Tietoa mainostajalle ›

1.12.2014

5:2 dieetti: toinen viikko

Toinen viikko pätkäpaastoa takana! Päällimmäinen ajatus sama kuin viime viikolla: tämä ei voi olla näin helppoa. Paino jatkaa putoamistaan ja minä olen edelleen ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tällä viikolla grammamääräinen romahdus oli jopa suurempi kuin viime viikolla.

Lounas: puuro 140 kcal, hapankorppu 37 kcal, tomaattisiivu 10 kcal raejuusto 30 kcal.

Muutama lisäpointti.

1. Vedenjuonti pitää opetella. Ruoan mukana tulee yllättävän paljon nestettä. Jos et syö, pitää juoda paljon enemmän kuin mihin on tottunut. Jos kuulut kaltaisiini kameleihin, joiden päivän nestetankkaukseen kuuluu lähinnä kuppi mustaa kahvia, vesipullon tyhjentämiseen pitää keskittyä ihan kännykkähälytyksillä.

2. Paastoaminen muuttuu helpommaksi. Fyysisesti tuntuu kuin elimistö oppisi, että nyt on tällainen päivä, tänään ei kannata murista. Henkisesti aamu on pahin, koska skippaan aamupalan kokonaan. Olen tottunut syömään puuroa samalla kuin ipanatkin syövät, appelsiinimehun tuoksu käy nenään ja matkan varrelta haettu latte saa jäädä. Loppupäivä meneekin omalla painollaan.

Normaalipäivien syöminen on myös pysynyt aisoissa.

3. Kaloreiden laskeminen on edelleen vaikeaa. 500 kaloriin voi mahtua periaatteessa määrällisesti yllättävän paljon ruokaa, mutta siihen pitää keskittyä. Kalorilaskurit eivät juurikaan auta kotikokkia, joka haluaisi tietää, minkä kokoisen annoksen voi tomaattikastikkeesta ja riisistä ottaa, lounasravintolan annosten kalorit taas ovat pelkkää arvailua. Einekset pelastavat.

Ravitsemustiede on alkanut kiinnostaa sen verran, että aion perehtyä aiheeseen vähän paremmin kirjaston ja avulla.

4. Pari kiloa näkyy muillekin. Kaverit huomauttelevat. Ensimmäiset housut ovat jääneet löysiksi. Toisissa on vyötärönappi lakannut kiristämästä. Viime viikolla oli myös aamu, jolloin paino alkoi kuutosella. Viimeksi 7 vuotta sitten!

5. Motivaatio on hyvä - niin kauan kuin paino putoaa. Jossain vaiheessa tulee takuulla stoppi, mutta se on sen ajan murhe.

Paino: - 2 kg.

27 kommenttia:

  1. Ainakin kalorilaskuri tarjoaa finelin ruoista myös ne desit, ruokalusikat yms. Eikö niillä voi etukäteen arpoa että 'sallittu' annos on vaikka 1,5dl riisiä ja desi kastiketta? Mittakipot löytynee kotoa, kodin ulkopuolella voi olla hankalampaa ellei ihan tarkoituksella kotona harjottele katsomaan niitä desejä. Itse huomasin arvioivani määriä aika pahasti yläkanttiin. Pari desiä on yllättävän iso määrä.

    Tuskin ne kokkailujen energiasisällöt niin oleellisesti joistain keskiarvoannoksista poikkeaa kuitenkaan joten kalorilaskurien arvoilla pärjää ihan hyvin jos ei jaksa itse lisäillä omia reseptejään sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä otan uuden yrityksen ton kalorilaskurin kanssa. En ollenkaan kässännyt minne mun olis pitänyt ne ainekset syöttää jotta siitä olisi safka tullut. :) Mä olen perusluonteeltani hyvin suurpiirteinen, tällainen tarkkuus aiheuttaa näppyjä!

