Maata pitkin Kroatiaan ja takaisin – FAQ

Huh. Kotona ollaan, noin 4000 matkakilometrin jälkeen!

Kyselin Instan puolella (olen siellä nykyään aktiivisempi), mitä haluaisitte matkasta tietää – ja tehän kysyitte! Tässä siis vastauksia hieman kuratoituna aihepiirin mukaan. Kommenttiboksissa saa luonnollisesti kysyä lisää.

Kustannukset: mitä maksaa, mikä maksaa?

Budjetista tuli eniten kysymyksiä. Matkailussa on todella se älytön juttu, että se saastuttavin ja nopein tapa on ehdottomasti halvin. Jos siis haluaa Kroatiaan mahdollisimman nopeasti ja halvalla, pitää lentää. Mutta nyt tavoitteena olikin kokeilla konseptia, jossa nautitaan matkustamisesta, eikä vain paahdeta paikasta A paikkaan B ja takaisin.

Toiseksi loppusummaa saa varmasti niistettyä pienemmäksikin, jos on hermoja (reilikorttien kanssa sumplimista en edes yrittänyt) ja lomassa joustovaraa.  Hyvin varhaisessa vaiheessa nimittäin selvisi, että näin pitkään matkaan ja suosittuna ajankohtana ei oikein riitä käytössämme ollut 10 päivän aikaikkuna, jos "perilläkin" haluaa olla muutaman päivän, joten joutuisimme lentämään takaisin. Aikatauluhaasteen lisäksi (aikuisten!) toiveena oli suht rauhallinen matkavauhti, jotta ehtisimme palautua legien välillä ja integroitua Euroopan asetuksiin.

Matkaohjelman hinnat ovat neljälle ja kaikki liput on ostettu etukäteen. Juna-asemilta pääasiassa käveltiin hotelleille, joten taksikuluja ei juuri ollut.

Espoo – Turku: VR 36€ (puoli kuuden junalla ehtii hyvin yö-Graceen)
Turku – Tukholma: Viking Grace 165€ (olisi ilmeisesti tullut halvemmaksi ottaa meno-paluu!)
Tukholma – Kööpenhamina: SJ 87€
Kööpenhamina – Hampuri: DB 63€
Hampuri – Wien: ÖBB Nightjet 360€ (tässä siis yö mukana)

Tämän jälkeen meni kalliiksi, sillä määränpäähämme ei mene raiteita ja lähin juna-asema olisi ollut 20 kilometrin päässä Kanfanarissa. Münchenista olisi päässyt suoraan Istrian alueelle, mutta se yöjuna oli täynnä. Wienistä olisi toki päässyt vähän kankeasti Zagrebiin (ihan väärässä suunnassa) ja Ljubljanaan, mutta siitä eteenpäin olisimme joka tapauksessa tarvinneet auton. Säätämisen helpottamiseksi otimme siis vuokra-auton jo Wienistä ja ajoimme Itävallan ja Slovenian läpi muutamassa tunnissa Rovinjiin. Vuokra nousi 500 euroon, sillä erityisesti auton jättäminen Schengen-alueen ulkopuolelle oli suht kallista. Ja yhdensuuntainen Pula–Helsinki -lento on luonnollisesti samanhintainen kuin menopaluu (+ lentokenttäkyydit molemmissa päissä) eli 500 € potti sekin.

Millaista on matkustaa junassa ja yöjunassa?

Junat olivat yleisesti ottaen hämmentävän siistejä ja hyvin ilmastoituja, penkit olivat mukavat ja jalkatilaa paljon. Iloitsin siitä, että aikataulut pitivät kohdallamme hyvin emmekä joutuneet venailemaan uutta veturia missään Höhenpöhelin kanjonissa

Yöjunasta perheemme näkemykset jakautuivat kahtia hyvin loogisesta syystä: jos yöjunassa ei saa unta, siellä on kamalaa. Jos taas saa unta (kuten kersat), se on ihan ok. Minulle junan äänimaisema ja heiluminen mahdollistivat (odotetusti) vain ajoittaisen torkahtelun, joten kynnys matkustaa yöjunalla enää yhtään minnekään, kasvoi suht korkeaksi. Otan ihan mielelläni sen päivävuoron ja yöksi hotellin, kiitos.

