Aikainen lintu

Tietoisku.

Olin tulossa aamujumpasta kotiin kun näin pihatiellä limavanan. Limavanan päässä oli kuparinhohtoinen valehtelematta 15 cm pitkä etsku.

Härregyyd. Koska tyyppi ei edennyt kovin nopeasti, otin siitä kännykällä kuvan ja menin sisään googlettamaan onko tuo se. Tappajaetanaksikin tituleerattu vieraslaji nimeltä espanjansiruetana, joka on varsin tehokas puurtarhatuholainen.

Kyllä vaan, Suomen luontoon kuuluva ukkoetana on paljon tummempi. Ja tämä pitää hävittää.

No miten se sitten hävitetään? Yyh, tietenkin keittämällä.

Mitä tästä opimme. Älä hyvä ihminen mene aamulla jumppaan. Koska aikainen lintu todellakin nappaa madon ja se on tosi traumatisoivaa.

Viikkorahaa vai lapsityövoimaa?

Skidi on alkanut ymmärtää rahan päälle. Vaihdantatalous alkoi konkretisoitua, kun hän maksoi muutaman kerran kahvilaostoksensa itse. Lompakko tyhjentyi eikä sinne tullut mistään lisää rahaa.

Breaking.

Ipana lähestyikin meitä hyvin neuvottelevalla asenteella ja kysyi, miten voisi saada lisää rahaa.

Pystyin vain vaivoin peittämään naamalleni leviävän mairean hymyn. Jes. Vihdoin innokasta työvoimaa, joka ei osaa kyseenalaistaa tehtävien ja palkkioiden mittasuhteita tai minimipalkkaa, sunnuntailisistä puhumattakaan.

Säännöllistä viikkorahaa meillä ei tipu, koska perustuloon oikeuttavia menojakaan ei ole. Leffat, puhelinlaskut, vaatteet ja pop cornit maksetaan kyllä - muusta pitää tulla kysymään erikseen. Toistaiseksi haluan myös tietää, mihin rahaa käytetään, ja jos jotain isompaa säästötavoitetta löytyy, asia voidaan nostaa uudelleen käsittelyyn.

Näillä spekseillä ylimääräistä rahaa saa työstä. Mutta mistä työstä sitä voisi maksaa?

On tiettyjä juttuja, joita kuuluu tehdä siksi, että elää tässä perheessä. Vaatteet on laitettava naulakkoon, vessapaperirulla on vaihdettava uuteen ja pöydän kattaminen ja astioiden korjaaminen kuuluu normaaliin ruokailuun.

Sitten on asioita, joista maksamme jo siivoojalle. Ja tietyistä palveluista vastaamme me vanhemmat ihan ilmaiseksi.

Mitkä ovat niitä asioita, jotka kuuluvat meille vanhemmille? Tulin siihen tulokseen, että meillä on asioita, jotka eivät kuulu kellekään.

Haluaisin, että joku pumppaisi pyöräni kumit.
Niskahieronta on aina tervetullutta.
Kukat arvostaisivat varmasti säännöllistä kastelua.
Ja oi jos joku muu opettaisi Snadin pyöräilemään.

Päädyin kuitenkin yhteiskuntasopimuksessamme ehdottamaan sämpylöiden leipomista viikonloppuisin ja pieniä ompelutöitä, joita ei tee meillä kukaan.

Ja toivottavasti saamme tämän sopimuskierroksen pulkkaan ennen kuin se keksii, että käytän blogielantoni ansaitsemiseen aineksia hänen elämästään ja iskee korvausvaateen koko kahdeksasta vuodesta, korkojen kera. Että jos tämä blogi on joku aamu pimeänä niin käräjäoikeudesta tavoittaa. Lasten ay-juristin puhelua odotellessa.

Maailman paras paistinpannu

Anteeksi nyt. Tämä kirjoitus ei oikeastaan käsittele paistinpannua vaan Suomen taloustilannetta. Mutta vähän myös paistinpannua.

Sipilän tuottavuusloikassa tavoitellaan sitä, että yritykset saavat samalla rahalla enemmän työtunteja. Hieno homma. Tämä varmasti jeesaa tuotantolinjastolla. Kampaajalla voi olla hankalampaa.

Mutta kun olen yksinkertainen ihminen. Ostaako niitä meidän tuotteita kukaan, vaikka ne ovat halvempia?

