Tietoa mainostajalle ›

12.1.2016

Maailma on vaarojen karikko

Perhana. Pyykit koneessa ja aamulla aloitettu varaston raivaus on aiheuttanut räjähdyksen koko kämppään. Keittiössä aamiaissotku.



En millään malttaisi lopettaa hyvässä vauhdissa olevaa rymsteerausta, mutta ipanat mankuvat ulos.

Voisivatko ne mennä... kahdestaan?

Riskianalyysi. Mitä voisi tapahtua? Pysyvätkö ne yhdessä? Mitä jos Snadi vaeltelee eksyksiin? Onko isosiskolla riittävän hyvät ennakointitaidot? Vaikka Skidi on pikkulapseksi superluotettava, ei hänkään aikuinen ole. Pihatiellä ei usein kulje autoja, mutta joskus kyllä.

Jos en päästä, olenko ylivarovainen ja hössöttävä pumpulissa-kasvattaja? Jos taas päästän, olenko välinpitämätön idiootti, joka ei välitä lapsistaan?

Pikkusiskon kanssa irtipäästämisen kynnys on selvästi madaltunut. Skidin päästin ulos vuotta vanhemman kaverinsa kanssa kuusivuotiaana. Muistan edelleen, että se oli kuumottava tilanne. Voisiko siihen jo luottaa? Teki mieli mennä viemään roskat, että voisi vähän vakoilla jätekatoksesta, leikkivätkö ne oikeasti siinä, missä sovittiin.

Itsehän toki vaeltelin metsässä pikkuveljen kanssa aivan vapaasti. Asuimme keskellä ei mitään, joten liikenteestä ei ollut vaaraa. Toisaalta kotipihalla ei ollut keinuja, kiippareita tai futiskenttää. 70-luvulla oli itsestään selvää, että vanhempien piti tehdä omia juttujaan eikä kopsuttaa hiekkalaatikolla älä tule paha kakku -ämpäriä.

Muistaakseni tipuin ainakin kertaalleen kalliolta kanervikkoon, toppatakkini juuttui puun oksaan, vajosin polvia myöten suohon ja putosin puusta kun laho oksa petti alla. Kerran juoksin kotiin ampiaisparvi perässä. Vajaata paria vuotta nuorempi pikkuveli seurasi kannoilla heti kun pystyssä pysyi. Leikimme luonnollisesti myös mutaojassa aina kun vanhempien silmä vältti - ja sehän vältti usein. Reviiri kasvoi iän myötä.

Näitä irrottamisen hetkiä tulee koko ajan. Repertuaarista löytyy ensimmäiset heippahalit päiväkodin ovella, kaverisynttärit ilman vanhempia ja yökylä mummilassa. Sitten tulevat pihaleikit, yksin taitettu koulumatka, viikonlopun kuoroleiri, ulkomaanmatkat, festarit - ja muuttoauto. Jossain vaiheessa ne oppivat menemään itse nukkumaan.

Jossitteluelementti on aina olemassa, jos luottamusannostelu menee pieleen. Elämässä sattuu kaikenlaista. Taitojen lisäksi tarvitaan tuuria.

Menkööt ulos kahdestaan. Kyllä ne voivat huutoetäisyydellä lähimetsässä rymytä.

Ipanat tulivat raapimaan ovea jo puolen tunnin päästä. Vapaudesta ei ollut suurta iloa, äiti kun kuulemma keksii aina parhaat leikit. Otan kohteliaisuutena.


14 kommenttia:

  1. Niinpä niin. Viime kesänä hukkui jonkun lehtitiedon mukaan neljä lasta, joskus 40-50 -luvulla pari-kolmesataa vuosittain.

    Se minkä minä olen huomannut nykyajan trendinä, että moni mukula ei ollenkaan osaa varoa, kun aina on ollut aikuinen valvomassa ja varoittamassa.

