Etäpalaverien uudet klassikot

Olin tänään puhelinpalaverissa, kun Snadille koitti lounasaika. Olimme tietenkin käyneet itsenäisen lounasprosessin jo etukäteen läpi, mutta en voinut olla kuulematta kaikkea, mikä keittiössä meni pieleen. Ruokaa lämmitettiin mikrossa liian pitkään. Jääkaapin ovi jäi auki ja masiina alkoi piipata. Yritin olla liikehtimättä hermostuneesti ja keskittyä sanottavaani, mutta seuraavaksi kuulen, kuinka lautanen räsähtää lattialle ja lapsi kuiskaa vienosti voi perkeleen perkele.

Huokaisin ja levittelin käsiäni.

– Anteeksi nyt, mun täytyy...

– Klassikko, totesi palaverikumppanini.

Todella! Kun etätöistä tuli yhdessä yössä uusi normaali, alkoi etäpalaverikulttuuriin muodostua uusia klassikoita. Entiset palaverihuoneklassikothan edustivat lähinnä teknisiä ongelmia, mutta eivät juurikaan paljastaneet ihmisistä mitään henkilökohtaista. Nyt on toisin. 

Perheenjäsenten yllättävä esiintyminen palavereiden taustalla on selkeä klassikko. Kun joku yhtäkkiä sammuttaa mikrofoninsa ja katoaa tai alkaa raivokkaasti huitoa ja liikuttaa suutaan kuin 20-luvun mykkäfilmissä, on selvää, että muu perhe on palannut uimahallista kotiin liian aikaisin tai koira järsii jotain mitä ei saisi järsiä.

Ystäväni, joka viettää käytännössä koko päivän puhuen etänä jonnekin päin maailmaa myös myöhään illalla, oli unohtanut blurrata oman taustansa. Yrityksen johtoryhmä todisti aviomiehen käyvän kalsareissaan jääkaapilla ja nasauttavan oluttölkin auki. Eikä siinä mitään, oli perjantai ja kaikki, mutta mies itse olisi mieluusti pitänyt kalsarinsa yksityisasianaan.

Toinen klassikko ovat muuttuvat ulkoiset olosuhteet. Eräänä päivänä, kun olin presentoimassa tarjousta asiakkaalle, taloyhtiön takapihalle pörräsi pyörimään KAKSI ajettavaa ruohonleikkuria ja tyyppi, joka käytti siimaleikkuria. Olisin yhtä hyvin voinut puhua keskellä formulakisoja. Luonnollisesti koira heräsi ja alkoi meuhkata ja olohuoneeni täytti niin täydellinen kakofonia, että asiakastakin alkoi naurattaa. Oli vain pakko odottaa viisi minuuttia että tilanne rauhoittui. Samantyyppinen suht kinkkinen tilanne on varmasti myös yläkerrassa alkava yllättävä poraaminen.

Kerran myös ihmettelimme, miksi erään osallistujan naama näkyi vain hämärästi. Hän istui taloyhtiön saunassa, koska oli tullut vaimon kanssa tuplabuukkaus eikä hän ollut kehdannut jäädä rappukäytävään. Sovimme, että hän sai laittaa kameran pois. 

Kolmas klassikko on tietenkin käydä vessassa kesken kokouksen ja sulkea vain videoruutu. Vaikka tämäkin varmasti jossain vaiheessa alkaa naurattaa, olen iloinen että ihan kaikesta minullekaan ei ole kertynyt kokemusta. 

Mitäs muita klassikoita on etäilyn myötä muodostunut?

Elokapina – Oikein, väärin vai siltä väliltä?

Suomen poliisi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä tavoitteleva Elokapina-järjestö antoivat taannoin erinomaisen keskusteluaiheen syysloman kävelyretkille teinin kanssa. 

Millä oikeudella mielenosoittajat menivät istumaan autotielle? Eivät millään oikeudella. Mielenosoittajat tiesivät mainiosti, ettei autotielle saa mennä istumaan. Kun heitä pyydettiin siirtymään, he eivät siirtyneet, jolloin poliisin oli tehtävä päätös, miten mielenosoitus hajotetaan. Toisaalta taas Suomessa on sanan- ja kokoontumisvapaus ilman ennakkosensuuria, joten mielenosoituksista ei tarvitse edes ilmoittaa. 

Miksi ne kuitenkin tekivät niin? Autotien tukkiminen on yhtä aikaa suhteellisen tehokasta ja vaaratonta, mediahuomio on taattu. Olisivatko poliisit tulleet edes paikalle, jos mielenosoittajat olisivat istahtaneet jalkakäytävälle? Eivät. 

