Tietoa mainostajalle ›

31.12.2015

Älä ymmärrä taidetta

Olen kulttuuriurpo. En oikein löydä samaistumispintaa maalaustaiteen, tanssin, teatterin tai musiikin kuluttajana.



Olen yrittänyt jäljittää, mistä kulttuurivieraantumiseni johtuu. Joulu ja kirjastokortti pitävät huolen, että lukeminen sentään kuuluu repertuaariini, mutta miksi koen, että muu kulttuuri ei?

Olen ennakkoluuloinen. Miellän kulttuuritapahtumat lähinnä puuduttaviksi pönötysbileiksi ja kultturiharrastuksen kuuluvan kulttuuritädeille. En ole pätkääkään intohimoinen tunneihminen, joka kyynelehtisi kauneuden äärellä - en halua pilata muiden fiiliksiä sillä, etten tajua. Koska taidettahan pitää jotenkin mystisesti ymmärtää.

Onneksi joudun säännöllisesti epämukavuusalueelle. Syyllinen on Koti-insinööri, joka haluaa itseään muistettavan aineettomilla lahjoilla. Plaraan siis aina merkkipäivien alla sähköisiä lippukauppoja kämmenet hioten. Viimeisin hankintani oli liput painotaiteilija Iiro Rantalan konserttiin, jossa hän soitti John Lennonin musiikkia.

Olihan kerrassaan hieno kokemus. Ja sen tarjoili (ryppyiseen paitaan pukeutunut) mies ja flyygeli.

En tiennyt, että pianisti voi olla niin hauska. Enkä sitä, että flyygelistä voi hakata esiin täydellistä kauhumusiikkia Imaginen tahtiin. Ja että koskettimet ovatkin oikeastaan lyömäsoitin. Tai että tunkemalla koneistoon pari pyyheliinaa saa soittimesta esiin aivan eri saundin ja pianokonsertissa yleisöä voi pyytää laulamaan mukana.

Jäin koskettuneeksi. Äärimmäistä, totesi myös Koti-insinööri. Vaikka olemme musiikillisesti täysin eri levelillä, meille heräsi samoja kysymyksiä. Syntyi keskustelua.



Siitä sitten tulikin sellainen ahaa-elämys, että ei taidetta edes voi universaalisti "ymmärtää". Tulkintoja ja kokemuksia on yhtä monta kuin katsojiakin.

Tämän kohtuullisen surkean lajimme yksi hienoimmista ominaisuuksista on taide. Se, että ihminen esiintyy ihmiselle. Nähdäkseni riittää, että antaa sille ihmiselle mahdollisuuden: hiljentyy, katselee, kuuntelee ja tykkää jos tykkää. Ei tarvitse ymmärtää soittimista, nilkan ojennuksista tai metodinäyttelemisestä yhtään mitään.

Hyvä. Ajattelin tehdä yhden uuden vuoden lupauksen: käyn ensi vuonna ennakkoluulottomammin nauttimassa taiteesta. Annan yllättää itseni useammin. Kertokaa, mitä kannattaisi kokeilla?

Ps. Eturiviä aion kuitenkin välttää kuin ruttoa. Jumalan teatteri voi toistua. Lisäksi nykytanssiesityksessä voi joutua jonkinlaiseen vuorovaikutteiseen sivurooliin. Palataan siihen 10 vuoden päästä.


25 kommenttia:

  1. Kyllähän sinunkin voi hyvällä syyllä sanoa harjoittavan itseilmaisua :) Ja hyvin nautittavaa sellaista! Tosin kyllähän livenä tapahtuvissa esityksissä on ihan oma latauksensa. Oma suosikkini on Kansallisteatteri, jonne ihan liian harvoin menen, vaikka opiskelijalippujen hinnat ei päätä huimaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia! Ja juu, onhan bloggaaminen toki jonkinlaista elämän dokumentointia, mutta en minä tätä taiteena sentään pidä. ;)

      Teatteriin kaipaisin jonkinlaista konsulttia: olen joskus ikävystynyt kuoliaaksi jossain kolmetuntisessa Mannerheim-spektaakkelissa, mutta toisaalta käynyt myös tosi hauskoissa esityksissä. Kukahan pitäisi hyvää teatteriblogia?

      Poista
    2. Tässäpä olisi vaikka yksi.

