Joukkoistettu gaalakolttu

Huomenna olisi taas pippalot. Osallistun jo kolmannen kerran Venla-kekkereihin.



Koska en omista juhlamekkoja, joudun aina vähän improvisoimaan.

Ensimmäisellä kerralla kurkkasin vaatekaappiini pari tuntia ennen juhlaa. Ja luonnollisesti jouduin telkkariin halvassa trikoomekossa. Toisella kerralla meni paremmin: lainasin mekon Nudgesta.

Nyt sitten kokeilin joukkoistamisen voimaa. Esitinkin Facebookissa kysymyksen, olisiko kellään ystävälläni lainata kivaa punkunkestävää cocktailmekkoa. Sain mekkovyöryn!

Naisilla on toinen toistaan upeampia mekkoja kaapit täynnä, lyhyttä ja pitkää, pitsiä ja modernia. Kaikkia sateenkaaren värejä, paljetteja, vintagea. Harva meistä tarvitsee juhlamekkoa useamman kerran vuodessa, joten suurimman osan aikaa ne vain nököttävät kaapissa.

Tuli heti idea. Miettikää, jos olisi sovellus, johon voisi laittaa omien juhlamekkojensa kuvat ja mitat. Gaalan alla voisi kurkata sopivan kokoisen, lähellä asuvan kaverin digitaaliseen juhlamekkokaappiin. Sama systeemi tietysti sopii myös koruihin ja asusteisiin. Tällainenhan on pakko olla jo?

Anyway, mekkovyörystä seurasi valinnan vaikeus, joten pidin kersojen kanssa asusulkeiset. Kommentointi oli raakaa.

"Äiti, toi on niin lyhyt että sä et pääse tolla sisälle."

Tästä ihanasta Kirjokankaan vintage-univormusta ei kukaan keksinyt pahaa sanottavaa.
Paitsi Snadi, joka kysyi, miksi tässä on ruokalappu.

Tämä etuhelminauhalla koristeltu mekko istui kuin hanska. "Äiti sä näytät liian lihaksikkaalta."

Tämä kokomustapaljettinen hihaton mekko, johon kuuluu samanlainen baskeri (!), oli kuulemma "liian hileinen".
"Äiti sä nolaat itsesi."

Täydellinen Audrey Hepburn -larppiasu. Pitäisi ehkä enemmän käyttää vyötä.

Koska ipanoiden mielipiteet ovat liian rehellisiä, kysyn teiltä. Laitanko Kirjokankaan vai helmikoltun? Käyn sitten sen jälkeen koru-, meikki- ja tukkakriisin kimppuun.

Maailma on vaarojen karikko

Perhana. Pyykit koneessa ja aamulla aloitettu varaston raivaus on aiheuttanut räjähdyksen koko kämppään. Keittiössä aamiaissotku.

En millään malttaisi lopettaa hyvässä vauhdissa olevaa rymsteerausta, mutta ipanat mankuvat ulos.

Voisivatko ne mennä... kahdestaan?

Riskianalyysi. Mitä voisi tapahtua? Pysyvätkö ne yhdessä? Mitä jos Snadi vaeltelee eksyksiin? Onko isosiskolla riittävän hyvät ennakointitaidot? Vaikka Skidi on pikkulapseksi superluotettava, ei hänkään aikuinen ole. Pihatiellä ei usein kulje autoja, mutta joskus kyllä.

Jos en päästä, olenko ylivarovainen ja hössöttävä pumpulissa-kasvattaja? Jos taas päästän, olenko välinpitämätön idiootti, joka ei välitä lapsistaan?

Pikkusiskon kanssa irtipäästämisen kynnys on selvästi madaltunut. Skidin päästin ulos vuotta vanhemman kaverinsa kanssa kuusivuotiaana. Muistan edelleen, että se oli kuumottava tilanne. Voisiko siihen jo luottaa? Teki mieli mennä viemään roskat, että voisi vähän vakoilla jätekatoksesta, leikkivätkö ne oikeasti siinä, missä sovittiin.

Itsehän toki vaeltelin metsässä pikkuveljen kanssa aivan vapaasti. Asuimme keskellä ei mitään, joten liikenteestä ei ollut vaaraa. Toisaalta kotipihalla ei ollut keinuja, kiippareita tai futiskenttää. 70-luvulla oli itsestään selvää, että vanhempien piti tehdä omia juttujaan eikä kopsuttaa hiekkalaatikolla älä tule paha kakku -ämpäriä.

