5:2 dieetti: toinen viikko

Toinen viikko pätkäpaastoa takana! Päällimmäinen ajatus sama kuin viime viikolla: tämä ei voi olla näin helppoa. Paino jatkaa putoamistaan ja minä olen edelleen ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tällä viikolla grammamääräinen romahdus oli jopa suurempi kuin viime viikolla.

Lounas: puuro 140 kcal, hapankorppu 37 kcal, tomaattisiivu 10 kcal raejuusto 30 kcal.

Muutama lisäpointti.

1. Vedenjuonti pitää opetella. Ruoan mukana tulee yllättävän paljon nestettä. Jos et syö, pitää juoda paljon enemmän kuin mihin on tottunut. Jos kuulut kaltaisiini kameleihin, joiden päivän nestetankkaukseen kuuluu lähinnä kuppi mustaa kahvia, vesipullon tyhjentämiseen pitää keskittyä ihan kännykkähälytyksillä.

2. Paastoaminen muuttuu helpommaksi. Fyysisesti tuntuu kuin elimistö oppisi, että nyt on tällainen päivä, tänään ei kannata murista. Henkisesti aamu on pahin, koska skippaan aamupalan kokonaan. Olen tottunut syömään puuroa samalla kuin ipanatkin syövät, appelsiinimehun tuoksu käy nenään ja matkan varrelta haettu latte saa jäädä. Loppupäivä meneekin omalla painollaan.

Normaalipäivien syöminen on myös pysynyt aisoissa.

3. Kaloreiden laskeminen on edelleen vaikeaa. 500 kaloriin voi mahtua periaatteessa määrällisesti yllättävän paljon ruokaa, mutta siihen pitää keskittyä. Kalorilaskurit eivät juurikaan auta kotikokkia, joka haluaisi tietää, minkä kokoisen annoksen voi tomaattikastikkeesta ja riisistä ottaa, lounasravintolan annosten kalorit taas ovat pelkkää arvailua. Einekset pelastavat.

Ravitsemustiede on alkanut kiinnostaa sen verran, että aion perehtyä aiheeseen vähän paremmin kirjaston ja avulla.

4. Pari kiloa näkyy muillekin. Kaverit huomauttelevat. Ensimmäiset housut ovat jääneet löysiksi. Toisissa on vyötärönappi lakannut kiristämästä. Viime viikolla oli myös aamu, jolloin paino alkoi kuutosella. Viimeksi 7 vuotta sitten!

5. Motivaatio on hyvä - niin kauan kuin paino putoaa. Jossain vaiheessa tulee takuulla stoppi, mutta se on sen ajan murhe.

Paino: - 2 kg.

Muusikon nelikymppiset

Koti-insinööri ei ikinä puhu autoista, pelaa pleikkaa tai lähde kalareissulle.

Minun todellisuudessani miehet puhuvat säröpedaaleista, roudausaikatauluista ja siitä lähteekö joku biisi aasta vai deestä. Housun taskuista löytyy ruutupaperille töherrettyjä riimejä, ja tyyppi saattaa rynnätä kesken ruokailun jotain melodiaa mumisten pianon ääreen. Ja jos radiosta tulee hieno biisi, häntä alkaa itkettää.

Muusikkoihmisellä on tietenkin bändi ja muusikkokavereita, joilla on mopo pysyvästi satama-altaassa. Kun on kyse musiikista, ikinä ei mennä siitä, mistä aita on kaatunut. Päinvastoin. Ne villitsevät toisiaan tekemään kaikesta taidetta.

Ihan vertailun vuoksi. Kun minä täytin neljäkymmentä, kutsuin kymmenisen ihmistä kanssani lasilliselle ja buukkasin pöydän ravintolasta.

Kun Koti-insinööri täyttää neljäkymmentä, hän liittoutuu kaverinsa kanssa, kutsuu sata ihmistä, buukkaa koko ravintolan, puhuu paikalle bändin ja miksaajan, järjestää live-karaoken tekstityksineen, treenaa biisejä viikon yöhön asti ja soittaa koko illan rumpujen takana. Luonnollisesti tapahtumasta tehdään tallenne.

Mutta olipa helvetin siistit bileet. Kuten joku asian ilmaisi, muunlaisia bileitä ei oikeastaan tässä iässä enää kaipaa. Enkä ole ennen vetänyt karaokea livebändin kanssa.

Intohimoinen tekeminen on aina hatunnoston arvoinen asia. Tällaisen tyypin tapasin 12 vuotta sitten eikä ole pulssi yhtään laantunut. Kantanee seuraavatkin 40 vuotta.

Vetoomus valon puolesta

Pyöräilykausi alkaa olla omalta kohdaltani ohi. Ei niinkään kylmyyden vaan pimeyden takia.

Työmatkallani on kolme huonosti valaistua kohtaa. Viime viikolla yhdessä tällaisessa kohdassa kaksi teinityttöä käveli rinnakkain - ilman heijastimia. Sydänkohtaus. Onneksi vauhti oli hiljainen, jarrut toimivat eikä ollut liukasta.



