Pipari-Finlandia

Tämänvuotisen Pipari-Finlandian ehdokkaiksi pyrkii neljä ansiokasta teosta. Teoksia yhdistää poikkeuksellisen terävä yhteiskunnallinen kantaaottavuus, repivä modernismi ja rajojen rikkominen.

Ehdokkaat vasemmalta: Porsas-Kampelan Ajatus, ylhäällä "Moni Kakku Päältä Kaunis",
alhaalla "Sämpylä" ja oikealla "Mies-pi-pari".

1. "Porsas-Kampelan Ajatus"

Kahdella perinteisellä muotilla on saatu aikaa tämä hätkähdyttävän kantaaottava teos, jossa punnitaan sekä eläinten oikeuksia että evoluutiota. Mikä on enää normaalia, jos porsaan silmät ovat samalla puolella päätä ja saparon tilalla maksa. Tuomaristo kiittää myös tunneilmaisun monipuolisuutta: onnellisuudesta haaveileva hybridi vaikuttaa ulkopuoliselta jopa omissa ajatuksissaan.

2. "Moni Kakku Päältä Kaunis"

Tässä puhuttelevassa piparissa, jossa itse piparia ei juuri näy helmien ja kuorrutekerroksen alta, on nähtävissä ulkonäkökeskeisyyden kritiikkiä. Modernissa aitousharhassa halvalla sokerilla luodulla ulkonäöllä on suurempi rooli kuin maulla. Teoksella on haluttu nostaa esille myös globaalin maailmantalouden ristiriita, jossa otetaan mieluummin överit kuin vajarit.

3. "Sämpylä"

Tuomaristo halusi nostaa kärkiehdokkaiden joukkoon myös tavanomaisista piparimuodoista poikkeavan sämpylää parodioivan teoksen. Leipuri alleviivaa röyhkeästi ajatusta, jossa piparia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti aamiaissämpylän kanssa, nehän eroavat vain hieman mausteiltaan. Lisäksi intertekstuaalinen viittaus Kiantoon on selkeä. Punainen viiva symboloi myös ajokieltoa osoittavaa liikennemerkkiä, jota teos uhmaa ajamalla piparikoventiota väärään suuntaan.

4. "Mies-pi-pari"

Pipari-Finlandiassakaan ei voi ohittaa ajankohtaista keskustelua seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Elämän uunissa yhteen kasvaneet piparkakkupojat ovat kuin samasta muotista, pukeutuneet samanlaiseen kultanappiseen univormuun viestiäkseen liitostaan mutta myös yhtenäisestä poliittisesta rintamasta. Koskettavassa teoksessa ei unohdeta yksilöllisyyttä: meillä kaikilla on puutteemme. Vaikka käsi murenee, ote säilyy.

Poikkeuksellisen kovatasoiseen Pipari-Finlandiaan voi ilmoittaa lisää hämmentäviä ja puhuttelevia teoksia instagramissa hashtagilla #piparifinlandia.

Spruuttajuomaa reppuun

Yhteistyössä Ella's Kitchen.

Minun ei ole pariin vuoteen tarvinnut asioida lähimarketin vauvahyllyllä: kukaan perheenjäsen ei tarvitse enää vaippoja, korviketta, tutteja tai Pikku-Kalastajan Herkkua.

Tänä syksynä jouduin kuitenkin tekemään sinne paluun -- tällä kertaa tokaluokkalaisen takia. Koulun iltapäiväkerho piti lopettaa olosuhteiden pakosta kun erilaisia harrastuksia alkoi olla kalenterissa useammalla päivällä. Oli edessä ihan uusia tarpeita: yksinäiset iltapäivät, siirtymät ja välipalat. Ilman välipalaa ei koko iltapäivää pärjää.

No mikä neuvoksi? Koko päivän repussa matkannut voileipä tai karjalanpiirakka (vaikka olisikin sellainen kylmäpakkaus) ei ole kovin herkullinen. Banaani taas muussaantuu mustaksi vauhdikkaassa skuuttikyydissä jo menomatkalla. Puhumattakaan siitä sotkusta, jos se unohtuu repun pohjalle kolmeksi päiväksi. Pelkkä pillimehu taas ei riitä ja on ravitsemuksellisesti köyhä.

