Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

1.4.2019

Muotinurkka: hametrauma



Näin kaupassa kivanvärisen, salvianvihreän vaatteen, joka osoittautui hameeksi. Harmittelin, että olipa kiva, mutta miksi ei voinut olla housut. Onneksi oli ystäviä mukana, jotka sanoivat, että kokeilisit sinäkin joskus jotain uutta. Ostin siis elämäni toisen hameen.

Olen aina ollut enemmän housu- kuin hameihminen. En käyttänyt moneen vuoteen mitään muita alaosia kuin farkkuja, mitä nyt joskus juhlissa sonnustauduin mekkoon. Erityisesti töissä käytin pelkästään housuja, ihan päinvastoin kuin äitini, jolla oli töissä aina hame. Ja sitten kun on riittävän kauan käyttänyt vain housuja, näyttää muidenkin mielestä hameessa siltä kuin olisi menossa telkkariin keskustelemaan varhaiskasvatuksesta.

En ole erityisen hamekriittinen, mutta housut vain ovat käytännöllisyysnäkökulmasta samalla tavalla ylivoimaiset kuin kesä on suhteessa talveen.

Housujen kanssa liikkuminen on helpompaa ja huoletonta, ne jalassa voi juosta, istua, pyöräillä, heittää kärrynpyörää ja keinua. Housut eivät ikinä voi jäädä takaa pikkareiden väliin eivätkä reidet hankaa. Vain liian matalalle leikatut farkut voivat aiheuttaa samanlaista neuroottista nykimistä kuin lyhyt hame. Ja huono vetskari.

Mutta hame on jotenkin arvaamaton. Jos hame olisi ihminen, se olisi sellainen äkkipikainen tyyppi, jonka kanssa saa olla koko ajan varuillaan, että mitä se seuraavaksi keksii. Se saattaa lehahtaa tuulenpuuskasta naamalle ihan yhtäkkiä tai helma jäädä kantapään alle. Ja paksupohkeiselle (tähän liittyy myös se pillifarkkutrauma) pituuden on oltava just eikä melkein: jos helma ulottuu väärään kohtaan säärtä, lopputulos ei ole optisesti mairitteleva, vaikka kuinka olisi kehopositiivinen.

Pistin hameen illalla päälleni ja heti tuli jotenkin arvolatautunut ja emansipoitunut olo. Ja ihan perkeleen kylmä, vaikka oli sukkahousut.

Kun päivitin vessaselfien Instagramin puolelle, pyysin että seuraajat jakaisivat omia kokemuksiaan hameesta. Ja tulihan niitä, paljonkin! Osasin arvata, että hame jakaa käyttäjäkokemuksia aika vahvasti, mutta oli silti yllättävää havaita, kuinka monella oli ainakin joskus ollut vaikeuksia käyttää hametta ja hame oli päässyt suosioon vasta myöhemmällä iällä. Oli jopa suoranaisia hametraumoja, jotka toki olivat ratkenneet tavalla tai toisella.

Hassua. Tarvitsemmeko ehkä kansallisen hametraumojenpurkupäivän? Voitaisiin purkaa hamemyyttejä, opastaa hamefillaroinnissa, lanseerata miesten hameet ja juhlistaa tätä perinteikästä vaatekappaletta, jonka pukeminen voisi vuonna 2019 olla jo ihan rento suoritus. 

11 kommenttia:

  1. Nuorena käytin (lyhyitä) hameita, mutta nyt aikuisena kun toimivuus on se ykkösasia niin en käytä kuin lämpimissä maissa. Helteessä hame on paras.

    Ärsyttää kun ihmiset nauravat heti jos ehdottaa miehille hametta ja kuvittelevat mielessään kukikkaan, rouvamaisen röyhelömekon. Ikäänkuin miehille ei osattaisi suunnitella miehen anatomiaan sopivaa hametta.

    Miehille nimittäin eritoten hame sopisi, jotta munat saisivat helteellä hengittää. Kuvitelkaa mielessäänne yksivärinen napakka kietaisuhame, yli tai ali polvien, ihan sama. Korostaisi hyvin miehen takapuolta sekä sääriä, sillä hyviä sääriä on myös miehillä. Olisi vihdoin naisillakin kesäisin jotain katseltavaa.

    Arabimiehet toki jo tietävätkin hameen käytännöllisyyden helteellä, mutta pitkästä "lakanasta" kun saataisiin länsimainen versio, niin aijai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä että hame sopisi miehille erinomaisesti! En näe sitä mitenkään epämiehekkäänä, ja tropiikin maissa reissatessa näin miehiä pitkissä hameissa. Tiukat pillifarkut ovat ymmärtääkseni kasseille jopa pahasta kun lämpötila nousee liian kuumaksi. Miesten (muidenkin kuin ennakkoluulottomien kolmevuotiaiden) pitäisi muutenkin vapautua nykyisistä ankeista pukeutumisnormeistaan mm. juhlapukeutumisen suhteen.

      Poista
    2. Tai skottien kiltit! Mikä miehekäs vaatekappale! Olen yrittänyt omalle miehelle ehdottaa juhla-asuksi, mutta ei vaan lämpene.

