Ärsyttävän rauhallinen pääsiäinen

Sisiliskot olivat heränneet! 

Pysyn kannassani, että pääsiäinen eli Kersojen Mässyjen Mystisen Katoamisen juhla on vuoden kivoin juhla, melkein parempi kuin joulu. Vietämme lähes poikkeuksetta pitkää viikonloppua saaristomökillä ja tällä kertaa kevään tupareita vietettiin korkeapaineessa. Aina ei ole yhtä hyvä tuuri.

Ei taaskaan tehty mitään uutta tai ihmeellistä ja silti on mukavaa. Oli metsäretkeilyä eväiden kanssa, haravointia, halkotalkoita, kalastelua, lintujen bongausta, perinteinen munapolku (tällä kertaa uudistetussa muodossa modernina digiversiona), pyörälenkkiä, musisointia, saunanlämmitystä – ja 50% perheestämme uskaltautui jopa saunasta uimaan. Siis sellaista ihan täydellisen rauhallista yhdessäoloa, jossa enimmäkseen kaikilla on kivaa.

Juuri nyt perheessämme on menossa aika seesteinen vaihe, jopa yleiskriittisellä 7-vuotiaalla. On helppo lähteä reissuun kun molemmat pakkaavat itse suht järkevästi omat kamansa eivätkä enää oksenna takapenkille. Vain minulle tuli kertaalleen niin paha pissahätä, että piti pysähtyä huoltoasemalle.

Ajauduin miettimään, miten monta tällaista perhepääsiäistä meillä on edessämme? Kuinka vanhaksi saa käydä virpomassa? Tuleeko aika, jolloin teini kieltäytyy lähtemästä jonnekin kurjalle mökille näin pitkäksi aikaa? Onko perinteen arvostaminen ikä- vai persoonakysymys? Voivatko välit pysyä tällaisina? On rohkaisevaa, että viihdymme pienessä mökissä tällä porukalla ilman erikoistehosteita.

En itse teininä kokenut, etten haluaisi lähteä vanhempieni kanssa minnekään, päinvastoin. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä oli aika harvinainen tapahtuma, sillä yksinhuoltajalla vain harvemmin oli saumaa lähteä minnekään. Minulla on (kolmihenkisen) perheemme lomista hyviä muistoja. Meillä ei ollut mökkiä mutta kävimme silloin tällöin etelänmatkalla tai risteilyllä. Oliko teini-ikäni jotenkin vain poikkeuksellisen laimea?

Ehkä tuohon myyttiin vaikuttaa sekin, että moderni vanhemmuus on muuttunut hieman lempeämmäksi ja keskustelevammaksi, lapsiystävällisemmäksi. Reissut suunnitellaan yhdessä, jolloin kaikki saavat esittää toiveita. Ehkä modernit lomakohteet huomioivat muutkin harrastukset kuin ryyppäämisen. Jotenkin toivon, että teininkin kanssa lomasta voi yrittää tehdä sellaisen, että kaikilla on edelleen kivaa.

Jos olisit ruokakauppa, mikä kauppa olisit?

Pidän ruokakaupassa käymisestä. Vierailen ruokakaupoissa ulkomaillakin, ihan vain nähdäkseni, millaisia kulttuurieroja hedelmätiskillä näkyy. Pääsin ruokakakauppafilosofoinnissa uudelle tasolle kun metroasemalle avasi Alepa. Huomasin, että ennen avaamista näyteikkunaan kävi nenänjälkensä painamassa muitakin kuin minä. Uusi lähikauppa on nähtävyys! Siitä tuli meille yhtäkkiä se kauppa, johon oli helpointa piipahtaa kun tarvitsee haalia jääkaappiin lisää täytettä.

Siinä hyllyjä tutkiessani mietin kaupassakäynnin user experienceä. Mikäli ei tilaa ruokaa kotiin tai syö aina ulkona, on pakko asioida kaupassa. Ruokaostosten hoitaminen on yllättävän vahva rutiini. Menemme myymälään, valitsemme ruokapakkaukset, maksamme ja poistumme. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.

Joku käy aina samassa, toinen tekee täsmäiskuja eri paikkoihin. Meillä ei ole lähellä hallia tai leipomoa, joten käytämme kahta kauppaa, toista perustuotteisiin ja toista juhliin. En juuri koskaan käytä Lidliä, Alepaa, Salea tai Tokmannia. En edes tiennyt, että Tokmannilta saa ruokaa.

Yksi ostaa tietyn valmistajan merkkiä, toinen kaupan omaa brändiä. Vedän tätä aivan fiiliksellä. Pidän aidosti Pirkka-tuotteista, mutta en suhtaudu samalla luottamuksella Rainbowhun. Kyttään kyllä etikettejä, tarkistan kasviksista aina lähtömaat ja hilloista marjaprosentin, mutta en jaksa vertailla hernekeittojen suolaprosenttia vaan tartun yleensä valmistajan hyväksi havaittuun tuotteeseen.

