Kuusifanaatikko

Sarjassamme Näitä Ilman Joulu Ei Tule. Tajusin tänään olevani kuusifanaatikko.

Voin nimittäin luopua joulupukista, lumesta, lanttulaatikosta ja herneistä sekä joulusaunasta, mutta yhdestä en luovu. Se havupuu on roudattava sisälle tai tunnelma on pilalla. Puolustaudun sillä, että minulla oli joku joulurisu sisällä sinkkuaikoinakin.

Olen jossain välissä kehittänyt myös tarkoin direktiivein säännellyn kuusirutiinin.

Meidän perheen (lue: minun) kuusi siis haetaan aina vuoden pimeimmän päivän aattona paikalliselta kuusikauppiaalta. Hinnasta yritetään tinkiä, koska kaunis sen ei tarvitse olla - saa olla toispuoleinen, pääasia on tuoksu.

Yön puu saa asettua jalassa ja aamulla lapset pääsevätt koristelemaan sen (lue: minä korjaan vaivihkaa perässä koristeet parempiin paikkoihin). Ja mitään uusia koristeitahan ei tietenkään hankita, koska pointti on käyttää vanhoja, perinteikkäitä koristeita.

Kuten aina perinteissä, myös kuusirutiineissa on paljon hajontaa. Jotkut hakevat kuusen pihalle jo ensimmäisenä adventtina ja siirtävät sen sisälle aattona. Joillain kuusen koristelevat yöllä tontut. Jotkut laittavat pienen muovikuusen joulupöytään.
 
Nyt koko kämppä tuoksuu ja kuusifanaatikko on ihan jotta NUUUUUH. Ja jokainen kaltaiseni tietää, millainen odotus nyt on menossa. Koska jos se ei juo niin voihan karistus ja varina. No, se pidetään loppiaiseen joka tapauksessa.

Millaisia jouluisia pakkomielteitä teillä on?

Hyvät kasvatusneuvot - ja kuinka mokata ne kaikki

Vastuullisen aikuisen larppaaminen on välillä aika haastavaa.

Varsinkin uhmaikäinen on erikoishenkilö, jonka käsittelyyn kaipaa usein ulkopuolista apua, joko kasvatusoppaista tai toisilta vanhemmilta. Kun aloin kelata kaikkia kuulemiani kasvatusneuvoja, huomasin, että olen jollain tapaa mokannut niissä kaikissa.

1. Mitä NYT tapahtuu?

Aikakäsitys. Pikkulapset ovat pääsääntöisesti täysin epätietoisia siitä, mitä kello on, mikä viikonpäivä on, miksi pitää pukea päälle ja miksi olet menossa töihin. Päivän ohjelmaa pitääkin pajattaa ääneen ihan Mertarantana, jos lapset eivät diggaa yllätyksistä. Erityisesti Snadi haluaa tietää pilkuntarkasti, kuka tulee hakemaan päiväkodista, mitä Pikku Kakkosen jälkeen tapahtuu ja milloin pitää lähteä kylästä kotiin - vaikka tämä kaava toistuisi joka kerta samanlaisena. Ilmeisesti kersa on hyvin spotannut, että olemme vanhempina niin kassalla, että tämä kertaus on tärkeää ihan kaikkien takia.

Toim. huom. Älä vaan tee virhettä. Mikäli et ole vastauksesta satavarma (jos päiväkodista hakeekin Mummin sijaan Vaari!!), kannattaa olla sanomatta yhtään mitään ettei siitä nyt sitten tule oma katastrofinsa.

2. Sanoita. Puhu. Ymmärrettävästi. Hitaasti.

On välillä raskasta olla elämän aliaksessa ikuinen selittäjä - varsinkin kun vastapuolella on keskenkasvuinen henkilö, jolta puuttuu konteksti, sanavarasto ja elämänkokemus. Siirry käyttämään selkokielisiä päälauseita selkeästi artikuloiden, vaikka kuinka tekisi mieli korostaa sanomaansa sanoilla irrationaalinen ja absurdi.

