Niin hyvin kuin osaat

Muistelimme eilen erästä viime kevään tapahtumaa. Snadilla oli ollut päiväkodissa huono päivä.

Pienempien kantamisessa on se hyvä puoli että ne ovat kevyitä.

Snadi leikkii mielellään kaikenlaisissa porukoissa ja tyyppi oli mennyt mukaan eskarilaisten polttopalloon. Hän ei tietenkään ollut yhtä taitava heittäjä kuin kaksi vuotta vanhemmat lapset, mikä aiheutti naureskelua. Isommat olivat ilkkuneet epäonnistuneille heitoille ja todenneet ääneen, että toi on huono heittäjä. Yksi tyttö oli kuitenkin kannustanut. Hän rohkaisi Snadia, että heitä niin hyvin kuin osaat.

Tämä tyttö on jäänyt Snadille ikuisesti mieleen. Häntä muistellaan edelleen lämmöllä.

Yksi tärkeimmistä varhaiskasvatuksen opeista on ryhmässä toimiminen. Enkä nyt tarkoita sitä, että kaikki osaavat kulkea parijonossa käsi kädessä tai syödä omilla paikoillaan, vaan sosiaalista silmää. Että ymmärretään ryhmän jäsenten pystyvän erilaisiin suorituksiin iän, pituuden, osaamisen, persoonan ja päivän mukaan. Että tsempataan, kannustetaan ja tuetaan, ja joskus lohdutetaan. Että ryhmässä ollaan me eikä minä, yksilöitä mutta yhdessä.

On erityisen opettavaista, jos ryhmässä on eri ikäisiä lapsia. Se tarjoaa isommille mahdollisuuden treenata empatialihasta ja näyttää esimerkkiä. Pienemmille taas tarjoutuu mahdollisuus omaksua uusia taitoja esimerkistä oppimalla ja ylittää itsensä. Toki siinä vaaditaan kärsivällisyyttä: joskus joutuu selittämään uudestaan, odottamaan että toinen saa kengät jalkaan, punttaamaan pepusta ja helpottamaan sääntöjä.

Ei se haittaa. Leikkiä tärkeämpää on leikkimään oppiminen.

Hyvät leikit eivät riipu siitä, että toinen osaa säännöt ja suoriutuu standardien mukaan vaan että yritetään niin hyvin kuin osataan. Toki täytyy myös oppia sanomaan, jos leikki ei suju. Silloin kannattaa pitää paussi ja yrittää myöhemmin uudelleen. Sekin on normaalia eikä henkilökohtainen loukkaus.

Tämä on nähdäkseni yksi suomalaisugrilaisen verenperintömme kipupiste. "Jos et ole täydellinen älä edes yritä". Väärin. Onnistumiseen tarvitaan sitä yrittämistä ja treeniä. Itse pärjäämisen ja omista asioista huolehtimisen kulttuurissa unohtuu perspektiivi ja empatia, myös itseä kohtaan.

Miksi tuo päivä sitten tuli mieleen? No siksi, että oli ollut hyvä päivä. Yksi ryhmän kolmevuotiaista oli kuulemma kiipeillyt telineessä melkein putoilematta. Niin hyvin kuin osasi. Kyllä siitä kelpasi iloita vielä kotonakin.

Ero lasten takia

Hollywoodin tuoreinta avioeroa on käsitelty melkein joka aviisissa. Kyseessä on noin muuten aika evvk-tasoinen tapaus, mutta huomioni kiinnitti eron syy.

Eropapereissa pariskunnan avioeron syyksi mainittiin "sovittamattomat erimielisyydet", mutta huhujen mukaan ne koskisivat erityisesti vanhemmuutta. Lakimiehen mukaan Jolie haki eroa "For the health of the family". Tämä lausunto jättää paljon arvailujen varaan, mutta kertoo, että ratkaisu tehtiin perheen takia. Jolie alleviivaa tätä hakemalla kaikkien kuuden lapsen yksinhuoltajuutta.

Hätkähdin tätä kommenttia. Luen ihan hirvittävän harvoin julkkisjuoruja, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että yleensä ulospäin on tapana antaa asiallinen kuva: ero tuli, mutta eipä tässä sen kummempaa ja hyvissä väleissä jatketaan. Ja vaikka avioero ei olisikaan täysin kaunaton, ei ole tapana arvostella julkisesti toisen osapuolen vanhemmuutta.  Sitä pidetään yleisesti lastenkin etuna. Vanhemmuus on liian helppo lyömäase, oli syytä tai ei.