Muistaakseni tipuin ainakin kertaalleen kalliolta kanervikkoon, toppatakkini juuttui puun oksaan, vajosin polvia myöten suohon ja putosin puusta kun laho oksa petti alla. Kerran juoksin kotiin ampiaisparvi perässä. Vajaata paria vuotta nuorempi pikkuveli seurasi kannoilla heti kun pystyssä pysyi. Leikimme luonnollisesti myös mutaojassa aina kun vanhempien silmä vältti - ja sehän vältti usein. Reviiri kasvoi iän myötä.

Näitä irrottamisen hetkiä tulee koko ajan. Repertuaarista löytyy ensimmäiset heippahalit päiväkodin ovella, kaverisynttärit ilman vanhempia ja yökylä mummilassa. Sitten tulevat pihaleikit, yksin taitettu koulumatka, viikonlopun kuoroleiri, ulkomaanmatkat, festarit - ja muuttoauto. Jossain vaiheessa ne oppivat menemään itse nukkumaan.

Jossitteluelementti on aina olemassa, jos luottamusannostelu menee pieleen. Elämässä sattuu kaikenlaista. Taitojen lisäksi tarvitaan tuuria.

Menkööt ulos kahdestaan. Kyllä ne voivat huutoetäisyydellä lähimetsässä rymytä.

Ipanat tulivat raapimaan ovea jo puolen tunnin päästä. Vapaudesta ei ollut suurta iloa, äiti kun kuulemma keksii aina parhaat leikit. Otan kohteliaisuutena.

Kun äiti WhatsAppin osti

Tuttavani on tekemässä alakoululaisten vanhemmille suunnattua somelukutaitovalmennusta. Koska aihe on mielestäni Tärkeä, lupasin auttaa sisällön kanssa.

Kysyin Facebookissa, mikä vanhempia mietityttää lasten netin ja somen käytössä ja mitä siitä pitäisi tietää. Postaukseen tuli paljon kommentteja - ja myös yksityisviestejä ihmisiltä, jotka kertoivat kokemuksiaan (ja niitä saa jakaa myös tämän postauksen alle).

Paljon mainintoja sai WhatsApp - harmittomalta kuulostava mainosvapaa pikaviestisovellus, joka on noussut nopeasti Suomen suosituimmaksi somepalveluksi Facebookin jälkeen. Joka kuitenkin sopii hienosti myös kiusaamiseen.

Kun kysyin kahdeksanvuotiaalta, onko WhatsApp tuttu, hän nyökkäsi. On olemassa kuulemma luokan oma WhatsApp-ryhmä, jossa oli jo ollut jotain hämminkiä.

Kaikkia Osapuolia Sitovassa Perheen Älypuhelinsopimuksessa on ensimmäisenä kohtana, että minä lataan kaikki sovellukset ja pelit. En ole WhatsAppia nähnyt tarpeelliseksi, koska puhelut ja tekstarit riittävät yhteydenpitoon, johon luuri on tarkoitettu. Sovelluksen ikäraja on 16 - tai vanhempien luvalla. (Kaikki someikärajat täällä)

WhatsAppilla voi lähettää tekstiä, kuvia, videoita, ääntä, hymiöitä, yhteystietoja ja karttasijainnin joko yksittäiselle henkilölle tai ryhmälle. Ryhmiä voi luoda vapaasti ja niihin voi liittää tyyppejä, jotka sovellusta käyttävät. Sovelluksella voi myös luoda lähetyslistoja. Lähetyslistan viestiin vastaaminen on yksityistä eikä näy muille käyttäjille.

Itse sovellus on ilmainen ensimmäiset kaksi vuotta, jonka jälkeen sille saa ostaa jatkoaikaa 0,89€/vuosi. Maksutiedot-kohdasta näkyy voimassaoloaika. Wifin kautta viestittely ei kasvata puhelinlaskua, mutta ilman sitä liittymässä täytyy olla datapaketti.

Itse käytän sovellusta kavereiden kanssa, mutta tajusin keskustelusta että en ollut kovin hyvin perehtynyt lataamaani sisältöön. En ollut ikinä tsekannut asetuksia. Ja kas, kaikenlaista tuli eteen.

1. Tili/Tietosuoja. Mitä profiilistani näkyy julkisesti? Oletus on, että kaikki näkevät kaiken. En ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi esimerkiksi nähdä, milloin olen viimeksi ollut paikalla.