Ratkaisuksi ovat valikoituneet pussismoothiet. Skidi tykkää Ella's Kitchenin värikoodatuista hedelmäsmoothieista, joihin ei ole lisätty sokeria eikä vettä. Suosikki on Red One, mansikkaa ja vadelmaa sisältävä spruuttajuoma. Näitähän meillä syötiin aktiivisina sosevuosina.

Pussi kulkee vaikka taskussa ja se on helppo nykäistä vaikka autossa matkalla yleisurheilutreeneihin, kuoron tauolla tai kun odottelee enkun kerhon alkamista. Smoothien kaveriksi mukaan voi laittaa kuivattuja marjoja ja pähkinöitä (joita kuulemma himoitsevat myös luokkakaverit!).

Pieniruokaiselle Skidille riittää yleensä yksi pussi. Kun välipala on riittävän kevyt, nälkää jää vielä kunnon ruokaan.

Tällä välipalajärjestelyllä taklataan toinenkin ongelma: hedelmät. Ravitsemussuosituksissa todetaan, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötäväksi ainakin viisi kourallista päivässä. Nolottaa tunnustaa, mutta hedelmien syöminen on perheessämme nollissa. Vain marjoja menee iltapalalla luonnonjogurtin ja hillon kera. En voi sietää suurinta osaa hedelmistä (verigreippi ja hyvät mandariinit käyvät), Koti-insinööri syö vain banaaneja ja Snadi on allerginen lähes kaikille.

Tällä saa synninpäästön: yhdestä pussista saa helposti rastin yhteen annokseen. Pitäisi vetää näitä itsekin. Ja Koti-insinööri voisi turvautua tähän hätäpussiin aina kun iskee verensokerikriisikänkkäränkkä.

Muutama kehitysehdotus valmistajalle kuitenkin olisi. Aika moni ipana on allerginen omenalle, jota löytyy melkein joka pussista. Toivoisinkin smoothieta ilman omppua ja päärynää, vaikka pelkästä banaanista ja metsämarjoista, jolloin Snadikin voisi näitä syödä ilman kutinakohtausta.

Lisäksi näistä pusseista voisi olla hiukan isompi koko ja vaikka vähän ravitsevampi koostumus kouluikäiselle. Ja ehkä pinaattia ja parsakaalia salamatkustajaksi.

Miten te olette ratkaisseet koululaisen välipalaongelmat?

Ps. Instan puolella on arvonta spruuttajuoman ystäville!

Leffassa: Onnelin ja Annelin talvi

Kävimme viime viikonloppuna leffassa katsomassa Onnelin ja Annelin talven (S). Ikärajaa ei ole, mutta moni on kysellyt, sopiiko leffa oikeasti perheen pienimille.

Kuva: Finnkino

Nähdäkseni tämä todella on koko perheen leffa (muistan - ja Snadikin muistaa - elävästi kun erehdyin pitämään Paddingtonia koko perheen elokuvana). Juoni on seuraavanlainen:

"Parhaat ystävykset, Onneli ja Anneli, ovat kaksi tavallista pikkutyttöä, ehkä vain vähän onnellisempia kuin useimmat muut, koska heillä on satumainen mahdollisuus asua kahdestaan omassa talossaan. Eräänä joulukuisena iltana heidän ikioman talonsa pihaan ajaa pieni, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto, josta nousee ulos pikkuruinen Vaaksanheimon perhe. Vaaksanheimot ovat joutuneet kodittomiksi koska maantiejyrä on hajottanut heidän kotitalonsa. He muuttavat väliaikaisesti Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan, mutta pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen. Tarinan salaperäisten yhteensattumien taustalla on tälläkin kertaa hyväntahtoinen rouva Ruusupuu."

