Nainen, jos oikeus omaan ruumiiseen kiinnostaa, nyt on aika toimia

Kuva: Women's March Canada

Kehitys kehittyy. Kehitystä ei voi estää. Tiedättehän, kaikki järjestyy ja muuttuu hiljalleen paremmaksi.

Sanaan "kehitys" liittyy oikeastaan vain myönteisiä mielikuvia, kahleista vapautumista ja solidaarisuutta, rauhaa ja rakkautta. Oikeudenmukaisuus, avoimuus, demokratia ja tasa-arvo paranevat hiljalleen, kehitys kulkee aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin. Turvallisuuden tunne lisääntyy. Ja jos kehitys pysähtyykin tai alkaa ottaa takapakkia, ymmärrämme, että maailmassa on virhe, mutta uskomme, että "kehitys" korjaa sen kyllä. Haloo, kuka nyt haluaisi takaisin menneisyyteen!

Niin, kuka? Viime aikaisten aborttiuutisten valossa en haluaisi asua Yhdysvalloissa sen enempää kuin Irakissa tai Afganistanissa.

Onkin aiheellista kysyä, keitä ovat Yhdysvaltojen aborttisankarit? Enimmäkseen rikkaita, vanhoja, valkoisia miehiä tietenkin, mutta millaisia kytköksiä heillä on? OpenDemocracy-järjestö on selvitellyt, millaisia liittoja ääriajattelua edustavat ryhmittymät ovat solmineet ja mistä vanhoillisuskonnollisten ja oikeistopopulistien kymmenien miljoonien dollarien rahavirrat ovat peräisin. Tulos ei varsinaisesti yllätä. Myös kaverikapitalismi pelaa. Yksi käsi pesee toisen.

Näitä ääriryhmittymiä yhdistää sama tavoite: heidän ideologiaansa kuuluu naisten ja vähemmistöjen sortaminen, vain tekosyy vaihtelee. Kehitys ei ole näiden ryhmittymien mieleen, se kun murentaa heidän valtaansa antamalla puheenvuoron myös vähemmistöille ja läpivalaisemalla turvallisia kabinetteja, joiden suojissa on voinut sopia asioista ilman ikävää julkisuutta. Ihmisillä kun on kautta aikojen ollut tapana pahoittaa mielensä epäoikeudenmukaisuudesta, lakkoilla ja protestoida. Mitä kouluttamattomampia ihmiset ovat, sen vähemmän he osaavat mitään vaatia.

Mutta ei kai nyt Suomessa?

Me pohjoismaisen yltäkylläisyyden kasvatit olemme oikeuksiimme jo tottuneita. Isoimmat tasa-arvotappelut on käyty yli sata vuotta sitten (voitte varmaan arvata millaisilla puheenvuoroilla naisten äänioikeutta vastustettiin), jolloin on vaikea sisäistää, että yhtä lailla kun oikeuksia voidaan laventaa, niitä voidaan myös supistaa tai jopa ottaa kokonaan pois. Miettikääpä. Jos yhtäkkiä olisikin ihan todellinen tilanne, että keskenmenosta voi saada vankeutta, kuinka moni tämän blogin lukijoista olisi vankilassa? No muun muassa minä.

Eikä pidä unohtaa, että meillä oli ulkoministerinä vielä hetki sitten Tolkun Timppa, mukava tavis ja iloinen hassuttelija. Timppa puhui aina niin kauniisti ja hiljaisella äänellä vakamuksestaan, johon kuuluvat "perinteiset arvot" ja "elämän kunnioittaminen". Hän jätti tarkentamatta, että nämä arvot valitettavasti ovat hieman ristiriidassa naisten oikeuksien kanssa. Sen sijaan hän sanoi, että kehitys (eli feminismi, ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet ja hyvinvointivaltio) on mennyt liian pitkälle. Näille ryhmittymille on myös olennaista hakea kannatusta vihanlietsonnalla, jota näiden mukavien miesten plokit ja twiitit ovat täynnä.