Lisäksi ÖBB:n sivuilla ryhmille ja perheille suositellaan nk. couchette-hyttiä, mutta se on todella kälyinen ja ahdas (ymmärsin, että ne ovat DB:n vanhat vaunut). Laveri on yli 170-senttiselle myös fyysisesti mahdoton, sillä patja on noin 60 cm leveä ja 190 cm pitkä. Ja kova. Paremmin varustellussa ja hintavammassa Deluxe-luokassa (hyttiin mahtuu max 3h) lienee parempi meininki, mutta ne varataan loppuun heti kättelyssä (yllätys). Uusia vaunuja on kuitenkin tulossa 2022.

Mutta se, mitä eniten kaipaan, ovat suorat yhteydet kaupunkien välillä. Euroopan junaverkkoa pitäisi kehittää kokonaisuutena, mutta se ei ole aivan yksinkertaista. Ilmeisesti Kroatian HZPP:lläkin on päässyt Münchenista ja Frankfurtista Salzburgin kautta Zagrebiin, mutta en enää löytänyt varausmahdollisuutta mistään.

Pakkaaminen: mikä oli hyödyllistä? Mikä oli turhaa?

Tämä vaihe jännitti ehkä eniten, mutta pakkauspostaukseeni tuli niin valtavasti hyviä vinkkejä ja minulla oli kerrankin hyvää aikaa pakata, joten kaikki meni suht nappiin! Tärkeintä on lähinnä arvioida lasten kantokyky oikein, muuten menee hikiseksi. Kuten meillä meni. Mutta hirveän vähällä kamalla selvittiin: jos junan ikkunaohjelma ei jaksanut kiinnostaa, kuulokkeet, kännykät ja latausjohdot vastasivat enimmäkseen viihdykkeestä ja vaikka laturipistokkeita oli ihan joka paikassa, myös vara-akulle tuli jonkin verran käyttöä. Verensokerin sai pidettyä tasaisena maltillisella eväsvarastolla ja ravintolavaunuilla (ainoastaan yöjunan tarjonta oli suht ankea).

Muista tarvikkeista korvatulpat, hellehatut, nenäliinapakkaukset, rakkolaastarit ja vesipullot olivat erittäin tarpeellisia hikisillä kaupunkikierroksilla. Wet wipesit olivat yllättäen vähän turhat, kun käsiä saattoi pestä melkein joka kulkupelissä. Ja vain Koti-insinööri osasi mitoittaa vaatteensa niin että yhdellä hotellin hoitamalla pesukerralla pärjäsi hyvin, minä pakkasin kaikille liikaa, kuten aina.

Mikä yllätti – hyvässä ja pahassa?

Tiesimme jo lähtiessä, että asenne ratkaisee tämän homman onnistumisen. Maata pitkin matkustaminen monella vaihdolla ja kulkupelillä useiden maiden läpi on riskialtista puuhaa, se ei ole lentämistä (jossa toki myös voi tulla myöhästymisiä, peruutuksia ja ylibuukkausta). Ehkä tässä konseptissa juuri matkustamisen intensiivisyys oli se ihan uusi kokemus. Kaikkien aistien lomalla oli myös koko tunnekartasto käytössä. Kymmenen päivän reissuun mahtui niin vauhdin hurmaa kuin perillepääsyriemuakin, unohtamatta asemajännitystä, rajahämmennystä, missähelvetissäpassiton-kauhua, navigaattoriraivoa, puhelinitkua, reppu-uuvahdusta ja hotellirauhaa. Ja mikä ihana tunne on se kun on kyydissä ja maisevat vilahtelevat ohi! Erityisesti lapset ja junailu näyttivät sopivan hyvin yhteen, sillä erästä lausetta ei kuultu kertaakaan. Ei ollut tylsää.

Toisaalta tässä on se toinenkin puoli: jo Kööpenhaminassa olisi voinut olla viikon! Nyt tramppasimme Kastelletin, Kongens Haven, Inre Byn, Tivolin ja Nyhavnin päivässä eikä se ollut kunniaksi kenellekään. Ahnehtiminen on merkki ajan puutteesta, mutta pääsemmepä tätäkin kokemusta viisaampina eteenpäin. Ja kokemusta tarvitaan. Kun esimerkiksi navigaattori ehdottaa, että lähdetäänpä tästä motarilta pois slovenialaisen tuppukylän vuohipolulle, koska se on nopeampi, olisi syytä luottaa vain vaistoonsa ja pysyä sillä tiellä, jonka tietää menevän perille. Me emme luottaneet, mutta siitäkin selvittiin.

Mutta ehkä eniten tästä reissusta kertoo se, että minulle jäi hinku tehdä jotain vastaavaa jatkossakin. Luultavasti seuraavaksi yritän ylipuhua perheen lähtemään kanssani seikkailulle Tanskan dyyneille. Vähän lähemmäs mutta silti tuntemattomaan.

