7 ensimmäistä duunipaikkaani

Twitterissä leviää hauska #first7jobs-haaste, jossa jengi listaa ensimmäisiä työpaikkojaan. Olen varmaan vähän kaheli, mutta minusta se, millaisissa duuneissa ne työelämän peruskivet on muurattu, on tosi kiinnostavaa!

Tein oman listan, mutta se ei mitenkään mahtunut tweettiin, joten siksi postaus.

(Disclaimer: lasken duuneiksi nyt kaikki 10-vuotiaan jälkeen tehdyt puhdetyöt, joista olen jotain korvausta saanut, kaksi ekaa ilman verokorttia.)

1. Mailman eläimet -lehden päätoimittaja
Tätä eläinaiheista julkaisua jaettiin naapureille pyytämättä ja yllätyksenä joskus 80-luvun puolivälin tienoilla. Painokset (20 kpl) otettiin mutsin duunissa ja sisältö kopioitiin tietosanakirjoista. Vain kuvitus ja loppukevennyssivu (eli sanaristikko ja sarjakuva) olivat omaa tuotantoa. Harmi, että näitä ei ole säilynyt jälkipolville.

2. Perunannostaja
Viereisen maatilan tarjoama kesäkuinen riemujuhla oli hikinen urakka. Onneksi en vielä siinä iässä tajunnut, että viidenkympin setelin takia ei olisi kannattanut polttaa nahkaansa ja pistää selkää  paskaksi pariksi päiväksi. No, raha käytettiin onneksi fiksusti: lyhentämättömänä kauppa-auton karkkivalikoimiin.

3. Pukija
Muotimessujen päämuotinäytöksen malleilla on omat pukijat, sillä vaatteiden vaihtoaikaa on vain minuutin verran. Vedettiin sitten tauoilla frendin kanssa karkkia vaaterekkien alla samalla kun langanlaihat mallit yrittivät olla syömättä. Kaksi kertaa vuodessa kolmesta päivästä hyvä tulo, jonka takia kannatti lintsata koulusta.

Hampparipaikka ei ollut minun teekuppini.

4. Hampurilaisravintolan työntekijä
Erkkimerkki sille, joka tietää, mitä tarkoittaa "Sali keda lou". Pestiä kesti 2,5 viikkoa. Tuossa ajassa huomasin ensimmäisen kerran ongelmani esimiesten kanssa. Kun vuoropäällikkö ei päästänyt ikinä kassalle vaan laittoi kolmatta päivää putkeen pöytiä pyyhkimään, ilmoitin eroavani palveluksesta, koska muutan Vantaalle. Nykyään olen rehellisempi ja hieman pitkäjänteisempi.

5. Ruokamarketin mainostyyppi
Olen juossut K-marketin vappumainoksessa kauppaan ja takaisin. Tätä 10 sekunnin tv-spottia kuvattiin koko päivä ja siitä monen tunnin juoksemisesta (suoritin takuulla maratonin) tuli rakko jalkaan. Tässä työssä ajattelin ensimmäistä kertaa asiaa nimeltä tuntipalkka.

6. Vakuutusyhtiön kerroslähetti
Mutsin duunipaikassa eka oikea kesäduuni, josta palkka 3600 markkaa kuukaudessa (eli aivan sairaasti). Kerran tunnissa postinjakelukierros neljännessä kerroksessa, loppuaika kynsien pureskelua ellei ollut jotain isompaa postitusta tiedossa. Silloin pujotin ikkunakuoriin tuhansia laskuja niin ettei osoite näkynyt (se paperiviiltojen määrä!) ja vedin niitä frankeerauskoneesta läpi väärillä hinnoilla. Sain kuitenkin jatkaa seuraavana kesänä avustavana vakuutuskäsittelijänä.

7. Enkun ope
Työväenopiston ryhmälle keskusteluenglantia kerran viikossa klo 15-18. Osa ryhmästä ei osannut sanaakaan englantia, osa ei suomea. Helvetti sentään. Tunnin koostaminen oli kohtuullisen mahdotonta, joten lopuksi vain luimme ääneen vuorotellen kirjallisuutta. Vannoin, että en ikinä opeta tämän jälkeen ketään enkä mitään. Enkä ole opettanut.

Yllätyin tätä listausta tehdessäni siitä, miten monipuolisissa hommissa olen ollut ottaen huomioon, että mitään koulutusta ei tietenkään ollut. Suurta logiikkaa ei onneksi kenenkään muunkaan listassa tunnu olevan: on tehty vähän kaikenlaista, korvauksesta viis. Kaikista näistä olen kuitenkin saanut kipeän selän, rakkojen ja viiltohaavojen lisäksi myös suunnattoman arvokasta oppia siitä, millaisia työtehtäviä ja työyhteisöjä voi olla.