Tällaiset aatteet harvoin pysyvät maan rajojen sisäpuolella, kuten rahavirrat osoittavat. Ne eivät katoa, vaikka kuinka katsoisi muualle ja jättäisi somessa tykkäämättä huonon kehityksen uutisista.

Kehityksen eteen on aina jouduttu tekemään ihan sutena töitä, muutos ei ole ikinä tapahtunut itsestään eikä tyhjiössä. Me emme vain ole tottuneita siihen työntekoon, arvojen puolustamiseen. Oikeuksiin saa ja pitääkin tottua, mutta laitostua ei saa. Jos siis et halua, että Handmaid's tale on ihan mahdollinen tulevaisuuden skenaario, nyt on juuri se hetki, jolloin yhteiskunnallisesta kehityksestä kannattaa pitää meteliä. Katso vaikka tuolta Eurovaalien ennakkoäänestyspaikat, tiedät kyllä seuraavan stepin.

Maata pitkin: Yöjunassa ei ole muita palveluita kuin murhaaja

Junalla Eurooppaan -seikkailumme ohjelma alkaa muotoutua: olen ostanut jo liput laivalle Turusta Tukholmaan (yötä vasten seilaava Grace käyttää LNG:tä ja roottoripurjetta) ja junamatkan Tukholmasta Kööpenhaminaan, jossa lepuutamme pari yötä ennen seuraavaa etappia. Lasten kanssa on syytä ottaa suht rauhallinen matkustustahti, sillä aikuisten hermojen on syytä pitää. Enkä ole aivan vielä toipunut kaikista vauvamatkailun traumoista.

Kun selvittelin, miten siirrymme matkan pisimmän etapin Kööpenhaminasta Alpeille, pallottelin monia eri reittejä ja vaihtoehtoja (suosittelen lämpimästi Maata pitkin -sivustoa ja Fb-ryhmää, jossa käydään koko ajan kiinnostavaa keskustelua reittivalinnoista.) Todennäköisesti fiksuinta olisi puksuttaa Kööpenhaminasta Hampuriin ja sieltä yöjunalla Wieniin, vaikka München olisi enemmän "matkan varrella". Matka kestää kuitenkin yli puoli vuorokautta, joten olisi kätsää tehdä se yötä vasten.

Mutta vastaanotto ei ollut järin innostunut. Kun esittelin perheelle yöjunan konseptia, vain yksi kiljui riemusta.

"En ole koskaan nukkunut silmäystäkään yöjunassa", totesi koti-insinööri.
"Yöjunassa on murhaaja", huomautti Christiensä lukenut Skidi.
Riemusta kiljui vain Snadi, joka on nukkunut päiväkoti-ikäisenä metrotyömaan päällä eikä varsinaisesti hätkähdä nukahdettuaan mistään.

Minä en oikeastaan tiennyt, mitä mieltä olisin ollut. En ole koskaan matkustanut yöjunalla. Olen matkustanut Lappiin kerran, ja senkin lentokoneella.

Junaa ei meidän perheessämme mielletä miksikään mukavuusvälineeksi. Eivätkä ne sitä olekaan. Penkit ovat yleensä kovat, selkänojia ei saa taakse ja ostan aina eväät asemalta, koska kasvissyöjälle ei ollut ravintolavaunussa 10 vuotta sitten mitään enkä ole sen jälkeen edes käynyt siellä.

Mutta yö lentokoneessakin on kammottava, junassa on sentään makuuvaunu!

Tämän reissun suunnittelu on pistänyt miettimään matkustamisen tulevaisuutta. Ei matkustelu lopu. Ihminen on utelias ja vaeltanut aina, aikaisemmin villisikojen ja nykyään elämysten perässä. Mutta matkailun on muututtava siinä missä ihmisenkin, jotta se voi jatkua.

