Töihin tömps!

Muutama vuosi sitten soitin töihin lomalta. Minulla oli vielä viikko lomaa jäljellä, mutta halusin tietää, mitä projekteille kuuluu. Esimies oli huolissaan, että stressaan työasioita lomalla, mutta vakuutin, että asianlaita on ihan päinvastoin. Minähän olin lomaillut jo ihan tarpeeksi ja halusin tulla töihin!

Olen ehkä suht yksin tämän ajatuksen kanssa, mutta olen aina tykännyt siitä päivästä, kun saa kesän jälkeen pukea päälle siistit vaatteet, laittaa avainkortin kaulaan ja fillaroida duuniin. Töihinpaluumaanantai on paljon mukavampi kuin se yhdeksään asti illalla venähtänyt lomallelähtöpäivä! On kiva nähdä jengiä ja käydä läpi kaikki lomaltapaluuvitsit salasanoista ja toimenkuvan epäselvyydestä. Kaikki ovat vähän pihalla (paitsi kesäduunarit ja ne, jotka tulivat jo edellisellä viikolla), kalenterissa ei ole vielä yhtään palaveria (hyväksymistä odottavia kylläkin) ja joku muu on keittänyt kahvit. Sitten vain lomavastaaja pois päältä ja sähköpostin kimppuun.

Ai että!

Work timepas!

Tämä on tietysti seurausta siitä, että olen aina tykännyt työstäni ja työkavereistani. Jos työpaikassa ei ole mitään vikaa, perusarki on ihan tervetullut - jopa helpottava - muutos. Yksikään esimieheni ei ole ollut mulkku, olen osannut duunini ja saanut hyvin vapaasti tehdä hommiani ja tiimissäni on aina ollut loistavia tyyppejä. Minulla on paljon läheisiä ystäviä, joihin olen tutustunut töiden merkeissä.

Toinen syy voi olla se, että lomailisin mieluummin useammassa viikon tai parin pätkässä kuin tällaisessa suht haastavassa viiden viikon setissä. Olen ehkä vähän turhan vaihtelunhaluinen ja väkisinkin näin pitkässä lomassa menee päiviä "hukkaan" pyykinpesussa tai muussa siirtymässä. Lyhyemmät lomat ovat tiivistä laatulomaa.

Mutta! Nyt olen pulassa.

Kun yrittäjänä lomalla ja arjella on aika vähän eroa eikä kukaan kotona erityisemmin potki tuhtoani liikkeelle, huomaan, että tarvitsisin tähän vaiheeseen jonkun oman siirtymäriitin. Loma on käytännössä loppu, mutta en tiedä miten nämä duunit nyt oikein aloitetaan. En saa vaihdetta silmään saati että muistaisin ollenkaan, mihin jäin kesäkuussa. Miten hitossa saan simuloitua ensimmäisen työpäivän tunnelmat kotitoimistoon? Jollain virtuaalitodellisuutta hyödyntävälä sovelluksella ehkä.

Kertokaa, miten te muut yksinyrittäjät erotatte työn ja vapaa-ajan? Ja sitten joku teistä voisi kysellä sellaisella pirteällä otteella, että mites mun lomat meni ja katsotaanko hei iltapäivästä miltä syksy näyttää, mutta ota nyt kahvia ensin. Töihin tömps!

Suomen kesä yllätti ihmisen

Kesä 2018! Olen aina pitänyt itseäni hyvänä helleihmisenä. Olen suurimman osan vuodesta palelija, jolla ei oikeastaan voi olla liian kuuma. Totun nopeasti lämpöön, hikoilen aika vähän enkä turpoa jaloista/käsistä. Mutta kun taulussa on nyt useamman viikon ajan ollut kymmenen aikaan illallakin 28 astetta, on alkanut vähän jännittää.