Toim. huom. En edelleenkään tiedä, miten hemmetissä pitäisi sanoittaa kilarit siitä, että menin vaihtamaan peiton vauvakoosta juniorikokoon. "Öö, jostain syystä vaikutan mielestäsi seinähullulta sekopäältä, joka pöllii peiton ja kivat pussilakanat, vaikka oli tarkoitus vain pitää sinut öisin lämpimänä."

3. Pistarit

Kun olet selittänyt, sanoittanut ja esittänyt vielä asiasi modernin tanssin keinoin, tarkista a) kuuntelivatko ne ja b) mitä ne ymmärsivät. Ikinä ei nimittäin tiedä, missä vaiheessa rikkinäinen puhelin alkaa. Ja pääsääntöisesti neljän vuoden elämänkokemuksella ei vedetä mitään muita kuin vääriä johtopäätöksiä.

Toim. huom. Koska et mitenkään tajua selittää kaikkia itsestäänselvyyksiä, joudut aina välillä huutoarvoitusten eteen. Muuttohan tarkoittaa tietenkin sitä, että kaikki meidän kamat jätetään entiseen kämppään, joten niiden perään ulvominen on asianmukaista. Sarkasmi menee yleensä kersoilta ohi, mutta itseään voi ilahduttaa kysymällä että mitä varten arvelit muuttolaatikoiden olevan.

4. Nälkä, jano, väsy?

Rutiinien tärkeydestä vallitsee konsensus. Ole näiden kanssa tarkkana erityisesti, jos genetiikka tukee ärtymisherkkyyttä: muuttuuko jompikumpi vanhemmista suohirviöksi, jos ei syö kolmen tunnin välein tai nukkuu alle kuuden tunnin yöunet? Takerru rutiineihin kuin viimeiseen oljenkorteen ja pidä käsilaukussa nenäliinojen lisäksi pähkinöitä, rusinoita ja pillimehua.

Toim huom. Kun nelivuotias sitten ulvoo kylvyssä, että ei ole yhtäääääään väsynyt - haukotus - ja että jos aiot laittaa hänet nukkumaan niin hän pomppaa sieltä ylös aina uudestaan niin onnittele itseäsi: opit juuri että rutiineissa pysyminenkään ei ole mikään takuupaperi onnistumiseen.

5. Demokratia ei toimi

Unohda osallistaminen ja interaktiivisuus silloin kun vaihtoehtoja on oikeasti vain yksi. Jos lapselta kysyy, hän haluaa laittaa hiihtolenkille päälle Frozen-asun ja syödä puuron kanssa nutellaa. Jos ennen automatkaa on käytävä vessassa, nukkumaan on mentävä yhdeksältä ja aamupala syötävä niin ipanan kantojen tiedustelu on lähinnä hämäävää. Ei vanhemman tarvitse olla huolissaan kannatuksestaan.

Toim. huom. Yksi täysin turhaan parjattu vastaus on "Koska minä sanon niin". Sehän on äärimmäisen yksinkertainen, napakka ja selkeä perustelu. Lasten kanssa väitteleminen päättyy muutenkin aina henkiseen häviöön, joten saman tien voi käyttää sitten tätä.

6. Älä esitä uhkauksia, joita et voi toteuttaa.

Joskus kuulee, että ei saisi uhkailla kiristää tai lahjoa. Totta kai saa. Olisihan se hienoa, jos lapsi olisi rationaalinen ja yhteistyökykyinen olento, mutta kun ei ole. Tässä pitääkin olla varovainen mutta ihan eri syystä: auktoriteetin nimittäin menettää turhilla ja liian laimeilla uhkauksilla.

Toim. huom. Kannattaa myös muistaa hämäys. Lelujen laittaminen jäähylle on ihan been there done that, mutta Elsa-mekon tunkeminen sekajätteeseen eskaloi riidan ihan uusille urille, jolloin alkuperäinen riidan syy unohtuu.

