Parisuhde fläppitaululle

Anteeksi pieni blogihiljaisuus, mutta on ollut vähän kiire. Paitsi että iltaisin on kaikenlaista menoa, myös töissä on maailma saatava valmiiksi ennen joululomaa.

Vuoden lopussa on aina sekä projektien että erilaisten kehityshankkeiden deadlineja samalla kun pitää miettiä seuraavan vuoden askelmerkkejä. Fläppitaulut ja post-itlaput vain rapisevat, kun tiimin kesken etsitään tekemiselle suuntaa.

Tänään eräässä kehityssessiossa tuli mieleen, että suurin osa työelämän harjoituksista toimisi myös parisuhteessa. On oikeastaan aika outoa, että parisuhteen kehittämiseksi ei kukaan tee juuri mitään konkreettista työtä, vaikka kyseessä on helposti isoin elämän mielekkyyttä ja hyvinvointia tarjoava palikka.

Katsotaanpa.

1. Ensinnäkin erilaiset tiimin kesken tehtävät persoonallisuustestit antavat eväitä ymmärtää työkavereita: millaisia kollegoiden työtavat on ja miten  jengi motivoituu. Olisi tietenkin ihan älyttömän hyvä tunnistaa myös elämänkumppanistaan näitä piirteitä.

Parisuhteessa itsensä ja toisen ymmärtäminen on oikeastaan vielä olennaisempaa kuin töissä. Miksi helvetissä se laittaa aina puulastan astianpesukoneeseen? Samasta syystä kun se laittaa diesel-tankkiin bensaa ja heittää avaimet roskikseen kun piti heittää roskapussi. Miksi se vänkää joka asiasta? No ehkä siksi että keskustelukumppanina on toinen lyhytpinnainen vänkääjä.

2. Jos taas halutaan kartoittaa parisuhteen nykyistä tilaa ja etsiä yhteisymmärrystä siitä, missä mennään, pitää päästä perille perheen puheenaiheista. Metodi on hyvin konkreettinen ja yksinkertainen: ei muuta kun seinälle kolme isoa paperiarkkia jotka otsikoidaan seuraavasti:

• Mistä asioista parisuhteessamme puhutaan?
• Mistä asioista pitäisi puhua enemmän?
• Mistä asioista ei puhuta ollenkaan?

Sitten kumpikin täyttää omat näkemyksensä oikean otsikon alle. Voisin kuvitella, että suurimmat yllätykset piilevät parisuhteessakin asioissa, joista ei puhuta. Kuten siitä, epäkohdasta miksi muka en enää voi vaatia Koti-inisnööriä tuomaan iltapalavoileipää sohvalle vedoten siihen, että olen juuri synnyttänyt.

3. Ongelmanratkaisussa taas auttaa helppo seulontatekniikka: kumpikin kirjoittaa lapuille parisuhteen kehityskohtia ja laput laitetaan seinälle. Sitten molemmat saavat kolme ääntä, jotka saa antaa omasta näkökulmastaan tärkeimmille / pikaisinta parannusta vaativille asioille. Tämä voisi toimia myös koko perheen kanssa, mutta kannattaa varoa kersojen liittoutumista.

Saattaa tietysti olla, että tässäkin neutraali fasilitaattori olisi ihan tarpeen. Voihan nimittäin käydä niin, että harjoitusten jälkeen on aattona ihan legendaarinen riita päällä ja sitä voikin ryhmäytyä ihan keskenään glögilasin kanssa jonnekin sohvannurkkaan pohtimaan, olisiko jokin ammattimainen terapeutti jo välipäivinä auki.

Kokeilkaa jos uskallatte!

Juniori-istuin tarakalle

Snadi juuttui viime viikolla kiusallisesti fillarin lastenistuimeen. Uusi talvihaalari oli kahdeksan vuotta palvelleen Hamaxin vetoisuudelle liikaa. Koska irrotus oli molemminpuolin negatiivissävytteinen kokemus ja painorajakin oli tulossa vastaan, oli tehtävä nopea päätös: miten päiväkotimatkat jatkossa kuljetaan?

Olin surffannut jo läpi paljon eri vaihtoehtoja. Lapset saa pyörän kyytiin monella eri tavalla: on perävaunuja, peräpyöriä, pitkäpyöriä ja tavarapyöriä.

