Koulumatka piteni 11 kilometrillä

Noin. Eilen tuli sitten päätös siitä, missä sisäilmaongelmien takia suljetun lähikoulun oppilaat ensi lukuvuoden viettävät.

Kolmannelle luokalle mennään 11 kilometrin päähän nykyisestä koulusta, lähivaihtoehtoja ei edes tutkittu. Se on pääkaupunkiseudun asukkaalle, jolla on kolme koulua alle kilsan säteellä, aika merkittävä muutos. Vielä muutama vuosi sitten sama tila ei kelvannut yläkoululle, koska "se sijaitsi kaupungin äärilaidalla".

Uusiin tiloihin järjestetään kaupungin bussikuljetus, joka vienee ihan minimissään 20 minuuttia suuntaansa, mahdollisesti tuplat, riippuen vähän siitä, mitä kautta kyyti kiertää.

Eikä tässä vielä kaikki.

Bussikuljetus pidentää koulupäivää ainakin tunnilla (ml. matka koululle, josta kuljetus oletettavasti lähtee), mitä on tapana kompensoida koulupäivän pituudessa. Mistähän aikaa nipistetään? Välitunneista? Siitä musiikista, jota varten kouluun haimme? Ruokailusta? Rehtori ei - yllättäen - ole vielä vastannut.

Toiseksi pohdituttaa, miten ihmeessä tämä käytännössä onnistuu? Monessa lapsiperheessä arki on tarkkaan viritetty kyhäelmä, jossa ei ole joustovaraa. Paikka on täysin päinvastaisessa suunnassa kuin minne työmatkamme suuntautuvat ja minä olen autoton, koska asun kaupungissa, palvelujen vieressä.

Toivottavasti kersa ei ikinä sairastu kesken päivän.
Toivottavasti oikomisaikoja järjestyy kouluaikojen ulkopuolelta (toistaiseksi ei ole järjestynyt).
Toivottavasti kersa ei myöhästy kuljetuksesta, ettei tarvitse värjötellä pysäkillä.
Lukujärjestyksestä varmaan riippuu voiko iltapäivälle sijoittuvassa kuvataidekoulussa jatkaa.

Ja tämä järjestely kestänee koko kouluremontin ajan (arviolta kuutisen vuotta, koska hankkeen suunnittelua ei ole aloitettukaan), sillä muut ratkaisut ovat  edelleen kalliimpia. 

Voi hyvin olla, että tilanne kuumottaa ihan turhaan ja bussilla suhaamiseen tottuu nopeasti. Toisaalta voi myös olla, että on asioita, joista en ole edes tajunnut vittuuntua. 

Täytyy kyllä sanoa, että tämä esikoisen peruskoulutaival antaa hyvin erikoisen kuvan espoolaisesta päätöksenteosta, vastuunkannosta ja lähikoulun käsitteestä. Itse ainakin vedän tästä johtopäätökset: en aio, en voi enkä halua koskea tähän kuntapolitiikaksi kutsuttuun näennäisdemokratiaan enää pitkällä tikullakaan. Ei siitä ole mitään hyötyä, joten miksi vaivautua. Ainoa arvo on raha ja perheet sitten joustavat ja paikkaavat tilannetta miten osaavat. Ei tällaista ajattelua voi muuttaa millään.

Mutta olisipa hyvä kerätä yhteen vanhempien kokemuksia pitkän matkan väistöistä - kertokaa miten teidän logistiikkanne järjestyi? Mistä väistötilat löytyivät ja miten sinne kuljettiin?

Sisäilmaongelmat osa miljoona

Ullatus! Skidin tuleva koulu suljetaan sisäilmaongelmien takia.

Ei se tämä ole. Helvetin vaikea löytää kuvitusta tähän avautumiseen.

Sinänsä ei mitään uutta, koska nykyisessäkin koulussa hurisevat ilmanpuhdistimet luokkien nurkissa, mutta parasta on se, että nyt ei ole mitään käsitystä, missä opiskelu syksyllä alkaa. Todennäköisesti jossain helvetin kuusessa, minkä takia saa herätä entistä aikaisemmin ja lopettaa puolet harrastuksista.