Maata pitkin: Matkustamisen raskaus ja keveys

"Kaikki sitten kantavat omat laukkunsa". Heh heh. Hiki valui selkääni pitkin, kun kannoin kahta reppua ja vedin omaa laukkuani samalla kun tihrustin Google mapsista reittiä hotellille. Nuorimmaiselle oli vielä vähän vaikeaa kantaa reppua ja vetää laukkua, jopa siinä määrin, että hän vaati mukulakiviosuuksilla vapautusta kummastakin. Kotioloissa olisin ollut ankarampi, nyt otin hänenkin reppunsa kantaakseni, isänsä hoiti vetolaukun. Jos on liian raskasta, on liian raskasta. Tärkeämpi sopimus oli valituksen ja ulinan minimointi.

Toisen, eri tavalla painavan ajatukseni matkustamisen raskaudesta koin Hampurin rautatieasemalla. Matkan pisin ja jännittävin legi oli siirtyä 800 kilometriä itään vuorokaudessa. Kokemattomuus yhdistettynä haastavaan bussi-juna-laiva-juna-yöjuna -yhdistelmään nosti hikeä matkanjohtajan kämmenpohjiin, sillä vastuullani olivat aikataulut, kamat, liput, eväät, vaihdot ja laiturit. Ja jotenkin kummallisesti myös mielialat.

Mutta kun kaikki sujuikin hyvin, laiturit löytyivät ja junat nytkähtivät liikkeelle, alkoi ihon alla paisua vastavoima: matkanteon tuoma kupliva huuma! Kun on vihdoin päässyt kyytiin, saa päästää irti ja antautua kuljetettavaksi. Nojaan taaksepäin ja annan ohikiitävien maisemien pyyhkiä hien otsaltani ja kaiken hetkellisyyden tyhjentää mielen: merkityksellistä on vain tuulenvire kellanruskealla viljapellolla, vihreää rinnettä täplittävät lehmät ja yhtäkkiä avautuva, sokaisevan välkehtivä järvi, joka on kahden sekunnin päästä poissa. Välillä tulee tarve hipaista ikkunaa kuin älyruutua, katsoa uudet viestit, mutta ruutu tarjoaa seuraksi vain oman naaman. Sekin näyttää kärsimättömältä ja huutaa että eteenpäin.

Hätkähdän kun puhelin piippaa. Iloinen tekstiviesti toivottaa tervetulleeksi uuteen maahan ja kertoo olennaisimman eli roaming-hinnat. Miksi ei jotain muuta? Kiitos tiedosta. Laitan silmät kiinni ja päätän, että palvelumuotoilen viestejä vasta kotona. Nyt on katsottava ikkunaohjelmaa.

Maata pitkin: yöjunan henki

Tunnen, että juna on pysähtynyt, se on seissyt jo jonkin aikaa. Asemalta hiipii hyttiin yön raskas tuoksu. On pilkkopimeää. Yritän miettiä, mitä kello on ja missä olemme. Lähdimme Hampurista kohti etelää kun alkoi hämärtyä eikä ikkunoista voinut seurata maisemien vaihtumista viljelysmaista alpeiksi. Mitä on matkan puolivälissä?

Makaan pimeässä makuuvaunussa ja ajattelen matkustajaa, joka on mekaniikan armoilla. Häntä kannattelee kova, kapea laveri eikä hän tiedä, mitä ajoittaiset turbulenssia muistuttavat ravistukset tarkoittavat. 

Junassa kuuluvat raideviidakon äänet. Äänet voi jakaa neljään kategoriaan:
a) rominat ja kolinat,
b) ujellukset ja suhinat,
c) kihinät ja kirskunnat sekä
d) hurina ja muut tasaiset äänet (matala meeeeeee).

En osaa päättää kuuluuko ajoittainen vonkuminen beehen vai ceehen. Ääniin yhdistyvät vaunun liikkeet, keskipakoisvoiman ja nopeuden vaihtelut kaarteissa, hytkynnät ja tärinät (tu-tum tai tu-tum-tum-tum). Kengät kopisevat käytävässä, rinkka raapii ohutta seinää.

Horroksessa ajattelen puhkuvaa, kiiluvasilmäistä teräsleopardia raideviidakossa ja tiedän että aamunkoitto on likellä. 