      Poista
  2. Mulla kans toimi 5:2. Kun Superdietillä tiputetut kilot pysähtyivät 27 kiloon, pudotus sai taas uutta vauhtia 5:2:lla.
    Ihana tunne, kun ei tarvitse kieltää itseltään mitään herkkua hamaan tulevaisuuteen, vaan ainoastaan huomiseen asti. Ja kahtena päivänä viikossa kun kiinnittää huomiota ruokailuihinsa, tapahtuu se ikään kuin huomaamatta viitenä muuna päivänä.
    Dietit ovat nyt osaltani vielä toistaiseksi telakalla, tammikuussa pitäis pungertaa pikkukakkonen maailmaan, ja ehkä vähän imettääkin, mutta ehdottomasti aion palata pätkäpaastoilijaksi, heti kun vallitseva tilanne on taas sopiva. Tässä raskaudessa en luojan kiitos ehkä onnistu keräämäänkään 30 kiloa, kuten edellisessä.
    Kiitos Katja viihdyttävistä hetkistä blogisi parissa, löysin sinut reilut kolme vuotta sitten, kun odotin esikoistani. Silloin olit ainut, jolta sain samanhenkistä vertaistukea raskauteeni, tuttavapiirissäni muiden raskaudet tuntuivat sujuneen kovin hempeissä merkeissä.. sen vuoden parhaat naurut sain äitiysvaatepakettisi myynti-ilmoituksesta.
    Tsemppiä diettailuun, ajattele, jouluviikollakin voi noudattaa kyseistä ruokavaliota ihan helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä: se huomisen ajatteleminen tekee paastopäivästä siedettävän, ja mikä kätevintä, "huomenna" se akuutti karkkihimo saattaakin olla jo ohi. ;)

      Hei kiva kuulla, että olet ollut mukana jo noin pitkään. Nyt ei tosiaan kannata paastoilla vaan yrittää keskittyä mielenrauhaan. Ja tsemppiä punnerrukseen!

      Poista
  3. Olennaisinta ja vaikeinta lienee tuon 500 kcal jakaminen tasaisesti pitkin päivää? Multa se ei koskaan onnistunut. Paastopäivän iltana olin jo ihan horkassa: väsynyt ja viluinen. Mutta olen iloinen puolestasi, kun sinulla dieetti toimii noin hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä kuulut varmaan niihin ihmisiin, joilla on aineenvaihdunta! :D

      Mä syön kaks kertaa päivässä, puuron 12 jälkeen ja kuuden maissa jonkun lämpimän ruoan lasten lautaselta. ;) Sitten vaan hyvissä ajoin (klo 23...) nukkumaan.

      Poista
  4. Minä kuulin dieetistä sellaisen version, että kalorirajoite koskisi kahta vuorokautta eikä päivää. Eli sen 24h voisi jakaa kahdelle päivälle - söisi ekan päivän illalla kevyesti ja toisen päivän aamuna myös, ja sama vielä toisen kerran viikon aikana. Kai se viikon kalorimäärä pysyisi aisoissa noinkin? Kun vatsa on välillä tyhjempi, ei sitä tee mieli ahtaa täyteen silloinkaan kun saisi. Itse en ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta ehkä Katjan tsemppaamana voisin yrittää...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä tulkinta pitää ymmärtääkseni paikkansa. Kokeile ihmeessä, ei maksa mitään ja vahinkoa tuskin pääsee syntymään!

      Poista
  5. Jee, hyvä Katja!!

    VastaaPoista
  6. Totta, helppoa on ja toimii! Itse olen viimeviikot vetänyt koko päivän yhdellä aterialla. -6 kg lähti helposti noin kuukaudessa/puolessatoista mutta nyt paino junnaa samassa.. Ehkä pitää taas ottaa tuo 500 kaloria jaettuna kahdelle aterialle. Ja voi tehdä kevennettynä juuri niinkuin tuossa edellä neuvottiin, kunhan tulee vaan mahdollisimman pitkä paastojakso johonkin väliin jos haluaa painonpudotuksen lisäksi saada paaston terveyshyödyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin aikaan vedät aterian? Ai että toi 6 kg olis ihana saavutus!