Hohhoijaa.

Ystävä sai samanlaisia uutisia päiväkodista ja kysyi facebookissa, tietääkö joku koulun tai päiväkodin, jossa ei ole sisäilmaongelmia?

Tähän voisi sarkastisesti vastata että juu, mutta se tarkoittaa sitä, että asiaa ei ole tutkittu. Ylen homekoulukoneen mukaan vitsissä on totta vähintäänkin toinen puoli.

Sisäilmaongelmien olemassaolo tunnustettiin jo muutama vuosikymmen sitten, mutta aika pitkään vielä senkin jälkeen huonosta sisäilmasta herkistyneille tarjoiltiin psyykkistä diagnoosia. Nykyään tietoisuus on lisääntynyt, mutta lopullista selvyyttä mysteeriin ei ole saatu. Miksi oireita ilmestyy vain joillekin? Mikä on pahin sairastuttaja? Mikä kaikki rakentamisessa on vikana?

On ihan ymmärrettävää, että monitahoisesta ongelmasta on vaikeaa osoittaa yhtä selkeää virhettä. Mutta pääasia on, että voin luottaa kaupungin toimintaan: siihen, että julkisrakennusten kuntoa ja käyttäjien oireilua tarkkaillaan, ongelmiin tartutaan jämäkästi, eteneminen on selkeää ja päätöksiä tehdään avoimesti ja yhteistyössä.

Mutta ei.

Jostain syystä homma kusee kaikissa näissä kohdissa: kattavia oirekartoituksia ei järjestetä, päätöksentekoketju on epäselvä, virkamiesten vastaukset ovat ympäripyöreitä, raportit viipyvät, dokumentteihin pääsee tutustumaan vain ajanvarauksen kautta koulun kansliassa, uutiset saa lukea lehdestä tai kuulla huhuina toiselta vanhemmalta.

Päätösten kanssa vatuloidaan, tempoillaan ja vitkutellaan ja tiedotus on säälittävää tai olematonta.

Sisäilma voi olla huonoa olematta myrkyllistä. Yksi suomalainen startuppi kehittelee ratkaisua viherseinistä.

Tästä luonnollisena seurauksena vanhemmat vetävät kolossaaliset kilarit. Lasten kohdalla huoli on suuri. On täysin epäoikeudenmukaista, että päiväkoti- ja koulurakennukset sairastuttavat. Lisäksi sisäilmaongelmien vittumainen puoli on se, että pahimmassa tapauksessa tiedossa on koko loppuelämään vaikuttava diagnoosi. 

Epätietoisuus aiheuttaa kaaosta. Kun vastauksia ei saa, syntyy kuppikuntia, salaliittoteorioita ja epäluottamusta, mikä myrkyttää koko ilmapiirin.

Jos asiat olisivat niin kuin niiden kuuluisi olla, vanhempien ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään: ei googlata mahdollisia oireita, ei kerätä nimiä adressiin eikä soitella päivät pitkät virkamiehille. Kaupungilla olisi selkeä ja avoin prosessi ja priorisoinnit. Hyvä yhteydenpito vanhempiin ja henkilökuntaan olisi tehdasasetus.

Isommassa kuvassa tarvitaan tietenkin paljon enemmän. 

1. Valtakunnan tason ratkaisupaketti. On täysin älytöntä, että jokainen saman ongelman kanssa painiva pitäjä yrittää yksin keksiä tähän viisasten kiveä. Tarvitaan ratkaisukeskeistä poikkihallinnollista ja -tieteellistä työtä, jonka tuloksia voisivat kaikki suomalaiset kunnat hyödyntää.

2. Raha seuraa tervettä rakennusta. Rakentamista pitää vastuuttaa selkeämmin ja sanktioida paljon rankemmin. Espoon teknisen toimen johtajan mukaan vain yksi asia on selvää: kun rakennuttajan vastuulla on myös korjaaminen (= elinkaarimalli), rakennus pysyy kunnossa. Lisäksi huonoiksi osoittautuneita toimijoita pitäisi a) haastaa oikeuteen ja b) siirtää saman tien julkisten hankintojen mustalle listalle, jolta ei saa tilata enää mitään.