Piti ihan googlata tätä perheen ja avioeron yhteyttä.

Suoraan lapsiin liittyviä eron syitä ei ole, tai sitten kukaan ei vain tunnusta. Koska Suomessakaan ei tarvitse eritellä, miksi avioeroa hakee, syistä ei ole vedenpitävää tilastoa. Väestöliiton tutkimusten mukaan kuitenkin viiden kärjessä ovat uskottomuus, päihteet, rakkauden puute, erilaiset elämänarvot ja -tavoitteet sekä erilleen kasvaminen. Nämä tietenkin voivat vaikuttaa myös vanhemmuuteen, varsinkin jos syihin liittyy alkoholismia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. 

Tämä parisuhteen ja vanhemmuuden suhde on kummallinen. Väestöliiton mukaan avioeroriskiä lisäävät tietyt lapsiin liittyvät muuttujat kuten lapsen syntyminen ennen avioliittoa ja lapseton avioliitto. Toisaalta juuri lasten takia yritetään pysyä yhdessä, joskus liian pitkään.

On jotenkin ristiriitaista, että parisuhde vahvistetaan yhteiskunnan taholta hyvinkin virallisella paperishowlla, mutta perhe- ja vanhemmuussuhteeseen ei tarvita minkäänlaisia allekirjoituksia, vaikka samalla parisuhteenkin intensiteetti ja valvollisuudet nousevat ihan uudelle tasolle.

Sitoutuminen tapahtuu siis parisuhteeseen, vaikka vanhemmuus ainakin näennäisesti pitää avioliittoa pystyssä pitkään sen jälkeen kun parisuhde on delannut.

Mitäs mieltä olette: onko huono vanhemmuus syy erota? Onko kyseessä tabu ja ihan syystä?

Puhukaa asiasta, velliperseet

En todellakaan kuvitellut, että jonain päivänä postaisin natseista. Mutta kai se sitten pitää tehdä.

Miksi? No koska natseja vastustava ihminen on kuollut. Kyseinen henkilö toimi juuri kuten kuuluukin toimia. Natseja pitää vastustaa.

No, mitäs me kansakuntana tästä ollaan mieltä?

Pääpoliitikot kiertelevät aihetta minkä kerkiävät. Paheksutaan kovasti väkivaltaa, mutta täytyy muistaa, että Otanmäki, ääripäät, ikkunoiden rikkominen ja lippalakit. Ihan kuin kaikki rikokset olisivat niputettavissa yhteen. Kukaan ei vahingossakaan mainitse poliittista väkivaltaa, jonka oletettiin jo jääneen historiaan.

Persuista kuuluneen puheenvuoron mukaan sen siitä saa kun natseille alkaa. Samaa mieltä ovat natsit itsekin. Pääurpo oli jakanut somessa asti näkemyksensä "kurinpalautuksen" tarpeellisuudesta. Moni on ollut myös sitä mieltä, että kyseessä oli vain poikain tappelu. Näitähän nyt sattuu Härmän snagarillakin.

Nyt on kuulkaa velliperseet sellainen juttu, että tuo ei riitä.

Ymmärtäväthän nyt kaikki, mitä natsit ovat? Vaikka suomalainen natsi on säälittävä tapaus, joka jonottaa käsi ojossa jonkinlaista Hitlerin jakamaa virtuaaliämpäriä, ei ole mitään syytä ymmärtää heitä. Kukkuu. Vaikka Suomen Vastarintaliikkeeksi itseään tituleeraavassa vatipäiden kerhossa on nihkeät 60 virallista jäsentä (meidän päiväkodissa on enemmän kersoja), he ovat silti natseja.

Kiemurrellaanko siksi, että on vaalit tulossa ja rasistien äänet tarvitaan omalle puolueelle?

Vaikka haluaisikin rasistien äänet, natsit ovat eri jengiä. Natsien agendassa ei ole mitään epäselvää: he eivät ole mitään ihmisoikeuksien, demokratian tai edes isämmaan ystäviä. Normaali ihminen ei tietenkään edes tiedä, mihin helvettiin heidän ns. vastarintansa kohdistuu, mutta oletan, että on kiva vastustaa vaikka ruohosipulia, jos siitä tulee tärkeä olo.