Juonenkuljetus on aika rauhallista (osin jopa pitkäveteistä, mutta kasi veetä ei tuntunut haittaavan) ja Vaaksanheimojen kämppäongelma on helposti ymmärrettävissä. Leffaa ei siis tarvitse tulkata nelivuotiaalle yhtään.

Pelottavia/jännittäviä kohtauksia on vain muutama, mutta niistäkin selvittiin kuiskimalla. Herkälle lapselle voi jo etukäteen avata juonta, jotta jännitys ei kasva liian suureksi ja usko onnelliseen loppuun säilyy. Katsomiskokemusta auttaa, että kauhumusiikkia ei ole. Leffan pahiskin oli ajattelemattomuuksissaan aika harmiton.

Rakastan Marjatta Kurenniemen Onnelia ja Annelia ja jäin miettimään, että tarina on loppujen lopuksi aika uniikki: jollain kummallisella tavalla sekä traaginen (vanhemmat eivät huomaa että tytöt ovat poissa) ja ihana (oma talo!). Hahmotkin ovat moniulotteisia. Hemmetti, käsikirjoitus voisi olla jopa vientituote! Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä ison budjetin elokuvastudio tästä taikoisi.

Suosittelen siis: helppo katsottava pientenkin kanssa, joskaan ei vedä vertoja ekalle. Suurin ongelma on popkornin annostelu.

Ja sitten vielä viikonlopun leffavinkki vähän isommille: Kino Tapiolassa menee ensi sunnuntaina Studio Ghiblin (Totoro, Henkien kätkemä) Tyttö ikkunassa. Rakastan paitsi Kino Tapiolaa (pieni ja tunnelmallinen elokuvateatteri, jossa mainokset eivät kestä puolta tuntia eivätkä äänet ole täysillä), myös Ghiblin tuotantoja (tästä samasta traagisuussyystä), joten tämä 12-vuotiaan tytön kasvutarina kiinnostaa kovasti. Yritän päästä katsomaan tämän Skidin kanssa, jos suinkin ennätän.

Mitä se varhaiskasvatus oikein on?

Tänään oli Hesarin mielipidepalstalla hyvä kysymys.

Kotiäiti, lakimies Jessica Naukkarinen uskalsi tunnustaa, ettei tiedä, mitä mystinen "varhaiskasvatus" on:

"Väitetään, että varhaiskasvatuksella voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja että varhaiskasvatuksessa lapsi saa kaikenlaisia virikkeitä. Väitetään myös, että kotihoidossa oleva lapsi jäisi jostakin paitsi. Mistä?"

Tietoa toki löytyy ihan googlettamalla, ei siitä Hesariin olisi tarvinnut kirjoittaa, mutta vastaus kysymykseen on, että ei välttämättä mistään ja ehkä kaikesta. Riippuu perheestä.

Kirjoittaja miettii myös, miksi varhaiskasvatuksesta niin kovin meuhkataan. Tämä liittyy työssäkäyvien vanhempien kylmään rinkiin perseen alla. Päivähoidon laatu on suoraan verrannollinen kasvattajien pätevyyteen ja ryhmäkokoon ja lasten hyvinvointi taas siihen, että vanhemmat ovat saaneet itse arvioida, osaavatko he tämän homman vai eivät. Hallituksen vajakit säästöideat uhkaavat tätä tasapainoa. Hekään eivät tiedä, mitä varhaiskasvatus on.

Kysymyksen tekee kiinnostavaksi myös se, että tässä ollaan tabussa kiinni. Tutkimusten mukaan kotona annetaan sekä paras että huonoin hoito.

Suomalaisugrilaisen perimätiedon mukaan lapsen on aina paras olla kotona, mikä näkyy korkeassa kotihoitoprosentissa - muissa Pohjoismaissa päivähoitoa arvostetaan enemmän. Lapsia saa siis hoitaa kuka tahansa - jopa minun kaltaiseni täysummikko - kunhan vain on äiti. Kotihoitajan motivaatiota, kasvatustaitoja tai lapsen ikävaiheiden tuntemusta ei tarkisteta - saati mitata - missään kohtaa.