Joku menee kauppaan kerran viikossa, toinen piipahtaa aina kun tarvitsee. Me olemme piipahtajia, sillä kilometrin sisällä on 5 ruokakauppaa. Ostoksia kertyy harvoin yhtä kassillista enempää. Ruokaostokset voi hoitaa fillarilla tai kävellen – tai jopa laittaa lapset asialle.

Joillekin markettikäynti on koko perheen retki, toinen käy yksin. Kuulumme jälkimmäisiin. Jos lapsia ei ole pakko ottaa mukaan, en ota. Tämä ruokakaupassa vietetty "oma aika" alkoi sattuneesta syystä vauvavuonna ja jäi päälle.

Yksi ottaa kärryt, toiselle riittää kori. Kun käyntitahti on tiivis, pelkkä kori riittää, vaikka olisi perheellinenkin. Maitoa menee ehkä 4 litraa viikossa, joten sitä ei tarvitse kuljettaa kuin litra kerrallaan.

Yhden keskiostos pyörii kympissä, toisilla uppoaa satasia. Taloustili, josta maksetaan kaikki perheen yhteinen tekeminen, imee tonnin kuussa, mutta en ole koskaan laskenut ruoan tai ulkona syömisen osuutta. Veikkaan että ruokakauppaan ei mene huimia summia, sillä syömme suht tavanomaista kotiruokaa (onko parsarisotto normaali kotiruoka?). Ja vasta hiljattain ollaan päästy tilanteeseen, jossa kersojen pinaattilettuboksista ei jää enää yhtään lettua yli.

Yksi käyttää vartin, toinen kaksi tuntia. Tässä meillä on eroja myös perheen sisällä. Siinä missä Koti-insinööri menee aina ostamaan täsmällisesti juuri ne tuotteet, mitä hän oli suunnitellutkin ostavansa, minä haahuilen hyllyjen välissä pitkän tovin ja etsin inspiraatiota. Uudessa kaupassa menee ihan järkyttävän pitkään sillä tutkin aina leipätarjonnan, kasvisproteiinit pakkasesta ja kylmäkaapin jogurttivalikoiman – olen aina valmis kokeilemaan kaikkea uutta! Ja vaikka tykkään hortoilla kaupoissa, ärsyynnyn, jos en löydä jotain! Oletan, että kauppiaat saavat remonteista osakseen pelkkää marinaa, jos hyllyjen paikkoja on muutettu. Kääk, missä ovat pikakahvit ja puurohiutaleet!?

Kyseessä on monella tavalla tosi henkilökohtainen kokemus, elämä tiivistettynä pienoiskokoon. Ostajaprofiileita ja tuotemielikuvia on varmasti tutkittu paljonkin, ehkä myös uuden kaupan omaksumisen polkua. Keksittekö lisää muuttujia?

Donitsi

Kuva mustasta aukosta levisi viikonloppuna kaikissa medioissa niin, ettei keskustelua voinut välttää. Maailman selittäminen lapsille on mielipuuhaani, se on vanhemmuuden palkitsevinta ydintä, mutta avaruushommat ovat aina vähän vaikeita.

Snadi otti asian ensimmäisenä esille.

Mikä on musta aukko? 

Googlasin, etten olisi tehnyt asiavirheitä, mutta "äärimmäisen tiheä aika-avaruuden massakeskittymä" ei kuulostanut sellaiselta lauseelta, jonka olisin voinut lausua riittävän varmoin äänenpainoin. Kokeilin luhistunutta tähteä. Mutta se ei kelvannut vastaukseksi. Rehellisesti sanottuna ei se koskaan kelvannut minullekaan. Miten selität seitsemänvuotiaalle luhistumisen? Tai edes tähden? Luhistumisen määritelmäksi tuskin kävi se tila, jonka saavutin kerran mökillä, kun olin juuri saanut megatiskit tiskattua ja ulkoa löytyi vielä yksi puurokattila. Mutta kiukkuni ei tiivistynyt 65 miljoonaa kertaa auringon massaksi.

Miten siitä saatiin kuva jos se on niin kaukana ja ihan musta? 

Niin. Väistin kysymyksen toteamalla, että siksipä se olikin niin suuri uutinen. Kyseessä oli humble brag: oikeasti halusimme sanoa, että me homo sapiensitpas osasimme rakentaa sellaisen kameran, joka ottaa kuvan asiasta, josta ei kovin helposti tai jopa ollenkaan saa otettua kuvaa. Ihmiskunnan sisältömarkkinointia.

Mutta toisaalta minä en silti tiedä, miten tähti syttyy, saati luhistuu ja käpertyy itseensä niin tiheäksi asiaksi, että sieltä ei edes valo karkaa. En ymmärrä ajan kaareutuvuutta, vaikka olen samaa lajia kuin kameran rakentajat. Anteeksi.

