Lastenvaatteet kiertoon

Roudasin elokuun lopussa kaksi hehtokassillista kamaa lastenvaatekirppikselle. Mukana oli useamman vuoden sedimentit kenkiä, vaatteita ja muuta vauvakamaa, laidasta laitaan. Miten kävi?

Kirpparin valinta oli helppoa. Kaltaiselleni vapaa-aikarajoitteiselle henkilölle oli olennaista täysihoito. Kirpparin pitää hoitaa hinnoittelu ja esillepano sekä huolehtia myymättä jääneet kamat hyväntekeväisyyteen. Tiedän tällä hetkellä kaksi liikettä, jotka tällaista palvelua tarjoavat: Nella&Nuttu Espoossa ja Ipanainen Helsingissä. (Kertokaa, jos tiedätte lisää!)

Päädyin Ipanaiseen, koska halusin ensisijaisesti päästä kamasta eroon. Tästä vakuuttivat a) hinnoittelupolitiikka sekä b) myyntirekkien kokojärjestys.

Lähden siitä, että kirpparikonseptiin kuuluvat huokeat hinnat. Tämä ei ole tärkein tulonlähteeni, joten viivan alle jäävä summa ei ole pääasia. Ja on hiukan ärsyttävää löytää nukkainen mekko, josta pyydetään parikymppiä.

Toiseksi kaltaiseni hätäisen ostajan näkökulmasta itsepalvelukirppiksillä aika kuluu turhaan haahuiluun enkä välttämättä huomaa pöytää, jossa olisi sopivankokoista vaatetta. Koko myymälän perkaamiseen ei ole aikaa.

Lopputulos: melkein kaikki meni ja tienestiä tuli yli kolmesataa euroa! Myymättä jäi vauvan peitto ja muutama hassu vaatekappale, jotka saivat mennä hyväntekeväisyyteen. Summa oli paljon isompi kuin odotin.

Kokosinkin Ipanaisen yrittäjien kanssa käytyjen kirpparifilosofisten jutustelujen pohjalta kirpparimyyjän nyrkkisäännöt.

1. Tuo myyntiin vain uudehkoa, puhdasta ja ehjää.

Nyrkkisääntö on se, että vanhemmilla malleilla ei ole juurikaan kysyntää edes todella alhaisilla hinnoilla, vaan ostajat haluavat suht uusia ja ehjiä vaatteita.

Merkkivaatteet, etenkin kotimaiset, menevät kuumille kiville ja niistä saa myös hyvän hinnan. Näiden lisäksi erittäin hyvin menevät kaupaksi aina Popin vaatteet sekä 1-2 vuotta vanhat, trendikkäät ketjuvaatteet.

Huonoiten kaupaksi menevät muodista pois menneet lastenvaatteet, varsinkin jos ne ovat yhtään huonokuntoisia tai tahraisia. Muodikkaat merkkivaatteet saattavat mennä kaupaksi tahraisinakin.

(Huom. Tässä voi olla alueellista eroja. Kalliossa ostajakunta on keskimääräistä trenditietoisempaa ja arvostaa graafisia vaatteita, skandinaavista designia, selkeitä perusvärejä ja sukupuolineutraaleja vaatteita. Pinkit glitterit, hempeät vaaleanpunaiset ja ”poikamaiset” vaatteet voivat liikkua paremmin muilla kirppareilla.)

2. Myy muutakin kuin lastenvaatteita.

Lastenkirjat, siistit lelut ja pelit kelpaavat kierrätykseen. Kengät menevät kaupaksi lähes kaikki, jos ovat hyvässä kunnossa. Myös imetysvaatteet menevät kuin kuumille kiville.

3. Hyödynnä sesonki.

Kirpparilta metsästetään juuri ajankohtaista vaatetta. Kuravaatteet menevät ihan kaikki, mitä myyntiin tulee, samoin tunnettujen merkkien ulkovaatteet (Pop, Reima, Molo, Ticket jne.). Myös hanskat myydään kaikki.

4. Eri koot myyvät eri tavalla.

Yllätyin siitä, että kokojen puolesta Ipanaisella on eniten kysyntää 86-98 koon vaatteilla - kouluikäisten lasten vaatteet eivät oikein liiku. Tähän voi olla monta syytä. Ipanaisen asiakaskunta koostuu suurelta osin pikkulasten vanhemmista, joten kysyntää ei ole. Toisaalta voi olla vaikea löytää hyväkuntoista käyttövaatetta isommassa koossa. Isommat lapset saattavat myös olla jo valikoivampia omien vaatteiden suhteen ja kirpparikama ei käy (meillä kyllä käy).

Vauvakamaa myydään paljon, mutta ostajat ovat aika tarkkoja ja ostavat lähinnä uudenveroisia vaatteita. Hintataso vauvojen vaatteissa on myös selvästi alhaisempi. Vauvoille saadaan paljon vaatteita lahjaksi tutuilta ja sukulaisilta, joten kirpparilla satsataan ihanuuksiin.