    Pitäisi löytää se oma tapa toimia paapomisen ja suojelun välistä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tasapainoilen tässä jatkuvasti. Kun roudaan vauvaa + neljävuotiasta ulos, niin nelivuotiaalla tulee auttamatta jossain vaiheessa kuuma. Ja sitten se kysyy saako mennä jo ulos ja mä oon että ööh ööh ööh ööh... no olen päästänyt siksi aikaa että vauva on vaunuissa + ulkona ja itsellä vaatteet päällä. Asutaan omakotitalossa ja lapsella lupa olla vain suoraan etupihalla portaiden edessä. Autotie toki menee vieressä, mutta on suht. hiljainen kylätie ja nopeudet on sellaista 10-20km/h. Jos vettä olisi lähettyvillä niin pitäisi ehkä miettiä vielä.

    Pakko tuohon tuuriin liittyen sanoa... meillä oli pihalla ennen sellainen pieni kukkapenkkiallas (anopin jäljiltä) ja kerran silloin vajaa parivuotias on sinne tipahtanut. Oltiin kaikki pihalla, minä ihan vieressä ja mies autotallissa kymmenen metrin päässä. Ja silti, ehdin sanoa "älä kurota noin kauas" ja seuraavaksi nostin lasta ylös. Tuo oli itsekaivettu allas joten oli melkein puolitoista metriä syvä. Seuraavana kesänä se kaivettiin umpeen. Karmii ajatellakin miten olisi käynyt jos ei oltaisi oltu ihan vieressä koko ajan... tuollakin jonkinlainen trauma saatiin tytölle aikaiseksi, ei vielä viime kesänäkään (vajaa 4v eli kaksi vuotta myöhemmin) suostunut millään olemaan uimassa jos vettä oli yli navan. Kahlaili rannassa/lastenaltaassa todella mielellään mutta heti syvemmässä vedessä lähes paniikissa halusi pois.

    Meillä on mökki joen rannassa ja siinä on vielä koski, kova virta ja aika syvääkin. Ollaan me lapsena itse siinä pihalla leikitty "aina" keskenämme, en kyllä luonnollisesti tiedä minkäikäisistä alkaen. Sen kyllä muistan että rantaan ei ollut mitään asiaa, oli aikuinen pihalla tai ei. Ainoastaan vettä sai aikuisen kanssa kantaa saunalle, muuten ei saatu käydä edes veneellä. Talvisin ajettiin kelkalla avannonvierestä eikä askeltakaan saanut ottaa poljetun reitin sivuun. Eikä me menty, koskaan en ole tuota kyllä kyseenalaistanut. Oma 4v ei siltikään ulkoile minuuttiakaan ilman aikuista tuolla, ehkä joskus alakouluikäisenä voisi ajatella, mutta toistaiseksi on sellainen haahuilija etten todellakaan anna olla yksin. "Yksin" kylläkin, en niskassa hengitä koko aikaa :) Mutta esim. itse olen terassilla, lämmitän saunaa tms. eli koko ajan kuitenkin ulkona, ja lapsi sitten touhuilee mitä kerkiää. Muistan kyllä että saatiin käydä yksin uimassa joskus kun oltiin koulussa molemmat, osattiin soutaa joen toiselle puolelle ja aikuiset valvoi pihalta/ikkunasta. Mutta 10v nuoremman siskon oon saanut itse vastuulleni tuolla vasta pitkälle teininä jolloin vanhempikin sisko on ollut jo 10+-vuotias.

    Ja juuri kuten Riitta toteaa, jotain hysteerisen ja välinpitämättömyyden väliltä pitäisi löytyä... ja oon myös huomannut että mies on rennompi kuin minä. Mulla on vaikea jättää lasta välillä edes telkkarin ääreen postin haun ajaksi, mutta teen sen silti juuri sen takia, että lapsi saa pikkuhiljaa opetella "vastuuta" (toki "vastuu" on sen minuutin poissaolon mittainen ja lähinnä nimellinen "huuda jos sisko herää" eikä se tietenkään herää tuossa ajassa. Mies saattaa olla kymmenenkin minuuttia autotallissa ja lapset sisällä (vauva nukkuu ja isompi katsoo lastenohjelmia ja isompi tietää missä isä on).