Suomalainen natsi ei ole mikään äärimmäisen huono-osainen raukka. Hänellä on erinomaiset mahdollisuudet olla olematta väkivaltainen natsi, monet suomalaiset jopa onnistuvat tässä. Natsilla on perusoikeudet, terveydenhoito ja kirjastoverkko. Hänelle on opetettu kynäotetta varhaiskasvatuksessa ja tavuttamista peruskoulussa, mutta ilmeisesti ainoa mitä natsi on lukenut, ovat naapurin Jaskan somepäivitykset.

Öyhötys on samanlainen valinta kuin nenänkaivuu. Sitä voi olla tekemättäkin.

Mutta ehkä nyt ollaan jonkinlaisessa päänsilityksen käännekohdassa. Ihan kuin olisin havaitsevinani kollektiivista kypsymistä kaikenlaisten vapaan kasvatuksen saaneiden mulkvistien mielipiteisiin. Viime viikolla nähtiin, kuinka Unicef vastaili jämäkästi fb-sivullaan masinoituun vittuiluun. Hienoa oli, että moni muukin nousi puolustamaan järjestöä ja tukirahaa satoi ennätystahtiin.

Keskustan Kaikkonen kannusti kansalaisia miettimään, mitä itse kukin voisi tehdä yhteiskunnallisen ilmapiirin parantamiseksi. Olen monesti miettinyt tätä. Nyt olisi esimerkiksi poliitikoille mainio hetki lopettaa natsien sietäminen, juurikin sen yleisen ilmapiirin nimissä. Ettei tarvitsisi enää kirjoittaa natseista.

Uskaltaako tähän maailmaan tehdä lapsia?

Katselin viime maanantaina A2 teemailtaa, jossa keskusteltiin lisääntymisestä. Tarkemmin sanoen ohjelmassa puitiin vauvakatoa.

Vauvakadolla viitataan siihen, että syntyvyys on laskenut Suomessa jo viidettä vuotta putkeen, ensimmäisen lapsen hankinta siirtyy yhä myöhemmäksi ja perheiden koko pienenee. Väki vähenee ja harmaantuu.

Alkoi jurppia. Ymmärrän kyllä, että kymmenen vuoden päästä eläkeläisten määrä ohittaa nuorten työikäisten määrän ja huoltosuhde kärsii. Mutta eivät lisääntymättömät nykynuoret ole syypäitä sen enempää vauvakatoon kuin eläkepommiin.

Vauvakadon aloittivat omat vanhempamme: syntyvyyshän suorastaan romahti 70-luvulla, jolloin jäätiin jo alle väestön luontaisen uusiutumistason eli alle 2,1 lasta naista kohden.

Näkisin todella mielelläni julkista keskustelua siitä, millaisena suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ylipäätään näyttäytyy. Syntyvyyden lasku on trendi kaikkialla maailmassa - millä tavalla tätä samaa ongelmaa lähetsytään muissa maissa? Mitäs jos tarkasteltaisiin sukupolvinäkökulmasta epäreilua eläkejärjestelmää uusiksi? Miten vanhustenhoito pitäisi järjestää? Millaisia esteitä perheen perustamiseen on?

Vauvakadon hoitaminen on vain oireen hoitoa, itse sairaus jää näkemättä. Syitä olla lisääntymättä on enemmän kuin koskaan - eikä siihen riitä ratkaisuksi työpaikan lastenjuhlat (vaikka se ihan kiva idea onkin).

Naisille on olemassa muitakin rooleja kuin äidin. Sosiaalinen paine perheen perustamiseen on edelleen suuri, mutta vaihtoehto ei enää aiheuta häpeää. Naiset voivat valita. Yhä useampi pari myös pohtii vaikuttimiaan, vapaaehtoisesti lapseton löytää vertaistukea. Ja tämä on pelkästään hyvä juttu. Perheenlisäys ei ole enää itsestäänselvyys ja perheiden moninaisuus lisääntyy.

Poliitikkojen piikkiin menee perhe-elämän epävarmuuden ruokkiminen. Millaiset toimet lisäävät luottamusta työn ja perheen yhdistämiseen? Laadukas päivähoito on työssäkäyvän vanhemman paras ystävä ja turvaverkko, joka monelta puuttuu, mutta minä en ole nähnyt muuta kuin tämän mahtavan palvelun ankeuttamista.