5. Hinnoittele fiksusti.

Jos haluat päästä vaatteista eroon, hyvä nyrkkisääntö on karsia tunnearvo pois: merkki, kunto ja kysyntä ratkaisevat. Ylihinnoitellut tuotteet jäävät hyllyyn. Myyjäkin saa paremman tuoton, koska tuotteita menee määrällisesti enemmän kaupaksi. Kannattaakin kysellä kirpparin omistajilta hintatasoa: onko kyseessä heräte- vai täsmäostospaikka?

Kirpparihinnassa hyvä sääntö on, että hinta on yleensä korkeintaan kolmanneksen uuden vastaavan hinnasta huomioiden myös ale-hinnat. Jos itse on ostanut vaatteen esim. 20 eurolla, hinta ei voi kirpparilla olla enää 10 euroa, jos samaa vaatetta on myyty alessa uutena 12 eurolla. Jotkut vaatteet ja tuotteet ovat niin kysyttyjä, että niillä vaan on kirpparilla sen takia enemmän hintaa. Esim. Mini Rodinin vaatteet menevät lähes poikkeuksetta kaupaksi aika korkeillakin hinnoilla.

Kertokaapa kirpparikokemuksianne - mitä ostatte, mistä maksatte? Ja mistä hankitte koululaisten vaatteita?

Hyvästi, salmiakkiufot

Tiedättekö, tämä karkkihiiri on ollut ilman päihteitään kohta kuukauden päivät.

Seuraavaksi jäävät ehkä jälkkärit.
Mutta se kuulostaa niin pahalta näin ääneen sanottuna, että sen aika ei ole ihan vielä.

Kun aloitin syyskuussa uuden elämäni, en rehellisesti sanottuna ollut ihan varma, pystynkö. Koska en varsinaisesti halunnut. Erään lievän leffakarkkiällötyksen jälkiseurauksena tuli kuitenkin tarve päästä pantteripussin herraksi. Ja koska olen ailahtelevainen luonne, päätin että carpe diem. Hetki on nyt.

Monet kysyivät, miksi aloitin juuri karkittoman elämän - eikö kokonaan herkuton olisi ollut parempi? Tämä oli syvästi harkittu päätös, johon vei neljä syytä.

1. Irtokarkeissa ei ole mitään, ei yhtään mitään nimeksikään hyödyllistä. Teollisen värikkäissä palleroissa ei ole muuta kuin glukoosi-fruktoosisiirappia, väri-, maku- ja koostumusaineita erilaisista labrassa duunatuista lähteistä. En ole vegaani, mutta elimistöni ei tarvitse majavan anaalirauhasista saatavaa vaniljaa tai kirvasta prässättyä punaista. Ja hitto vie, pussin ilmastovaikutukset ovat samaa luokkaa kuin lihalla. Voin oikeasti olla ilman.

2. Karkit olivat ovat minulle se mieleisin sokerimuoto. Kaikkia muita sokerimuotoja pystyn kohtuullisen helposti vastustamaan: kekseistä en ole koskaan välittänyt, leivonnaiset ovat ihan ok silloin tällöin, mutta koska en itse leivo enkä kovin usein käy kahviloissa, en juurikaan ehdi upottaa itseeni kakkua ja pullaa. Suklaata, jäätelöä tai sokerilimuja taas en hirveästi himoitse, joten niistä on kohtuullisen helppo kieltäytyä. Mutta aijai, kun se kello kahden uuvahdus toimistossa iskee, miten ihanaa olisikaan lampsia kahvioon hakemaan rapiseva pussillinen aivokemiallista onnea.

3. Oli pakko aloittaa yhdestä osatekijästä. Sokerin hylkääminen laakista kokonaan olisi ollut liian radikaalia. Jolloin siitä olisi tullut myös raskasta.

4. Hampaat. Kertaalleen juurihoidettu poskihampaani ei ole edelleenkään kondiksessa ja se ärsyyntyy nimenomaan sokerista. Ja jotta olisin yhtään linjakas itseni kanssa on myönnettävä että ihan kaikenikäisten ihmisten hampaat menevät karkista pilalle, ei ainoastaan lasten.

Vaikka karkiton elämä on tähän asti sujunut vakaasti ja rauhanomaisesti, balanssin löytäminen vie aikansa. Sokerihimon kompensointia pitää opetella. Kun himo iskee, saan paikattua himon jogurtilla, pähkinöillä tai palalla suklaata. Ongelma on siinä, että korvikkeet ovat usein paljon kaloripitoisempia kuin kourallinen sirkusaakkosia. En ole laihtunut.

