Mikä lähimatkailua vaivaa?

Käväisimme viikonloppuna Satun työmatkan innoittamana tyttöjen (2 aikuista ja 2 lasta) minilomalla Ruotsin puolivälissä eli Ahvenanmaalla (instasta löytyy lisää otoksia). Saari oli koko matkaseurueelle uusi kohde, vaikka saariston ystävänä olisi tietenkin pitänyt käydä täällä jo aikaisemmin. Paikkahan oli hieno kuin mikä, vaikka kevät oli vasta alussa, erityisesti Havsvidden räjäytti tajunnan. Kaikkialla kuitenkin vakuutettiin, että kesällä koko saari vasta herää kunnolla eloon, kun ravintolat, kahvilat ja majatalot aukeavat ja erilaisia turistiaktiviteetteja aletaan järjestää.

Kun istuimme junassa matkalla kotiin Snadi esitti hyvän kysymyksen: minne kaikkialle pääsee ilman lentokonetta? Piti oikein miettiä.

Tiedän laiva- ja junaliikenteestä paljon vähemmän kuin lentämisestä. Junalla pääsee Suomessa moneen paikkaan ja Pietariin (jonne en suostu lähtemään), ja ehkä joskus tulevaisuudessa Tallinnaan. Laivoilla taas pääsee ainakin Ruotsiin, Tallinnaan ja Saksaan. Mutta millaisia paikkoja olisi tavoitettavissa vaihtojen kautta? Ja miksi ihmeessä en ollut edes ajatellut Ahvenanmaata matkakohteena ennen tätä?

Ongelma on ehkä lähimatkailun mielikuvissa. Markkinointi ei tavoita minua, joten kaikki kiinnostavat kohteet löytyvät kavereiden suositusten perusteella. Upeasta (täyteen buukatusta) Havsviddenistä kuulin veneilijäystäviltäni. Ja siitä tulikin mieleeni seuraava ajatus.

Vaikka tiedän, että tuhannen kilometrin säteellä riittää nähtävää loppuelämäkseni, tiedän myös että muualla on paremmin. Eivät ne suomalaiset kaupunkikohteet vedä vertoja hyvin hoidettujen eurooppalaisten kohteiden tunnelmalle. Luontokohteet ehkä vetäisivät, mutta ei suomalainen matkailuyrittäjä panosta sujuvuuteen, estetiikkaan ja yksityiskohtiin. Hotellit ovat järjestään rumia, hyvän ruoan ystävälle ketjuhotelliaamiainen on kauhistus, upeita puistoja ja puutarhoja ei ole, iltaviiniä ei voi nauttia terassilla lämmittimen alla, kasvisruokaa tarjoilevaa ravintolaa saa hakemalla hakea, luontopolut ovat huonosti merkittyjä ja hoidettuja (tai 300 m pituisia), pyöräillä saa pölyisen maantien laidassa, kun autot paahtavat ohi sata lasissa. Mitään juomaa myyvää kioskia et matkalta löydä.

Lyhyesti: en usko matkailupalveluihin. Niitä ei ole tai ne eivät ole ajan tasalla. Olen kokenut matkailija ja turismista elävien kohteiden pilalle lellimä. Reissut ovat minulle ajanvietettä, ei ajan tappamista.





Tunnistatteko tämän ajatuksen?

Ymmärrän kyllä muna-kana -ongelman. Asumme niin pohjoisessa, että matkailubisnestä vaivaa lyhyt, kesäpainotteinen kausi (ellei ole hanki-ihminen). Tämän havaitsin, kun halusin lähteä kersojen kanssa syyslomalla Lappiin. Palveluissa tuli vastaan pelkkää eioota.

Mutta heittäisin pallon myös suomalaisille matkailuyrittäjille. Havsviddenissä oli nimittäin näin kauden ulkopuolellakin porukkaa kuin pipoa.

Tason nostoon ei välttämättä tarvita miljoonainvestointia vaan kekseliäisyyttä. Älkää tyytykö siihen, miten on aina tehty. Näillä leveyksillä on pakko keksiä jotain omaa. Pientä budjettia pitäisi jättää myös markkinointiin ja tutkimuksiin. Uskokaa pois, meitä, joita ei kiinnosta vetää asuntovaunukännejä, on muitakin kuin minä. Ja ottakaa ne hemmetin muovikukat pois pöydistä, pistäkää vaikka käpyjä tilalle.

Sama pallo varustamoille ja VR:lle. Raide- ja merimatkoissa olisi vielä paljon kehitettävää. Pitkän matkan aikana olisi kerrankin aikaa tehdä kaikkea sellaista mitä ei ikinä muuten ehdi tehdä enkä nyt viittaa nelosbissen kittaamiseen hytissä. Miksi laivalla/junassa ei ole leffateatteria? Kirjastoa? Lastenmuseota? Valokuvausopetusta? Taidenäyttelyitä? Superparkia? Hierontaa? Kunnon kuntosalia?







Lupasin Snadille, että Ahvenanmaalle mennään uudestaan kesällä ja joku kotimaan junareissukin tehdään. Nyt pitäisi tietää, että minne.

Miten voisit osata, jos sinua ei ole opetettu?

Kaupallinen yhteistyö Ad Libriksen ja Bazar Kustannuksen kanssa

Harvoin alkaa tietokirjaa lukiessa alahuuli väpättää. Nyt alkoi.