Listoja katsellessa tuli myös mieleen, että näistä ensimmäisistä työpaikoista saisi varmaan kohtuullisen gradun aikaiseksi. Mitä listan perusteella voi päätellä tekijän sukupuolesta, sosio-ekonomisesta taustasta ja urakehityksestä? Ja millaisen kuvan työelämästä missäkin paikassa on saanut? Miten ne vaikuttavat opiskelu- ja jatkovalintoihin?

Entä ovatko vanhempien työnantajat suuressakin roolissa ensimmäisen työpaikan saamisessa - ja entä ne joiden vanhemmat ovat työttömiä? Kuten sanottu, superkiinnostavaa.

Haluankin nyt tietää, mitä te olette rihkamakorviksienne eteen tehneet! Paljastakaa cv:nne kommenttikentässä tai kirjoittakaa postaus omaan blogiinne. Ja haluan nähdä tämän listan ainakin Elsalta, Satulta ja Hannelta, pliis!

Hortoilua lasten kanssa Tallinnassa

Viime viikonloppuna pyörähdin ipanoiden kanssa Suomenlahden toisella puolella.

Idea ei ollut minun vaan hyvän ystäväni, kuopuksen kummitädin. Edellisestä kerrastani oli vierähtänyt melkein kymmenen vuotta enkä sattuneesta syystä ollut ikinä mieltänyt Tallinnaa perhekohteeksi. Mutsin silmin paikan näkee aivan erilaisena. Toki turistien joukkoon mahtui polttariporukoita ja viinashoppailijoita, mutta tunnelma oli superkiva.

Erityisesti ilahduin siitä, miten palkitsevaa oli pelkkä pällistely. Vaikka kersat eivät jaksaneet ihastella yksittäisiä torneja ja kirkkoja (okei, en minäkään), koko vanha kaupunki on vähän kuin kävelisi ritarisadussa -- paitsi, että kivoja kahviloita on joka kadunkulmassa.

Lapsiperheille on tietenkin tarjolla paljon erilaista puuhaa. Olisimme voineet kiivetä tv-torniin, käydä Nõmmen seikkailupuistossa tai tutkia Toompean kukkulan alla olevia tunneleita, mutta päädyimme vain hortoilemaan kymmenen kilsaa mukulakivikaduilla, välillä muureille kiipeillen, puistoissa istuskellen, sisäpihoille kurkistellen ja  jätskibaareja (Gelato Ladies tarjoili superhyvää suolaista maapähkinäjätskiä!) lepoasemina käyttäen.

Yritimme kyllä yhtä lastenrastia. Kiipesimme Toompealle, koska siellä sijaitsi leikkitalo Piip ja Tuut ja lettukahvila Koogel-Moogel, mutta se olikin mennyt kiinni. Onneksi hortoilimme viereiseen Koopa Galerii taidegalleriaan, jossa oli mitä hassuimpia keramiikkaotuksia!



Parin päivän testailun perusteella Tallinna on modernisoitunut ja palvelukulttuuri parantunut hurjasti. Suosion huomasi myös siitä, että porukkaa oli valtavasti! Saimme ilmeisesti kaupungin viimeisen hotellihuoneen.

Satamassa iskikin déjà-vu: Tallinna (ja koko maa) on pääkaupunkiseutulaiselle niin helpon ja edullisen matkan päässä, että tänne voisi hyvin tulla useamminkin. No, nyt ainakin jälkikasvu osaa muistuttaa, että ei tarvitse mennä merta edemmäs reissuun, vastarantakin riittää.

Jos olette Viron matkailun experttejä, laittakaa lisää vinkkejä tulemaan!

Kirosana nimeltä kahdeksan aamut

Lukujärjestykset tulivat. Kahdeksan aamuja on ensi lukukaudella  - tididi ditti dii - ihan joka päivä. Joka vitun päivä, maanantaista perjantaihin. Pidin jo kolmea kasin aamua katastrofina.

Tästä on osittain kiittäminen kerrassaan hienoa päätöstä siirtää ala-aste väistöön kaupungin toiselle laidalle, jonne pitää järjestää yhteinen bussikuljetus. Jotta opetus voi alkaa puoli yhdeksältä, bussi lähtee koululta kahdeksalta.