Yhtäkkiä kuuluu ulinaa ja kirskuntaa, juna hiljentää ja kallistuu voimakkaasti. Vesipullo putoaa pöydältä Snadin sänkyyn ja toinen koiranunta nukkunut mies poimii sen, silittelee lapsen takaisin uneen. Ohi kiitää läheltä toinen juna, makuuvaunu huokaisee paineaallosta ja nytkähtää jälleen liikkeelle. Junat väistivät toisiaan yössä. 

Havahdun uudestaan siihen, että juna seisoo. Konduktööri puhuu hiljaisella äänellä, matkalaukun pyörät rullaavat pitkin muovimattoa. Tsihhhh, ovet aukeavat. Raotan silmiäni ja tällä kertaa verhojen takaa kajastaa ujonvaaleaa valoa, sellaista vuorten takaa nousevaa, joka kerää tehoaan vielä tunnin tai kaksi. Minä väistin leopardin enkä saa enää unta.

Aamulla, kun Alpit jo näkyvät, selviää, että siirryimme yöllä ratarikon takia kiertoreitille, ja olemme aikataulusta kaksi tuntia myöhässä. Ei haittaa, linnat odottavat kyllä.

Maata pitkin: uneton laivalla

Kun juna syöksyi Malmön jälkeen tunnelista ulos ja ikkunasta alkoivat vilahdella tutun teräsrakennelman palkit, itketti vähän. Tässä me nyt olimme! Ensimmäinen legi olisi kohta takana, lentämättä metriäkään. 

Hyppäsimme Leppävaarasta Turun junaan, joka ajoi meidät parissa tunnissa satamaan. Kun nousimme junasta, Viking Grace jo peruutteli laituriin. Tuli tyhjä olo, sillä siihen hetkeen matkailunouhauni loppui, seuraavista etapeista en tiennyt etukäteen mitään. Vaikka laivakyyti oli valtavan tasainen, en nukkunut silmäystäkään. Mielessäni pyörivät asemakuulutukset, raiteet ja päivämäärät. Se on projektipäällikön osa.

Olimme perillä Tukholmassa valtavan aikaisin (meidän kronotyyppiimme nähden) ja aamu oli viileä, jopa epäruotsalaisen kylmä. Great. SJ oli ilmoittanut muutamaa päivää aikaisemmin että varaamani juna jäisi Malmöhön, joten jouduin buukkaamaan piletit myöhempään, puoli yhdentoista junaan. Aikaa olisi siis tapettavana useampi tunti. Lisäksi Tegelvikshamnin terminaalissa ei ollut kahvilaa, joten aamupala jäi väliin. Ratatöiden vuoksi Kööpenhaminan juna lähti Centralin sijaan pieneltä Södran asemalta, jonne olisi voinut ehkä kävelläkin, mutta ulinariski oli sen verran merkittävä, että otimme taksin. Bröd och saltin tuore sämpylä ja kuppi kahvia hälvensivät sekä orastavan päänsäryn että lievän synkkyyden ja virittelimme viereisen puiston kentälle futismatsin. (Mind you, puistoon tuli pelkkiä isiä lastensa kanssa.)

Kun viimein istuimme pikajunan pehmeille penkeille, olo oli suorastaan voitonriemuinen. Kyllä näin voi matkustaa, lastenkin kanssa. Erilaiset -köpingit, järvien rannat lumpeineen ja mustavalkoiset lehmät vilahtelivat ohi, niiden katsominen oli meditatiivista. Lapset toki paheksuivat, että wifi tökki, mutta hitto, olimme kuin olimmekin matkalla ja perillä yhtä aikaa. Nukahdin hetkeksi. Next stop Tivoli.

Ps. Matkaa voi seurata instan puolelta: etsi käyttäjä @project_mama tai ota seurantaan tunnus #junallakroatiaan

Maata pitkin: mitä pitkälle junamatkalle kannattaa pakata?

"Mitä mä unohdan?" Tätä olen hokenut itselleni nyt pari viikkoa. Maata pitkin kulkeva Euroopan lomareissumme lähestyy uhkaavasti ja mitä lähemmäksi matka käy sitä kuumottavammaksi käy myös pakkausprojekti.

Pakkaaminen vaatii aina hiukan keskittymistä, mutta nyt vasta tajuan miten iso osa koko pakkaamisprosessia tulee selkäytimestä, kokemuksesta. Vanhemmuus on nimittäin yhtä pakkaamisvalmennusta. Se viimeinen kassi, jonka pakkaat vain itsellesi on synnystyssairaalan kamat. Sen jälkeen saatkin perehtyä jonkun muun tarvikkeisiin: mm. hoitolaukun, päiväkotirepun, uimakamojen, kuoroleirikassin ja jumppapussin sisältöön. Pakko myöntää, että osaan nykyään pakata omatkin kamat paljon paremmin kuin parikymppisenä (olettaen että saan tehdä sen kiireettömässä tilanteessa), jolloin toki riitti, että muisti talvella ottaa takin.