Tällaisilla magneettisilla lampuilla voisi valaista aika kivasti fillarinsa. Tai jääkaappinsa.

Ohut, hihassa roikkuva heijastimenläpyskä on onneton suojavaruste, kun märkä asvaltti kiiltelee ja vastaantulijoiden valot häikäisevät. Mustaan villakankaaseen päästä varpaisiin kääriytynyttä ihmistä ei huomaa kuin vasta puolen metrin päästä.

Miten hitossa olemme näin surkeita näkymisessä? Jatkuvassa pimeydessä elävät syvänmeren kalatkin tuottavat bioluminenssia. Suomalaisen evoluutio on varmasti menossa samaan suuntaan, mutta sitä odotellessa pitäisi skarpata.

Ihmiset, pyydän, valaiskaa itsenne rohkeasti! Mikään määrä heijastimia, otsalamppuja tai hihavilkkuja ei ole tässä vuodenajassa liioittelua, noloa tai mautonta. Olen myös erikseen pysähtynyt kiittämään ihmisiä, jotka ovat laittaneet koirilleen valoliivit.

Vaatevalmistajat, älkää ujostelko heijastavien materiaalien käyttöä!

Suomalaiset fillari- ja retkikamavalmistajat: innovaatioita kehiin! Pyörissä pitäisi olla valoa hohtavat rungot ja lamput vakiona. Lisäksi reppuihin pitäisi laittaa isot heijastuspinnat ja mahdollisuus saada roikkumaan kunnon lyhty.

Ja kaupungin virkamiehet: valaisimia mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Päätinkin ripustaa sekä Skidiin että potkulautaansa heijastinten lisäksi myös kunnon jouluvalot. Toiseen käteen vilkkuvalolla varustettu hihanauha, toiseen taskuun roikkumaan pieni led-lamppu ja potkulautaan kunnon etuvalo.

Enkä olisi pannut pahakseni, jos niistä olisi kuulunut myös vähän jingle bellsiä.

Hyllytetyn kolumnin analyysi

Kolumnini jäi eilen ilmestymättä. Hesari hyllytti sen aihevalinnan takia. Avioliittolaki oli liikaa.

Päätoimittaja lähetti pahoittelunsa.

"Helsingin Sanomat ottaa kantaa tasa-arvolakiin pääkirjoituksessaan. Ihan kansanvaltaa kunnioittaaksemme haluamme aivan äänestyksen alla pidättäytyä muista, esim. yksittäisten toimittajien kannanotoista, jotka voidaan tulkita mielipiteelliseksi kyseisessä asiassa.

Tiedostamme, että tilanne on herkkä, ja puhutaan paitsi ihmisoikeuksista, myös omantunnonkysymyksistä tai sellaisiksi koetuista. Siksi haluamme antaa niin lukijoiden kuin kansanedustajienkin päättää ihan itse kannastaan, ilman että he kokevat lehden ajavan jommankumman puolen näkemyksiä tai jopa kampanjoivan puolesta tai vastaan."

Tällä viikolla sattui saman teeman alla toinenkin mediakohu.

Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen sai täyslaidallisen niskaansa ohjeistettuaan toimittajia käyttämään avioliittolaista sanaa sukupuolineutraali avioliitto tasa-arvoisen avioliiton sijaan.

@MikaelJungner Linjamme on entinen. Emme ota kantaa lakiin käyttämällä nimeä, joka on suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia.
— Atte Jääskeläinen (@attesakari) 20. marraskuuta 2014

Nämä molemmat tapaukset alleviivaavat sitä, miten tulenarka tämä aihe oikeasti on. Mediatalojen on pakko käsitellä tärkeää ja ajankohtaista aihetta, mutta toisaalta ne yrittävät olla provosoimatta liikaa. Kävijöitä ei haluta karkoittaa ei konservatiivi- eikä liberaalisiivestä.

No, yrittäjää päätös tietenkin pännii. Linja tuli puskista. Mitään tabuvaroitusta ei etukäteen annettu,  HS:n mielipidepalstalla aihetta käsitellään jatkuvasti ja arkkipiispaakin on haastateltu. Tein turhaa työtä.

Minun kuplaani ristiriita ei edes näy, sillä en tunne ketään, joka ei kannattaisi perusoikeuksien toteutumista. Tunnen henkilökohtaisesti monta homoseksuaalia ja yhden kahden äidin perheen. Mutta jos asia ei kosketa henkilökohtaisesti, "muunlainen liitto on seksiliitto"-ajattelu saattaa jäädä ainoaksi tulkinnaksi.

Ymmärrän molempien päätoimittajien linjanvetoja. Neutraalina pysyminen tällaisessa tunteita herättävässä aiheessa on törkeän vaikeaa.

Näen kuitenkin tässä yhtymäkohtia ilmastonmuutoskeskusteluun, jossa astutaan näennäisen tasapuolisuuden ansaan. Suomalaisten enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia samalla tavalla kuin tutkijoiden enemmistö on yhtä mieltä ilmastonmuutoksen aiheuttajasta. Silti kannattajat ja vastustajat pääsevät ääneen yhtä paljon, tasapuolisuuden nimissä.