Se näyttää vähän donitsilta. 

Erinomainen havainto! Donitsissakin on hyvin pienessä rinkulassa valtavasti energiaa, mutta toisin kuin donitsia, mustaa aukkoa ei voi tunkea kitaansa ja odottaa kuinka rasvan ja hiilihydraattien täydellinen balanssi lähestyy tapahtumahorisonttia eli vyötärömakkaraani, josta ei ikinä mikään pakene.

Vaikuttaa siltä, että avaruus on vaarallisia paikkoja täynnä. 

Niinpä, onneksi meillä on turvanamme tämä pallo ja ilmakehä ja kiertorata.

Kävimme hakemassa munkkirinkilät, sellaiset ihan tavalliset kullanruskeat ja sokeroidut, ja kuvittelimme syövämme mustan aukon. Saavutimme singulariteetin noin varttia vaille seitsemän ja säteilimme tyytyväisyyden gravitaatioaaltoja. Hyvää matkaa, aine! Muutu energiaksi, jotta heräämme taas aamulla uuteen, omituiseen päivään!

Plokparty ja jätejädet – todelliset hyvän mielen juhlat

Lumet ovat melkein kaikkialta kadonneet, joten tänä viikonloppua oli plokpartyn eli roskakierroksen aika! Olemme tehneet tätä joka kevät siitä lähtien, kun ipanat ovat oppineet kävelemään: lähitienoon pusikoiden ja tienvarsien roskien keruusta on tullut huhtikuinen perinne, joka toimii myös käytännön ympäristökasvatuksena – ja tällä kertaa mukaan tuli myös naapurin tyttö.

Kun jaoin jokaiselle oman pussin Snadi oli hieman epäileväinen, saako hän omaansa täyteen. Totesin siihen, että valitettavasti saat. Urheiluhallin ympäristö tarjoaa aina plokattavaa ja metroaseman rakennustyömaan liepeiltä saa stroxia sun muuta muoviriekaletta ihan reippaasti.

Tunnissa ne saivat kerättyä tällaisen satsin. Kaikki neljä pussia täynnä roskaa tupakka-askeja, lihapullarasioita, viinipulloja ja välipalapatukan kuoria – eikä kaikki tietenkään mahtunut. Jotkut roskat olivat liian vaikeissa paikoissa, ojan pohjalla tai muuten jumissa. Operaatio on tietenkin loputon eikä kolmen pikkutytön voimin siivota kuin yksi (pieni) alue. Johonkin on pakko lopettaa ja siksi tunti on hyvä aikaikkuna.

Mutta hyvä mieli siitä silti tuli. Tämä on hyvä saavutus. Lisäksi ihmiset pysähtyivät juttelemaan puskissa pyörivän kolmikon kanssa, kiittivät ja näyttivät peukkua. Siivoaminen on roskaamisen näkyväksi tekemistä. Jokainen ploggaaja tietää, miten hämmästyneitä ilmeistä saa osakseen kun yhtäkkiä syöksyy ojaan hakemaan jonkun jätskipaperit.

Kolmen kaverin *vegaaninen* paahdettu manteli & toscakastikejätski on taivaallista!
Sain tuotetta keväällä maistiaiseksi yhden pakkauksen, minkä jälkeen siitä tuli vakiojäätelö. Maistakaa!

Sillä välin kun likat olivat reissuillaan, minä pystytin jäätelöbuffan. Tarjolla oli seuraavanlaiset jätejädeannokset:

- Sekajäde: kaikkia jätskilajeja ja lisukkeita sekaisin
- Biojäde: vain yhtä jätskiä, kinuskikastiketta ja karpaloita
- Vaarallinen jäde: yhtä jätskiä, turkinpippurirouhetta ja pop cornia, syödään pillillä.

Sain syödä vaarallisen jädeni yksin, sillä sekajäde voitti. Vain muovijädeä ei kokeiltu, vaikka sellainenkin boksi taloyhtiöstämme löytyy.

Idean saa mielellään pölliä! Jos järkkäät samanlaiset kekkerit niin tägää mut jossain kanavassa! Olis kiva nähdä teidän saaliita ja saada uusia jätejädeideoita!

Ps. Kannattaa pistää mukaan kaksi pussia per ipana: toinen epämääräiselle sekajätteelle ja toinen pulloille ja tölkeille, jotka voi palauttaa kauppaan.