7. Johdonmukaisuus on myytti

Tiedätte: johdonmukaisuus luo turvallisuuden tunnetta ja tekee arjesta loogista ja ennakoitavaa. Sääli vain, että se on mahdotonta. Meillä ei katsota arkiaamuina telkkaria, koska se johtaa vatulointiin -- paitsi jos äiti on hukannut puhelimensa, avaimensa ja lompakkonsa. Jälkkäriä saa, jos on hyvä syy kuten se, että on vaikka raskaan viikon torstai tai autopesu, jossa saa suklaapatukan. Iltatoimet alkavat 19:45 ellei sitten unohduta hoilottamaan joululauluja. Mutta nukutukseen sisältyy vain yksi satu ja yksi laulu ja laulun aikana ei saa tehdä pilaversiota tai se loppuu siihen paikkaan.

Toim. huom. Pätee tietenkin vain lapsiin. Itse voi kyllä syödä karkkipussin lounaaksi ja ronkkia ruoasta pois sellerit. Ja luonnollisesti isin kanssa ja Mummilassa on aivan eri säännöt.

8. Kaikki menee välillä päin persettä.

Uhma on kaikesta järjettömyydestään huolimatta (raivostuttava) vaihe, joka jostain evoluution erheestä kuuluu edelleen kasvuprosessiin - sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka se välillä loukkaavalta tuntuukin. 

Välillä on kiire, nälkä, väsymys ja vitutus. Huudat ja marmatat pienistä. On masentavaa huomata, miten typeriin kinoihin lasten kanssa ajautuu, vaikka kuinka yrittää olla järkevä aikuinen. Mutta positiivisen kautta: riitelemäänkin pitää opetella ja huomenna on uusi mahdollisuus kokeilla taitojaan kasvattajana.

Toim. huom. Kun tulee tunne, että alkaa sujua, tarkista, asuvatko kersat enää himassa. Ja 18 vuoden jälkeen uhmaa saakin jo kutsua muutosvastarinnaksi.

Parisuhde fläppitaululle

Anteeksi pieni blogihiljaisuus, mutta on ollut vähän kiire. Paitsi että iltaisin on kaikenlaista menoa, myös töissä on maailma saatava valmiiksi ennen joululomaa.

Vuoden lopussa on aina sekä projektien että erilaisten kehityshankkeiden deadlineja samalla kun pitää miettiä seuraavan vuoden askelmerkkejä. Fläppitaulut ja post-itlaput vain rapisevat, kun tiimin kesken etsitään tekemiselle suuntaa.

Tänään eräässä kehityssessiossa tuli mieleen, että suurin osa työelämän harjoituksista toimisi myös parisuhteessa. On oikeastaan aika outoa, että parisuhteen kehittämiseksi ei kukaan tee juuri mitään konkreettista työtä, vaikka kyseessä on helposti isoin elämän mielekkyyttä ja hyvinvointia tarjoava palikka.

Katsotaanpa.

1. Ensinnäkin erilaiset tiimin kesken tehtävät persoonallisuustestit antavat eväitä ymmärtää työkavereita: millaisia kollegoiden työtavat on ja miten  jengi motivoituu. Olisi tietenkin ihan älyttömän hyvä tunnistaa myös elämänkumppanistaan näitä piirteitä.

Parisuhteessa itsensä ja toisen ymmärtäminen on oikeastaan vielä olennaisempaa kuin töissä. Miksi helvetissä se laittaa aina puulastan astianpesukoneeseen? Samasta syystä kun se laittaa diesel-tankkiin bensaa ja heittää avaimet roskikseen kun piti heittää roskapussi. Miksi se vänkää joka asiasta? No ehkä siksi että keskustelukumppanina on toinen lyhytpinnainen vänkääjä.

2. Jos taas halutaan kartoittaa parisuhteen nykyistä tilaa ja etsiä yhteisymmärrystä siitä, missä mennään, pitää päästä perille perheen puheenaiheista. Metodi on hyvin konkreettinen ja yksinkertainen: ei muuta kun seinälle kolme isoa paperiarkkia jotka otsikoidaan seuraavasti:

• Mistä asioista parisuhteessamme puhutaan?
• Mistä asioista pitäisi puhua enemmän?
• Mistä asioista ei puhuta ollenkaan?