      Iloa ja valoa,
      Pauliina

      http://yle.fi/aihe/kategoria/kulttuuri/penkkitaiteilija

      Poista
  2. Luin juuri eilen, että keväällä ilmestyy Korot kopisten -kirja, joka on käytännön opas kulttuuriviidakkoon. Suunnattu juuri sellaisille, jotka luulevat, ettei kulttuurielämä ole heitä varten. Hauska yhteensattuma! Itse puolestani käyn mielelläni kaikenlaisissa riennoissa. Ja mitä enemmän niissä käy, sitä useammin haluaa mennä taas ja yllättyä kerta toisensa jälkeen. Toisaalta siinä sitten samalla löytää itselle mieluisimmat taiteen muodot. Lasten kanssa suuntaisin museoihin taidekierroksille tai teattereihin, joissa ei pönötyksestä ole tietoakaan. Tähtihetkiä uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti?! Ihan mahtavaa, täytyykin hankkia opus käsiini.

      Lasten kulttuuritapahtumien laatu vaihtelee huimasti, hinta ei tunnu olevan mikään laadun tae. Toisaalta on aivan timanttisia ilmaisia juttuja ja sitten taas puolivillaista ja väkisin väännettyä. Esimerkiksi Kiasman lastentarjonta oli mielestäni aika vaatimaton, vaikka enemmän olisi saanut aikaan sillä että metrin mittainen *näkisi* taulut.

      Poista
    2. Itse vierastan monesti erityisesti lapsille suunnattua oheisohjelmaa, koska laatu tosiaan vaihtelee hurjasti. Musta tärkeintä on rento perheen vapaa-aika. Niistä museoiden peruskokoelmista saa lasten kanssa ihan eri tavalla irti kuin yksin, itse nautin ihan vaan keskusteluista ja yhdessä katselmisesta, ei siihen tarvitse sen kummempaa välttämättä. Kiasmassa on muuten nykyään sellainen omatoiminen monsteri-kierros lapsiperheille. Testasitko sitä? Itse tykkäsin siitä kyllä, koska idean tajusi helposti ja kierros perustui juttelemiseen.

      Poista
    3. Mitä tarkoittaa Kiasman lastentarjonta? Me ollaan käyty Kiasmassa lasten kanssa vuodesta 1993 aina Helsingissä käytäessä - ja nykyisin lapset käyvät siellä omilla reissuillaan. Me vaan kierreltiin siellä omin nokin keskimäärin kerran, pari vuodessa. Lapset juoksivat teokselta toiselle, ihmettelivät ja pölpöttivät havaintojaan. Itse tajusin modernin taiteen olemuksen juuri lasten kautta, sen miten se herättää mielleyhtymiä ja ajatuksia, uutta tapaa katsoa. Lapsen mieli on niin avoin. Kuvaava esimerkki: yhden Kiasma-käynnin jälkeen lapsi paluumatkalla hihkaisi, että bussin katto on ihan kuin se yks taulu (jossa oli rakenne, joka sai sen näyttämään erilaiselta eri suunnista). Ja niinpä olikin.

      Minusta moderni kuvataide on (hauskuuden ohella) erinomaisen hyvää treeniä oivaltamiseen, erilaisten asioiden yhdistämiseen, uusien ajatusten rentoon keksimiseen, vanhan asian uuden näkökulman huomaamiseen - siis kaikkeen siihen, millä Suomi pitäis saada innovatiiviseksi ja uuteen nousuun :)

      Poista
  3. Kuulostat nyt kyllä pahasti kliseiseltä persulta. Itse kävin jo lapsena joskus teatterissa ja konserteissa eikä meidän kotona opetettu, että taidetta pitäisi "ymmärtää", ainoastaan nauttia siitä. Ihan tavallisesta perheestä olen kotoisin enkä mistään kulttuurikodista (ehkä siksi olenkin saanut käsityksen, ettei taidetta tarvitse ymmärtää?!).
    Ja jos esitys, näyttely jne on omasta mielestä huono niin sekin on ihan ok. Eikä kirjoja tarvitse lukea eikä elokuvia katsoa loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, on myös klisheistä ajatella että tämä kulttuuriurpous kuuluisi vain persuille. :) Eikä tuo perheteoriakaan oikein toimi. Olen itse perheestä, jossa ei käyty kulttuuririennoissa joten tämä taiteen ymmärtämisen pakko ei ole kasvatuksesta kiinni.