Maailmassa on valtavasti ihmisiä. Ja se maailma on internetin kautta auki myös suomalaisyrityksille. Väkisinkin hiipii sellainen ajatus mieleen, että mitä jos tekisimme tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat ja haluavat ostaa?

Otetaan esimerkiksi vaikka paistinpannu. Todella moni ihminen globaalisti tarvitsee sellaisen.

Löysin maailman parhaan pannun aivan vahingossa, kun piti saada mökille uusi paistoväline. Mökkiolosuhteet ovat karut, keittoastian pitää kestää kaasukuumennusta ja suola-kalkki-rauta-kaivovettä. Nappasin Prismasta mukaan minulle entuudestaan täysin tuntemattoman saksalaismerkin pannun, joka oli vielä valmistettu ekologisesti. Se näyttää edelleen aivan uudelta, 5 vuoden ahkeran käytön jälkeen.

Tämä ei ole johtanut siihen, että en osta enää mitään. Päinvastoin - haluan myös Bekan kattilan. Ja toisen pannun kotiin. Itse asiassa ostaisin tältä firmalta ihan mitä vain, koska tuotteet ovat helvetin hyviä.

Miksi me emme tee maailman parhaita pannuja?

Emmekö osaa vai emmekö tahdo?

Olin tyytynyt monta vuotta keskinkertaiseen pannuun, koska en tiennyt paremmasta - en siksi, että olisin halunnut sen halvimman mahdollisen. Se, että keskinkertaisia tuotteita saa tuottavuusloikan avulla tehtyä halvemmalla, ei ehkä riitä nousukiitoon maailmalla, vaikka se kotimarkkinoilla riittää.

Ajattelemmeko vientiä ja tuotekehitystä suomalaiskansallisten vahvuuksien kautta? Tiedämme aivan helvetisti elinkelvottomissa oloissa elämisestä. Miksi meillä ei myydä maailman parhaita kattolamppuja tai itsestäänlämpiäviä taloja, d-vitamiinia, nastalenkkareita ja lasten talvihaalareita? Sateenvarjoja, jotka eivät hajoa ensimmäisestä tuulenpuuskasta. Akkua, joka latautuu räntäsateesta.

Toisaalta maailmalla on huutava pula myös teknologiasta ja osaamisesta. Miksi emme kehitä ratkaisuja maailman megatrendeihin kuten pakolaisongelmiin ja ilmastonmuutokseen?

Ja jos meillä on maailman koulutetuin jengi, miksi se ei näy markkinointiosaamisessa ja asiakaspalvelussa kuten vaikka verkkokauppojen toimivuudessa?

Olisiko kuitenkin loikkaamisen varaa myös asenteessa? Ehkä emme vain ole ottaneet tavoitteeksi tehdä maailman parasta pannua. Sitä voisi kokeilla.

Äiti ei nyt ymmärrä

Hallitus on avannut suunnitelmiaan Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi.

Listalla oli kaikenlaista yritysnäkökulmasta tehtyä viilausta kuten loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaiksi ja sunnuntain tuplapalkan laskeminen 75%:ksi, mutta toki listassa oli myös "kädenojennuksia työntekijäpuolelle".

Yksi kummallisimmista oli ehdotus 2500 egen "bonuksesta", joka maksetaan äidin työnantajalle, jos tämä ottaa naisen takaisin perhevapaiden jälkeen.

Auttakaa minua. Olen tätä pohtinut nyt useamman tunnin ajan enkä edelleenkään oikein sisäistä, mistä tässä on kyse. Mihin tällä pyritään?

Halutaanko tällä ratkaista vanhempainvapaiden epätasaisesti jakautuvia kustannuksia?

Ei. Siihen vastaus olisi vanhemmuuden tasaisempi jakaminen ylipäätään. Naisten nopeampi paluu työelämään ja perhevastuun jako tapahtuu vain, jos päivähoitoa kehitetään laadukkaampaan suuntaan ja isille korvamerkataan osuus perhevapaista.

Lisäksi isien työnantajia ei tässä huomioida millään tavalla.

Onko summa sitten merkityksellinen rekrynäkökulmasta? Työnantajan suorat kustannukset kun eivät ole erityisen suuret Kelan korvausten takia. Minut irtisanottiin perhevapaalla, koska työt loppuivat. Millään rahasummalla ei sitä olisi voinut korjata.

Väitän, että pienelle yritykselle ja asiantuntijatöissä korvaus ei ratkaisekaan juuri mitään. Suurin menetyshän on (hyvän) työntekijän työpanos. Edelleen on turvallisempaa palkata mies, joka ei vapaita pidä.