Sitten kumpikin täyttää omat näkemyksensä oikean otsikon alle. Voisin kuvitella, että suurimmat yllätykset piilevät parisuhteessakin asioissa, joista ei puhuta. Kuten siitä, epäkohdasta miksi muka en enää voi vaatia Koti-inisnööriä tuomaan iltapalavoileipää sohvalle vedoten siihen, että olen juuri synnyttänyt.

3. Ongelmanratkaisussa taas auttaa helppo seulontatekniikka: kumpikin kirjoittaa lapuille parisuhteen kehityskohtia ja laput laitetaan seinälle. Sitten molemmat saavat kolme ääntä, jotka saa antaa omasta näkökulmastaan tärkeimmille / pikaisinta parannusta vaativille asioille. Tämä voisi toimia myös koko perheen kanssa, mutta kannattaa varoa kersojen liittoutumista.

Saattaa tietysti olla, että tässäkin neutraali fasilitaattori olisi ihan tarpeen. Voihan nimittäin käydä niin, että harjoitusten jälkeen on aattona ihan legendaarinen riita päällä ja sitä voikin ryhmäytyä ihan keskenään glögilasin kanssa jonnekin sohvannurkkaan pohtimaan, olisiko jokin ammattimainen terapeutti jo välipäivinä auki.

Kokeilkaa jos uskallatte!

Juniori-istuin tarakalle

Snadi juuttui viime viikolla kiusallisesti fillarin lastenistuimeen. Uusi talvihaalari oli kahdeksan vuotta palvelleen Hamaxin vetoisuudelle liikaa. Koska irrotus oli molemminpuolin negatiivissävytteinen kokemus ja painorajakin oli tulossa vastaan, oli tehtävä nopea päätös: miten päiväkotimatkat jatkossa kuljetaan?

Olin surffannut jo läpi paljon eri vaihtoehtoja. Lapset saa pyörän kyytiin monella eri tavalla: on perävaunuja, peräpyöriä, pitkäpyöriä ja tavarapyöriä.

Meidän perheemme näkökulmasta sopivimmalta vaikutti omaan sähköavusteiseen fillariini asennettava juniori-istuin tai sylisatula.

Juniorikokoisissa istuimissa ei ole samanlaista suojausta kuin perinteisessä, nojatuolimaisessa "vauvaistuimessa", jossa jalkoja ei saa pinnojen väliin ja selkänoja on korkea.  Tarakalle kiinnitettävässä istuimessa on pehmustetun istuimen lisäksi matalahko selkänoja, vatsan yli menevä turvavyö ja (taittuvat) jalkatapit. Sylisatulassa ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pieni lisäsatula aikuisen satulan ja tangon välissä. Molemmissa vaihtoehdoissa istumisen pitää olla jo vakaata ja joku alustava käsitys tasapainosta on välttämätön.

Suomessa ei ole juniori-istuimissa vielä paljonkaan valikoimaa - ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Pitkäaikaisen kyydityksen konsepti puuttuu. Kun lapsi alkaa olla liian pieni lastenistuimeen, hän on yleensä kypsä siirtymään oman potkupyörän tai fillarin selkään. Mutta perheessä, jossa fillari korvaa autoa arkisena liikkumisvälineenä, on monipuolisuus olennaista. Laskin, että olen pelkästään tänä vuonna ajanut pyörällä jo noin 3000 kilometriä.

Vaikka siis perheen nuorimmainen tappi pysyy jo fillarilla jotenkuten pystyssä, vauhti ei päätä huimaa ja vilkkaaseen liikenteeseen ei ole mitään asiaa. Ohjeita saa papattaa kuin urheiluselostaja ja silti välillä unohtuu ohjaus, välillä jarruttaminen. Arkiliikenöinnissä tarakka kutsuukin niin kauan, kun ajaminen ei ole liikennesertifioitua.

Snadi sai Papa's bikesta myös Nutcasen vesimelonikypärän - ja pukinkonttiin päätyi uudet soittokellot.

Ihastuin myös tähän lasten fillarointisadeviittaan. 