Kun vaalit tulivat ruokapöytään

Kävin ennakkoäänestämässä. Käyn yleensä aina leimauttamassa lappuni vaalipäivänä, sillä äänestämiseen kuuluu tietty demokratiatunnelmointi, jota Postissa on vaikea tavoittaa: kävely lähikoululle, jonottaminen koppiin, viime hetken päätös ja kahden euron mokkapalan mussutus jumppasalin eteisessä toppatakki päällä. Tarjoilu toki kuuluu myös kaikille mukaan pakotetuille, mariseville äänioikeudettomille. Oli jotenkin niin isot asiat tulilla etten voinut riskeerata vatsatautiarvan osumista sunnuntaille.

Ilahduinkin kun Skidi tällä viikolla kysyi, koska katsomme nousevia pylväitä. Haa, hän osasi odottaa ääntenlaskun tulosseurantaa! Meillä kasvaa vaalientusiasti! Eikä yhtään liian aikaisin, sillä – uskomatonta kyllä – hän saa äänestää jo kuuden vuoden päästä.

Olen itse konservatiivisesta kodista, jossa uskottiin ydinperheeseen (paitsi kun piti erota), kristillisiin arvoihin ja maanpuolustukseen. Uskoisin, että meillä useimmiten äänestettiin, mutta lapsia ei vaikuttamisen saloihin vihitty. Vanhemmat äänestivät eri puolueita, joten muistelen, että politiikasta ei myöskään keskusteltu kovin sopuisaan sävyyn.

Äänestäjä minusta kuitenkin kasvoi. En ollut pätkääkään kiinnostunut politiikasta ennen opiskeluaikoja. Kävin äänestämässä, mutta valkkasin ehdokkaat lähinnä kuvan perusteella. Puolueista oli valittava se, joka aiheutti vähiten myötähäpeää. Ei niistä yksikään vastannut (eikä vastaa edelleenkään) suoraan minun näkemyksiäni, mutta joku kompromissi on tehtävä. En ollut erityisen kiinnostunut lopputuloksesta enkä seurannut yhdenkään Holkerin hallituksen seikkailuja.

Vasta lähempänä kolmeakymppiä pääsin järkeviin keskusteluihin vallan kolmijaosta, vasemmiston ja oikeiston eroista, konservatiivisesta ja liberaalista maailmankatsomuksesta, populismista, hyvinvointiyhteiskunnasta ja veroista. Muistan kun ensimmäistä kertaa tajusin, että tämähän on yhtäaikaa raivostuttavaa ja kiinnostavaa. Poliittista vääntöä on paitsi siedettävä myös syleiltävä, sillä se kuuluu otsikon "asioita, mitä minä voin tehdä" alle. Ihan hemmetin vaikeaahan se on.

Mutta olisikohan nyt kasvamassa aivan uudenlainen, demokratiatietoinen sukupolvi? Sellainen valveutunut joukko, joka seuraa kansainvälistäkin politiikkaa ja osaa katsoa ilmiöitä kotimaan rajojen ulkopuolelta. Ehkä on pakko. He eivät kuulu siihen pullamössösukupolveen, joka vain porskutti tyytyväisenä eteenpäin ja asiat menivät parempaan suuntaan tekemättä mitään. Nykyään ongelmat ovat paljon monimutkaisempia ja arvojaan, mielipiteitään joutuu todella punnitsemaan.

Olen tästä kehityksestä toiveikas, sillä äänestämiseen liittyy juuri tämä: kiinnostus politiikkaan vaalien välillä. Ei demokratiaa voi jättää äänestyskoppiin vaan politiikkaa pitää seurata. Pitää katsoa, mitä äänellään saa. Jos äänestit hallituspuoluetta, millaisia kompromisseja he tekivät, mistä tingittiin ja mistä ei? Jos edustajasi taas olivat oppositiossa, pystyivätkö he vaikuttamaan hallituspolitiikkaan? Ikävä kyllä, juuri seuranta on tehty nuorten näkökulmasta helvetin tylsästi ja jopa luotaantyöntävästi, ja välillä tuntuu, että politiikan toimittajat tekevät ohjelmia lähinnä itselleen. Vaalitenttejä ei Skidikään jaksa katsoa ja vaalikoneiden kysymykset taas olivat 12-vuotiaalle kryptisiä ja spesifejä. Ne ovat sitä monelle nelikymppisellekin.

Mutta alkuun pääsee helpomminkin! Kokeilkaapa leikkimielistä kansanvallan ohjelmanumeroa viikonlopulle ja pitäkää vaikka ruokapöydässä vaalit. Kukin perheenjäsen saa asettua ehdolle ja kertoa, miten aikoo perhettä kehittää neljän vuoden sisään. Kun kersat muodostavat minuutissa vaaliliiton ja pääsevät yhteisymmärrykseen 10 koiran setistä, trampoliinista, viikkorahan korotuksista ja uhkaavat aiheuttaa pattitilanteen arkiaamuisin eteisessä ellei vaatimuksiin suostuta, voit vain miettiä, kuinka pitkään tätä vallankaappausta on junailtu. Tulee pahempi riita kuin monopolista.