Meidän perheemme näkökulmasta sopivimmalta vaikutti omaan sähköavusteiseen fillariini asennettava juniori-istuin tai sylisatula.

Juniorikokoisissa istuimissa ei ole samanlaista suojausta kuin perinteisessä, nojatuolimaisessa "vauvaistuimessa", jossa jalkoja ei saa pinnojen väliin ja selkänoja on korkea.  Tarakalle kiinnitettävässä istuimessa on pehmustetun istuimen lisäksi matalahko selkänoja, vatsan yli menevä turvavyö ja (taittuvat) jalkatapit. Sylisatulassa ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pieni lisäsatula aikuisen satulan ja tangon välissä. Molemmissa vaihtoehdoissa istumisen pitää olla jo vakaata ja joku alustava käsitys tasapainosta on välttämätön.

Suomessa ei ole juniori-istuimissa vielä paljonkaan valikoimaa - ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Pitkäaikaisen kyydityksen konsepti puuttuu. Kun lapsi alkaa olla liian pieni lastenistuimeen, hän on yleensä kypsä siirtymään oman potkupyörän tai fillarin selkään. Mutta perheessä, jossa fillari korvaa autoa arkisena liikkumisvälineenä, on monipuolisuus olennaista. Laskin, että olen pelkästään tänä vuonna ajanut pyörällä jo noin 3000 kilometriä.

Vaikka siis perheen nuorimmainen tappi pysyy jo fillarilla jotenkuten pystyssä, vauhti ei päätä huimaa ja vilkkaaseen liikenteeseen ei ole mitään asiaa. Ohjeita saa papattaa kuin urheiluselostaja ja silti välillä unohtuu ohjaus, välillä jarruttaminen. Arkiliikenöinnissä tarakka kutsuukin niin kauan, kun ajaminen ei ole liikennesertifioitua.

Snadi sai Papa's bikesta myös Nutcasen vesimelonikypärän - ja pukinkonttiin päätyi uudet soittokellot.

Ihastuin myös tähän lasten fillarointisadeviittaan. 

Kävin Lauttasaaressa Papa's Bikessa (jossa on muuten kaupan kaikenlaista pyöräilyrekvisiittaa) tutustumassa erilaisiin juniori-istuimiin. Sieltä lähti mukaan suoraan tarakalle asennettava Polisportin Guppy juniorikokoinen istuin. Istuimen painoraja on jopa 35 kg, mutta loppuviimeksi raja riippuu aina tarakasta. Hintaa sillä oli reilu 60 euroa.

Istuimien asentaminen on aina vähän kinkkistä, joten kannattaa mennä ostoksille pyörän kanssa. Yrittäjä keksii kyllä ratkaisut, jos standardiratkaisu ei toimi - kuten minulla. Jalkatukien suojia ei saatu Helkamaan kiinni millään kauniilla ratkaisulla, joten päätimme vaihtaa toisen mallin tuet.

Testi suoritettiin tänään - ja se sujui hyvin! Snadi oli innoissaan uudesta isojen tyttöjen istuimesta. Nelivuotias, joka on istunut pyörän selässä koko ikänsä, on vakaa kyydittävä.

Skidikin pääsi kyytiin, mutta totesi testikierroksen jälkeen että ajaa mieluummin omallaan. Äidin takapuolen takaa kun ei kuulemma näe mitään. Ehe ehe.

Ps. Fillarissani on nyt alla myös ensimmäiset nastarenkaat. Tämä oli hankala päätös, sillä nastat hidastavat kulkua ja kuluvat tässä eteläisen Suomen "talvessa", mutta toisaalta ne ovat turvallisuusnäkökulmasta pakolliset sataa-pakastaa-sataa -keleillä, joita kestää maaliskuuhun asti. Testiraporttia tästäkin tulossa!

Kauheinta on se, että tekosyyni lumella pyöräilemisen välttelemiseen alkavat olla todella vähissä.

Valvomalla vapaa-aikaa

Kello lähestyy kahtatoista. Istun sohvalla läppäri sylissä ja kirjoitan. Astianpesukone hurisee, kämppä on muuten hiljainen, ikkunoita narisuttaa navakka tuuli. Ipanat ovat olleet nukkumassa jo useamman tunnin. Koti-insinöörikin on unten mailla.

