Nyhtökaura vastaan jauheliha

Koskin eilen nyhtökaurapakettiin! Olen ollut kohtuullisen pakkomielteinen nyhtökauran suhteen heti kun tuotteesta ensimmäisen kerran kuulin.

Nyhtökauraa on luonnehdittu "täydelliseksi proteiiniksi": se on ravintoarvoiltaan erinomainen ja valmistukseen käytetään kauraa, hernettä ja härkäpapua, jotka jopa meidän pohjoisilla leveyksillämme menestyvät. Ei siis tuhansien kilometrien roudausta, ei tehotuotantoa ja kärsimystä.

Ensimmäinen havaintoni oli, että kas, pakkaus on samanlainen kuin jauhelihan.

Ei ehkä ihan vahingossa. Idea syntyi kahden naisen ongelmasta: miksi markkinoilta ei löydy selkeää jauhelihan korvaajaa? Jauhelihaa käytetään nimittäin joka toisessa suomalaisten suosikkiruoassa.

Tottumuksella on valtava voima - ja sitä on helppo aliarvioida. Fakta on se, että jauhelihaa me olemme tässä ruokakulttuurissa tottuneet säilyttämään, keittämään, paistamaan, pureskelemaan ja maistamaan. Nirsoilijoiden perheen ainoana kasvisruokalipun heiluttajana olen todella iloinen siitä, että nyhtökauran suutuntumaan on pistetty paukkuja: ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten ruoka suussa käyttäytyy. On valtava etu, jos koostumusta ei tarvitse opetella.

Tarjolla on jo pitkään ollut erilaisia kasviproteiineja, mutta nekin, jotka ovat kokeilunhaluisia / voittavat ennakkoluulonsa, eivät tartu pahvilta maistuvaan soijarouheeseen tai kumimaiseen tofuun kovin montaa kertaa vuodessa. Soija-allergisille vaihtoehtoina on sieniproteiinista tehtyä quornia (joka on mielestäni lähimpänä lihatuntumaa) ja vehnästä valmistettua seitania, mutta kun käyttötapa puuttuu, massasuosio jää saavuttamatta. Ja sitä me ihmiskuntana tarvitsemme.

Makuakin on kehuttu. Itse en ole päässyt tuotetta maistamaan mutta sekasyöjä duunikaverini luonnehti loistavaksi - ja täyttäväksi. Tuotteesta on myös kehitteillä erilaisia versioita, ainakin halloumimainen tuote.

Tuotetta ei tarvitse kypsentää, ainoastaan lämmittää miedolla lämmöllä. Saa nähdä miten tämä sopii grilliin, jos on herkkä ottamaan väriä.

Mielenkiinnolla odotan myös, miten markkinoijat tuotteeseen tarttuvat. Stockalla myyty koe-erä meni kuumille kiville, joten kiinnostusta löytyy. 

Liikutun kahdesta asiasta. Luontodokumenteista ja tuotteista, joilla yritetään muuttaa maailmaa. Nyhtökaura on kertaluokkaa kovempi juttu kuin mikään Talvivaara (jostain syystä valtio syytää rahojani siihen vaihtoehtoon jolla ei ole mitään tulevaisuutta).

Ei ihme, että sijoittajat innostuivat ja työnsivät kehittäjille heti miljoonan kouraan. Gold & Greenin toimitusjohtaja Maija Itkosen mukaan tuotteet saadaan ensimmäisiin kauppoihin jo huhti-toukokuun aikana. Take my money!

Vihdoin: Bloggaajien kirjahaaste

Anteeksi, että kesti.

Sain jo tammikuussa Satulta kirjahaasteen, mutta en kehdannut ottaa sitä virallisesti vastaan.  Ihan siksi, että en ollenkaan tiennyt, milloin minulla olisi seuraavan kerran joku kirja kesken!

Nyt on, kiitos loman.

Ehdin arkena lukea aivan liian vähän, edelleen. Vaikka olen nopea lukija, kaipaan lukemiseen selkeää aikaikkunaa. Vartti bussissa ei riitä (ärsyttää jos pitää väkisin lopettaa jännässä kohdassa tai vaihtoehtoisesti ajaa totaalisesti kirjaan uppoutuneena pysäkistä ohi) ja illalla aika menee usein bloggaamiseen.