Olen kuitenkin havainnut saman kuin aikaisemman sokerilakkoni aikana: alan hiljalleen tottua vähempään. Ja päiviä, jolloin olen valmis syömään apiloita tienposkesta, koska ne saattavat sisältää vähän mettä, ei ole enää 7/7. Ehkä himo vähän laantuu jossain vaiheessa. Sain eilen jopa sanottua ei pätkisjäätelölle. Aika hyvin.

Markkinoille tarvittaisiin kyllä joku sokerihiiren nikotiinilaastari. Salmiakkiufoa suoraan olkavarteen. Aaah.

Miksi minä olen outo?

Koululaisella oli ollut raskas päivä. Oli ollut kaikenlaista ikävää ja mieli oli maassa. Illalla käytiin pitkä keskustelu elämästä.

Sanoitko "normaali"? Ei ole näkynyt.

- Äiti, miks mä olen niin outo?
- Voi rakas, et sä oo mitenkään erityisen outo!
- Oon mä, ihan omituinen.
- No hei, kato mua. Oonks mä susta jotenkin normaali?
- ... no et. (hihitystä)
- Onko isi sitten?
- No ei kyllä ole.
- No sanopa ykskin normaali ihminen. Mummi? Sisko? Ransu-eno? Anna-täti?
- (Hihitystä) Ehkä Iidan äiti on normaali. Ja ehkä opettaja.
- Johtuisko se siitä, et sä et tunne niitä kovin hyvin?
- Ehkä.
- No siinäs näet, nekin voi olla oikeesti outoja. Ja kuule sille oudolle on toinenkin sana ja se on ainutlaatuinen. Sellainen et ei oo toista samanlaista maailmassa. Ellei oo identtinen kaksonen mut nekin on kuitenkin ainutlaatuisia.
- Mut jos kaikki on ihan outoja niin miks sellainen sana on ku normaali?

Sanopa se. Jätetään se matematiikan harrastajille.

Sukupuolineutraali peruskoulu?

Sukupuoli nousi taas puheenaiheeksi pitkästä aikaa. Hesarin Vieraskynässä syytettiin poikien huonommasta koulumenestyksestä peruskoulun liiallista sukupuolineutraaliutta.

Kirjoittajat olivat mm. pahoillaan siitä, että tyttöjä ja poikia pyritään kohtelemaan tasapuolisesti jolloin heitä "ryhdytään epähuomiossa kohtelemaan jonkinlaisina sukupuolettomina perusihmisinä". Heidän mukaansa näennäisesti neutraali suhtautuminen sukupuoleen peittää ja jättää huomiotta monia tyttöjen ja poikien eroja, mikä johtaa poikien huonoon koulumenestykseen. Kirjoituksessa myös kritisoitiin, että sukupuolesta ei saa nykyään puhua.

Mistähän aloittaisin? Siis että suomalainen peruskoulu olisi liian sukupuolineutraali? Ihan vakavissaan? Minun nuoruudessani, jolloin kaikki ehkä oli vielä hyvin, ei peruskoulussa sukupuolesta puhuttu kuin kertaalleen bilsan tunnilla, jossa hihitettiin ihmisen lisääntymistä.

Kirjoitus henkiikin täydellistä ymmärtämättömyyttä koko aiheesta. Ottaen huomioon, että sukupuolen jatkumosta on Suomessa alettu ylipäätään puhua julkisesti vasta muutama vuosi sitten, en usko, että sukupuolen häivyttäminen olisi mitenkään ehtinyt päätyä käytännön toimenpiteiksi opetusohjelmassa. Voi toki olla, että epäuskoni peruskoulun ketteryyttä kohtaan on aiheetonta, mutta kirjoituskin tavallaan todistaa, että jämähtäneisyyttä ja väärinkäsityksiä esiintyy yleisesti, myös kasvatustieteiden ammattilaisilla.

Hyvin vaikea tätä väitettä on uskoa myös siksi, että sukupuolisensitiivisyyttä ei näy varhaiskasvatuksessakaan yrityksistä huolimatta. Ja jos päiväkodeissa on näissä tasa-arvoasioissa vähän petrattavaa, miten ihmeessä peruskoulussa oltaisiin jotenkin kiritty unohtamaan sukupuoli kokonaan? Minun nähdäkseni jo eskarissa tytöt ja pojat leikkivät täysin erikseen.

On myös fakta, että poikien ja tyttöjen aivot kehittyvät eri tahtiin, mutta koska ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, kuulostaa biologiaselitys vähän turhan helpolta. 

Vaikka poikien huonompi koulumenestys ei näy työelämässä, on ongelma tietenkin todellinen ja poikien syrjäytysmisriski kannattaa minimoida. Mikä koulussa mättää? Miten poikia pitäisi huomioida? Mitä ovat todelliset syyt poikien huonompaan koulumenestykseen? Miksi suuri osa pojistahan menestyy koulussa edelleen ihan hyvin?