Matematiikka on aina ollut minulle käsittämätöntä mongerrusta. Menin ekalle luokalle suoraan pystymetsästä. En ollut viettänyt minuuttiakaan minkään valtakunnan tavoitteellisessa varhaiskasvatuksessa tai eskarissa. En osannut lukea enkä laskea, joten opiskelu ja harjoittelu oli kankeaa. Olin hidas, joten kopsasin matematiikan läksyt suoraan ystäväni kirjasta, kun piti ehtiä ulos leikkimään.

Muistan jo ala-asteen lopussa kehitelleeni erilaisia kuvioita ja sanaleikkejä, jotta oppisin ulkoa taas jonkun epämääräisen koealueen, josta en yhtään tiennyt, mihin se liittyy. Yläasteella tilanne vain paheni entisestään ja lukiossa löin homman täysin läskiksi. Kävin tekemässä kokeessa tehtävät 1 a ja b, otin vitosen ja se siitä. En koskaan pysähtynyt ihmettelemään, miksi muiden aineiden keskiarvo viistää yhdeksää puolta. Minulla ei ole matikkapäätä -selitys oli aivan riittävä. Mitäs siinä rimpuilemaan. Kun ei niin ei.

Asiahan ei ole aivan näin, kuten Hanne jo kirjoittikin. Luovalle huithapelille matematiikka on toki vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.



Muistan, kuinka minua huvitti, kun näin Skidin päivähoidon opetussuunnitelmassa sanan käsitteet. Haha. Käsitteitähän on vaikka kuinka paljon kuten Bono ja italialainen pizzapohja. Hehheh.

Se vitsi happani tämän kahden norjalaisen (nais)pedagogin kirjoittaman kirjan myötä. Anne Lene Johnsenin ja Elin Natåksen kirjoittama Ymmärrä matematiikkaa – 23-metodilla menestykseen (suom. Virpi Vainikainen) auttaa ymmärtämään, miksi matematiikka on joillekin vaikeaa ja tarjoaa työkaluja tarttua ongelmien syihin. Kaikki nimittäin alkaa peruskäsitteistä.

Peruskäsitteissä on kyse ymmärryksen ja oppimisen kannalta täysin olennaisista asioista, tavoista jäsentää maailmaa. Tällaisia käsitteitä ovat mm. väri, muoto ja pinta, mutta myös paino, nopeus, ääni ja vaikkapa suunta. Käsitteiden pointti on tiedon järjestelemisessä. Kun tieto on järjestyksessä, se löytyy pinnistelemättä. Tämä on erityisen tärkeää, jos lapsella on tapana ajatella boksin ulkopuolelta.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi tätä. Peruskäsitteet ovat peruskäsitteitä ja itsestäänselviä, eikö niin? Ja lapsethan nyt ovat aina vähän kassalla kaikesta. Että mikä viikonpäivä menossa ja kuka on kenenkin sukulainen. Ei minulle tullut mieleenkään, että joku ei oppisi näitä asioita ihan automaattisesti. Ja siksipä ne saattavat jäädä oppimatta.

Tämän kirja tekee selväksi: ilman tiettyjen käsitteiden hallintaa ei ole mitenkään mahdollista oppia esimerkiksi murtolukuja. Kirjassa esitellystä 23 peruskäsitteestä 18 liittyy matematiikan oppimiseen. Ja matematiikan kumulatiivisesta luonteesta johtuen (edellinen opintokokonaisuus antaa pohjan seuraavalle), et voi oppia uutta hallitsematta vanhaa.

Jos käsitteiden hahmottaminen on vajavaista, perinteinen tukiopetus ei auta. On aivan turhaa jankata uudelleen ja uudelleen samaa asiaa, jos se ei vastaanottajan päässä kiinnity mihinkään.

Tajusin vasta kolmekymppisenä miten desimaalit ja murtoluvut liittyvät toisiinsa.

Kirjassa toistetaan yhtä lausetta monta kertaa.

Et voi osata, jos kukaan ei ole sitä sinulle opettanut.

Ja tämä lause jäi meillä saman tien käyttöön. Varsinkin helposti hermostuvan Snadin kanssa epäonnistumisen sanoittaminen on ollut ratkaisevan tärkeää: "ei ole sinun syysi, jos et ymmärrä, miten homma toimii. Minun pitää selittää se sinulle niin, että ymmärrät ja vasta sitten voit harjoitella. Ei voi harjoitella, jos ei osaa."

Sehän on aivan totta. Alan nyt tässä iässä uskoa, ettei minulla ole loogisessa päättelykyvyssä mitään vikaa. Ei ole elimellistä syytä, miksi en voisi osata murtolukuja. On vain yhdistynyt luova ajattelutapa, jossa kaikenlaiset vaihtoehdot ovat mahdollisia, ja eränäisten sattumusten sarja varhaislapsuudessa, josta seurasi se väärä asenne, että en osaa.

Tajusin jo aikaa sitten, että en voi siirtää tätä matikkavihaani lapsilleni. Eikä se ole siirtynytkään. Skidi tykkää matematiikasta ja laskee mielellään ihan huvikseenkin, Snadi taas on vasta pääsemässä laskemisen (ja lukujono-käsitteen!) makuun. Ja vaikka olen itse päätynyt aktiivisesti välttelemään kaikkia laskutehtäviä, voin yrittää uudelleen, lasten kautta. Minulla on ollut pitkään epämääräinen tunne siitä, että voisin kokeilla matematiikan opiskelua uudestaan nyt. Nyt tiedän, että voin.

Jos nämä fiilikset ovat tuttuja tai lapsesi kärsii matematiikkavaikeuksista, tutustu tähän kirjaan! Saat sen spesiaalihintaan 21,90€ (normaali 25,80€) täältä (ale voimassa 31.5. asti).