Lisäksi puuttuu inspiraatiota. Mitä lukisin? Kaipaan elämääni kirjakonsulttia, jolle voisin pirauttaa hädän hetkellä. Eli kun seisoskelen kirjastossa tai kirjakaupassa hoo moilasena pohtien ajankäytön uhkia ja mahdollisuuksia.

Asiaan!

1. Kirja, jota luet parhaillaan? Paula Hawkins - Nainen junassa

Sain itse asiassa tämän juuri loppuun, mutta laskettakoon kesken olevaksi. Jollain kierolla tavalla pidän siitä, että jotkut kirjat laittavat lukijan vastakkain oman persoonansa kanssa - minun ristinäni on kärsimättömyys. Huonolle viihteelle ei ole aikaa, joten jos en hyvin nopeasti hurmaannu, kirja jää yöpöydälle ikuisiksi ajoiksi.

Tämän kirjan alku oli pitkästyttävä ja vihasin kaikkia päähenkilöitä, mutta hyvät suosittelijat pelastivat. Ja olihan se sitten oikein hyvä! Vähän nolottaa, että meinasin jättää kesken.

2. Kirja, josta tykkäsit lapsena? Anni Polva - Tiina-kirjat.

Oli pakko soittaa pikkuveljelle. Luettiinko meille kun olimme lapsia? Miksi en muista yhtä ainutta lapsuuden kirjaa? Hanhiemon satukirjan muistan kyllä nähneeni, mutta lukutuokioita vanhempien kanssa. Ei muistikuvia.

Lähdenkin siitä, että kirjallinen elämäni alkoi vasta kun opin itse lukemaan ekan luokan keväällä. Mikä oli ketsuppipulloefekti. Ahmin saman tien koulun kirjastosta kaiken mitä hyllyissä oli - Tammen kultaisista kirjoista aloitin. Sama jatkui kotona. Kaikki kävi. Luin Mummon ja Papan kirjahyllystä kaikki klassikot (ja olen edelleen sitä mieltä, että 7 veljestä on todella keskinkertainen teos) ja lainasin kavereilta lisää.

Kun sitten jossain vaiheessa menossa oli jo Zoo-tietosanakirjat, Mutsi heräsi ja alkoi ostaa minulle nuorten kirjoja. Näistä ensimmäisenä kahlasin läpi Tiina-kirjat - siksi vahvin muisto on juuri tästä sarjasta. Sitten tulivat Lindgrenin klassikot (Ronjaa rakastan edelleen), Viisikot, Vompelit, LOTR, Akkarit, Christien koko tuotanto, Tuulen viemää jne. Muumit on oikeastaan ainoa brändi, joka ei koskaan käteen osunut.

Kyllä me joskus tykkäämme  samoistakin kirjoista.

3. Kirja, joka jäi kesken: Jari Tervo - Myyrä.

On aika kuvaavaa, että tämä on Koti-insinöörin lempikirja ja toisaalta tämä vastaus on sama kuin Satulla! Kuten jo totesin, olen aika lyhytjännitteinen viihteen kuluttaja niin kirjojen, leffojen kuin tv-sarjojenkin osalta. Esimerkiksi monien suosikkisarja Narcos oli minulle liian löysä.

Aloin lukea Myyrää Thaimaassa vuonna 2003. Noin 20 sivun jälkeen tilasin pina coladan ja laskin aurinkotuolin selkänojan ala-asentoon. 1) Epäselvää. 2) Hohhoijaata.

Kesken jääneitä on muitakin, mutta tämän lopettaminen ei ole missään vaiheessa jäänyt harmittamaan.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen: Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Jokainen kirja, jonka lukee loppuun asti, aiheuttaa jotain ajatuksia, mutta sitten on niitä, jotka jättävät aivot savuamaan. Valkkasin tämän, koska harvemmin intoudun kirjoittamaan lukemastani kirjasta postauksen. Läkähdyttävä teos.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että vaikuttavia kirjoja on oikeastaan monia - johtuneeko ehkä harvasta lukutahdista - ja niitä on hirveän vaikea laittaa järjestykseen.

Joistain kirjoista saa lukuviihteen lisäksi valtavasti tietoa (Risto Isomäen Saraswatin hiekkaa), joissain käytetään kaunista kieltä (Umayya Abu-Hannan Nurinkurin) ja joissain taas on koskettavia ajankuvia (Maria Jotunin Huojuva talo, Itkosen Anna minun rakastaa enemmän ja monet klassikot).