Eikä muuten parane myöhästyä, joten kodilta kannattaakin lähteä hippasen aikaisemmin, heh heh. Ja me sentään asumme bussikyydin lähtöpaikan vieressä. Sääliksi käy niitä, jotka tulevat kauempaa.

Mutta on tässä muutakin. Jostain syystä se default-aika on aina mystisesti kahdeksan eikä yhdeksän. Aina ja ilmeisesti ikuisesti. Kaikkien normien äiti.

Miksi jaksan vaahdota tästä? Koska en ole aamuihminen. Vanhempieni työ- ja asuinpaikkavalintojen takia olin koulussa aina väsynyt. Ja tämä aamuihmisten ehdoilla eläminen on vituttanut jo kohtuullisen pitkään.

Kerrataanpa vielä.

Riittävä unensaanti on olennaista erityisesti kasvavalle lapselle (kannattaa lukea tästä raportista erityisesti luku "koululaiset"), mikä heijastuu oppimistuloksissa ja työrauhassa. THL:n mukaan liian vähäinen nukkuminen saa älyllisen suorituskyvyn heikkenemään ja mielialan laskemaan. Pidemmän päälle unen puute alkaa horjuttaa terveyttä. Univaje heikentää muun muassa vastustuskykyä, lisää stressihormonin eritystä ja aiheuttaa haitallisia muutoksia rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihdunnassa.

Haluankin nyt vastauksen. Miksi Suomen leveyksillä sijaitsevassa maassa minkään asian, minkä ei ole pakko alkaa kahdeksalta, pitäisi alkaa kahdeksalta? Osaako joku kertoa?

Ei kai kukaan ole niin naiivi, että tarjoaisi "vastaukseksi", että pääsee aikaisemmin pois. Mitä hyötyä siitä on? Ei vuorokausi siitä mihinkään pitene. Vain ne, jotka tarvitsevat vähän unta ovat voittajia. Rytmit ovat perinnöllisiä ja niitä ei siirrellä tuosta noin vain ellei sitten halua olla koko ajan väsynyt.

Selitykseksi ei kelpaa sekään, että hei se on kliffaa kato kun vanhemmatkin menevät aikaisin töihin. Kukkuu. Vanhempien duunikuviot eivät liity keskusteluun riittävästä unensaannista millään tavalla. Aamuvirkun leppoisa kahvittelutuokio ei ole tärkeämpää kuin se, että kaikki lapset saisivat nukkua riittävästi.

Valitettavasti ei myöskään mene läpi, että aamuvirkut olisivat joku selkeä enemmistö. Sitä vastaan puhuvat jo kahvinkulutustilastotkin. Iällä on oma merkityksensä vuorokausirytmin muotoutumisessa: teini-iässä kello alkaa jätättää, mutta teinien aikatauluista päättävät aamuvirkkuuteen kallistuvat, eläke-ikää lähentelevät rehtorit. Minkä hiton takia tätä ei voi ottaa huomioon?

Ja olisihan tässä taloustilanteessa nähtävissä hyötyjä aikuistenkin näkökulmasta.

Erään tutkijan mukaan työpäivän aloittaminen kymmeneltä olisi valtava tuottavuusloikka kun ihmiset eivät työskentelisi univajeessa. Hear hear.

Lisäksi terveysongelmat kasautuvat iltavirkuille (jotka myös kuolevat nuorempina). Ymmärrettävästi jatkuva jetlag on elimistölle kuormittava tila. Aika pienellä vaivalla ja aivan ilman kustannuksia voisi vähentää erikoissairaanhoidon kuluja. Sitä varten pitäisi vain päästää irti lypsyajoista niiden osalta, joiden ei tarvitse käytännössä lypsää.

Ei voi olla näin vaikeaa.

Itse tarvitsen varmaan jonkun lääkityksen ihan vain selvitäkseni tästä peruskouluajasta.

Lapsi, joka tarvitsee omaa aikaa

Kuulin kun Skidi jutteli Mummin kanssa puhelimessa. Skidi kehui löhöilevänsä sohvalla.

Olin tietenkin yrittänyt patistaa Skidiä soittamaan kavereille, järjestämään treffejä, käymään leikkipuistossa ja menemään ylipäätään ulos, mutta ei. Tyyppi halusi lähinnä puhua itsekseen, kieriä matolla, ilmeillä peilin edessä ja vanua sohvalla kirjan kanssa. Kun kerrankin voi eikä kukaan häirinnyt: minä tein kirjoitushommia ja Snadi oli päiväkodissa.

