Tietoa mainostajalle ›

5.9.2015

Leffassa: Inside out - surun kautta

Kävimme tänään katsomassa Pixarin uusimman piirretyn Inside Out - mielen sopukoissa. Ja olihan leffa. (Varoitus: sisältää keskikokoisia spoilereita!)



Tarina kertoo 11-vuotiaan Riley-tytöstä, joka muuttaa perheensä kanssa Minnesotasta San Franciscoon. Harrastukset ja kaverit jäävät, uusi asunto on kolkko ja uudessa koulussa ei startti mene ihan putkeen. Tarinan päähenkilöinä ovat Rileyn mielessä asustavat tunteet, hahmot nimeltä Ilo, Suru, Pelko, Inho ja Kiukku, jotka työskentelevät yhdessä ja auttavat Rileyn muutoksen yli.

Tarina on aika tavanomainen, mutta tunteiden vuorovaikutukseen perustuva kerronta tarjoaa aivan uuden näkökulman ihmisyyteen.

Tunnehahmojen reaktioihin ja yhteistyöhön pystyy samaistumaan helposti. Leffassa on muitakin hauskoja hahmoja kuten mielen sopukoista löytynyt, tarpeettomaksi jäänyt lapsuuden mielikuvitushahmo ja alitajunnan pelottavin olento synttäriklovni. Huvittavia ovat myös muistoarkiston työntekijät jotka sikailevat lähettämällä tajuntaan säännöllisin välein raivostuttavan mainostunnarin.

Yhdynkin täysin siihen kuoroon, jonka mielestä tämä on kevyesti yksi hienoimpia piirrettyjä, mitä on ikinä tehty.

Lasten leffaksi tämä on kuitenkin aika monimutkainen. Tunteet vielä menevät, mutta kun käsitellään alitajuntaa ja hereillä tapahtuvia tiedostamattomia reaktioita, kärryt kolistelevat eteenpäin ilman kersoja. Nelivuotias oli täysin kujalla (mutta tykkäsi, koska vauhtia riitti) eikä kahdeksanvuotiaskaan ihan tajunnut loppuratkaisua.

Mutta jokaisen vanhemman kyllä soisin katsovan tämän. Leffa on nimittäin tieteellisesti korrekti ja haastaa pohtimaan rationaalista ajattelua, lasten kasvamista ja kasvatusta ihan uudelta kantilta.



Ei nimittäin ole olemassa mitään "puhdasta järkeä", vaan tunteet ovat ajattelussa aina mukana (tämä kannattaa muistaa kun joku sanoo olevansa järki-ihminen). Leffan trailerissa osoitetaan, kuinka keskustelu, joka alkaa ihan neutraalina saattaa syttyä liekkeihin ihan vahingossa, kun tietoa käsittelee väärien tunteiden kautta.

Loppuratkaisukaan ei ole peruskauraa. Päärooliin nousee Suru, jonka pitää antaa tehdä työnsä. Kun työ on tehty, Surun kautta, uusi identiteetti voi rakentua vahvemmaksi kuin vanha.

Lapsuus on luopumista ja uuden rakentamista - mutta isoja muutoksia tulee aikuisenakin. Tämä on ollut minulle äitiyden hahmottamisessakin aivan olennainen havainto: mikä identiteetin saareke saa romahtaa ja minkä pitää pysyä pystyssä. Remontoinko vai rakennanko uutta?

Ja juu. Meni roska silmään. Useaan otteeseen. Suosittelen.

17 kommenttia:

  1. Tää on tosiaan ihan ehdotoman parhaita lastenelokuvia pitkään aikaan, eikä vähiten siksi että se auttaa lasta sanoittamaan aikuisen kanssa tunteita. Me nähtiin tää jo alkukesästä ja edelleen me käytetään elokuvan hahmoja apuvälineinä ihan tavallisessa arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman! Leffaa todella voi käyttää hyväksi kun mietitään miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Laita! Tän voi katsoa myös uudestaan jo ipana on ihan kuistilla ekan kerran. :)