Onko kansalaistottelemattomuus tehokas vaikuttamisen muoto? Siitä yleensä kaikki alkaa: joku päättää vastustaa yhteiskunnallista, moraalista epäkohtaa. Ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja ympäristöliikettä on maailman sivu edistetty passiivisella vastarinnalla ja tottelemattomuudella, jossa kukaan ei loukkaannu. Valtiolla taas on yhteiskuntarauhan nimissä oikeus väkivallan monopoliin. Kansalaistottelemattomuuden selkeät voitot ovat jääneet harvinaisiksi, mutta onnistumiset ovat isoja.

Saako poliisien resursseja tuhlata tällä tavoin? Poliisi ei ole ilmastonmuutoksessa vastustettava osapuoli, joten ei. Mutta jos tarkkaan ajatellaan, melkein kaikki poliisien hälytystehtävät ovat resurssien väärinkäyttöä – oli kyse sitten ruumiillisesta tai materiaalisesta vahingosta toisille osapuolille. Kyllä me kaikki noin pääpiirteittäin tiedämme, mikä on rikollista ja väärin ja silti välillä ihan tietoisesti ja tahallaan rikomme lakia. Lain rikkomisesta seuraa kuitenkin rangaistus. Esimerkiksi niskoittelusta poliisia vastaan saa vähintäänkin sakot, mutta itse rankaiseminen ei kuulu poliisille vaan tuomioistuimille.

Saako poliisi vahingoittaa ihmisiä? Poliisi valvoo lakien noudattamista, mutta heillä on ohjeensa eivätkä he saa tehdä mielivaltaisesti mitä haluavat. Toimien on oltava suhteessa tehtävän kiireellisyyteen ja vaarallisuuteen. Mitä eroa on maijaan kantamisella ja  pippurisumutteen käytöllä? Onko ajoneuvoliikenteen keskeytyminen syy tällaiseen voimakäyttöön? Sitä kai poliisijohdossa nyt mietitään. 

Nyt luonnollisesti joukko poliitikkoja ajaa kieltoa Elokapinan edustajien vierailuille lukioissa. 

Maailmassa joutuu koko ajan kysymään, mikä on oikeudenmukaista, tasapuolista, ansaittua, solidaarista, ajattelematonta, typerää tai yksiselitteisesti väärin – ja näistä puntaroinneista syntyvät mielenkiintoisimmat keskustelut, vaikka ei olisi vahvasti mitään mieltä. Lisäksi vierailuthan liitetään aina johonkin kontekstiin, oletettavasti uskonnon tai ET:n kautta, eivät ne mitään rekrytilaisuuksia ole.

Ehkä näiltä poliitikoilta unohtuu, että yläasteikäiset osaavat ajatella itse. He voivat olla kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, kuulua oppilaskuntaan ja pitää A-studiosta, vaikka eivät olisikaan täysi-ikäisiä. Ja ainakin elämänkatsomustiedossa vaikeita aiheita pohditaan ala-asteelta lähtien.

Ja siitä, mihin poliisijohto ei ota kantaa, pitäisi oppilaitoksissa keskustella vieläkin kiivaammin. Miten iso yhteiskunnallinen muutos saadaan aikaan, kun on kyse nuorten tulevaisuudesta ja elinmahdollisuuksista, vaikka aikuiset eivät tunnu välittävän pätkän vertaa? Miten ahdistusta ja turhautumista puretaan, kun kukaan ei kuuntele? Ja jos ei kansalaistottelemattomuuden keinoin niin miten sitten? Siihen Keskustan poliitikot voisivat vastata itse – vaikka menemällä sinne kouluihin kertomaan mitä itse tekevät nuorten huolien eteen, sikäli kun mitään kertomista on. Se tässä taitaakin eniten närästää.

Sillä jos tämä ei ole keskustelumateriaalia, en tiedä mikä on.

Maailman parhaat kalapihvit Itämeren ystävälle

Kaupallinen yhteistyö Hyvä merkki -kampanja ja Pro Luomu

En ole ruokaostoksilla kovin brändititetoinen, päinvastoin. Olen marketissa kokeilunhaluinen ja hyvin ailahtelevainen. Vilkuilen opportunistisesti kaikenlaisia uusia pakkauksia ja syynään sisällysluetteloita, etsin alkuperätietoja ja vertailen ravintoarvoja. Vain yhtä merkkiä etsimällä etsin: jos pakkauksen kyljessä näkyy vihreä luomumerkki – ja erityisesti, jos kyseessä on joku uusi tuote – valitsen sen aina. 