Olen päätynyt perheemme pakkausvastaavaksi (kuten varmaan suurin osa maailman naisista), joten treenattu on. Osaan nykyään sujuvasti latoa kasseihin kahden viikon mökkikamat, lajittelemaan käsimatkatavarat ja ruumaan menevät ja yökyläilyreput. Ehkä siksi etten ole edelleenkään unohtanut sitä kun vaipat loppuivat lentokoneessa, Snadin lomakassi unohtui eteiseen tai kun pakkasin päiväkotiin omat pikkarini.

Mutta nyt olen uuden edessä: mitä tarvitaan mukaan matkalle, jossa liikutaan jalan, intercityllä, laivalla, yöjunalla, bussilla, junalla, joka menee laivassa (!) ja autolla? Hyvien kenkien lisäksi kaikkien pitää myös pakata mahdollisimman kevyesti, sillä jokainen kantaa omat kamansa. Tällä kertaa less is more eikä kamoihin todellakaan sullota viime tingassa ylimääräisiä lenkkareita, tennismailoja, varavaatteiden varavaatteita tai vielä yhtä shampoopulloa. Onneksi meillä on päivittäiskosmetiikassa käytössä koko perheen unisex-tuotteita, vain dödöissä on eroja.



Aloitin hommaamalla nyssäköitä. Nyssäköittämisen olen oppinut anopilta, jolla on aina ollut kyläilykorissaan hieno bag-in-bag -systeemi. Nopeuttaa ihan sutena kamojen etsimistä, kun tietyt artikkelit löytyvät yhdestä paikasta eikä vasemman jalan sukasta. (Tämä Baggun GoPouch-setti oli Nudgen kesäalessa).

Sitten on tietysti eväshommat. Ostamme kioskeista ja kaupoista take awayta ja eväitä, joten jonkinlainen spork (lusikan ja haarukan yhdistelmä) on tarpeen (näitä saa retkeilykaupoista ja näkyi olevan Clasullakin tarjolla neljän setti) ja aikuisten eväisiin korkkiruuvi! Ja ehkä jonkinlainen eristetty eväsrasia, joka pitää kylmät kylmänä. Juomapullo? Ehkä ei.





Yksi tarvike, minkä kaikki reilaajat säännöllisesti vinkkaavat, on jonkinlainen ohut, nopeasti kuivuva pyyhe, joka toimii tarpeen mukaan myös pimennysverhona, peittona tai rantavaatteena. Olen jo itse Linan hamam-pyyhkeisiin mieltynyt, mutta nyt saivat kersatkin omansa.

Pitkillä junamatkoilla tarvitaan myös elektroniikkaviihdykettä, vaikka uskon, että katselen itse suurimmaksi osaksi vain ikkunasta ulos. Hommasin kunnon varavirtalähteen, sillä en luota siihen, että junissa on a) pistorasia ja b) sopivaa virtaa. Yksi nyssäköistä pitääkin uhrata johtopussiksi, sillä  perheessä on kolmea erilaista latauspäätä (ARGGGH).

Päätin myös investoida omaan pieneen käsilaukkuun, johon menevät vain passit, matkadokumentit ja rahat. Erinomaisesti palvellut jättikassini nielee tarvittaessa vaikka kolmen hengen sohvan, mutta nyt olisi optimaalista säästää olkapäätä ja sulloa rinkkaan kaikki se, mitä ei ole välttämätöntä kantaa käden ulottuvilla. Tämä lienee myös taskuvarasepäystävällisempi versio.

Laukun alla on uusi hameeni. Se edellinen jäi kuin jäikin pinnojen väliin, jolloin rikki meni sekä pyörä että hame. 

Että mitähän vielä? Tämän reissun jälkeen olen viisaampi! Ja loppuviimeksihän sitä tulee toimeen ei-millään ja hätä keinot keksii, varmasti myös lasten kanssa. Tämän havaitsin trooppisella pikkusaarella, kun joku oli pöllinyt hotellin säilöstä käsimatkatavarani, jossa olivat ainoat puhtaat vaatteeni, passini ja lompakkoni lisäksi.

Omia neuvoja saa mielellään antaa!