      Poista
  3. Tämä on parhaimpia lastenleffoja minkä olen nähnyt. Ihan pienillä lapsilla elokuvan "juoni" menee ihan varmasti ohi, meidän 12 v ymmärsi täysin mitä tapahtui ja 10 v vähän mietti, mikä se idea olikaan. Eilen puhuttiin paljon tunteista, kuopuksella näytti erityisesti viha painelevan nappuloita pitkin iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin että esiteini tajuaa jo. Mulle jäi vielä hinku lukaista psykan kirjat uusiksi. :D

      Poista
  4. Harkittiin tota kovasti eilen (huonon) Kätyreiden sijaan mutta trailerista asti oli ilmiselvää ettei noi tajuaisi siitä mitään. Siis treffi-iltaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sulla on ipanat ehkä vähän vielä janareita tähän mutta katso omaksi iloksesi. :)

      Poista
  5. Tykkäsin tosi paljon myös siitä, että leffa oli tosi menevä mutta melko väkivallaton. Ei tarvinnut kiemurrella tuolissa et miksi pitäis naurattaa kun jotakuta hakataan päähän. Ja oli niin liikuttavaa kun pienet ja suuret ihmiset niiskutti kuorossa kovaan ääneen surullisissa kohdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta! Mä en tykännyt esim Paddingtonissa siitä hirveästä hingusta saada se otus hengiltä. Siellä tosiaan vollotti niin aikuinen kuin lapsi.

      Poista
  6. Tätä ollaan mekin menossa katsomaan ja toivon, että tämä antaisi jotain meidän herkälle ekaluokkalaiselle, joka ajoittain kokee, että olla herkkä, ujomman puoleinen ja hiljainen ei ole yhtä hyvä kuin olla ulospäinsuuntautunut ja rohkea. Otan nenäliinapaketin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se saattaa antaa, varsinkin ne persoonallisuussaarekkeet voi olla hauskaa mietittävää että millaisista palikoista minun identiteettini rakentuu. MUTTA jos on herkkä lapsi niin kandee ehkä käydä läpi muutama juttu esim mitä tarkoittaa alitajunta ja se että joidenkin muistojen unohtuminen on ihan luonnollista (siinä on yksi valtava kollektiivinen buhuu-kohta kun mielikuvitushahmo Pingpong unohtuu)...

      Poista
  7. Itse tykkäsin leffasta tosi paljon ja roskia oli silmissä. Mutta meidän neljävuotiaalle se oli ihan liian pelottava. Kynsiä purtiin ja itkua pidäteltiin. Leffan sisältökin tosiaan taisi jäädä hieman auki, kotona esitettiin noin sata tarkentavaa miksi-kysymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juonen monimutkaisuuden lisäksi tarina voi olla turhan railakas alle kouluikäiselle, siinä on kuitenkin vauhtia ja käänteitä ihan riittämiin. Mä uskalsin ottaa Snadin, koska se ei ole kovin herkkä, mutta kyllä sekin syliin kampesi kun se klovni heräsi. :D Ja sille jäi korvamadoksi se "Kuka tahtoo leikkiä - ping pong ping pong..."

      Poista
  8. Kuulostaa hyvältä leffalta, erityisesti luettuani linkkaamasi Janina Scarletin artikkelin. Iski aika lujaa lapsettomuudesta kärsivälle; se kun sattuu useimmiten olemaan salattu suru, ja näinhän siinä sitten voi käydä: "By being unable to experience her sadness about all these changes and pretending that she was ok, Riley ends up being angry, anxious, and irritable, getting into a fight with her parents and her best friend, before shutting down altogether."

    Kannattaa kaikkien äitien miettiä tätä ihan siellä työpaikan kahvipöydässäkin. Jokainen ei kovastikin haluamaansa seuraa sinne lastenleffaan, ja ne voi olla ihan järjettömän surullisia siitä. Suurin osa lapsettomista ei kuitenkaan koe, että se on suru, jota haluaisi käsitellä työyhteisössä. Ei siis kannata kysellä ja kommentoida lisääntymisestä, ettei kenenkään tarvitsisi shut down altogether.

    VastaaPoista
  9. Huh, pelästyin hiukan aluksi, kun näin pelkän otsikon, että mitähän on sattunut... Mutta näin lopuksi: kiitos hyvästä vinkistä!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...