2. Keskustelut ja puhelut. Kävin raksimassa pois mediatiedostojen automaattiset lataukset. Kuulin tapauksesta, jossa koululaisen ryhmään oli lähetetty pornovideo, joka oli latautunut suoraan puhelimeen. Äitihän sen löysi, vaikka saaja ei ollut edes huomannut kyseistä viestiä. Ryhmiin lähetetyt videot ja kuvat saattavat siis näkyä kenelle tahansa, joka selaa luurin kuvakansioita.

Samalla sivulla on myös WhatsApp-puheluiden datankäyttörajotin.

3. Tili/Ilmoitukset. Viestien merkkiääniä saa muutettua ja kokonaan pois päältä. Ryhmäkeskustelun voi myös hiljentää määräajaksi esim. 8 tunniksi ryhmän asetuksista.

4. Yhteystiedot/Maksa ystävälle. Sovelluksella on myös mahdollista maksaa toisen henkilön vuosimaksu. Tämä varmaankin sen takia, että vanhemmat voivat maksaa tililtään lapsensa ostoksen, mutta onhan tässäkin väärinkäytösten mahdollisuus.

5. Sovellusta ei saa mitenkään suojattua salasanan taakse, joten jos laitteessa ei ole suojausta, käytännön pilojen mahdollisuus on paljon laajempi kuin pelkissä tekstareissa.

Ja nämä puolen tunnin näpellyksellä, yhdestä sovelluksesta. Sitten ovat vielä muut kanavat, pelit ja netti täynnä vaihtelevan totuuspohjaista / ällöttävää materiaalia. Työmaata kerrakseen.

Loppuviimeksi minä luotan valistukseen. Mitkään puhelimen säädöt tai valvonta eivät poista sitä faktaa, että luottamukseen ja medialukutaitoon perustuu myös turvallinen netin käyttö. Some-etikestä on puhuttava, säännöt sovittava kavereiden (ja miksei vanhempienkin kanssa) ja riskit käytävä läpi - esimerkkitapauksia löytyy jo. Jos jotain niin tätä ei kannata sisäistää kantapään kautta.

Leffassa: Kunnon dinosaurus

Leffa-arvostelu! Kävimme loppiaisen kunniaksi leffassa katsomassa Disneyn / Pixarin uusimman animaation Kunnon dinosaurus kolme deenä. Huom. Teksti sisältää spoilereita.




Asetelma lähtee siitä, että meteoriitti, joka päätti dinosaurusten aikakauden, meneekin Telluksesta ohi ja dinot jatkavat kehittymistään nisäkkäiden rinnalla.

Maanviljelyä harjoittavaan dinosaurusperheeseen syntyy kolme poikasta, joista yksi, Arlo, on kömpelö, arka ja kaikinpuolin nössö. Hän haluaisi lunastaa paikkansa luotettavana ja reippaana perheenjäsenenä, mutta ei tunnu onnistuvan. Eräänä päivänä hän ajautuu seikkailuun, jossa joutuu kohtaamaan kaikki pahimmat pelkonsa, ja tapaa ystävän.

Sisältö vastasi aika hyvin trailerin asettamia odotuksia. Kunnon dinosaurus on oikeastaan kasvutarina. Asetelma on klassinen, sillä Arlon henkinen kantti kasvaa kokemusten ja kohtaamisten myötä - ja loppu on arvattavissa. Skidiin upposi parhaiten pelon filosofia: kaikki pelkäävät joskus ja pelko on jopa tarpeellista. Huumori toimi aikuisellekin - lapsilta saattoi jopa osa vitseistä mennä ohi.

Ikärajaksi on määritelty 7, joten uskalsin ottaa Snadinkin mukaan. Juoni ei ole vaikea, mutta leffassa on aika taajaan semijännittäviä kohtauksia (virran mukana uimista, väkivaltaisia konflikteja eri lajien kanssa, kovaäänisiä ukkosia ja muita vaaratilanteita) sekä tietysti henkisesti raskaita juttuja (virta vie perheen isän ja ilkeät pteranodonit sieppaavat kaverin). Lisäksi päähenkilö kolhii itseään monin tavoin, mihin ainakin Snadi pystyi samaistumaan. Tämä kaikki on piirretty äärimmäisen realistisesti ja uskottavasti.

Molemmat myös liikuttuivat kyyneliin lopussa - mikä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun Snadillekin menee koskettava juonenkäänne täysillä jakeluun. Ei siis kovin herkille lapsille tämä(kään).