Junassa on valtavasti etuja lentoon verrattuna: lentokentät sijaitsevat aina kaupunkien ulkopuolella, joten lentäessä menee aikaa ja rahaa myös kentälle/hotellille siirtymiseen kaiken matkalaukku- ja turvahärdellin lisäksi. Juna-asema taas sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, jalkatilaa on enemmän, kyyti on tasaista ja wifi toimii useimmiten. Mutta junamatkailusta puuttuu palvelumuotoilu: kukaan ei tarjoile kylmää kuohuviiniä paikalleni, selkänojissa ei ole ruutuja ja lasten nurkkauksessa on 50 cm liukumäki muumidiscon sijaan. Junan bisnesluokkakin voisi olla jotain muuta kuin lasikoppi, jossa on yksi pistorasia neljälle ihmiselle. Ymmärrän toki, että jos junassa olisi kampaaja, kuntosali ja kirjasto, ilmaantuisi nopeasti myös kapasiteettiongelmia, mutta kevyttä, ei-tilariippuvaista viihdettäkin olisi aika helppo konseptoida (teen tällaista konseptointia ja sisältöjä työkseni, saa ottaa yhteyttä!) Ja miksei voisi olla erikoisjunia? Spa-vuoro Ouluun lähtee raiteelta kaksi! Kyllä sinne yrittäjä löytyisi.

Väitän, että siinä missä lentomatkailussa kehitys on jo pitkällä, emme ole vielä nähneet raidematkailun tulevaisuudesta kuin alkutahdit. On pakko hyväksyä, että (ainakin toistaiseksi) junassa matka-aika on tiettyjen reunaehtojen jälkeen pitempi kuin lentokoneessa, mutta matkustamisen ei tarvitse olla tylsää. Junaan voisi poimia sekä vapaa-ajan vieton, ostoskeskusten, lentämisen että hotellien parhaimmat puolet! Voisin käyttää matkakassaani junassakin viihtymiseen, lisäpalveluihin ja matkustusmukavuuteen, mutta toistaiseksi parasta mitä tarjolla on, on lemmikkivaunu. Missä sakkaa? Minä en hae sitä mahdollisimman edullista matkustustapaa (sekin on lentokone) vaan päästöttömyyttä.

Ehkä junamatkustamisen tulevaisuus alkaa siitä, että osa turisteista siirtyy Oak Barrelin edestä skoolaamaan lomalle juna-aseman baariin.

Myötätuulessa

Skidin näkemys äidistä.

Se on tämä päivä, taas. Periaatteessa inhoan kuluneita metaforia, mutta olen viime aikoina huomannut miettiväni yhä useammin vanhemmuutta kuljettuna matkana: synnytyslaitokselta saatua matkalippua, mutkia ja yllätyskäänteitä, vaikeita reittivalintoja sekä pakollisia ja vapaaehtoisia pysähtymisiä. Matkamuistoja on kertynyt jo 12 vuotta.

Kaikesta klisheisyydestään huolimatta pidän tästä matkan symboliikasta, sillä se pakottaa katsomaan vanhemmuutta toisenlaisesta vinkkelistä, kauempaa. Tämä ei ole kilpailu tai suoritus. Elämän mittaisella aikajänteellä ei ole mielekästä tutkia yksittäisiä onnistumisia tai epäonnistumisia tai laskea huonoja ja hyviä päiviä. Vaikka tuoreille vanhemmille jaellaan valtavasti ohjeita – tarpeellisia ja turhia – äidiksi kasvaminen ei ole pistemäisiä tekoja siellä täällä vaan elettyä elämää: miksi olet juuri siinä kuin olet? Silloin on ihan sama miten imetys, tuo lyhyt hetki matkan alkutaipaleella, on sujunut. Jaossa ei ole mitaleita, mutta kokemusta ja viisautta kertyy, vaikka ei haluaisi.

Pidän ajatuksesta myös siksi, että matkaseura on riittävän väljä käsite. Keitä mukanasi kulkee? Joskus matkassa on kumppani, toivottavasti aina ystäviä ja mahdollisesti myös sukulaisia, mutta joskus pitää uskaltaa kulkea yksin. Välillä matkaseuraa pitää raahata perässä, mutta joskus ne kantavat sinunkin laukkusi tai vaativat taukoa. Ja itse asiassa juuri tällaisen hetken soisin kaikille osuvan, etenkin sille, joka on opetettu pärjäämään yksin ja reippaasti.