3. Hintalappu hätäratkaisuille. Kun tässä yhteiskunnassa ei voi perustella mitään enää millään muulla kuin rahalla, niin lasketaan sitten vitkuttelun kustannukset. Mitä maksavat kaupungeille hätäkorjaukset, työterveys ja paniikkiratkaisut? Jos se priorisointi siitä irtoaisi.

4. Prosessi kuntoon ja avoimeksi. Oireita pitää selvittää säännöllisesti ja avata siitä polku eteenpäin. Mitä tapahtuu kun oireilua ilmenee? Milloin riittävät ilmanpuhdistimet? Missä järjestyksessä ja millä edellytyksillä tehdään kuntokartoitus, käyttökielto, sulkeminen ja väistö? Mitä kautta asioista viestitään?

5. Suunnitellaan edulliset, mobiilit ja nopeasti pystytettävät väistötilat. Muistelen, että penskana hirsiaitta nousi viikossa - kyllä Aalto-yliopiston jengiltä tällainen nopeasti pystytettävä prototyyppi lähtisi. Veikkaan jopa että olisi hittituote. Ja jos ei lähde, niin pyydetään vaikka Ikealta tarjous.

Tällä välin sitten venaillaan, että onko koulumatka syksyllä viisi vai 15 kilsaa. Ja tähän vapaavalintainen kirosana.

Ps. Vituttaa muuten sekin, että kotilähiöni on luokiteltu arkkitehtooniseksi museoksi, jossa ei saa purkaa mitään, koska kulttuurihistoria on terveyttä tärkeämpää. Tämä tarkoittaa, että lahonneen pytingin korjaukseen pistetään ensin miljardi ja sitten huomataan että ongelmat jatkuvat ja rakennetaan toisella miljardilla tilalle samanlainen. On älyvapaata suojella rakennuksia eikä terveyttä.

Puhelin hukkui, aikaa löytyi

Kaikki lähti siitä, että unohdin puhelimeni mökille. Paluumatkan pakkauskiireessä suoritin montaa asiaa yhtäaikaa ja vasta Raision kohdalla aloin ihmetellä, että missähän se luuri on.

Anoppi sen terassin kaiteelta löysi. Saisin sen takaisin vasta parin päivän päästä.

Periaatteessa pikku juttu. Mutta kuitenkin yllättävän hyödyllinen tauko.

En ole koskaan pitänyt digilaite- tai somepaastoa. Osittain siksi, että molemmat työni liittyvät tiukasti digimediaan, ja osittain siksi, että en ole kokenut olevani pahassa koukussa. Tämä subjektiivinen tulkinta tarkoittaa, että tiedän pahempiakin tapauksia (Jenkeissä on vieroitusta varten jopa hotelleja, joissa luovutetaan laitteet tiskille). En istu pöntöllä luuri kädessä, en pelaa aamuyöhön enkä selaa Facebookia ruokapöydässä. Aivoni ovat irti internetistä myös työmatkat fillarin selässä.

Silti huomasin, että tässähän tulee vieroitusoireita. Ei siksi, etten voisi pälättää puhelimessa, vaan siksi, että sovellusten pläräämisellä on helppo täyttää kaikki hetkittäiset luppoaikaikkunat. Bussi- ja junamatkat, yksinäiset lounaat, tylsät kokoukset ja muut odotteluhetket saa sujumaan tsekkaamalla somevirtaa. Aloin kaivata puhelinta heti kun tuli joku suvanto.

Ainoa aidosti ongelmallinen hetki oli aamu: puhelin liittyy tiukasti heräämisprosessiini. Minulla ei ole erillistä herätyskelloa, joten puhelin piippaa hereille. Uutisten lukeminen on minun tapani saada silmät auki ja aivot käyntiin. Sääsovelluksesta katson, mitä ipanoille pitäisi pukea päälle.

Mutta oikeastaan kaikki muu on turhaa. Erityisen tyhmää puhelimen näpertäminen on ihmiselle, jolla olisi sata miljoonaa asiaa tehtävänä (kaikkien viivyttelymestareiden kannattaa tunnistaa Instant gratification monkeynsa). Puhelin tarjoaa helppoa sijaistekemistä silloin kun oikeasti pitäisi tehdä jotain muuta.