Kiitän kuitenkin Kino Tapiolaa, joka on pieni ja sympaattinen leffateatteri tässä lähihuudeilla. Paikan lapsiystävällisyys on aivan omaa luokkaansa. Jalkatilaa on runsaasti, volyymisäätimessä on muitakin suuntia kuin kaakko (mikä pelastaa juuri tällaisen leffan) ja mainoksiin ei mene sitä 20 minuuttia, jolloin ekalle ehtii tulla jo pissahätä. Suosittelen leffaa lämpimästi juuri tässä pienessä salissa, jos vain esitysajat natsaavat.

Ps. Tämä oli ensimmäinen 3D-kokemukseni. Kalkkis ei oikein tajua pointtia. Joo, kyllähän ötökät näyttävät lentävän valkokankaalle selkäni takaa, mutta mitä sitten? Ehkä tämä kikkailu toimii Star Warsissa paremmin. Tai sitten vain en ole kovin visuaalinen ihminen enkä kaivannut painavia laseja nenälleni.

Musiikkiluokalle vai ei?

Skidi toi jouluna kotiin jo kolmannen peruskoulun todistuksen. Tämän kevään jälkeen onkin kaksi kouluvuotta vilahtanut ohi. Kolmannen luokan kynnyksellä tulee eteen uusia valintoja.

Kun siirtymä eskarista lähikouluun ei toteutunut kiitos suuren ikäluokan, jäi yksi takaovi. Kyseiseen kouluun on mahdollista hakea kolmannella alkavalle musiikkiluokalle. Mikä tarkoittaa, että musiikkitunteja on enemmän ja tuntien sisällöt ovat laajempia kuin tavallisilla luokilla.

Kissanpolkan tasolle jämähtänyt mutsi kuitenkin epäröi. Olisiko typerää vaihtaa taas ryhmää ja koulua? Luokkakokokin on isompi (vaikka se ei olekaan koulumenestystä selittävä tekijä). Eivät ystävyyssuhteet jatku siitä, mihin jäivät ja oman paikan löytäminen uudessa ryhmässä on aina työn takana - tulisiko tästä vain hankaluuksia? Mitä hyötyä tästä venkslauksesta olisi?

Päätös vahvistui syksyn mittaan. Pääsykokeet kutsuvat.

Tärkeintä tietenkin on se, että Skidi itse haluaa uuteen kouluun hakea. Musiikkiharrastus kiinnostaa selvästi enenevässä määrin. Kuoroharrastuksen lisäksi viime kesänä alkoi saksofonin soitto Vaarin opastuksella, Koti-insinöörin kanssa paukutetaan rumpuja. Tyyppi harjoittelee myös ihan omaehtoisesti ja on kehittänyt ihan oman nuottienlukumetodin. Nyt on hyvä hetki antaa lisää siimaa harrastuksen syventämiseksi.

Kiinnostuin myös ulkomusiikillisista asioista. Paitsi että se koulumatka muuttuisi paljon turvallisemmaksi, musiikkiluokalla on muitakin ansioita. Suomalaistutkimuksen mukaan musiikkiluokilla on nimittäin parempi yhteishenki. Pelkkä erityisluokalle (kuten liikunta- tai kuvataidepainotteiseen opetukseen) pääseminen ei aiheuttanut eroja kouluviihtyvyydessä, vaan pisteet keräsi nimenomaan musiikki:

"Myönteisten sosiaalisten vaikutusten arvellaan syntyneen yhdessä tekemisestä ja onnistumisista. Musiikkiluokkalaiset laulavat kuorossa ja soittavat yhdessä." 

Erityisesti musiikkiluokalla viihtyvät pojat.

Mikä on sitten syy ja mikä seuraus, en tiedä, mutta havainto on kiinnostava. Ehkäpä lievästä ulkopuolisuuden tunteesta kärsivä Skidi tuntisi olevansa enemmän kaltaistensa joukossa.

Tästä vakuuttuneena myös Snadin muskariharrastus jatkuu, vaikka varsinaisesta lahjakkuudesta ei olekaan muuta näyttöä kuin esiintymisinnokkuus. Musiikin on todettu kehittävän pikkulapsenkin aivoja monella eri tavalla: musiikin avulla voi tukea esimerkiksi vieraan kielen ääntämisen oppimista, tarkkaavaisuutta ja päättelytoimintoja. Jos ne kengät vielä joku päivä menisivät oikeisiin jalkoihin.