Kesti vähän aikaa tajuta, että hänellähän oli omaa aikaa. Skidi on pienestä pitäen kaivannut yksinäisyyttä ja rauhaa. Kotona rötvääminen näytti olevan ihan yhtä nautinnollista ja arvokasta kuin aikuisellekin.

Snadi taas sai oman settinsä jo kesäkuussa. Kun Skidi lähti kahden leiriviikon jälkeen mummolaan, meillä oli huollettavana vain yksi lapsi. Vaikka siskokset ovat kuin ilvekset, myös pienemmälle teki oma aika ihan hyvää. Neljän vuoden ikäerossa on tietyt hyvät puolensa, mutta vapaa-ajan suhteen täytyy olla joustava. Pienimmän mukaan meneminen ei aina kiinnosta isompaa ja toisaalta jotkut isomman aktiviteetit eivät voisi kiinnostaa Snadia vähempää.

Pikkusisko olikin liekeissä: hän ei varsinaisesti kaivannut yksinäisyyttä vaan sitä, että sai olla ainoa lapsi! Snadin face-time ja puheenvuorot on syntymästä lähtien jaettu isosiskon kanssa, joten viikon rajoittamaton huomio oli hänelle huikea elämys. Vanhemmat lähtivät mukaan kaikkeen, mitä hän ehdotti eikä hänen tarvinnut tehdä yhden yhtä kompromissia. Jostain kumman syystä tällä nimenomaisella viikolla ei esiintynyt juuri lainkaan ulvontaa.

Skidikin diggaili omasta ajasta mummilassa. Hän luki riippukeinussa, teki ristipistoja ja piirteli. Sitten kun oli riittävästi ollut hiljaa, hän teki Mummin kanssa metsäretkiä, mustikkapiirakoita ja puutarhatöitä.

Ja toki tämä hajasijoittaminen tarkoitti vanhemmillekin silkkaa hiljaisuusretriittiä ja hermolepoa. Kahteen lapseen tottuneelle ei ole mitään helpompaa kuin yhden lapsen hoitaminen. Se hoituu vaikka yksikätisenä ja säkki päässä.

Muistan, että joitakin lukijoita hämmästytti kovasti, kun muutama vuosi sitten suunnittelin, että meidän perheemme tekee lomilla asioita myös erikseen. Pidän edelleen kiinni siitä, että perheessä voi hyvin viettää lomaa erilaisilla komboilla, tasapuolisuudesta tinkimättä.

Minä haluan olla välillä yksin kotona, koska muuten sekoan. Jatkossa pitää muistaa tehdä muillekin perheenjäsenille sama palvelus.

Onnistuneen perheloman olennainen ainesosa

Kaikilla reissuilla oppii aina jotain, ainakin matkustamisesta. Ipanoiden kanssa kokemus on osoittanut, että matkustusolosuhteet muuttuvat vuosittain: se todellisuus, mikä vallitsi kaksi vuotta sitten, on mystisesti muuttunut.

Yksi perhematkailun kriittinen ainesosa kuitenkin on ja pysyy ja tästä koko perhe on yksimielinen. On ihan sama missä maassa ollaan, löytyykö supermarketista soseita, millainen hiekkaranta on, onko hotellihuoneessa jääkaappi ja millaisia retkiä paikan päällä voi tehdä. Kohde valitaan hotellin uima-altaan perusteella, myös kaupunkilomilla.

Saariston merivedessä marinoituneiden ipanoiden mielestä lämpimässä altaassa plutaaminen on nimittäin elämän tarkoitus.

Hyvin suunniteltu allasalue on meidän lomamme tärkein elementti. Lämmitetty allas hyvällä näköetäisyydellä tarkoittaa, että kaksi romaania viiden päivän lomalle oli alimitoitettua budjetointia. Nykäisin kirjat aurinkotuolissa maaten, koska kersat lilluvat altaassa tuntikaupalla muuttumatta smurffeiksi.

Tämä järkyttävä alimitoitus johti myös siihen, että meillä ei ollut paluumatkalla lentokoneessa mitään tekemistä. Toinen ipana luki Potteria ja toinen pelasi aikansa tabletilla kunnes laittoi silmät kiinni ja nukkui loppumatkan. Siinä me sitten Koti-insinöörin kanssa ihmeteltimme, että pitääkö meidän nyt puhua keskenämme vai mitä. Kiusallista.

Ja oli altaassa vietetystä ajasta sekin hyöty, että Snadi oppi uimaan. Eikä ihme. Seuraavaksi se olisi kasvattanut kidukset.