Mitä kahden vuorokauden puhelinloman aikana sitten tapahtui?

Huolimattomuudesta johtunut interventio tuli oikeaan paikkaan. Päätin, että jonninjoutava iltaräpellys saa jatkossakin jäädä. Yhtään enempää en ole nukkunut, enkä muutenkaan koe vapautuneeni oravanpyörästä. Mutta jostain kumman syystä olen kirjoittanut jo neljä lukua lastenkirjaan, jota olen suunnitellut kirjoittavani jo pari vuotta. Ärsyttävää.

Suosittelen kaikille parin päivän lomaa digilaitteista, ihan vain tarkistusmielessä. Vempeleet ovat koukuttavia ihan syystä ja oma subjektiivinen arvio voi pettää. Et menetä mitään, mutta parhaimmassa tapauksessa löydät elämääsi lisäaikaa.

Lapsi, älä tuherra!

Joku oli lähettänyt ihan oikean kysymyksen Hesariin. Hänen taiteellista silmäänsä vaivasi taloyhtiön lasten asvalttiin tekemät liitupiirrokset.

"Talossamme asuu paljon lapsia, jotka piirtävät liiduilla pihatiet täyteen söherrystä. Hallituksen jäsenet eivät kiellä lapsia, koska ovat ystäviä näiden vanhempien kanssa. Saako taloyhtiön asfalttiteitä sotkea?"

Voi apua. Ja hallituksen jäsenetkin vielä kehtaavat veljeillä lapsiperheiden kanssa. Jo on aikoihin eletty!

Vaikka kulttuurinen murros lasten näkymisestä yhteiskunnassa on käynnissä, tekemistä riittää vielä. Nopea joukkoistus taloyhtiöiden käytännöistä kertoi seuraavaa:

Lapset eivät saa söhertää asvalttia, koska eivät osaa piirtää paremmin.
Lapset eivät saa hyppiä hyppynarulla, koska syntyy ikävää hälyä.
Lapset eivät saa puhaltaa saippuakuplia, koska ikkunoihin tulee jälkiä.
Lapset eivät saa pelata futista, koska pallo voi rikkoa ikkunan / osua seinään joka tulee likaiseksi.
Lapset eivät saa käyttää leikkipuistoa, koska se ei vaan nyt käy.

Ystävä myös totesi, että todennäköisesti nämä samat ihmiset sitten päivittelevät, miksi nämä kelvottomat nykynuoret mieluummin pelaavat kaiket päivät sisällä pelejä. Menisivät nyt ulos.

Ps. Vastauksessa tälle henkilölle suositellaan taloyhtiön hallituksen jäsenyyttä. Kokemukseni mukaan hyvin usein taloyhtiöiden hallitukset koostuvat juuri henkilöistä, jotka eivät ole koskaan piirtäneet katuliiduilla. Lapsiperheitä sinne kaivataan lisää.

Vegaaniruoka - uhka vai mahdollisuus?

Helsingin kaupunginvaltuustoon tulee ensi maanantaina käsiteltäväksi aloite, jossa esitettiin vegaaniruokaa päiväkoteihin. Ruoka on aina varma raivoaihe, mutta kun yhtälöön lisätään ärsyttävät vegaanit ja vielä lapset niin turpakeikka on varma.

En ole itse vegaani*, joten seurasin keskustelua vain sivusta. Muutama ajatus kuitenkin.

Suurin kollektiivisen tuohtumuksen syy näytti olevan ainakin näennäisesti vegaaniannoksen hinta. Hankalien hippien hintalappu katsottiin liian kovaksi, mutta aika harva kysyi miksi.

Lausunnon mukaan "vegaaniruokavalion toteuttaminen päiväkodeissa lisäisi työtä suunnittelussa, raaka-aineiden hankinnassa ja -hallinnassa sekä ruoan valmistamisessa ja tarjoilussa."