Kävin Lauttasaaressa Papa's Bikessa (jossa on muuten kaupan kaikenlaista pyöräilyrekvisiittaa) tutustumassa erilaisiin juniori-istuimiin. Sieltä lähti mukaan suoraan tarakalle asennettava Polisportin Guppy juniorikokoinen istuin. Istuimen painoraja on jopa 35 kg, mutta loppuviimeksi raja riippuu aina tarakasta. Hintaa sillä oli reilu 60 euroa.

Istuimien asentaminen on aina vähän kinkkistä, joten kannattaa mennä ostoksille pyörän kanssa. Yrittäjä keksii kyllä ratkaisut, jos standardiratkaisu ei toimi - kuten minulla. Jalkatukien suojia ei saatu Helkamaan kiinni millään kauniilla ratkaisulla, joten päätimme vaihtaa toisen mallin tuet.

Testi suoritettiin tänään - ja se sujui hyvin! Snadi oli innoissaan uudesta isojen tyttöjen istuimesta. Nelivuotias, joka on istunut pyörän selässä koko ikänsä, on vakaa kyydittävä.

Skidikin pääsi kyytiin, mutta totesi testikierroksen jälkeen että ajaa mieluummin omallaan. Äidin takapuolen takaa kun ei kuulemma näe mitään. Ehe ehe.

Ps. Fillarissani on nyt alla myös ensimmäiset nastarenkaat. Tämä oli hankala päätös, sillä nastat hidastavat kulkua ja kuluvat tässä eteläisen Suomen "talvessa", mutta toisaalta ne ovat turvallisuusnäkökulmasta pakolliset sataa-pakastaa-sataa -keleillä, joita kestää maaliskuuhun asti. Testiraporttia tästäkin tulossa!

Kauheinta on se, että tekosyyni lumella pyöräilemisen välttelemiseen alkavat olla todella vähissä.

Valvomalla vapaa-aikaa

Kello lähestyy kahtatoista. Istun sohvalla läppäri sylissä ja kirjoitan. Astianpesukone hurisee, kämppä on muuten hiljainen, ikkunoita narisuttaa navakka tuuli. Ipanat ovat olleet nukkumassa jo useamman tunnin. Koti-insinöörikin on unten mailla.

Sama kellonaika puolisen vuotta aikaisemmin mökillä.

Istuisinko tässä, jos ei olisi blogia kirjoitettavana? Todennäköisesti. Koska siunattu rauha.

Päivän paras hetki on yö, koska sen saa viettää ilman seuraa. Kukaan ei keskeytä, ei kysele, ei tunge syliin. Jos olisi kesä, voisin mennä ulos haistelemaan mesiangervoja, nyt tyydyn vain nauttimaan sateen ropinasta.

Olen aina tykännyt olla yksin. Yksi perhe-elämän suurimmista mullistuksista oli, että mahdollisuus omaan aikaan katosi - tilalle tuli vääränlaista yksinoloa, josta puuttui olennainen komponentti: vapaus. Sitä eivät hormonit heilauttaneet mihinkään suuntaan.

Tässä uudessa elämäntilanteessa isompien lasten kanssa oman ajan ottaminen on taas mahdollista: nukun hyvin, joten jaksan valvoa. Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että saan nukkua arkenakin riittävästi, koska työaika joustaa.

Olen luontaisesti iltavirkku, mutta myönnän kyllä pahentavani taipumustani itse. Minun on hirveän helppo venyttää nukkumaanmenoa, sillä uni alkaa painaa luomia vasta puoli yhden maissa. (Siinä vaiheessa on toki sitten äärimmäisen ikävää havaita, että pyykit on koneessa.)

Tuli mieleen, että kuinkahan moni äiti tekee samaa: valvoo itselleen vapaa-aikaa? Onko se, että saa olla aivan varmasti rauhassa (toisin kuin suihkussa ja vessassa) tärkeämpää kuin yöunet? Veikkaan, että on muitakin yksinäisyyttä kaipaavia kukkujia. Tiedän, että on. Joku lukee tämän postauksen.

Päivän toiseksi paras hetki on aamulla, kun kaksi pyjamabanaania kömpii viereen heräilemään. Perhe-elämän yang maistuu kuin yin on kunnossa.