      Poista
  4. Hei sä itse olet julkaissut kirjoja ja aika läjän uutta ja vielä aika määrittelemätönä tekstimuotoa/kulttuurimuotoa internetissä. Tulevaisuudessa sunkin blogista tehdään sekä sosiologian että kirjallisuustieteen väitöskirjoja :)

    Itse pidän kuvataiteista. Kannattaa mennä taidenäyttelyissä opastuksiin, niden kautta avautuu yleensä ihan uusia näkökulmia teoksiin ja teosten yhteiskunnallisene kontekstiin. Vähän unohdettu ja ilmainen taidemuoto on galleriat, joissa käyn satunnaisesti. Lisäksi suosittelen Museokorttia. 54 e on todella halpa hinta siitä, että saa luuhata vuoden verran museoissa Kekkosen museosta Ateneumiin eikä tartte tajuta tai edes nauttia kun ei oikeastaan maksa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, voihan tämän ymmärtää jonkinlaisena vanhemmuuskulttuurin alagenrenä! ;)

      Mistähän saisi tietoa noista taidenäyttelyistä ja gallerioista? Vai pitääkö vain käydä Ateneumissa säännöllisin väliajoin? Museokorttiin täytyy tutustua, jos sinä on luonnontieteellinen museo mukana niin sittenhän tuo maksaa itsensä todella nopeasti takaisin.

      Poista
    2. Galleriat, ja kaikki muukin kulttuuri löytyy Nyt-liitteestä, joko paperista tai netistä. Tai käy Galleriakeskiviikossa, joka löytyy Facebookista, ja joka kai yrittää tehdä gallerioista vähemmän vaikeasti lähestyttäviä.

      Muuten kulttuuririentojen löytyminen onkin vähän salatiedettä. Ainut kerta, kun olen ollut kärryillä jonkun paikan kulttuuritapahtumista oli Pariisissa kultaisella 00-luvulla, kun perjantaisin ostettiin Pariscope ja valkattiin sieltä mihin mennään. No silloin ei ollut lapsia eli oli aikaa sekä selailla sitä lehtistä että mennä niihin tapahtumiin :/

      Museokortissa ei ole Luomus, eikä muut yliopistomuseot, mikä onkin suuri miinus. Mutta sen voi korvata muilla kiehtovilla kohteillla kuten Salon elektroniikkamuseo, Suomen jääkiekkomuseo tai - ta daa - Forssan luonnonhistoriallinen museo!

      Poista
    3. Annan ääneni museokortille! Hurahdin museologiaan (on siis ketunhäntä kainalossa, kun olen alan ihminen, eli "museoväkeä"), kun lehtori kertoi näkemyksensä, että museo on taidemuoto siinä missä teatterikin: teatterissa esitys liikkuu ja yleisö pysyy paikoillaan, museossa yleisö liikkuu ja esitys pysyy paikoillaan. Luomukseen ei tosiaan pääse museokortilla, mutta Helsingin yliopiston Observatorioon kyllä pääsee (ja Helsingin yliopistomuseon näyttelyyn yliopiston päärakennuksessa on vapaa pääsy). Luomuksen henkeä taas löytyy vaikkapa Nuuksiosta luontokeskus Haltiasta, jonka ovet avautuvat museokortilla, samoin kuin vaikkapa WeeGeen. Ja kun on museokortilla liikkeellä, niin ei tule museoähkyä siitä, että pitää kahlata muka koko rahan edestä.

      Poista
    4. Suosittelen pienempiä gallerioita ohikulkiessa. Mataloituu kynnys käydä. Museokortissa on se hyvä puoli, ettei tarvi tutkia koko näyttelyä/museota kerralla ja/tai voi lähteä pois hyvällä omalla tunnolla vartin jälkeen, jos ei nappaa. Valokuvanäyttelyt on kans hyvä tapa aloittaa näyttelyissä käyminen.

      Käykää kesälomamatkalla Mäntässä, kun siellä on Kuvataideviikot, Gösta ja Serlachius-museon tarjonta (ja Honkahovi). Gösta on mahtis ja sieltä saa hyvää ruokaa. Tampereella Sara Hilden ja Vapriikki ja monta muuta. Espoon Emma on minusta hyvä. Kiasma tietty. Ateneum on joskus jees, mutta enempi perinteinen ja sitä kautta mielikuvaltaan pompöösi. Olenkin selvästi enemmän modernin taiteen ystävä. Ja minä en ole kulttuuri-ihminen ja mulla on Museokortti.