Tämä on varmasti totta. Perinteinen suurkeittiö on vegaanin edessä aseeton. Pitäisi ostaa linssejä ja kauramaitoa. Lisäksi pitäisi osata tehdä niistä jotain.

Vegaaneja on vähän. Ja koska vegaaneja on vähän, vegaaniruokaa eivät osaa tehdä kuin ne vähäiset vegaanit. Investointi jäisi toistaiseksi suureksi sadan lapsen tähden.

Lausunnossa ei otettu kantaa siihen, millä kustannuksella päiväkodeissa tarjottavan kasvisruoan saisi vegaaniseksi. Toki sekin vaatii korvaavien kasvipohjaisten tuotteiden asiantuntemusta ja ravitsemuksellista suunnittelua, mutta ehkä apuja voisi hakea kaupungeista, joissa tämä jo onnistuu.

Ja jos kustannukset ovat ainoa määräävä tekijä, pitäisi tehdä toinenkin laskelma: vegaaniruoka sopii suurimmalle osalle lapsista: sekasyöjille, monille allergikoille (laktoositon, maidoton, munaton, kalaton) sekä uskonnollisille ryhmille.

Jos veganismi olisikin se standardi, ei kokonaishinta enää olisikaan ihan niin kova.

Sekasyöjät voivat olla omassa ruokaideologiassaan ihan yhtä ehdottomia kuin vegaanit, mutta meidän ruokakulttuurissamme he sattuvat olemaan enemmistössä. Olisi ennenkuulumaton ajatus, että vanhempien pitäisi kustantaa lihalisuke itse.

Toinen yleinen närkästyksen aihe oli vegaanien perusteeton erikoisruokavalio.

Allergiat, lakto-ovo-vege ja uskonnolliset ruokavaliot vielä hyväksytään, mutta raivoveganismi on perusteetonta ja siksi liikaa.

Veganismi on tavallaan paljon selkeämpi ideologia kuin esimerkiksi väärin teurastetusta lihasta kieltäytyminen - kuitenkin vain toista ryhmää palvellaan omilla annoksilla. Tasa-arvonäkökulmasta ideologioiden pitäisi olla samalla viivalla.

Oli veganismista mitä mieltä tahansa, aloite pitäisi nähdä osana isompaa yhteiskunnallista kipupisteiden painelua: mitä kaikkia ideologioita julkisen palvelun pitää huomioida?

Kolmanneksi tuli mieleen vegaanisen ruoan brändimielikuva.

Söin eilen mainion, todennäköisesti vegaanisen, lounaan, johon kuului grillattu kasvisvarras, riisiä ja hummusta. Mutta jos listassa olisi lukenut, että se on vegaaninen vaihtoehto, olisin harkinnut kahteen kertaan. Rakastan hyvää ruokaa enkä yksinkertaisesti halua ottaa riskiä, että lounas jää syömättä maun takia. Osaava vegaanikokki on nimittäin saimaannorpan tasoinen harvinaisuus.

Kasvisruokakin miellettiin pitkään sellaisten ihmisten valinnaksi, jotka suostuvat syömään ideologiansa takia mitä tahansa, kunhan siinä ei ole lihaa. Nyt vegaanit joutuvat tappelemaan saman ennakkoluulon kanssa. Se hälvenee vain hyvien kokemusten myötä.

Lopuksi. Aina kun herää joku ruokaraivo, pitäisi oikeasti muistaa olla kiitollinen: onpa hienoa, että meillä suomalaisilla on tällaiseen keskusteluun mahdollisuus. Ruokaa on valittavaksi asti. #afrikanlapset

*Kirjoittaja on kasvispainotteinen syöjä lähinnä terveys- ja ilmastosyistä, eli en kieltäydy kalasta enkä broilerista, jos hyvänmakuista kasvisvaihtoehtoa ei ole. Pidän myös eläinperäisten luomutuotteiden syömistä ihan luonnollisena asiana, mutta määrää pitäisi vähentää reippaasti.

10 syytä rakastaa sähköpyörää

Saan säännöllisesti kyselyjä, vieläkö rakkaus sähköpyörään kestää. Vastaan yleensä tällä esimerkillä.