      Itse käytän mekkoja, ja hameitakin mutta mekot on jotenkin helpompia. Tyttärellä 16v on nyt menossa joku kauhea mekkoangstikausi (tai sitten joutui liian monta vuotta kulkemaan mekoissa?), Mutta eiköhän se siitä. Ja mun mekot ei siis ole mitään supernaisellisia vaan enemmänkin käytännöllisiä, nytkin päällä paksusta trikoosta oleva harmaa mekko, asusteena ylipolven villasukat.ensi talveksi tarkoitus kutoa villahousut niin voi vielä enemmän mekkoja käyttää mukavuuden kärsimättä.

      Poista
    3. toivottavasti miehesi tosiaan on skotlantilainen, kiltti suomimiehen päällä aiheuttaisi lähinnä myötähäpeää, sen verran kulttuurisidonnainen vaate kyseessä...

      Poista
  2. Itse nyt oon tykännyt muutenkin aina hameista, mutta varsinkin nyt tänä talvena kun lisäkiloja on sairauden ja liikkumattomuuden myötä kertynyt ihan reilusti, olen rakastunut hameisiin ja mekkoihin: ne ei kiristä vyötäröä yhtään! Farkut valuu pulleita reisiä pitkin alaspäin ja aiheuttaa lähinnä ahdistusta ja ilmavaivoja kun painavat aina juuri siitä keskeltä mahaa. Näin isokokoisempana mahan ympärys on ihan eri luokkaa seisaallaan ja istuallaan, joten vyötäröltä sopivia housuja on ihan todella vaikea löytää. Muuten tykkään molemmista ihan suht tasapuolisesti, mutta parin hameviikon jälkeen housujen pukeminen on aina yhtä vastenmielistä, heh.

    Ymmärrän kuitenkin hyvin tuon kuvauksesi siitä että hame on arvaamaton! Kieltämättä sitä on varsinkien kellompien helmojen kanssa aina vähän varuillaan että koska tuulenpuuska puhaltaa helmat korviin, ja vessasta tullessa sitä miettii vainoharhaisena että onko helma alhaalla vai pepun puolelta jumissa ylhäällä sukkahousujen vyötäröllä.

    Miesten hameesta näin muuten loistavan esimerkin pari vuotta sitten! Mun enolla on partioleireillä leirihame - sellanen mustasta, aika rouheasta ja paksusta reisitaskuhousukankaasta tehty polvimittainen kilttimäinen hame, jossa on myös ne isot taskut. Kuulemma tosi mukava päällä. :D Ihan oikeaa kuvaa en löytänyt siitä samasta hameesta joka enollani on, mutta kun googlaa "äijä hame" (jep, erikseen) niin ekat hakutulokset on vähän sinne päin, joskin vähän liian hevarityyppisiä verrattuna tähän jota tarkoitan. Enoni hame kun on nimenomaan käytännöllinen ja sellanen maasto-olosuhteisiin tehdyn näköinen. Sellaisia saisi olla liikenteessä enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlelle sopiva taikasana tälläisen hankintaan on utility kilt, oma puoliso osti hellekesän kunniaksi muutaman viime vuonna.

      Poista
    2. Äijähame! Täytyypä heti googlettaa!

      Poista
  3. Ostin sellaset liukasta kangasta olevat löysät sortsit alushameeksi torjumaan pahimpia ylläreitä ja helpottamaan pyöräilyä. *vink

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, sellaiset futarishortsit? Toihan on hyvä vinkki! Toimii myös ehkä reisihinkkaukseen!

      Poista
  4. Raskauden jälkeen maha ei ole pysynyt samankokoisena aamusta iltapäivään, joten aamulla sopivat housut sattuvat iltapäivällä jo ihan tosissaan. Olen siis käytännön syistä siirtynyt käyttämään mekkoja ja hameita (hametta voi nostaa ylemmäs kun maha pullahtaa, housuja ei). Onneksi olin aikeissa lisätä helmojen käyttöä muutenkin, koonvaihtajamaha vain nopeutti prosessia. Tämän toisen raskauden jälkeen aion silti treenata mahani kuntoon, koska haluan päästä käyttämään housujakin.

    Talven yli pärjää helmoissa käyttämällä fleece/thermosukkiksia, niiden päällä tarpeen mukaan pitkiä tai lyhyitä villahousuja ja työmatkoilla säärystimiä tai oikein kylmillä säällä ulkoiluhousuja.

    Kuuman kesän reisihinkkausongelmaa (ja samalla vilautteluvaaraa) olen ratkonut leikkaamalla rikki menneistä sukkahousuista ohuet alusshortsit. Myynnissä on myös liukkaita alusshortseja jotka on tarkoitettu pitämään helmat irti sukkahousuista alushameen tapaan. Vielä en ole saanut aikaiseksi metsästää sellaisia alusshortseja joissa ei olisi pitsireunaa tai muuta alusvaatemaista ulkonäköä, jonka en haluaisi vilahtavan helman alta. Tai ehkä olisikin hauskaa hankkia vanhanmalliset löysät alusshortsit pitseineen kaikkineen :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on aina päällä mekko, hame tai tunika. Talvella sukkahousujen tai legginsien kanssa ja kesällä alla on yleensä bambusta valmistetut napakat "sortsit" niin ei reidet hankaudu yhteen eikä hiosta. Bambu on materiaalina ihana kun se pysyy hyvänä eikä ala haista hikiseltä yhden käytön jälkeen kuten urheilusortsit. Bambuisia alusotrseja saa ainakin Sokoksen alusvaateosastolta, mutta eiköhän niitä ole isommissa marketeissakin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...