      Poista
  7. Kolahti tuo "pitkästä aikaa kutosella alkava paino"!!! :D Sinne itse myös tähtäämässä, juuri ja juuri alle olin vielä ennen toista raskautta, nyt taas neljä kiloa selätettävänä - joskin imetän vielä, niin tätä en voi vielä kokeilla, mutta voisin kuvitella, että toimisi mulla, nimenomaan ne kiireiset toimistopäivät olisi hyviä. Nyt vaikka en imettäisi, mutta jos on vauvan kanssa päivät kotona ja sitten illat notkuu vauvan ja taaperon kanssa niin onhan se tuskaa, jos ei mitään voi mussuttaa!!! :D

    Joka tapauksessa kiva lukea homman etenemistä, keep us posted!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että nää toisen raskauden kilot joten liimaantui muhun. Ekasta paino putosi ihan hujauksessa, mutta sitten kroppani lakkasi reagoimasta mihinkään. Mut tsemppiä imettelyihin, tätä ehtii tosiaan duunissa harrastaa!

      Poista
  8. Naa sun 5:2 jutut on saaneet kylla miettimaan, josko kokeilisi tuota, tuo kutosella alkava paino olisi kylla paras uudenvuoden lupaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tuo kirja, vaikka olikin vähän kevyt, on ihan hyvä tsemppari. Kutosta kohti! :D

      Poista
  9. Kyllä tekisi mieli kokeilla josko kakkosraskaudesta jämähtäneet 5kg lähtisi tällä.. Kirja siis varaukseen! Olis kyllä kiva, jos voisit jakaa täällä sun kokoamia paastopäivän ruokia enemmänkin. Tai muutkin, jotka olette kokeilleet, laittakaa jakoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! En tiedä onko kirjasta mainittavaa hyötyä, mutta toi reseptipankki olisi kyllä hyvä. Varsinkin kun olen niin surkea noiden kalorien laskemisessa.

      Poista
  10. Nyt on kyllä pakko kokeilla tätä, sait innostuksen heräämään :)
    Jos paastopäivinä söisi puuron, kevyen valmisruoan ja hedelmän. Teetä, vettä paljon.
    Ja heti huomisesta lähtee :D

    Ja onnea noista parista kilosta, kuullostaa siltä että saatat vuoden loppuun mennessä olla hyvinkin viis, kuus kiloa köykäisempi!

    t. Meeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä!!! Eka paastopäivä on pahin. :) Aina kannattaa kokeilla, kun monelle ikuisuuslaihduttajalle tää on ollut ainoa toimiva juttu, minä mukaanlukien.

      Poista
  11. Mulla on ollut sellainen laiskan naisen versio tästä. Olen mutu tuntumalla pidellyt viikolla kevyempiä ruokapäiviä ja sitten viikonloppuna en ole niin tarkkaan katellut mitä olen syönyt ja ihan kivasti kilot ovat karisseet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hupaisaahan tässä dieetti-ihannonnissa on, että kaikki perustuvat loppujen lopuksi samaan asiaan: syöt vähemmän kuin kulutat. (Ja toki laadullakin, eli sillä mitä syöt, on merkitystä.) Keinot on sitten vähän erilaiset jokaisella. Mistään rakettitieteestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kuten tästäkin näkee, arkjärki riittäisi.

      Poista
  12. Mä kuulun kanssa niihin, joilla on aineenvaihdunta, eli tällainen dieetti kauhistuttaa :) Mutta sain tästä idean sokerikoukusta irtautumiseen: 2-5 sokeridieetti! Koska iso osa siitä sokerihiireydestä on tavan mukaan napostelua. Rohkenisiko aloittaa jo ennen joulua...

    Ravitsemustiede kiinnostaa täälläkin, joten hyvät kirjavihjeet / linkkivinkit jakoon, kiitos.

    Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Karkkipäivähän on tietysti eräänlainen 6:1 sokeridieetti mutta kannattaa aloittaa pehmeällä laskulla. :)

      Poista
  13. Meikäläisellä on menossa vasta ensimmäinen viikko tätä touhua. Tänään toinen paastopäivä. Eka meni ihmeen hyvin, söin vihreitä papuja aimo annoksen päivällä ja illalla ison kasan kanasalaattia. Nälkää en tuntenut pitkälle päivään. mutta loppuilta ja yö kyllä oli yhtä mahan murinaa.
    Tänään taas nälkä on ollut kova jo aamusta,mutta aion kärvistellä iltapäivään ja tehdä linssikeittoa samalla reseptillä jolla normaalistikin. Paitsi ranskakermahunnutus saa jäädä tänään pois. Laskin eilen kalorilaskurin avulla kaikki siihen tulevat ainekset, ja yhdestä annoksesta (100 g) tulee joku 105 kaloria, eli tiedossa on ihan hyvä määrä ruokaa.

    Tästä ruokavaliosta on kyllä kutkuttavat ja hyvät ennakko-odotukset! Minä päätin neljä vuotta sitten että en enää laihduta ikinä (olettaen että ylipainoa ei tule ihan kamalaa määrää), laihduttaminen oli silloin mielessä koko ajan. Ajatukset pyöri koko ajan siinä, että pitäis ja pitäis laihduttaa ja yrityksiä vuodessa oli joka viikon maanantaina. Tämä 5+2 homma tuntuu ajatuksena ainakin siltä, ettei edes olisi millään laihiksella, syö vaan kahtena päivänä kevyesti.
    Olen normaalipainoinen, mutta siitä huolimatta vähän pulska.Syön normaalisti tooosi paljon. Tavallista ja terveellistä ruokaa runsaasti, mutta myös herkkuja ja turhia välipaloja. Ehkä mulla sitten on hyvä aineenvaihdunta etten ole tätä lihavampi. Pointti kuitenkin se, että en halua kieltäytyä päivittäin joka herkusta tai santsilautasesta. Tai ylipäänsä uhrata ajatustakaan dieetille. Siksi kokeilen nyt tätä :)
    Jossain keskusteluissa on käynyt ilmi, että jotkut tällä dieetillä olevat seuraavat syömisiään hyvin tarkkaan myös normipäivinä. Omalla kohdalla uskon, että tuloksia syntyy ilman normipäivien syynäämistäkin. Ja se kai tässä ideana onkin.
    Mulla ei ole vaakaa, joten mittasin vyötärönympäryksen ja seurailen tilannetta nyt sillä, kunnes pääsen vaa'an läheisyyteen. Mielenkiinnolla odotellen.

    Kauhee vuodatus, sori! Mutta oli kivaa löytää tämä sun projekti ja alkaa seurata sitä! Tsemppiä jatkoon ja hitto vie, hyvällä tiellä näyt olevan:)

    Terkuin, Piisku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä sullekin! Meillä varmaan vähän samata oneglemat! Mä olen yrittänyt tällä vähän taklata myös tuota annoksen koko-ongelmaa. Että jos maltillisesti pienentäis annoksia paastopäivän jälkeisenä päivänä kun vatsa täytyy helpommin. Mulla on muuten nyt menossa pms-viikko ja huh että meinas hermo kiristyä kun mies joi vieressä vielä glögiä. NNNGGGH. :D

      Poista
  14. Täällä vankkumaton 5-2 eläjä. Nyt jo vuosi takana tätä eloa. Ihan alkuun paastopäivät oli hirveitä, mutta nyt ne on osa mun elämää. Perhe, työkaverit ja keho on tottuneet asiaan ja kilot on kurissa. Kesällä menin ajan yhdellä paastopäivällä viikossa, mutta syksyn tullen palasin kahteen, sillä en saa tällä hetkellä urheilla lainkaan. Mutta kunhan taas liikkeelle pääsen, yksi paastis viikossa riittää. Tsemppiä kaikille kokeiluun!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...