Ostin luomua jo ennen perheellistymistä, mutta kuten moni muukin suomalainen, aloin kiinnittää ruoan laatuun ja puhtauteen enemmän huomiota vasta lasten ruokinnan myötä. Valmiit purkkiruoat maistuivat ipanoille paremmin kuin mikään kotona valmistettu ruoka, joten aloin varta vasten etsiä hyllystä luomusoseita. Hiljalleen luomu vankisti asemaansa muissakin valinnoissamme ja ostoskärryyn luomutuotteita päätyi koko ajan enemmän sitä mukaa kun valikoimat kasvoivat. 

Arvoja ja luomutuotannon kokonaisvaltaisuutta aloin oikeastaan miettiä vasta jälkikäteen. Erityisen tärkeänä pidän luomumerkkiä kahdessa tuoteryhmässä: eläinperäisten tuotteiden kohdalla eli meidän perheemme tapauksessa tämä koskee maitotuotteita ja kananmunia, sekä tuoretiskillä (hedelmät, kasvikset ja vihannekset). Ensimmäisessä painavat tietysti tuotantoeläinten olot ja kohtelu (kanamunassa eron myös maistaa!) ja toisessa torjunta-ainejäämät. Esimerkiksi pehmeäkuorisen mansikan, joka syödään aina pesemättä, on oltava luomua. 

Sittemmin näiden kahden näkökulman rinnalle on noussut muitakin argumentteja. Niistä tärkein pohjautuu rakkauteeni Saaristomerta kohtaan. Itämeri ja Suomen matalat rannikkovesistöt eivät voi hyvin. Rannat kasvavat umpeen järviruokoa, vesi on sateiden jälkeen sameaa ja heti vesien lämmettyä alkaa sinilevähippujen syynäys. Ja tästä kiitos kuuluu aivan meille suomalaisille itsellemme, sillä ravinteet ovat peräisin omista pelloistamme eikä suunta näytä kääntyvän. 

Vesistöjen tilaan voi vaikuttaa paitsi laittamalla rahaa Itämeren kuntoa parantaviin keräyksiin myös katsomalla, mitä kaupassa ruokakärryynsä lastaa. Yksi keino on marssia kalatiskille ja valita päivällispöytään luonnonkalaa (yksi lahna nimittäin poistaa merestä kilon sinilevää) ja toinen on ehkä vähän yllättäen luomutuotteiden suosiminen. Luomuviljelyn perusperiaatteisiin kuuluu kestävä luonnonvarojen käyttö, mikä tarkoittaa niin maaperän, vesistöjen kuin luonnon monimuotoisuuden vaalimista. Luomuviljelijä siis pitää huolen siitä, että ravinteet pysyvät pellossa eivätkä valu vesistöjä kuormittamaan.  

Pistänkin jakoon kaikille Itämeren ystäville yhden lemppariresepteistäni, jonka sihtikurkut hyväksyivät jo pienestä pitäen mummin laittamana.  

Anopin kalapihvit ja (Katjan) makea tomaattisalsa

Kalapihvit (iso satsi)

- 1 kg jauhettua lahnaa (Pyydä kalatiskin henkilökuntaa pyöräyttämään fisu myllyssä suoraan jauheeksi. Voit lisätä joukkoon lohta 60/40, jos lahna ei pelkälteen maistu).  

- 2 dl korppujauhoja

- 2 dl luomumaitoa

- 2 dl luomukermaa

- 4 kpl luomukananmunaa

- 2 rkl luomusinappia

- 1/2 luomusipuli (toinen puolikas menee salsaan)

- suolaa 

- kourallinen hienonnettua luomutilliä (ellei perheessä asu tillinvihaajia)

- loraus sitruunamehua

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Taputtele kosteilla käsillä kuumalle pannulle pienehköjä pihvejä (pääsette nopeammin syömään) ja paista luomuvoissa rapeiksi.

Makea luomutomaattisalsa

- 1 rasia (400gr) luomukirsikkatomaatteja

- 3 luomuvalkosipulinkynttä

- 1/2 luomusipuli 

- 1-2 rkl luomusokeria

- ripaus suolaa

- 2 rkl luomuoliiviöljyä

- 1 rkl balsamiviinietikkaa

- tuoreita yrttejä (esim. basilika, korianteri, ruohosipuli)

Pilko kaikki ainekset, sekoita astiassa ja anna maustua hetki jääkaapissa. Huomaa, että salsasta pitää tulla tavanomaista makeampaa, jotta se varmasti täydentää kalan makua.