Tässäkin reissussa rähjääntyy, mutta ei se ole bugi vaan feature. Ei sellaista reissua olekaan, joka ei jälkiä jättäisi. Mutta tekemällä oppii ja koko ajan voi kehittyä paremmaksi, jos antaa itselleen mahdollisuuden. Yksi tärkeä oppi minulle on ollut, että kaikkia virheitä ei ole pakko toistaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Paitsi sitten kun on matkansa tehnyt.

Juuri tällä hetkellä matka on myötätuulen siivittämää tasamaata, ehdin nautiskella niin eväistä kuin maisemistakin. Huomenna sitten jotain muuta, ehkä, ei voi tietää, uusi matkapäivä kuitenkin.

20 kirjavinkkiä äitienpäivään

Minulta on ruvettu kyselemään kirjasuosituksia, koska olen kuulemma nykyään inessä skenessä. Jestas, tuli paineita! Äidin ja Hyvän kirjan yhyttäminen on melko vaativa tehtävä, eikä vähiten siksi, että tänä keväänä on tarjolla ihan älyttömän kiinnostavia kirjoja ja on sula mahdottomuus mainita kaikkia hyviä yhdessä postauksessa.

Kokosin kuitenkin hätäpäissäni tällaisen vinkkilistan, josta ehkä löytyy jokaiselle jotain. En ole näitä kaikkia ehtinyt vielä itse lukea, mutta olen poiminut ne lukulistalleni odottamaan kesäiltoja.

Eskapismia kaipaavalle

Katja Lahti, Ina Westman: Arkisatuja aikuisille (S&S)

Oma kirja ojassa! Jos haluat antaa äitienpäivälahjaksi muutaman naururypyn ja liikutustyrskähdyksen, tartu tähän! Arkisadut on armollinen kirja kaikille kiireisille joilla omat hengähdyshetket ovat harvinaista herkkua. Lyhyiden tarinoiden kokoelmasta löytyy vertaistukea niin arjen tallomille miehille kuin naisillekin, eronneille, duunareille, lapsettomille ja yksinäisille. "Tämähän on aivan helvetin hauska", totesi eräs keski-ikäinen mies kirjakaupan promotilaisuuden yleisöstä. Huom! Tee toki joutessasi myös Arjen sankari -testi täällä!


Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi)

Tässäpä kirja äiti-tytär -suhteesta. Ja köyhyydestä. Ja painolastista. Setuppi menee niin että keski-ikäinen nainen joutuu viikkokausiksi hoitoon sairaalabakteerin takia. Paikalle pelmahtaa yllätysvieraaksi äiti, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Lukaise kirjailijakollegani Inan blogautus kirjasta, jos haluat lukea syvemmän analyysin!

Rachel Cusk: Ääriviivat ja Siirtymä (S&S)

Nolottaa, etten ole saanut tartuttua tämän kehutun kirjailijan teoksiin aikaisemmin, mutta rakastan Cuskin soljuvaa kerrontatyyliä ja mutkatonta dialogia, jossa ei tunnu olevaan mitään liikaa. Molemmissa kirjoissa toimii kertojana Faye, englantilainen, eronnut kirjailija, joka ei oikeastaan kerro itse mitään vaan tekee havaintoja maailmasta muiden kertomusten reflektoijana. Molempien kirjojen teemoista löytyy tarkkanäköistä parisuhdepohdintaa ja ajatuksia ihmisenä olemisen omituisuudesta.

Teknologiasta kiinnostuneelle 

Maija-Riitta Ollila: Tekoälyn etiikkaa (Otava)

Miten olisi naisen kirjoittama kirja tekoälyn uhkista ja mahdollisuuksista? Teknologiaa ja filosofiaa yhdistävässä teoksessa osoitetaan, miksi algoritmien ja koneoppimisen ajassa pitää myös pohtia, millä arvoilla tulevaisuutta rakennetaan. Mukana on paljon filosofiaa: Ihminen luo tekoälyä omaksi kuvakseen, joten pohdinta tekoälystä johtaa kysymykseen, mitä on olla ihminen.