Sitten on toinenkin asia, joka ei muutu. Taksiin voi oksentaa juuri kun ollaan kodin parkkipaikalla. Puoli kahdelta yöllä.

Viis siitä. Joka tapauksessa tämä reissaaminen menee koko ajan helpommaksi.

Näin aloitat päiväkodin

Monella perheellä alkoi tänään useamman vuoden kestävä asiakkuusputki päivähoidon kanssa. Ensimmäinen kerta päiväkodissa on iso askel lapselle, mutta vielä isompi vanhemmalle.

Koska itselläni on takana jo monta vuotta kyseisen julkisen palvelun käyttöä, kokosin tärkemmät ohjeet ja hyödyllisimmät vinkit päiväkotiuraansa aloitteleville vanhemmille.

1. Anna aikaa, mutta ole jämäkkä. Selitä, että näin tämä elämä nyt menee: vanhempien pitää käydä töissä ja lasten täytyy olla hoidossa oppimassa uusia asioita. Mutta muista, että aikuiset ovat yksilöitä: yksi äiti sopeutuu rutiineihin kivuttomasti, toinen parkuu naama punaisena puoli(toista) vuotta.

2. Hillitse itsesi. Älä itke ilosta vielä päiväkodin eteisessä, se voidaan tulkita väärin. Odota että pääset nurkan taakse ja kilju riemusta vasta sitten. Yhtä lailla, älä ala itkeä jos näet niiden lähtevän aurinkoisena aamuna eväiden kanssa metsäretkelle. Sinun kuuluu mennä töihin.

3. Tallenna kännykkään päiväkotiryhmän puhelinnumero. Numeron tunnisteeksi voi laittaa vaikka että "Oliskohan noroa" kun se pirahtaa kesken palaverin. Ilahdut kun se onkin vain kuumetta.

4. Säilytä rutiinit. Pahinta mitä voit tehdä on mennä jossain tunnekuohussasi hakemaan ipanaa liian aikaisin. Saat vain lapiosta päähän, koska leikit ovat kesken. Toiseksi pahinta on, että menet hakemaan Isin vuorolla ("Ei SUN pitänyt tulla!!!! Haluan Isiiiiiiiiiin!!!!"). Kolmanneksi pahinta on lelupäivän unohtaminen. Neljänneksi pahinta on kuvitella, että sinun tekemäsi puuro on parempaa kuin päiväkodin. Päiväkodin puuroa pyydetään lisää.

5. Puhukaa lapsen kanssa tunteista, joita päivän aikana koette. Kerro lapsellesi sellaisista tunteista kuin iloisuus, kiitollisuus, stressittömyys sekä työpaikalla kokemasi arvostuksen ja vapauden tunteesta. Ja siitä, miten ihanaa on käyttää lounaaseen ruhtinaalliset 30 minuuttia, puhua keskeytyksettä aikuisten kanssa ja tehdä töitä toimiston viileässä hiljaisuudessa.

6. Monia auttaa kuvakollaasin tekeminen. Kokoa lapsestasi kivoja kuvia, joita voit katsella päivän aikana, jos ikävä iskee. Laita kollaasiin sitruunapuristin, jolla hän löi sinua otsaan ollessaan kaksivuotias, kuva karvalankamatosta, jolle kaatui lasillinen mustikkakeittoa, ja ihan random-kuva eteisestä. Laita kuva myös itsestäsi ennen lapsia.

7. Pakkaa päiväkotikassi hyvissä ajoin. Jos aloitat paria viikkoa ennen aloituspäivää saatat hyvässä lykyssä muistaa kaiken. Eli sisätossut, hattu, juomapullo, villasukat, xylitol-pastillit, aurinkovoide + naamastick, kuravaatteet (sis. kumpparit), kaikki vaihtovaatteet, talvella extralämpökerros + varahanskat, unikaveri, pinnit ja mahdolliset vaipat.

8. Älä buukkaa loppuviikkoon mitään. Lapsi idättää itselleen parissa päivässä jonkun hengitystieinfektion ja voitte taas viettää ihanaa yhteistä aikaa kotona. Ja näitä kiireettömiä yhteisiä päiviä tuleekin sitten säännöllisin väliajoin, kunnes ipana kehittää asian nimeltä vastustuskyky.

9. Muista nimikoida! Jätät omat piposi / hanskasi / aurinkolasisi / kaulaliinasi eteisen penkille vähintään kolme kertaa vuodessa.

10. Sitten vain reippaasti töihin. Poista siniset pussit jaloistasi heti kun huomaat ne, äläkä yritä sisään bussin keskiovista. Kuuma kahvi odottaa!