    VastaaPoista
  3. Täällä Ranskassa nämä tekstit ovat alkaneet tuntua eksoottisilta. Me valitsimme kotitalomme aikoinaan sen mukaan, että sitä ympäröi hyvä aita. Lapsia ei päästetä täällä yksin minnekään muualle kuin omalle pihalle, jos sinnekään. Autoja on kaikkialla, ehkä myös niitä vähemmän hyvää tarkoittaviakin vähemmän. Lapset eivät kulje itsekseen, heistä pidetään pitempään kiinni, lapsina. Irtipäästäminen tapahtuu sitten ehkä 17-vuoden iässä jos silloinkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuntuu aika kaukaiselta päästää lapsia ilman valvontaa pihalle. Me sentään asutaan keskellä ei mitään. Joustona se että saavat leikkiä tossa kujalla niin että ovet ja ikkunat on auki, niin että me kuullaan koko ajan lasten äänet.

      Poista
  4. Saksassahan ei kukaan nukuta vauvaa vaunuissa ulkona saati jätä vaunuja kahvilan ulkopuolelle ikkunan eteen, poliisihan siinä soitettaisiin. Itsellä on kokemusta vain päiväkoti-ikäisestä lapsesta, joten en tiedä, missä vaiheessa täällä päästetään lapset liikuskelemaan yksinään. Suurkaupungissa kun kuitenkin elellään. Ainakin berliiniläisen ystäväni alakouluikäinen poika saa kipaista lähileipomosta hakemassa aamiaissämpylät.

    Näen toisinaan kerrostalomme sisäpihalla nelivuotiaan leikkimässä yksinään. Hänen isovanhempansa ikkunat ovat pihalle päin, joten kyllä he pitävät lasta silmällä, mutta siltikin se vähän oudoksuttaa. Toisinaan joudun leikittämään tätä lasta, jos satun oman tyttäreni kanssa pihalle samaan aikaan.

    Omasta lapsuudestani muistan myös vapaasti metsissä juoksentelun. Alle kouluikäisenä keksin kerran naapurin kanssa hyppiä talon katolta lumihankeen. Matalammalta puolelta se oli hauskaa, mutta rinnetalon korkeammalta puolelta maahan hyppääminen sattui ja niinpä laitoimme putoamispaikan kohdalle hankeen sukset ristiin merkiksi muille, että ei kannata hypätä tähän. Eikö ollutkin ajattelevaista? Huh huh, onneksi ei käynyt pahemmin...

    VastaaPoista
  5. Ooh..mä taidan edustaa sitä huoletonta heimoa. Esikoinen kävi Helsinkiläisessä lähiössä yksin kaupassa n.300-400 metrin päässä. Oli nääs patterit loppu jostain leikkikalusta. Neuvokkaasti oli kysynyt kaupan kassalta apua. Samainen poika oli myös jonkin aikaa kesäpäivänä kateissa kun hengailtiin yhdessä leikkipuistossa. Palasi sitten jonkin ajan päästä takaisin puistoon. Oli käynyt läheisen kirpputorin kahviosta ostamassa itselleen suklaamunan ja äidille (!) pullan. ;) Toinen poika onkin vähän huithapelinpi ja luvan kanssa en ole nelivuotiasta yksin päästänyt kauppareissuille tms. Onkin kyllä karkaillut ties minne heti sen jälkeen kun sai jalat alleen. Isoveli myös vahtii joitakin aikoja vauvaikäistä siskoaan kun käytän koiran pikalenkillä tms. Mitään sellaista ei kuitenkaan "vaadita" mitä lapsi ei itse koe handlaavansa. Heityäkää roviolla, mutta itse en jotenkin osaa elää sellaista "mitäjos-elämää". En muuten, enkä lasten kanssa. Ymmärrän kyllä hyvin, jos muut toimivat toisin.

    Sylvia

    VastaaPoista
  6. Jaahans..oli jäänyt vähän nuo iät mainitsematta..eli kaupassa kävi 4 v. ja nyt vahtii vauvaa 9 v.