Digitalisaatio: Murroksen koko kuva (Tammi)

Luotan Aleksi Neuvosen ja Roope Mokan ajattelutaitoihin siinä määrin, että kehtaan suositella tätä teosta, vaikka en ole itse ehtinyt sitä lukea. "Tämä kirja auttaa ymmärtämään tuon radikaalin murroksen logiikkaa ja hahmottamaan, miten digitaaliset teknologiat (kuten sensorit, massadata, keino- ja lisätty todellisuus sekä keinoäly) ja tietenkin kaiken taustalla oleva prosessointitehon ja verkottumisen kasvu näkyvät yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa." Sopii luettavaksi ihan kenelle vain, joka haluaa katsoa isoa kuvaa ja pohtia, mihin olemme matkalla.

Bookbeatin lahjakortti

Yksi syy, miksi ehdin nykyään lukea enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ovat äänikirjat! Kun hankin vastamelukuulokkeet ja latasin itselleni Bookbeatin-sovelluksen, olen kävellyt ympäri kaupunkia varmaankin satoja kilometrejä, mutta mikään ei estä kuuntelemasta kirjaa myös ruokaa laittaessa tai pyykkiä viikatessa. Eikä tässä edes tarvitse valita puoltaan: sekakäytän edelleen myös printtiä ja nyt on kesken myös yksi e-kirja.

Bongaa kuvasta arkisadut!

Feministille 

Tiina Piilola: Kalevalan naiset (S&S)

Tämä on kertakaikkisen hämmentävä teos, jossa pohditaan kansalliseepoksessamme tarjoiltua naiskuvaa. Mietipä, millainen on mielikuvasi Louhesta? Viheliäinen ja sotaisa noita-akka, eikö vaan? Mutta sitten kun miettii, että kaikenlaista ukonkäppänää tunki pyytämättä ja yllätyksenä tontille pöllimään tyttäret ja Sammon, niin totta vie, olisin minäkin ollut aika raivona. "Kalevalan naiset näyttävät konkreettisesti, miten maailmalle pannaan tarpeen tullen hanttiin ja pidetään oma pää ja myös sen, miten elämän muutoksiin mukaudutaan ja niistä selvitään, vaikka kuinka pelottaisi - välttämätön taito epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa nykymaailmassakin." Tämän jälkeen ei Kalevalaa koskaan katso samalla tavalla.

Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi)

Mainio feministisellä kierroksilla kirjoitettu taiteilijaromaani. Pidän kirjoista, joissa suhde päähenkilöön muuttuu matkan varrella. Olen ylistänyt Turusta myös näytelmäkäsikirjoittajana, mutta tätä(kin) kirjaa lukeissa teki mieli tehdä alleviivauksia.

Minja Koskela: Ennen kaikkea feministi (Karisto)

Tämän feminismistä bloggaavan tutkija-opettajan kirja on niin tuore etten ole itse sitä ehtinyt vielä käsiini saada, mutta kuvauksen perusteella se vaikuttaa kelpo johdatukselta feminismin nykytilaan. Veikkaisin, että kirja voisi olla parhaimmillaan feminismin perusteet tuntevalle naiselle, joka on ehkä jo 60-luvulla jo vaatinut palkkatasa-arvoa työpaikan kahvihuoneessa. Mistä feminismin neljännessä aallossa on kyse? Mitä feminismillä nykyään tarkoitetaan? Käsittelyyn pääsevät niin äitimyytti, sukupuolen moninaisuus, populaarikulttuuri kuin vihapuhe.

Pikkulapsivaiheeseen

Kaija Puura: Näin kasvatat mukavan aikuisen (WSOY)

"Mukavalla aikuisella on terve itsetunto, hän hyväksyy itsensä ja muut, toimii ajatustensa ja arvojensa mukaan, on johdonmukainen ja pyrkii sovittelemaan ristiriitoja rakentavasti. Kaikkeen tähän riittää, että lasta kuuntelee, tukee ja kannustaa." Eikö kuulostakin ihan... rentouttavalta kaiken vessahätäviestinnän keskellä? Jos tuntuu, että omalta kohdalta teos tulee liian myöhään, ei haittaa. Aina voi pohtia, mikä meni vahingossa oikein.