Suurelle, naisvaltaiselle matalapalkka-alalle (vaikkapa elintarviketeollisuuden suuryritykselle) summalla voisi olla jo jotain merkitystä. Mutta onko summa riittävä kannustin tarjoamaan vakituista työpaikkaa nuorelle naiselle? Jäänee nähtäväksi.

Olen varmasti aivan liian kyyninen pohtimaan näitä, mutta en pääse eroon ajatuksesta, että tämäkin on kädenojennus suuryrityksille. Naisia kannattaa palkata edelleen pätkätöihin, mutta saman työntekijän takaisin ottamisesta saakin nyt vain bonuksen.

Ja onhan tässä syy haluta äiti takaisin töihin muuten korvaus menetetään. Jos työpaikalla pitää vähentää väkeä tuotannollis-taloudellisista syistä, perhevapaalla olevan irtisanominen ei ole yhtä kannattavaa kuin perheettömän.

Mistä päästäänkin siihen nuorten, lapsettomien naisten työllistymiseen.

Täältä tähän.

Leffassa: Inside out - surun kautta

Kävimme tänään katsomassa Pixarin uusimman piirretyn Inside Out - mielen sopukoissa. Ja olihan leffa. (Varoitus: sisältää keskikokoisia spoilereita!)



Tarina kertoo 11-vuotiaan Riley-tytöstä, joka muuttaa perheensä kanssa Minnesotasta San Franciscoon. Harrastukset ja kaverit jäävät, uusi asunto on kolkko ja uudessa koulussa ei startti mene ihan putkeen. Tarinan päähenkilöinä ovat Rileyn mielessä asustavat tunteet, hahmot nimeltä Ilo, Suru, Pelko, Inho ja Kiukku, jotka työskentelevät yhdessä ja auttavat Rileyn muutoksen yli.

Tarina on aika tavanomainen, mutta tunteiden vuorovaikutukseen perustuva kerronta tarjoaa aivan uuden näkökulman ihmisyyteen.

Tunnehahmojen reaktioihin ja yhteistyöhön pystyy samaistumaan helposti. Leffassa on muitakin hauskoja hahmoja kuten mielen sopukoista löytynyt, tarpeettomaksi jäänyt lapsuuden mielikuvitushahmo ja alitajunnan pelottavin olento synttäriklovni. Huvittavia ovat myös muistoarkiston työntekijät jotka sikailevat lähettämällä tajuntaan säännöllisin välein raivostuttavan mainostunnarin.

Yhdynkin täysin siihen kuoroon, jonka mielestä tämä on kevyesti yksi hienoimpia piirrettyjä, mitä on ikinä tehty.

Lasten leffaksi tämä on kuitenkin aika monimutkainen. Tunteet vielä menevät, mutta kun käsitellään alitajuntaa ja hereillä tapahtuvia tiedostamattomia reaktioita, kärryt kolistelevat eteenpäin ilman kersoja. Nelivuotias oli täysin kujalla (mutta tykkäsi, koska vauhtia riitti) eikä kahdeksanvuotiaskaan ihan tajunnut loppuratkaisua.

Mutta jokaisen vanhemman kyllä soisin katsovan tämän. Leffa on nimittäin tieteellisesti korrekti ja haastaa pohtimaan rationaalista ajattelua, lasten kasvamista ja kasvatusta ihan uudelta kantilta.



Ei nimittäin ole olemassa mitään "puhdasta järkeä", vaan tunteet ovat ajattelussa aina mukana (tämä kannattaa muistaa kun joku sanoo olevansa järki-ihminen). Leffan trailerissa osoitetaan, kuinka keskustelu, joka alkaa ihan neutraalina saattaa syttyä liekkeihin ihan vahingossa, kun tietoa käsittelee väärien tunteiden kautta.

Loppuratkaisukaan ei ole peruskauraa. Päärooliin nousee Suru, jonka pitää antaa tehdä työnsä. Kun työ on tehty, Surun kautta, uusi identiteetti voi rakentua vahvemmaksi kuin vanha.

Lapsuus on luopumista ja uuden rakentamista - mutta isoja muutoksia tulee aikuisenakin. Tämä on ollut minulle äitiyden hahmottamisessakin aivan olennainen havainto: mikä identiteetin saareke saa romahtaa ja minkä pitää pysyä pystyssä. Remontoinko vai rakennanko uutta?

Ja juu. Meni roska silmään. Useaan otteeseen. Suosittelen.