Kalapullien ja salsan kanssa voi keittää lisäksi ohraa, perunoita tai pastaa, mitä nyt sattuu mieli tekemään. Sitten vain lusikoidaan valmista salsaa kuumien kalapihvien päälle ja viedään ääntä kohti.

Tämä materiaali on tuotettu Euroopan unionin tuella. Artikkelissa esitetään tekstin kirjoittajan näkemyksiä ja ainoastaan hän on vastuussa sen sisällöstä. Euroopan komissio ja kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto (Chafea) ei vastaa mistään tekstin sisältämien tietojen käytöstä.

Veisitkö lapsesi päiväkotiin, jossa olisi koiria?

Aamulenkki Eddien kanssa on rutinoitunut hieman erikoiseksi. Aluksi hypimme lähimetsässä kaatuneiden puunrunkojen yli, syömme ylikypsiä mustikoita ja välillä minä menen pusikkoon piiloon. Kun olemme saaneet metsiköstä tarpeeksemme, kysyn lähdetäänkö katsomaan lapsia. Vastauksena on iloista haukuntaa ja hännänheilutusta. Reittimme nimittäin jatkuu asvalttiympäristössä ja kiertää peräti kolmen päiväkodin ohi. 

Aluksi päiväkotien pihat ohitettiin pitkällä turvavälillä. Lyhyet, kovaääniset ja äkkiliikkeiset ihmiset selvästi epäilyttivät koiraa, mutta sittemmin touhut alkoivat hieman kiinnostaa. Pian pihojen eteen alettiin parkkeerata tarkkailemaan leikkiviä lapsia aidan takaa. 

Eikä kauaa kestänyt kunnes tarkkailuun tuli vastakaikua. Eräs piponsa mäkeen paiskannut ja taaperokärryllä kaatunut huonotuulinen metriheikki huomasi meidät kesken kiukkukohtauksen. Itku unohtui, tilalle tuli varovainen hymy. Hymyilin takaisin ja tyyppi lähestyi meitä varovasti. 

- Hau.

- On se hau,  myönsin.

- Hau, sanoi myös Eddie ja heilutti häntää. 

Lapsi hätkähti, mutta ei perääntynyt. Sitten hänen naamalleen levisi hymy, joka valehtelematta ulottui korvasta korvaan, ja pulleat sormet työnsivät aidan raosta lahjan: pudonneen lehden. Eddie nappasi lehden (mistä aiheutui ilohuutoja) ja haisteli kättä, nuolaisikin. Välikausihaalariporukkaa alkoi virrata paikalle lisää ja pian aidan raosta pukkasi lisää lehtiä, neulasia ja risuja. Eddielle tietenkin kelpasi kaikki. 

Sama toistui muutamana aamuna ja nykyään lapset ovat jo odottamassa meitä aidan vieressä. Eddieä alkaa tietenkin jossain vaiheessa harmittaa aita – lasten kanssa pitäisi päästä hiekkalaatikolle kyöräämään!

Hoitajatkin ovat tulleet juttelemaan, erityisesti ne, joilla itselläänkin on koira. Jäimme yhdessä miettimään, voisiko koiria käyttää päiväkodeissa jotenkin hyödyksi. Koiriahan voi kouluttaa lähes mihin vaan – viimeisimpänä taitonsa ovat näyttäneet lentokentällä työskentelevät koronakoirat. Kennelliiton kaverikoirat vierailevat vanhustentaloissa ja sairaaloissa ja koulukoirat lievittävät stressiä ja rauhoittavat erityisoppilaita. Eikö päiväkodeissa voisi olla samantyyppistä toimintaa? 

Olen Eddien paimennusvietin kautta itsekin palannut koiran ja ihmisen yhteiselon juurille, molempia hyödyttävään yhteiselämään ja luottamukseen. Lammaskoira osaa koulutettuna kerätä satapäisen lammaslauman nippuun muutamassa minuutissa. Eihän siinä nyt kauaa kuono tuhisisi, että yksi heijastinliivijengi olisi kasassa, puhumattakaan ruokapöytään ohjaamisesta tai retkien parijonossa kulkemisesta. Oppi kulkisi myös toiseen suuntaan: miten eläinten kanssa ollaan? Miten koirien käytöstä ja mielentiloja tulkitaan ja millä tavalla niitä lähestytään? Samalla jaettaisiin hyödyllisiä mikrobeja.