Jotkut kirjat taas on saatu merkitykselliseltä ihmiseltä (kuten eräs lastenkirja naapurin mummolta ja runokirja ala-asteen luokanopettajaltani). Ne ovat itsessän muistoja.

Tämän kirjan sain naapurin mummolta, jonka ruokakssin kannoin kotiin kun hän vaikutti väsyneeltä.

Ja jotkut sitten vain osuvat omaan elämäntilanteeseen kuten eräänä kummallisena kesänä luettu Kafkan Oikeusjuttu. 

5. Kirja, johon palaat uudelleen? N/A

Olen ehkä friikki, mutta sellaista kirjaa ei ole, jonka lukisin uudelleen. En tiedä miksi. En osaa suoralta kädeltä nimeltä yhtään teosta, jonka haluaisin ottaa käsittelyyn uudelleen. Miksi ihmeessä niin edes pitäisi tehdä? Ellei ole kolmevuotias ja koukussa Pupen edesottamuksiin.

Mutta nyt on tiedän vuoronne: vastatkaapa kysymyksiin tähän alle tai blogiinne. Jospa saisin sitä kirjakonsultointia tätä kautta.

Metsänhalaaja

Katselimme äsken lasten kanssa Metsän tarinan (leffa on Areenassa vielä 7 päivää).

Kohtaaminen viime keväältä. Rakkaus lämpimiin kiviin yhdisti meidät.

"Metsän tarina on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä.

Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat: karhut ja hirvet, käärmeet ja pöllöt, muurahaiset, sammakot ja liito-oravat sekä muinaiset sielulinnut kuten kuukkeli ja palokärki."

Lähde: Yle

Tuosta upeasta kuvamaailmasta tuli aivan hirveä metsänhimo. Jo riittää kylmyys, harmaus ja hiljaisuus! Haluan haistelemaan sammalia ja suopursuja, kuuntelemaan viserrystä  ja purojen solinaa, nauttimaan perhosen lepatuksesta ja kaarnasta poskea vasten.

Paitsi että mökkeilykausi aloitetaan tässä kuussa, myös viime vuonna aloitettu retkeilyharrastus jatkuu uusilla seikkailuilla. Niin monta hyvää vinkkaamaanne paikkaa jäi polttelemaan vaelluskengän pohjia jo viime syksynä, kun päivän lyhyys katkaisi retkeilykauden.

Tänä vuonna kierroksia uskaltaa jo lisätä kun nuorinkin täyttää viisi. Jos vaikka hankkisi jonkun kevyen kantovälineen, jolla pärjäisi kympin taipaleen, vaikka kuopus väsähtäisi.

Lisäksi Skidi on esittänyt toiveen yöpymisestä metsässä. Telttaan en suostu, mutta retkeilijät voivat majoittua erilaisiin tupiin.

En malta odottaa. Onneksi metsänhalaaja voi verrytellä luonto-ohjelmilla. Kohta mennään taas.

Pitääxunaina eli asiaa parisuhteesta ja temperamentista

Välillä kadehdin pariskuntia, jonka osapuolet vaikuttavat samanlaisilta. Tiedättekö: sellaisia keskenään synkronoituja, harmonisia ihmisiä, jotka nauttivat samoista asioista ja ovat aina samaa mieltä kaikesta.

Me olemme Koti-insinöörin aivan totaalisen erilaisia ihmisiä. Reagoimme ja käsittelemme monia arjen asioita aivan eri tavoin.

Minun mielestäni
... viikonloppuaamuisin ei pidä olla kiire mihinkään vaikka olisi kuinka hyvä ilma.
... alle puolen tunnin myöhästymisistä ei tarvitse ilmoittaa.
... kämppä ei ole sotkuinen jos vain vaatteita on hujan hajan.
... jos ipana kiipeää puuhun, aikuisen ei tarvitse seistä juurella ottamassa koppia.
... on turhaa yrittää keskustella ihmisen kanssa joka tekee jotain muuta. Hän ei kuule.

Ja mitä pitempään on yhdessä, sen selvemmin tietää jo etukäteen, mistä haloo syntyy. Jotkut asiat eivät vain muutu. Miksi ihmeessä toimimme niin ennalta-arvattavasti?

Aloin pohtia temperamenttia ja temperamenttierojen merkitystä ihmissuhteille pari vuotta sitten kun tajusin, että perheessämme elää erityisherkkiä ja erityisen epäherkkiä.