    Sylvia

    VastaaPoista
  7. Toinen löysempi äiti ilmoittautuu. Lapset 2,5 ja 4,5 saavat ulkoilla omassa pihassa keskenään. Seurailen ikkunasta tasaisin väliajoin ja tarvittaessa itku kuuluu sisälle. Meillä on hyvä suojaisa piha ympäröity paritaloilla(siis taloyhtiön piha). Parkkipaikalle ei lapsilla ole mitään asiaa ja se on tehty hyvin selväksi. Kerrostalon pihalle en tietenkään laskisi, koska kestäisi ihan liian kauan itsellä päästä paikalle jos tulee hätä. Että paljon näihin vapauksiin vaikuttaa myös asuinympäristö. Esim. tietä ei mene pihaamme läheisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Mut asutaan kerrostalossa. Jos eivät pysy sovitulla alueella, eivät enää pääse yksinään ulos. Ja ikkunoista näkee hyvin pihalle. Asuinalue tietysti vaikuttaa paljon ja se millaisia lapset ovat. Voiko niihin luottaa vai ei. Mä tosin olen tyyppiä äiti, joka lähtökohtaisesti ajattelee, että ei niille mitään käy kuin että näkisin maailman vaaranpaikkana. Olen vissiin tässä asiassa vähemmistössä. Onhan se nyt itsellekin superjees jos lapset jäävät päiväkodista tultuaan pihalle leikkimään ja itse aaa rauhassa tehdä iltaruoan.

      Poista
    2. Just toi ympäristö ja tietysti luottamus lapseen on ne tärkeimmät vaikuttavat tekijät. Kerrostalo oli multa vähän yleistävä, me kun ennen asuimme 9:sä kerroksessa, niin vertasin mielessäni siihen :D.

      Poista
  8. Meilläkin lapset ovat saaneet olla omakotitalon pihassa 2-vuotiaasta eteenpäin yksin. Vieressä kulkee tie (50km/h) mutta suurin osa tekemisistä on yläpihalla kauempana tiestä. Kysyvät luvan aina jos haluavat mennä alapihalle, lapset nyt 3v ja 5v. Mä olen aika huoleton ja lapset suht tottelevaisia joten toimii meillä.

    VastaaPoista
  9. Meilläkin aikanaan pojat olivat keskenään ulkona 5- ja 3-vuotiaina, okt:n suojaisalla sisäpihalla. Kun olivat 7 ja 5, saivat käydä 200 metrin päässä kioskilla kahdestaan, me miehen kanssa katsottiin salaa pihasta sydän syrjällään, miten tien ylittäminen onnistuu ja onnistuihan se :)

    Nyt sitten mietin, miten suu pannaan kun 16 v. sanoo lähtevänsä juuri kortin saaneen Tsugen (nimi muutettu) kyytiin kruisailemaan... Vaikeita juttuja, nämä rajanvedot :/

    VastaaPoista
  10. Meillä 4-vuotias saa ulkoilla 6-vuotiaan siskon kanssa taloyhtiön pihalla. Rajat on tehty selviksi eikä koskaan ole sattunut mitään. Täytyy koputtaa puuta.. Ovat kyllä luonteeltaan tottelevaisia ja suht järkeviä. :)

    VastaaPoista
  11. Yritin kovasti muistella omaa lapsuuttani, mutta en kertakaikkiaan muista, että äiti tai isä olisi ollut minua ja sisaruksiani ulkona "vahtimassa" koskaan. Mutta tämä johtunee siitä, että olen kuopus ja isosiskoni harvinaisen rauhallinen ja kuusi vuotta minua vanhempi. Ja asuimme todella syvällä maaseudulla :D

    Omaa mielipidettä en ole vielä asiaan muodostanut. Esikoinen on nyt 2 v, joten vielä en ole häntä yksin laittanut ulos varsinkaan kun asumme Helsingissä, mutta suunnitelmissa on muutto omakotitaloon ja voisin kuvitella että jos lapsella pysyy yhtään järki päässä, niin voisin melko pian päästää omaan pihaan leikkimään, kunhan pysyttelee näkyvillä. Mutta asiaan vaikuttaa siis todella paljon lapsen luonne ja asuinympäristö.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...