Miten voisit osata, jos sinua ei ole opetettu?

Kaupallinen yhteistyö Ad Libriksen ja Bazar Kustannuksen kanssa

Harvoin alkaa tietokirjaa lukiessa alahuuli väpättää. Nyt alkoi.

Matematiikka on aina ollut minulle käsittämätöntä mongerrusta. Menin ekalle luokalle suoraan pystymetsästä. En ollut viettänyt minuuttiakaan minkään valtakunnan tavoitteellisessa varhaiskasvatuksessa tai eskarissa. En osannut lukea enkä laskea, joten opiskelu ja harjoittelu oli kankeaa. Olin hidas, joten kopsasin matematiikan läksyt suoraan ystäväni kirjasta, kun piti ehtiä ulos leikkimään.

Muistan jo ala-asteen lopussa kehitelleeni erilaisia kuvioita ja sanaleikkejä, jotta oppisin ulkoa taas jonkun epämääräisen koealueen, josta en yhtään tiennyt, mihin se liittyy. Yläasteella tilanne vain paheni entisestään ja lukiossa löin homman täysin läskiksi. Kävin tekemässä kokeessa tehtävät 1 a ja b, otin vitosen ja se siitä. En koskaan pysähtynyt ihmettelemään, miksi muiden aineiden keskiarvo viistää yhdeksää puolta. Minulla ei ole matikkapäätä -selitys oli aivan riittävä. Mitäs siinä rimpuilemaan. Kun ei niin ei.

Asiahan ei ole aivan näin, kuten Hanne jo kirjoittikin. Luovalle huithapelille matematiikka on toki vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.



Muistan, kuinka minua huvitti, kun näin Skidin päivähoidon opetussuunnitelmassa sanan käsitteet. Haha. Käsitteitähän on vaikka kuinka paljon kuten Bono ja italialainen pizzapohja. Hehheh.

Se vitsi happani tämän kahden norjalaisen (nais)pedagogin kirjoittaman kirjan myötä. Anne Lene Johnsenin ja Elin Natåksen kirjoittama Ymmärrä matematiikkaa – 23-metodilla menestykseen (suom. Virpi Vainikainen) auttaa ymmärtämään, miksi matematiikka on joillekin vaikeaa ja tarjoaa työkaluja tarttua ongelmien syihin. Kaikki nimittäin alkaa peruskäsitteistä.

Peruskäsitteissä on kyse ymmärryksen ja oppimisen kannalta täysin olennaisista asioista, tavoista jäsentää maailmaa. Tällaisia käsitteitä ovat mm. väri, muoto ja pinta, mutta myös paino, nopeus, ääni ja vaikkapa suunta. Käsitteiden pointti on tiedon järjestelemisessä. Kun tieto on järjestyksessä, se löytyy pinnistelemättä. Tämä on erityisen tärkeää, jos lapsella on tapana ajatella boksin ulkopuolelta.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi tätä. Peruskäsitteet ovat peruskäsitteitä ja itsestäänselviä, eikö niin? Ja lapsethan nyt ovat aina vähän kassalla kaikesta. Että mikä viikonpäivä menossa ja kuka on kenenkin sukulainen. Ei minulle tullut mieleenkään, että joku ei oppisi näitä asioita ihan automaattisesti. Ja siksipä ne saattavat jäädä oppimatta.

Tämän kirja tekee selväksi: ilman tiettyjen käsitteiden hallintaa ei ole mitenkään mahdollista oppia esimerkiksi murtolukuja. Kirjassa esitellystä 23 peruskäsitteestä 18 liittyy matematiikan oppimiseen. Ja matematiikan kumulatiivisesta luonteesta johtuen (edellinen opintokokonaisuus antaa pohjan seuraavalle), et voi oppia uutta hallitsematta vanhaa.

Jos käsitteiden hahmottaminen on vajavaista, perinteinen tukiopetus ei auta. On aivan turhaa jankata uudelleen ja uudelleen samaa asiaa, jos se ei vastaanottajan päässä kiinnity mihinkään.

Tajusin vasta kolmekymppisenä miten desimaalit ja murtoluvut liittyvät toisiinsa.

Kirjassa toistetaan yhtä lausetta monta kertaa.

Et voi osata, jos kukaan ei ole sitä sinulle opettanut.

Ja tämä lause jäi meillä saman tien käyttöön. Varsinkin helposti hermostuvan Snadin kanssa epäonnistumisen sanoittaminen on ollut ratkaisevan tärkeää: "ei ole sinun syysi, jos et ymmärrä, miten homma toimii. Minun pitää selittää se sinulle niin, että ymmärrät ja vasta sitten voit harjoitella. Ei voi harjoitella, jos ei osaa."

Sehän on aivan totta. Alan nyt tässä iässä uskoa, ettei minulla ole loogisessa päättelykyvyssä mitään vikaa. Ei ole elimellistä syytä, miksi en voisi osata murtolukuja. On vain yhdistynyt luova ajattelutapa, jossa kaikenlaiset vaihtoehdot ovat mahdollisia, ja eränäisten sattumusten sarja varhaislapsuudessa, josta seurasi se väärä asenne, että en osaa.