Matthew Walker: Miksi nukumme (Tammi)

Hyvää yötä! Olen unifriikki ja minua ottaa suunnattomasti päähän, miten vähän ihmiset tietävät tästä merkittävästä hyvinvoinnin ja terveyden lähteestä. Moni tietääkin vastauksen kysymyksiin, miksi ei nuku, mutta harvemmin tulee mietittyä mitä unen aikana tapahtuu. Jos tuntuu, että tunnet jonkun joka nukkuu liian vähän tai hyväksyy sen että huonosti nukkuminen nyt vain kuuluu elämään, anna hänelle tämä.

Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut (Minerva)

Tämä ei ole kevään uutuus, mutta aihe ei vanhene. Mutsie-blogin Irenen suorapuheinen tarina tarjoaa vertaistukea niille, joiden vanhemmuuden alkutaival ei ollut se helpoin mahdollinen. Kirja paljastaa tuoreen äidin tunne-elämän koko kirjon raskaudesta ja vauva-arkeen, pilvilinnoista todellisuuteen, mutta kertoo myös selviytymisestä. Tasapainon löytämiseen saa tarvita apua.

Lukupinoni. Mutta onneksi se nykyään myös pienenee!

Elämäkertojen ystävälle

Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti (WSOY)

Tätä kuuntelen paraikaa äänikirjana. Vaikka kirja on makuuni vähän turhan yksityiskohtainen, toimittajataustaisen tyttären näkökulma Steve Jobsista on kaikessa erikoisuudessaan kiehtova. Millaista on elää perheessä, jonka isä on yksi maailman kuuluisimmista ihmisistä, mutta tunneilmaisussaan täysi nolla? Tyttären isänkaipuu ei liene suomalaisessa yhteiskunnassa liikaa käsitelty aihe.


Michelle Obama: Minun tarinani (Otava)

Miten chigacolaisesta mustasta naisesta tulee FLOTUS. Hehkutin tätä kirjaa jo siinä vaiheessa, kun olin päässyt puoliväliin, enkä turhaan: kirja vain paranee loppua kohti! Ainoa, minkä tekisin toisin on, että kuuntelisin suoraan Michellen itsensä lukeman englanninkielisen version.


Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY)

Minna Canthista on julkaistu jo useampi teos, mutta tämä on mielestäni kiinnostavin: mitä Suomen ensimmäisen feministi lausahduksillaan tarkoitti? "Minna Canth pohtii naisena ja ihmisenä olemista, lapsuutta, rakkautta, erotiikkaa ja elämän tarkoitusta lehtiartikkeleissa, teoskatkelmissa ja kirjeissä. Suvi Ahola taustoittaa ja tulkitsee raikkaasti 1800-luvun naisasianaisen särmikkäitä mutta joskus myös ristiriitaisia ajatuksia."


Tykkäättekö kirjavinkeistä? Vinkkailen nimittäin mielelläni, jos jaksatte lukea! Olen tahattomasti kallellaan WSOY:n (ystävä töissä siellä) ja S&S:n suuntaan (oma kustantamo), joten otan itse lukulistalleni uusia ehdotuksia oikein mielelläni!

Vielä kerran lähikouluista

Anteeksi, hieman kotiseutuasiaa tähän väliin aiheesta, joka on meidän perhettä koskettanut jo viitisen vuotta. Saan näihin aikoihin aina yhteydenottoja vanhemmilta, jotka yrittävät saada pakkaansa kasaan, kun ekaluokkalainen ei ole päässytkään lähikouluun vaan on ohjattu ainoana eskariryhmästään jonnekin hornantuuttilaan. Koska taulukkolaskelmat näyttävät, että niin on fiksua. Joudun aina vastaamaan, että mitkään valitukset eivät auta. "Perusteet" ovat vain sanahelinää, joita voidaan tulkita eri tavoin joka vuosi.