Kun hankin vuosi sitten sähköavusteisen fillarini, ajattelin, että tästä tulee hyvä kombinaatio: välillä suhaan sähköllä ja välillä puhtaalla lihasvoimalla.

Arvatkaapa, olenko ajanut vanhalla metriäkään? En! Sähkis nyt vaan on täysin ylivoimainen menopeli. Käytän vanhaa vain, jos Helkama on huollossa.

 Jos siellä siis joku vielä empii, niin tässä tulee kymmenen syytä rakastua moottoriin.

1. Et hengästy. Avustuksen ansiosta et juurikaan hengästy, joten voit pyöräillä pienessä flunssassa, toipilaana ja muutenkin huonoissa biorytmeissä. Ja hei: kärpäsiä ei lennä suuhun!

2. Vastatuuli ei haittaa. Tyyniä kesäkelejä ei ole näillä leveyksillä ihan liikaa. Mutta huom. Muista, että tuulenpuuskassa kaikki edellä pyöräilevät pysähtyvät kuin seinään, varo siis peräänajoa!

3. Ylämäet naurattavat. Sähköpyöräilijän ei tarvitse pelätä jyrkkiäkään tuntureita, joita täällä etelässäkin tuntuu riittävän. Avustusta vaan isommalle, rento takanoja ja matka jatkuu.

4. Lapsi kyydissä ei aiheuta tuskanhikeä. Parikymmentä kiloa pakkarilla ja ostoskassi ohjaustangossa? Ei hätää. Moottori vain surisee, kun se kuljettaa ylimääräistä painoa puolestasi. Voit keskittyä jutusteluun.

5. Voit ottaa pyörän selässä rennosti. Kiertoreitit, punaiset valot, muut pysähdykset ja hidasteet eivät haittaa, koska kahdella polkaisulla olet taas normivauhdissa. Mutta älä kuitenkaan unohdu tuijottamaan joutsenpariskuntaa, vaikka tuntuu että istuisit dösässä. Pitää keskittyä muuhun liikenteeseen.

6. Säästät aikaa. Koska et töihin saapuessa valu hikeä ja ole naamasta kirkkaan punainen, voit siirtyä satulasta suoraan työpöydän ääreen kulkematta suihkutilojen kautta (jos niitä siis sattuu olemaan). Repunkin voi vaihtaa pienempään kokoon, kun ei tarvitse roudata pyyhettä, shampoota ja vaihtovaatteita.

7. Olet (ainakin vielä hetken) dynaaminen edelläkävijä. Sähköpyörien myynti tuplaantui viime vuonna, mutta vielä ehdit olla kaveripiirin ensimmäinen. (Mikael Jungnerkin meni ja investoi sähköpyörään!)

8. Matka taittuu nopeasti! Yleisin harhaluulo sähköpyöristä on, että niillä pääsee kovaa. Se ei pidä paikkaansa: sähköpyörällä ei hurjastella, sillä avustus avustaa vain 25 km/h asti, siitä eteenpäin olet reisilihasten varassa. Pointti on tasaisessa ja vakaassa etenemisessä, jota eivät hidasta ylämäet.

9. Saat silti kevyttä liikuntaa, luonnonvaloa ja raitista ilmaa. Pyöräily on erinomaista peruskestävyysalueen liikuntaa, joka sopii keski-ikäselle kuin tuulipuku. Eikä päivänvalolle altistuminen ennen työpäivää ole ollenkaan hullumpi juttu iltavirkulle toimistorotalle.

10. Bonuksena pääset nauttimaan epäuskon ilmeestä, joita mustakeltaiseen, ihonmyötäiseen lycra-asuun pukeutunut kilpa-ajaja osoittaa, kun ohitat hänet ylämäessä korkkarit jalassa.

Ps. Fillariskene on muutenkin vapautumassa normeista. Tulossa on ainakin ruotsalainen polkupyöräauto:



Ja tämä fillari+vaunut -yhdistelmävekotin!

Kaupunkifillareista (tsekkaa tilanne tästä) nyt puhumattakaan.

Hyvää pyöräilyviikkoa, liikuit sitten millä menopelillä tahansa!