      Taidetta arvioin simppelisti tykkään/en-tykkää ja saan ajateltavaa/en saa ajateltavaa nelikenttänä. Sekä investointina.

      Poista
  5. Hei allekirjoitan niin tuntemuksesi! :-) Mutta kummasti ikä (vaiko elämänkokemukset?) voi ohjata käyttäytymistä aivan "odottamattomiin" suuntiin. Yöpöydälläni on tällä hetkellä Sibeliuksen elämäkerta, haaveilen pääseväni uudelleen seuraamaan balettiesitystä ja kuoroesitykset sekä nykytanssiesitykset ovat saaneet uuden fanin. :)

    VastaaPoista
  6. Totaah... olen ymmärtänyt, että nautit ihan siitä lähipiirisi tuottamasta musiikista? Onhan sekin kulttuuria ja itseilmaisua. Ihan turha vähätellä, että Tavastialla saatava musiikkielämys olisi jotenkin vähemmän arvokas taiteena ja kulttuurina kuin konserttisalin kokemus.

    Tälleen taiteentutkimusta opiskelleena ja aika paljon erilaisia kulttuuritapahtumia kiertävänä mä oon tullut siihen tulokseen, että aika monella isoin ongelma onkin just siinä, että yrittää niin kamalasti ymmärtää, etsiä jotain suurta hienoa sanomaa tai totuutta. En mä ainakaan läheskään aina sellaista löydä. Joskus museossa hauskinta on museokauppa (vähänkö hienoja maailmalta löytyy!), teatterissa kiinnostavinta voi olla lavastus. Tykkään modernista maalaustaiteesta, mutta en voi väittää löytäväni jostain abstrakteista teoksista aina mitään aihetta, sanomaa tms. Mutta saattaa olla vaikka hienot värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tavallaan ihan viihdyn house bandin keikoilla, mutta kun se ei ole mun musiikkia (mitä se tarkoittaakaan) juurikaan niin ei tule käytyä kuin kerran vuodessa. Ja lisäksi jonkun täytyy vahtia lapsia keikkailtoina. :)

      Uskon kyllä tuohon että pitäisi lopettaa yrittäminen ja antaa vain mahdollisuus: jos homma toimii niin se toimii, mutta ei kaikkia voi aina miellyttää. Pitäisi tässäkin antaa vähän armoa itselleen!

      Poista
  7. Minusta näyttämötaiteiden isoin ongelma on kehnojen ja jonninjoutavien esitysten suuri määrä. Toiseksi isoin ongelma on epäselvä markkinointi: jos esitys on yhteisöllinen tai osallistava tai yleisölle ei ole tuoleja tmv niin tämä pitäisi kertoa markkinointiviestinnässä. Mainosviestit ovat aivan liian epäselviä. Jostain ihme syystä taiteilijat kuvittelevat katsojien haluavan tulla yllätetyiksi.

    Suosittelen Kiasman kolmoskerroksen näyttelyä Eri mieltä? Päättyy muistaakseni 20.3. Siellä on tosi outoja juttuja, mutta myös hyvinkin helposti lähestyttäviä teoksia, huumoria ja politiikkaa.

    Näyttämöltä kannattanee tsekata Aleksanterin teatterissa 4.2. Tanssiteatteri Tsuumin "Kake tiellä tähtiin". Esityksen jälkeen on Finnhits-karaoketanssit, mutta huhujen mukaan esitys ei sisällä pakollista osallistavaa taidehöttöä.

    VastaaPoista
  8. Ryhmäteatteri on hyvä - suosittelen. Niiden kesäteatteri Suomenlinnassa on taattu kesäelämys.
    Lisäksi Nykytanssi on ihan parasta :) En ole asiaan erityisesti harrastunut, mutta niistä tanssiesityksistä joiita itse olen nähnyt, nykytanssi on jäänyt mieleen. Itseasiassa ilmaisu niissä on ollut jotenkin samanlaista kuin blogissasi. Koita esim turkulaista Aurinkobalettia :)

    VastaaPoista
  9. Ehkä se juuri onkin avain, että menee avoimin mielin minne tahansa. Kokeilee kaikenlaista! Vaikka osoittautuisikin, että nyt ei ihan ollut oma juttu tämä, on sekin ollut vaihtelua "perusarkeen", on kiva käydä erilaisissa jutuissa. Kokemuksia kaikki. Tämän mallin olen saanut jo omasta lapsuudestani.