Olikin vähän adrenaliinintäyteinen aamu tätä juttua lukiessa. Virkamies siinä selittelee, että ei me tahallaan kiusata. No sehän tästä nyt vielä puuttuisi!

En ihan rehellisesti ymmärrä, miten tämä lähikoulun konsepti voi olla näin vaikea. Ala-asteen on oltava lähipalvelu ja koulupolun on oltava ennakoitavissa jo eskarissa. Tästä ei saa tinkiä. Koulunaloituksen pitäisi olla koululaisellekin iloinen, uusi elämänvaihe eikä mikään sekava arvonta! Työssäkäyvän vanhemman (joita Espoossa onneksi löytyy) näkökulmasta taas arki on ihan riittävän kuormittavaa ilman tällaisia yllätyksiäkin, ja ennakoitavuus on kaiken arjen sujumisen kannalta olennaista (suora lainaus kaupungin strategiasta: "Espoossa on tärkeää, että arki sujuu"). Lisäksi tässä maassa lähdetään siitä, että lapsia ei tarvitse kuljettaa kouluun vaan jopa ekaluokkalaisen voi päästää turvallisin mielin liikenteeseen.

Tässäpä siis virkamiehille verorahoillani laadittu parannusehdotuslista, jonka voi ottaa käyttöön vaikka ihan heti.

1. Juurisyynä on löysä työskentely homekoulujen kanssa. Älkää nyt herranjumala vatuloiko uusien koulujen rakentamisen kanssa neljää vuotta! Parakki pihalle ja lapio maahan mahdollisimman pian kun huomataan, että nyt on taas käynyt niin kuin on käynyt. Ja jos museoviraston pitää neuvotella niin aloittakaa sekin hyvissä ajoin.

2. Jos kuitenkin tyrkkäätte väistökoulun 11 kilometrin päähän, ymmärtäkää, ettei tämä ratkaisu ole yhdenkään vanhemman mielestä mikään vetovoimatekijä. Silloin voi olla, että juuri siihen kouluun ei ole suurta tunkua vaan haku kohdistuu LÄHIALUEELLA SIJAISEVIIN KOULUIHIN. Katsokaa siis taas kohtaa yksi.

3. Oppilaaksiotossa pitää priorisoida mahdollisimman lyhyt koulumatka. Jos kauempaa haluaa tulla sisarusperusteella, paikan saa, jos niitä jää. Tämä lisäisi ennakoitavuutta merkittävästi.

4. Lopettakaa harhaanjohtava viestintä. Älkää puhuko lähikouluista tai "turvallisesta koulupolusta" missään kohtaa opetussuunnitelmaa, jos kummastakaan ei ole mitään takeita. Jättäkää myös ne nimelliset perusteet pois kokonaan papereistanne, jos ja kun samasta osoitteessa voidaan tänä vuonna ohjata ihan eri kouluun kuin seuraavana vuonna. Kannattaa myös korostaa, että minkäänlainen inhimillinen harkinta ei kuulu repertuaariin.

5. Jos lapsi ei pääse lähikouluunsa, täytyy koulumatkan turvallisuus arvioida jokaisen kohdalla yksilöllisesti, varsinkin kun koko kaupunki on yhtä työmaata. Tähän arvioon ei riitä, että aikuinen mies käy kävelemässä reitin ja toteaa, että ihan hyvin tämä meni. Simulaatioon tarvitaan vaihtelevalla liikennesilmällä ja keskittymiskyvyllä varustettu 120 senttinen tappi, pilkkopimeässä talviaamussa repun ja luistinten kanssa.

6. Ventovieraassa ryhmässä on aina yksinäisyyden ja kiusatuksi tulemisen riski.  Tämä toteutui meidän kohdallamme. Toivottavasti kaupunki osaa sitten korjata jäljet.

Ja tähän joku vapaavalintainen, painokelvoton lopetus.