja tästäkin voi sanoa että ei niin paljon pahaa jos ei jotain hyvääkin. Olen alkanut tottua tähän että koko vuotta ei tarvitse mennä työpaikalla sata lasissa...rahaa tulee hiukan vähemmän, mutta laskin juuri, että loppusumma on noin 350 €/kk vähemmän kuin jos olisin ollut kaikki kuukaudet koko ajan töissä. Ei siis mikään mahdoton summa...

    Sairauksia ei tänä vuonna onneksi meidän perheen kohdalle sattunut, niistäkin tosin on takavuosilta lähipiiristä kokemusta. Tosin 91v. äitini kuoli elokuussa, parin kuukauden sairauden jälkeen, niin eiköhän senkin voi laskea tähän osastoon. Äidin kuolema oli "odotettu, mutta yllättävä" ja ikävä on edelleen kova.

    Positiivisia asioita olivat tietysti tyttären lakkiaiset ja toisen tyttären rippijuhlat. Oman uuden opiskelun aloittaminen syksyllä ja se että mies sai sovittua (ilman käräjiä)entisen työnantajansa kanssa irtisanomisriidan ja sai irtisanomisestaan asianmukaiset korvaukset. Tämäkin prosessi on rasittanut meitä lähes kaksi vuotta. Ei onneksi rasita enää.

    Juuri totesin tänään miehelle, että voisiko olla niin, että ensi vuosi olisi hiukan tasaisempi... mutta tulkoon mitä tulee kaikesta on tähän mennessä keinolla tai toisella selvitty.
    Ei kun nokka tulleen ja menoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas teilläkin ollut tapahtumarikasta! Työkuvioiden epäselvyys on kyllä tosi iso henkinen riesa. Koko ajan täytyy olla suunnitelma B takaraivossa. Mutta lapsille on tosi tärkeää opettaa tuo ylä- ja alamäkien vuorottelu. Vaikka on kuinka synkkää välillä niin aina tulee parempia aikoja ja asiat järjestyvät jotenkin. Tsemppiä teille ensi vuoteen!

      Poista
  3. Voi ei, takerruin tuohon kuvatekstiin vaelluksesta. Kuinkas vanha Snadi nyt onkaan? Nimim. nykyiset "vaellukset" kantaen eväspaikalle ja takaisin.

    Hienoja tapahtumia "välivuodeksi"!

    -Elisaini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snadi on nyt neljä, täyttää kesällä viisi. Ihan säälittävistä parin kilsan matkoistahan tämä täytyy aloittaa mutta eipähän tarvitse enää roudata. :)

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...