Tietysti ensin pitäisi selvittää, mikä olisi päiväkotiympäristössä hyödyllistä, mistä olisi aidosti apua. (Ryhmäkokojen pienentämiseen koirat eivät voi vaikuttaa) Tarvitaanko rauhoittumiskoiria? Piponetsimiskoiria? Pihaleikkikoiria? Päiväunikoiria? Lohdutuskoiria? Tunnetaitokoiria? Pottakoulutuskoiria? Tai ihan vaan koiria, jotka vaalivat yleistä hyväntuulisuutta. Tehoaisi ehkä lapsiaan hakeviin vanhempiinkiin.

Google osasi kertoa, että päiväkotikoiria on ainakin joskus koulutettu. Tekisi melkein mieli selvittää, millaisia kokemuksia tästä saatiin. Jos tämä konsultin homma ei lyö leiville, saatan ruveta  päiväkotiyrittäjäksi. 

Kukaan ei hae aborttia huvikseen

Minä olen tottunut pitämään Suomea modernina oikeusvaltiona. Tiedättehän, täällä voi luottaa vaalitulokseen, ostaa bussilipun mobiilisovelluksella ja asioida verottajan kanssa internetissä. Kaikki järjestyy. Jopa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasiat etenevät niin varhaiskasvatuksessa kuin rekrytointiprosesseissakin. Ja jos ei etene niin vapaassa kansalaiskeskustelussa nostetaan esiin erilaisia kipupisteitä. Mutta yksi asia on tähän asti ollut tabu.

Johtuisiko tästä luottamuksen kontekstista, että moni ei tiedä suomalaisen aborttilainsäädännön vertautuvan tiukkuudessaan konservatiiviseen Puolaan. Tämä on tullut yllätyksenä niin naisille kuin miehille. Erityisen järkyttävää tähän todellisuuteen on törmätä gynekologilla, jossa saa kauhukseen kuulla olevansa raskaana, vaikka sen ei todellakaan pitänyt olla mahdollista (oli käytetty ehkäisyä ja munasarjat eivät olleet toimineet normaalisti pariin vuoteen). Ja että tästä seuraa lausuntokierros ja ajanvarausruljanssi ja sitten pitäisi keksiä perustelut, miksi haluaa pyytää raskaudenkeskeytystä. 

Että mukavaa työpäivän jatkoa.

Tämänhetkinen tilanne on siis se, että Suomessa nainen ei saa aborttia omasta tahdostaan. Raskaudenkeskeytykselle pitää ensin hakea lausunto esimerkiksi terveyskeskuslääkäriltä (tai maksaa yksityiselle) ja toinen suostumus synnytyssairaalasta. Halu ja tarve abortille pitää myös perustella niin sanotuilla "sosiaalisilla syillä", paitsi jos naisen terveys on uhattuna. Itsemääräämisoikeus ei siis päde naisen elämän kannalta mitä henkilökohtaisimmassa ja rankimmassa päätöksessä. 

Olen jo aiemminkin kirjoittanut, ettei kyseessä ole mikään jalkahoito. Kukaan – ja toistan kukaan – ei hae aborttia huvikseen tai hetken mielijohteesta. Miksi ihmeessä siis pitäisi pitkittää ja vaikeuttaa muutenkin raskasta prosessia – kuka siitä hyötyy? Laki on todellakin aika päivittää ja päivitystä haetaan kansalaisaloitteen kautta. 

"Kun nykyinen aborttilaki vuonna 1970 säädettiin, raskaudet keskeytettiin kirurgisesti. Raskaus todettiin ensin perusterveydenhuollossa ja keskeytettiin sitten erikoissairaanhoidossa. Nykyään tilanne on toinen. Yli 97 prosenttia aborteista tehdään lääkkeellisesti, joten keskeytyksen voisi hoitaa kokonaan perusterveydenhuollossa tai esimerkiksi ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvoloissa. 

OmaTahto2020-kansalaisaloite vaatii lakia muutettavan siten, että raskaus voidaan raskaana olevan pyynnöstä keskeyttää 12:nteen raskausviikkoon saakka. Toimenpiteen edellytyksistä tulee poistaa vaatimukset perustella pyyntöä esimerkiksi sosiaalisilla syillä. Raskaana olevan oman tahdon on riitettävä keskeytyksen saamiseen."

Kansalaisaloitteen takana ovat muun muassa Väestöliitto, Suomen Gynekologiyhdistys, Suomen Kätilöliitto, Sexpo, Amnesty Finland, Ihmisoikeusliitto ja lähes kaikki poliittiset naisjärjestöt. Ei kovin yllättäen kannatusilmoituksia on kertynyt vuorokaudessa yli 19000. 

Muutama muukin näköjään kaivoi pankkitunnukset esiin saman tien. Aloitetta voi kannattaa täällä.