Herkkyys ei ole ainoa ihmisen synnynnäistä temperamenttia määrittävä piirre vaan niitä on useita, erään tulkinnan mukaan yhdeksän kappaletta. Näitä tempperamentteroja voi havainnollistaa duuniprojektiani varten tehdyllä työkalulla.

Me satumme sijoittumaan janan ääripäihin monessa muussakin piirteessä kuin herkkyydessä - kuten rytmisyydessä, aktiivisuudessa ja intensiivisyydessä.

Olen epärytminen ja krooninen myöhästelijä. Ajantajuni ei ole niitä parhaimpia. Minulle tulee aamun minuuttien vieriminen melkein yhtä suurena yllätyksenä kuin Skidille. Hyvin järjestelmällinen Koti-insinööri pitää toimintaani lähinnä sekavana hutilointina. Toisaalta temponi on paljon rauhallisempi kuin kyseisen sähköjäniksen.

En tiedä, onko kateuteen mitään todellista aihetta. Ei elämä samankaltaisen ihmisen kanssa välttämättä ole yhtään sen helpompaa. On ehkä helpompi kasvattaa lasta, joka toimii samalla tavalla kuin itsekin, mutta parisuhteessa ja erityisesti vanhemmuudessa on myös etua siitä, että reaktioissa on valinnanvaraa. Ehkä.

Vaikka temperamenttiaan ei voi muuttaa, käytöstään voi. Lähtöruutun pääsee kun tunnistaa ne omat piirteensä ja motivoituu itsensä kehittämiseen. Ei pienestä henkilökohtaista tulostavoitteesta haittaakaan ole.

Parisuhde hyvin erilaisen ihmisen kanssa voi onnistua kunhan toisen piirteet hyväksyy ja ymmärtää että luontaisissa toimintamalleissa ei ole kyse tahallisesta kiusaamisesta. Molemmilla on oikeus olla sellaisia kuin ovat mutta nähdäkseni molemmilla on myös velvollisuus käyttäytyä niin, että suhde toimii. Siihen sillä tahtomisella varmaan viitataan.

Olisi kiva kuulla tarinoita perheistä, joissa on hyvin erilaisia persoonia. Oletteko osanneet kääntää temperamenttierot vahvuudeksi?

Musiikkiluokkalainen

Arvatkaa mitä? Kersa pääsi sille musiikkiluokalle!

Ja sinne on tulossa myös paljon kavereita eskarin ajoilta. Kuinka siistiä!

Vanhemmille järjestetty infotilaisuus musiikkipainotteisen opetuksen annista oli vakuuttava. Musiikkiin tutustutaan todella monipuolisesti ja lasten ehdoilla. On laulua, soittimia, kuoroja, bändejä ja projekteja muiden musiikkitoimijoiden kanssa.

Tykkään myös siitä, että musiikin myötä tulee esiintymiskokemusta, joka on nähdäkseni hyödyksi monissa muissakin tilanteissa kuin stadionkeikalla. Työelämässä myydään aina jotakin - tofua, käyttöliittymäsuunnittelua, ohjelmaideoita. Ei ole haittaa siitä että pystyy kohtaamaan yleisön ilman että suuhun tupsahtaa kilo Anni Helenaa.

Parasta on tietenkin se, että Skidi vaikuttaa onnelliselta.

Pääsykokeet eivät olleet mitenkään läpihuutojuttu - parin tunnin setissä oli nähdäkseni vaativia tehtäviä, joihin tarvittiin paitsi nuottikorvaa myös keskittymiskykyä. Skidi suhtautui hakemiseen tyynen realistisesti (toisin kuin Koti-insinööri), sillä molemmissa päätöksissä olisi hyvät puolensa: lähikoulun musiikkiluokka olisi upea juttu, mutta tutusta koulusta lähteminen tuntui haikealta.

Tulin Skidille jopa vähän kateelliseksi. Kaikki musiikkiluokan käyneet hehkuttavat nimenomaan luokan hyvää yhteishenkeä ja tutkijat kognitiivisten taitojen kehittymistä. Eivätkä vaikutukset rajoitu vain lapsiin. Musiikin on todettu kuntouttavan muistisairaita ja hidastavan Alzheimerin taudin etenemistä.

Ehkä ei ole liian myöhäistä. Taidanpa ehdottaa musiikkipainotteista tiimikokousta, jossa vetäistäisiin raporttien välissä pari biisiä. Kuka tietää, ehkä powerpointeistani tulisi parempia.