Aina kannattaa tarkistaa tilanne Ruotsissa. Heillä nimittäin näkyy sama trendi: tytöt menestyvät koulussa poikia paremmin. Ratkaisuksi tarjotaan kuitenkin ihan päinvastaista lähestymistä. He näkevät, että ongelma on juuri poikien lokeroiminen pojiksi.

"– Om pojkar tidigt får lära sig att det inte är riktigt manligt att plugga och anstränga sig i skolan utan det är någonting som flickorna gör är det väldigt svårt att bryta det mönstret."

Ratkaisuiksi tarjotaan normikriittistä pedagogiikkaa, joka pyrkii yhdenvertaisuuteen, sekä investointeja ensimmäisiin kouluvuosiin.

Ihan yhtä lailla normikriittisyyden nimissä pitäisi selvittää, miten poikien ja tyttöjen kotikasvatus eroaa toisistaan. Millainen käytös on pojille sallittua? Millaisiin ja miten monipuolisiin harrastuksiin poikia kannustetaan? Miten poikien vastahakoisuuteen koulua kohtaan suhtaudutaan? Vanhemmat ovat ihan yhtä lailla tässä palapelissä mukana.

Voi myös olla niin, että tyttöjen kokeman syrjinnän kanssa on tehty töitä jo pitempään. Siksi vähättelevät kommentit herättävät jo huomiota ja niitä joutuu oikomaan jälkikäteen. Pärjääminen on sallittua.

Poikiin kannattaa siis ehdottomasti kiinnittää huomiota monestakin näkökulmasta, mutta ei edelleenkään kromosomitasolla. Siitä voisi aloittaa että nuoren ihmisen kohtaamiseen investoidaan lisää aikaa.

Kulttuurit törmäävät kaapeissa

Anoppini vierailee meillä säännöllisesti. Hän hoitaa lapsia iltaisin ja vie heitä harrastuksiin. Tämä edellyttää, että hän välillä etsii kaapeistamme kamoja kuten harrastusvälineitä, vaatteita ja välipaloja.

Eräänä iltana hän oli tekemässä ipanoille iltapalaa ja availi keittiön kaappeja sattumanvaraisesti. Samalla hän puhisi, ettei löydä kaapeistamme mitään.

Yllätyin kommentista. Miten niin ei löydä?

Naurettava väite. Hänen sekavista kaapeistaan ei löydä mitään. Hänhän se täyttää astianpesukoneen ja kuivauskaapin väärin, laittaa juustohöylän kummalliseen paikkaan ja viikkaa vaatteet ihan miten sattuu.

Kalikka kalahti, koska olen perheemme kaappivastaava. Pidän siitä, että kaappien sisältö ei räjähdä silmille, kun oven avaa, ja että kaikelle on oma paikkansa. Luonnollisesti mielestäni perheemme ruoka-, eteis- ja vaatekaapeissa vallitsee täydellisen looginen järjestys.

Nimittäin se sama, mikä meillä oli lapsuuden kodissani. Ja se järjestys on selkäytimessä. Osasin äitini kodissa kattaa joulupöydän ihan intuitiivisesti, vaikka keittiö ei ollut enää se lapsuuden kodista tuttu.

Kulttuurien törmäämisestä puhutaan yleensä perheissä, joissa toinen vanhempi ei ole suomalainen, mutta ehkäpä ilmiö näkyy jossain määrin ihan kaikissa perheissä. Kahta samanlaista kotia ei ole, vaikka kansallisuus (sosio-ekonomiset tekijät mukaanlukien) olisikin sama. Näkemyseroja voi olla sekä puolison että puolison vanhempien kanssa.

Erot eivät tietenkään rajoitu vain kaappeihin. Paitsi kaappilogiikan myös muiden perinteiden ja tapojen yhteensovittaminen on opettelu-, asenne- ja neuvottelukysymys. Harvemmin on olemassa mitään oikeaa vaihtoehtoa, vaan tarvitaan kompromisseja - saneleminen ei ole vaihtoehto, jos ilmapiiri merkitsee mitään. 

Nyt kun olemme tunteneet toisemme yli kymmenen vuotta, alan jo osata etsiä lautasliinoja olohuoneen puoleisen piirongin laatikosta ja muistan, että talouspaperia heillä ei ole. Ymmärrän että kun he puhuvat piikeistä, he tarkoittavat ruotoja. Ja on itse asiaa ihan kätevää, että heillä käytetään veitsen sijaan saksia lasten spagettien pilkkomiseen. Olen myös ottanut käyttöön anopin nyssäkkästrategian mökkipakkaamisessa. Kaikki käy, kunhan joulupöydässä on herneitä ja lanttulaatikkoa.

Kertokaapa, oletteko törmänneet tällaisiin perhekulttuurieroihin? Löytyikö ratkaisu?