Tajusin jo aikaa sitten, että en voi siirtää tätä matikkavihaani lapsilleni. Eikä se ole siirtynytkään. Skidi tykkää matematiikasta ja laskee mielellään ihan huvikseenkin, Snadi taas on vasta pääsemässä laskemisen (ja lukujono-käsitteen!) makuun. Ja vaikka olen itse päätynyt aktiivisesti välttelemään kaikkia laskutehtäviä, voin yrittää uudelleen, lasten kautta. Minulla on ollut pitkään epämääräinen tunne siitä, että voisin kokeilla matematiikan opiskelua uudestaan nyt. Nyt tiedän, että voin.

Jos nämä fiilikset ovat tuttuja tai lapsesi kärsii matematiikkavaikeuksista, tutustu tähän kirjaan! Saat sen spesiaalihintaan 21,90€ (normaali 25,80€) täältä (ale voimassa 31.5. asti).

Terveisiä Islannista, Juha!

Tämä kuva ei ole Islannista vaan joltain Turun motarin huoltikselta. Pysähdyttiin kiipparin takia aina siellä
vaikka ruoka oli paskaa. Tämä on esimerkki lapsiperheystävällisyydestä investointina.

Hallitus on kuulemma tällä hetkellä pohtimassa sitä, miksi vauvoja syntyy niin vähän.

Niin. Tässä odotellessani kutsua synnytystalkoisiin ajattelin auttaa hieman valtiomiehiämme ja ohjata heidän katseensa Pohjoismaahan, jossa lisääntymisinto on tallella. Islantiin! Satuhan juuri kirjoitti, että Islannissa syntyvyys vain nousee. Miksi? Vastaus lienee siinä, että islantilaiset eivät keksi yhtään syytä, miksi lisääntyminen olisi huono idea. Vanhempainvapaat joustavat, nuoret naiset eivät pelkää työnsaannin puolesta sillä he eivät ole sen kummempi riski työmarkkinoilla kuin mieskään, lapsen saaminen on luonnollinen asia, päivähoito aloitetaan viimeistään kaksivuotiaana ja hoitoverkostot toimivat. Mikäs siinä elellessä.

Asiat, joihin valtio voi vaikuttaa, ovat vanhempainvapaiden jakaminen ja varhaiskasvatuksen laatu, ja olenkin molempien puolesta riehunut moneen otteeseen. Unohdetaan tasa-arvo ja mietitään sitä talouspuolta. Mitäs jos islantilaiset eivät pelkää perheen perustamista, koska perheen talous kestää hyvin pari muksua?

En ollut kauhean yllättynyt kun alkuvuodesta selvisi, ettei nykyinen hallitus aio tehdä perhevapaiden(kaan) suhteen yhtään mitään. Uudistaminen, eli vanhojen rakenteiden korvaaminen uusilla, on raskas prosessi. Erityisen tuskallista se on, kun pitää sorkkia vallitsevaa asenneilmastoa saati toimia oman äänestäjäkuntansa mielipidettä vastaan.

"Todellista tasa-arvoa on se, että perheet valitsevat itse." 

Tätä jaksetaan hokea, vaikka faktat ovat olleet tiedossa jo pitkään: lisääntymisikäisten naisten työelämä ja sitä kautta talous ja eläkekarttuma kärsivät nykyisestä äitikeskeisyydestä samaan aikaan, kun suomalaisisät tutkitusti haluaisivat osallistua perhe-elämään, mutta eivät monesta syystä voi. Isävapaita pidetäänkin tällä hetkellä hyvätuloisissa perheissä, joissa molemmat koulutetut vanhemmat ovat moderneilla työpaikoilla vakituisissa töissä.

Toisaalta taas perhe, jolla ei ole vaihtoehtoja, yrittää tietenkin optimoida omaa toimeentuloaan yhteiskunnan tukien kautta. Tai jättää lapset tekemättä.

Kuulostaako valinnanvapaudelta? Surulliselta lähinnä. Ei kukaan vapaaehtoisesti valitse taloudellista ahdinkoa.

Harva uudistus koskee kaikkia perheitä. Teinit, eläkeläiset ja pitkäaikaissairaat eivät ole perhevapaiden pääkohderyhmää. Tämä uudistus ei myöskään koske niitä äitejä, joilla ei ole töitä johon palata. He ovat työttömiä. Työttömiä varten hallituksella on omat suunnitelmansa. Totta kai on myös täysin lastenhoitokyvyttömiä päihderiippuvaisia isiä, mutta he tarvitsevat todennäköisesti enemmän muita tukipalveluita. Koulutetulla äidillä, jolla on hyvätuloinen mies, taas on fyrkkaa valita vapaasti ihan ilman yhteiskunnan tukea mitä haluaa, au pairista lähtien.

Islannin esimerkki osoittaa, että mikään ei muutu, ellei muutosta tehdä ja johdeta. Siellä ymmärrettiin, että investointi vanhempainvapaiden tasa-arvoon on monella tapaa tuottoisa. Perheet valitsevat nimittäin aivan toisin kaikissa niissä Pohjoismaissa, joissa uudistus on toteutettu. Eikä siitä ole kansantalous romahtanut, mutta syntyvyys sen sijaan on vahvaa.

Vinkki Juhalle: suomalaisten perheenperustamisiässä olevien ihmisten tulevaisuuden uskoa voi vahvistaa yhteiskunnan toimesta, mutta silloin pitää luopua tehotuotantoajattelusta. Se sopii hirveän huonosti yhtään kenellekään.