Mitä hyötyä varhaiskasvatuksesta sitten on?

Tutkijoiden mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus (ja selvennettäköön vielä, että varhaiskasvatusta annetaan siis myös kotona) ja se myös tasoittaa sosioekonomisia eroja, tasapäistää. Tämän arvo on vaikeasti mitattavissa rahalla.

Päiväkodit perustettiin tietysti siksi, että vanhemmat pystyivät käymään töissä vauvavaiheen jälkeen. (Muutenhan esimerkiksi naispuolisen lakimiehen koulutus olisi hukkaan heitettyä rahaa, jos he ikinä halusivat perheellistyä.) Nykyään päivähoidon rima on nostettu vähän korkeammalle kuin hengissä selviämiseen: varhaiskasvatukseen. Minun on helppo käydä töissä kun tiedän, että ammattilaiset huolehtivat ipanoista hyvin. Sama pätee tietenkin myös koululaiseen.

On tosi hyvä, että tästä puhutaan - varsinkin kun monessa kunnassa näitä keskusteluja juuri käydään. Ja on hieno juttu, että kysyjä kokee olevansa hyvä lastenhoitaja. Joku toinen ei vain ole yhtä hyvä.

Ps. Espoo päätti jättää ryhmäkoot ennalleen.

Viikonloppu kolmistaan

"Olipa kiva viikonloppu", totesi tuokaluokkalainen. Niin olikin. Koti-insinööri oli bänditreeneissä mökillä ja meillä tytöillä oli metsäretki, kahvilakäynti, Onnelin ja Annelin talvi, lumiukkotalkoot ja alias-matsi. Ihan parasta.

Kolmistaan luontopolulla syyskuussa.

Muistelin, että aina ei ole ollut näin. Perheen muusikolla on säännöllisesti keikkoja ja intensiivisiä bändileirejä, jotka vaativat yön yli poissaoloja kotoa. Muutama vuosi sitten tilanne oli hyvin erilainen. Kun Koti-insinöörillä oli joku viikonloppumeno, minulla oli välittömästi paniikkinappula pohjassa.

Viikonloppu yksin oli lähinnä painajaisten painajainen. Itketti koko setti jo etukäteen. Värjöttely leikkipuistossa, syöttämismaratonit, päiväunitaistelut, yöheräilyt - vailla hetkenkään rauhaa.

Jos ulkupuolista apua ei ollut saatavilla, olin viikonlopun jälkeen valmis ottamaan lentolipun jonnekin kauas. Pelkkänä menona.

Ja sitten on tämä nykypäivä.

Nyt yyhoo-viikonloput ovat mukavaa vaihtelua arkeen, vaikka lapsia on kaksi. Ipanat leikkivät kivasti yhdessä ulkona ja sisällä (voin päästää ne jopa ulos leikkimään kahdestaan), niiden kanssa voi pelata lautapelejä ja ne katsovat lastenohjelmia, jos minun pitää käydä kaupassa.

Sunnittelimme ihan innoissamme ensi viikonloppua, jolloin on sama kuvio: mitä kaikkea ehditään tehdä? Mennäänkö uimaan, olisiko joulumarkkinoita tai muita tapahtumia? Mitä museoita on käymättä? Keiden kaikkien ystäväperheiden kanssa tehdään treffit?

Ihan kuin olisin eri todellisuudessa. Ja tavallaan olenkin.

Silläkin uhalla että toistan itseäni: ihan liian vähän puhutaan siitä, miten mahtavaa elämä on yli kolmevuotiaiden kanssa. Miten paljon arki helpottaa, miten hauskaksi elämä muuttuu kun vaihtoehdot lisääntyvät -- ja miten jotkut ahdistuksen aiheet ovat yhtäkkiä kaukaisia, absurdeja muistoja, joiden ei voi uskoa olleen totta.

Saldo on jopa niin plussalla, ettei edes pieni vollotus bussiterminaalissa ("En halua mennä bussilla!") haittaa.

Niinkö? No mennään toki sitten kuuraketilla.