    Ajattelen kyllä myös niin, että kuuluu yleissivistykseen, että välillä käy teatterissa, musikaalissa, museoissa, tanssiesityksissä, näytteilyissä ja leffassa. Olisi jokin käsitys kaikesta. Toki yritän valita sellaisia, jotka kuulostavat kiinnostavimmilta, en näe tarpeelliseksi aktiivisesti "kouluttaa" itseäni mihinkään lajiin syvällisemmin. Itselleni käyntien on tarkoitus olla virkistävää ja vaihtelua, ei kulttuurin suorittamista.

    VastaaPoista
  10. Adèlen elämä -leffa (löytyy Netflixistä) vois olla sopiva "taide-elokuva", koska se kestää kolme tuntia ja on ranskalainen, hah. Se herätti ajatuksia eikä ollut liian helppo. Että pientä rajanylitystä, mutta tän voi tehdä kotisohvalta.
    t. Kulttuuriperse

    VastaaPoista
  11. eilen kävin kersojen (6,8) kanssa kiasman / jani leinosen tottelemattomuuskoulussa. vaativa asiakas sanoi että ihan kiva ja toinen että oikein hyvä. katottiin pikana se toinenkin näyttely ja oli antoisa sekin! sinne siis :)

    VastaaPoista
  12. Pitääpä muistaa laittaa sulle kutsu, kunhan puolisoni näyttely avautuu (eli pikselimaalauksia huhtikuussa galleria Forsblomilla Helsingin ytimessä, voin tulla henkilökohtaiseksi näyttelyoppaaksi!).

    Itsehän olen tässä vuosien varrella joutunut altistetuksi kuvataiteille suht paljon, kun on rinnalla henkilö, joka päivät pitkät maalaa tauluja työkseen. Käytännössä siis olen varmaan omaksunut pitkälti saman kuvataidemaun kuin puolisollani on :)

    Mutta aiemmin en kyllä oikein päässyt kiinni nykytaiteeseen: Eri taidemuotoja pitää tavallaan opiskella, ennen kuin niistä saa enemmän irti. Se nykytanssi on aika haastavaa, ehkä minäkin pääsen siihen sisälle kymmenen vuoden kuluttua...

    Eikä kaikesta voi silti millään nauttia. Erityisen harmillista se on tietysti silloin, jos on maksanut kalliit liput.

    Mutta nuo galleriathan ovat sikäli hyvä valinta, että sisäänpääsy ei maksa mitään ja näyttelyt ovat pieniä, joten ei iske uuvahtaminen. Sisään voi vain piipahtaa eli joskus se voi olla vain hengähdyshetki tai ajantappo. Harvoin koen mielettömiä elämyksiä, mutta nautin siitä, jos kuvataide niksauttaa ajatuksia edes johonkin suuntaan tai jos joku teos vain yksinkertaisesti näyttää hemmetin hyvältä.

    VastaaPoista
  13. Olen esimiehenä kulttuurialalla ja alaisina mulla on monen eri taiteenlajin edustajia (mm. sirkus, teatteri, nukketeatteri, kuvataide, musiikki, tanssi). Käyn työni puolesta paljon erilaisissa esityksissä ja näyttelyissä sekä seuraamassa treenejä tai vaikka lasten teatteriryhmiä, mutta en silti koe ymmärtäväni taidetta mitenkään erityisen hyvin. En siis työstäni huolimatta ole aiemmin ollut mitenkään kulttuuri-ihminen, enemmänkin just kulttuuriurpo.

    Enkä vieläkään edes ole kiinnostunut kaikesta kulttuurista. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla kaikkea ennakkoluulottomasti, useimmiten sitä yllättyy positiivisesti! Omaan korvaani nukketeatteri kuulosti alkuun suoraan sanottuna todella tylsältä ja lapselliselta, mutta parhaimmillaan esitykset ovat kyllä olleet aivan loistavia (ja alun perinhän nukketeatteri onkin ollut aikuisille)!

    Niin ja jos satun päätymään tylsään esitykseen, otan sen kuitenkin rentoutumisen kannalta kiireisen arjen keskellä (tai vaihtoehtoisesti suunnittelen tulevia työjuttuja).

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...