Toimittajaystäväni mielestä tämä yliherkkyys kertoo myös siitä, että jotain isoa kulttuurillista muutosta on tapahtumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmiset ovat avoimempia, puolustavat arvojaan, uskaltavat ja haluavat ottaa kantaa oikeudenmukaisuuden puolesta - samalla kun sadan vuoden hiljaisuuden jälkeen opettelevat argumentoinnin alkeita. Mediatalot yrittävät sitten sompailla tämän uuden keskustelutulvan kanssa.

Jännä päivä huomenna. Ehkäpä asiat etenevät ilman minun panostani. Kuten HS siinä pääkirjoituksessaan totesi, lakimuutos on oikeastaan vain tekninen manifesti jo tapahtuneesta muutoksesta. 

Ps. Ohjeet profiilikuvaan täällä. Kysytte kuitenkin.

5:2 dieetti: Ensimmäinen viikko

Koska 5:2 dieetti herätti niin paljon keskustelua, ajattelin palata asiaan nyt astetta kokeneempana. Kolme paastopäivää on takana. Ekasta viikosta jäi seuraavia havaintoja käteen.

1. Pätkäpaastoaminen on mun juttu. Kuten arvelinkin, minulla ei ole vaikeuksia jättää energiansaantia kahtena päivänä viikossa 500 kaloriin. Täysin ongelmatonta se ei ole, mutta en tunne fyysistä heikotusta, pahoinvointia tai mielialanvaihtelua. Vain pientä palelua on esiintynyt, mutta johtunee enemmän marraskuusta. Vaikein pala on syömisen sosiaalinen puoli: syö siinä lounaaksi puuro kun muut vetävät kermapastan. Sheesh. Lisäksi en ole tajunnutkaan, miten paljon kaikkea pientä syön siellä sun täällä!

2. Viikko pitää suunitella etukäteen. Mental note: vilkkaat toimistopäivät ovat helppoja paastopäiviä, mutta sen sijaan rento päivä kotitoimistolla on kamala! Onneksi paastopäivien pitämiselle löytyy joustoa, vaikka viikonlopun pyhittäisikin normaalielämälle.

3. Olen hemmetin huono laskemaan kaloreita. Onko tähän jotain älypuhelinappia? Minulla ei ole mitään käsitystä, paljonko energiaa on yhdessä kananmunassa, kourallisessa mustikoita tai puolikkaassa leipäviipaleessa. Ja millainen määrä on 100 gr papuja? Pakkausten kylkiä olen sentään tottunut kyttäämään piilosokeria vältellessä ja onneksi pakastehyllyssä on valmisaterioita, joiden kalorit on selkeästi esitetty. Lisäksi löysin tämän Syö hyvää -tuotevertailusaitin, jossa on melkein 2000 elintarvikkeen tiedot.

4. Minun on helpointa skipata aamiainen. Selviän helposti puolille päiville kupilla teetä. Sitten kevyt keitto- tai puurolounas ja päivälliseksi salaatti-/valmisruoka. Siinä se. Jos tuntuu, että ei saa nukutuksi ilman iltapalaa, kannattaa säästää kaloreita vielä pieneen iltapalaan kuten riisikakkuun, jonka päällä on tomaattia.

5. Paastopäivää edeltävää iltaa ei kannata vetää kevyesti. Päivällisen pitää olla muuta kuin salaatti eikä iltapalaa ei kannata jättää väliin.

6. Pelko normipäivien sikailusta oli tarpeeton. En kompensoinut paastopäivää ylensyömällä seuraavana päivänä, vaan päinvastoin: mahalaukku tuntui olevan seuraavana päivänä aivan täynnä parista punajuuripihvistä. Voi jopa olla, että tämä on vastaus toiseenkin ongelmaani, joka koskee liian isoja annoskokoja.

7. Jaksan pyöräillä paaston jälkeen. On jopa kummallisen kevyt olo. Paastopäivänä en ole vielä pyöräillyt, mutta jotkut selviävät siitäkin. En ole niin seikkailunhaluinen, vielä.

8. Nälkä on ohimenevä tunne. Ruokaa tulee ajatelleeksi usein, vaikka ei olisikaan nälkä, mutta kuppi teetä hoitaa valenälän. Ja ihan kuin näläntunteeseen jotenkin henkisesti tottuisi: pitää oppia että kyseessä ei ole tila, joka vaatii välitöntä korjausta.

9. Mene nukkumaan. Hiton hyvä tapa selvitä paastopäivästä on lyhentää sitä menemällä hyvissä ajoin nukkumaan. Ps. Ei ehkä kannata juoda paastopäivän iltana isoa lasia vettä tyhjään vatsaan. Vatsa nimittäin metelöi niin, että puolisokin kuolee nauruun.

10. Paino todella laskee. Tulee hiton hyvä fiilis, kun kerrankin onnistuu jossain, varsinkin laihdutukseen liittyvässä. Nähtäväksi jää, ovatko tavoitteet liian vaativat.

Paino: - 0,8kg.