Sama kellonaika puolisen vuotta aikaisemmin mökillä.

Istuisinko tässä, jos ei olisi blogia kirjoitettavana? Todennäköisesti. Koska siunattu rauha.

Päivän paras hetki on yö, koska sen saa viettää ilman seuraa. Kukaan ei keskeytä, ei kysele, ei tunge syliin. Jos olisi kesä, voisin mennä ulos haistelemaan mesiangervoja, nyt tyydyn vain nauttimaan sateen ropinasta.

Olen aina tykännyt olla yksin. Yksi perhe-elämän suurimmista mullistuksista oli, että mahdollisuus omaan aikaan katosi - tilalle tuli vääränlaista yksinoloa, josta puuttui olennainen komponentti: vapaus. Sitä eivät hormonit heilauttaneet mihinkään suuntaan.

Tässä uudessa elämäntilanteessa isompien lasten kanssa oman ajan ottaminen on taas mahdollista: nukun hyvin, joten jaksan valvoa. Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että saan nukkua arkenakin riittävästi, koska työaika joustaa.

Olen luontaisesti iltavirkku, mutta myönnän kyllä pahentavani taipumustani itse. Minun on hirveän helppo venyttää nukkumaanmenoa, sillä uni alkaa painaa luomia vasta puoli yhden maissa. (Siinä vaiheessa on toki sitten äärimmäisen ikävää havaita, että pyykit on koneessa.)

Tuli mieleen, että kuinkahan moni äiti tekee samaa: valvoo itselleen vapaa-aikaa? Onko se, että saa olla aivan varmasti rauhassa (toisin kuin suihkussa ja vessassa) tärkeämpää kuin yöunet? Veikkaan, että on muitakin yksinäisyyttä kaipaavia kukkujia. Tiedän, että on. Joku lukee tämän postauksen.

Päivän toiseksi paras hetki on aamulla, kun kaksi pyjamabanaania kömpii viereen heräilemään. Perhe-elämän yang maistuu kuin yin on kunnossa.

Lahjatoiveita ja toivelahjoja

Kuulin, kun ipanat juttelivat joululahjatoiveistaan.

Rehellisiä ovat.

 
Skidi oli kirjoittanut joulupukille molempien puolesta vaatimattoman muutaman kohdan listan. Skidin toivomuksina oli mekko, ihmisen piirtämistä opastava kirja ja pikkulegoja, Snadi toivoi Frozen-viittaa, käsineitä ja Elsa-nukkea.

Skidi painotti siskolle, että kyseessä on toivomuslista eikä tilauslomake, joten Snadi jäi miettimään, pitäisikö kirjoittaa tooooosi isolla se Elsa-nukke.

Miten se lukikin ajatuksia. Se olisi ollut juuri se turhake, jonka olisin huoletta jättänyt pois. Viitan saa Mummikin tehtyä ja siniset käsineet nyt löytyvät kyllä. Mitä väliä jostain nukesta.

Olen juuri se nihkeä äiti, joka ostaa kehittävän lahjan Heureka-shopista, koska diggaa niistä itse. Tai sitten ostan jotain järkevää, kuten kirjoja, piirustuspaperia, muovailuvahaa ja leffalippuja. Mekon tilasin jo, Huutiksesta tietenkin.

Kysehän on kuitenkin heidän joululahjatoiveistaan. Miksi hemmetissä edes annan kirjoittaa lahjatoiveita, jos kuitenkin pistän pakettiin käpylehmiä? Ei siellä nyt Ferraria pyydetty.

Ei ihme että Skidi katsoo linnoitustonttua vähän arviovasti. Se varmaan valehtelee joulupukille hänen käytöksestään.

Perkele. Ne ovat oikeasti olleet ihan sairaan kiltisti eivätkä vaadi mahdottomia. Ne eivät juuri koskaan saa ex-tempore lahjoja merkkipäivien ulkopuolella, koska periaatteet. Lelut mahtuvat hyvin kaappiin, koska jokaisesta uudesta lelusta joutuu luopumaan jostain. Säännöllisesti tehdään puhdistuksia. Päiväkodille lähti elokuussa kaksi kassillista kamaa.

Nyt riitti. Kyllästyin itseeni ja suuntasin Disney-storeen. Sieltä lähti mukaan deluxe Frozen-nukkesetti kaikilla mausteilla.