Helteestä on helppo keksiä hyviä puolia enkä kadehdi ollenkaan Satua, joka on vetänyt toppatakissa ja pipossa pari viimeistä kuukautta. Kerrankin on kunnon kesä eikä ole tarvinnut värjötellä sisätiloissa! Varsinaisia pukeutumisongelmia ei ole (kaikki, jotka kehtaavat ovat nakkena) paitsi että hellevaatteita on hyvin rajallinen määrä. Eli kahdeksi päiväksi. Lisäksi kellään ei ole valtava nälkä ja vesi kelpaa kerrankin janojuomaksi. Ja minulla on ensimmäistä kertaa ehkä 30 vuoteen ruskettuneet jalat.

Mutta kun tropiikki kestää viikkotolkulla, alkaa olla hankaluuksia sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla, jopa enemmän kuin sadekesässä. Mistä tahansa epämiellyttävästä saa valittaa, helteestä vieläpä hyvällä syyllä. Tämä heinäkuu on nimittäin näyttänyt, miten huonosti olemme ihan kansakuntanakin varustautuneita erilaisiin erikoisempiin sääilmiöihin.

Kaikissa asunnoissa on jonkinlainen lämmitysjärjestelmä, mutta harvassa on viilennys. On omituista että julkiset rakennuksetkin ovat totaalisia pätsejä. Tämä näkyy myös siinä, että helteestä selviytymiseen on tarjolla valtavasti omituisia vinkkejä (kenen pakkaseen mahtuu lakanat? Ja nehän lämpenevät heti!), jotka eivät helteestä oikeasti kärsiviä auta yhtään. Pieni pöytätuuletin on lähinnä ärsyttävät, jos asunnossa on kuumempaa kuin ulkona. Sen sijaan mökille asennettu ilmalämpöpumppu, jolla sisätilan saa viilennettyä yöksi, tuntuu nyt nerokkaalta hankinnalta.

Mutta mitäänhän tällä kelillä ei oikeastaan voi tehdä, paitsi istua varjossa pelaamassa tai lukemassa. Sain lähes lämpöhalvauksen, kun lakaisin kaikki miljoonat koivunsiemenet terassilta tai poimin puutarhassa kirsikoita. Myös kaikki urheilu muualla kuin ilmastoidussa hallissa on kaukana nautinnosta. Meinasin pyörtyä kesken äänikirjakävelyn, kun osuin iltapäivällä paahteiselle peltoaukealle. Sopivaa tekemistä tarjoaakin lähinnä merivesi, joka on meidän mittareillamme silkkaa kylpyvettä. Mutta sinilevästä ei ikinä tiedä. Meillä ei onneksemme ole ollut mökkirannassa leväraitoja kuin yksittäisinä päivinä, joten olemme uineet tuntikaupalla 25 asteisessa vedessä sen kymmenen astetta kylmemmän sijaan.

Sääliksi käy myös rutikuivaa luontoa. Olen vienyt ulos vesiastioita kuten moni muukin, mutta lievitys on tietenkin hyvin paikallista. Yhtä ainutta mustikkaa ei ole tontilla näkynyt (paitsi sellaisia valmiiksi kuivattuja / paistuneita versioita) ja veikkaanpa, että sieniäkin on turha odotella. Ja sitten vielä jotkut urpot pistivät keltaiseksi kärventyneelle niitylle nuotion pystyyn. Nuotion!!!

Ja sitten on vielä satunnaisen säävitutuksen ylittävä ongelma. Tänä kesänä ilmastohuoleni on noussut uudelle tasolle. Paljon puhutaan siitä, että ilmastonmuutoksen myötä talvet menevät pilalle, mutta ihan yhtä lailla myös kesät menettävät perinteiset piirteensä. Mitä jos meilläkin on jonain päivänä 40 astetta kuten Japanissa? Mitä jos maastopalot osuvat kaupunkeihin? Mitä jos kehnoja viljasatoja alkaa tulla harva se vuosi?

Upea kesä siis, mutta en toivo näitä lisää. Helteessä on parasta se, että se on luksusta, harvinaista herkkua, jota voi kaivata koko pitkän talven ja nauttia niistä muutamista mahtavista päivistä täysillä. Lopun aikaa haluan voida manata Suomen kesää.