Jos tästä sielu ja periaatteet romahtavat, niin pienestä menee. Mutta ainakin kersat kiljuvat jouluaattona niin että lasit halkeaa.

Millainen kirje pukille teiltä lähti?

Mádara: talvipyöräilijän naama

Yhteistyössä Mádaran kanssa

Koska talvi sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole tullut, olen jatkanut työmatkapyöräilyä. Olen hommannut valot ja heijastimet ja osaan pukeutua niin, että edes ranteet ja sääret eivät jäädy. Mutta yksi osa kropasta on jatkuvasti alttiina ilman epäpuhtauksille ja pölylle, viimalle, sumulle ja niille pienille nauloille, joita satoi viime viikolla.

Kasvot. Ihoni ei muutenkaan tykkää loka-maaliskuusta, mutta fillarointi on aiheuttanut sen, että t-alue, joka ilmeisesti joillain ihmisillä on kasvojen rasvaisin alue, on minulla aivan järkyttävässä kunnossa. Kulmakarvojen väli, nenänpielet ja posket ovat kuin hiekkapaperia, kuivan karheat ja punaisia läiskiä täynnä. Pakkasesta saan suorastaan näppylöitä, kutisevia punaisia patteja. Jipii.

Tässä kuvassa näkyy karu totuus silmien ympäristöstä.
Mutta hemmetti, ei sentään hilseileviä läiskiä. Kuva Dorit Salutskij.

Olen syksyn mittaan vaihtanut kosteutuksen nokkosesta ja pihlajasta jo astetta järeämpiin pulloihin: kasvoöljyihin, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen vielä yhden vaihteen lisää.

Mádaran kasvoöljyt ovat ns. kuivaöljyjä. Kuivaöljyiksi kutsutaan kasvien siemenistä puristettuja öljyjä, joiden lipidikoostumus on hyvin ravintorikas ja imeytyy ihoon hyvin jättämättä pintaa rasvaisen tuntuiseksi. Öljyt sopivat siis sekä päivä- että yökäyttöön, koska naama ei jää rasvaisen kiiltäväksi. Imeytymiseen menee toki hetki.

Olen käyttänyt öljyä "raakana", mutta sain vinkin, että sekoittamalla keskenään voidetta ja öljyä saa myös tuplatehon: Voide tuo iholle lisäkosteutta, öljy taas sitoo kosteutta ihoon. Kesäajan voiteeseen saa täyteläisempää rakennetta tällä metodilla ja purkinpohjat tulee hyödyllisemmin käytettyä. On makuasia, haluaako iholle levittää ensin öljyn ja sitten voiteen, vai sekoittaa ne keskenään ensin ja levittää yhtenä massana.

Mádaralla on kolme eri öljyvaihtoehtoa eri tarpeisiin:

Soothing hydration on rauhoittava ja superkosteuttava öljy, joka sopii parhaiten kuivalle, pintakuivalle ja herkälle iholle - tätä käytän itse. Tuote on tuoksultaan miedoin mutta ei kokonaan tuoksuton.

Radiant Energy on stimuloiva kasvoöljy, joka toimii parhaiten piristystä kaipaavalle väsyneelle ja rasvoittuvalle iholle. Keltainen väri myötäilee tuoksua, joka on miedon sitruunainen. Tämä menisi varmasti myös (talvipyöräilevälle) miehelle.

Age Recovery on keski-ikäisen valinta. Herkälle ja ohentuneelle iholle, jossa on jo ryppyjä, juonteita ja pigmenttiläiskiä, suunnitellussa öljyssä on eniten ”punaisia öljyjä” eli antioksidanttisia karotenoideja sekä ruusunmarjaöljyä, joka sisältää anti-age-vaikutuksistaan kuuluisaa pro-retinolia eli A-vitamiinia.

Vaikka öljypullo on perusvoidetta tyyriimpi (46€), saat rahallesi vastinetta. Sisällysluettelo on järeää tavaraa ja yhdestä pullosta riittää tehotippoja koko talveksi.

Huom. Jos innostuit näistä, käy osallistumassa arvontaan instagramissa: kuvasta tykänneiden kesken arvotaan kaksi tuhtia kaamospakettia: Radiant energy + vartaloöljy ja Soothing Hydration + vartaloöljy. Itselle tai lahjaksi. Eli itselle.