Sitten punnitaan vielä uskoa koko ihmislajin tulevaisuuteen. Ympäristön osalta paska alkaa näillä näppäimillä osua tuulettimeen. Maapallo on rikkonut lämpöennätyksiä jo monta kuukautta putkeen, meret täyttyvät muovista ja kemikaaleista, eliölajeja katoaa vauhdilla. Kun antibiootit lakkaavat toimimasta, kuolemme korvatulehdukseen. Tulevaisuus näyttää monella tavalla epävarmalta ja on ihan selvää, että se vaikuttaa valintoihin.

Yhteiskunta muuttuu ja muutos on väistämätön. Tämä yltäkylläisyys, missä juuri tällä hetkellä elämme, ei ole mikään itsestäänselvyys. Meidän sukupolvemme on sattunut tupsahtamaan maailmaan hyvään paikkaan, hyvässä saumassa. Nyt punnitaan uskoa siihen, löydämmekö tavan elää tällä maapallolla kestävästi.

Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta otsikon kysymykseen, mutta moni tätä pohtii. Pelkkä vauvakadosta puhuminen ei nyt oikein riitä.

Ajatuksia?

Mikä kaikki voi mennä lastenvaatteissa pieleen?

Lastenvaatteet osa 469. Kun sain tietää, että toinen lapsi olisi myös tyttö ja kesälapsi, olin hemmetin tyytyväinen: kätevää! Ei tarvitsisi ostaa kuin yksi setti vaatteita, jotka vain säilön sille seuraavalle. Kaikki löytyisi valmiina. Kaksi yhden hinnalla!

Millä ne pienet tytöt kasvaa? Nopeilla hiilareilla, pääasiassa.

Nyt voimme nauraa vapautuneesti. Sehän meni juuri kuten ajattelin!

1. Puuvilla ei selkeästi ole tarkoitettu lastenvaatekuiduksi. Suurin osa vaatteista kokee jonkinlaisen alkuräjähdyksen yhden, ihan normaaliaktiivisen lapsen käytössä. Näyttää, että paitaa on pitänyt ryhmä alokkaita tetsausharjoituksissa, sukkahousuista ja leggingseistä taas on jäljellä lähinnä läpinäkyvä harso. Niissä ainoissa ehjissä housuissa on palkeenkieli tai peffasta väri lähtenyt. Sukista en edes aloita.

Innovaatioita nyt, vaatetollisuus! Eikö housujen polvia voisi tehdä defaultisti vaikka karkaistusta teräksestä?

2. Kokoja jää välistä. Snadin neuvolakäynnillä havaittiin ipanan kiskoneen 10 cm pituutta vuoden sisään. Viime syksynä 104 cm pituinen tappi olikin venynyt 114 cm mittaan (luonnollisesti kasvukäyrät näyttävät vähän erikoisilta esim painon suhteen) aivan huomaamatta.

Toki, nyt kun tarkemmin ajattelen, olinkin ihmetellyt, miksi viime syksynä ostamani välikausikamat olivat jo keväällä vähän kinnaavat. Mutta en uskonut kasvuun, koska ei meidän lapset kasva sillä tavalla. Syytin virheellisiä kokolappuja ja tiukkaa mitoitusta.

Päätin kuitenkin kesällä olla kaukaa viisas ja ennakoiva, ja ostaa varmuuden vuoksi täksi syksyksi kokoa 110. Joka mahtuu päälle vielä arviolta kolme päivää!

3. Kersat eivät kasva samassa tahdissa. Sisko oli viisivuotiaana kuusi senttiä lyhyempi. Meillä ei ole yhtään päiväkotiremuamiseen sopivia 116 cm välikausivaatteita, koska siskon vanhat ovat lähinnä kesävaatteita. Skidi taas jätti housuista väliin koon 122 kasvattamalla pelkkiä jalkoja.

4. Vaatekaapista on käytössä vain kolmannes. Koska ipanoillakin on lempivaatteita, erityisesti herkkiksellä on jyrkkä jako ns. henkarivaatteisiin ja käyttövaatteisiin. On paitoja, joita kaivetaan pyykkikorista päälle, vaikka puhtaanakin olisi vino pino. On kenkiä, jotka kuluvat puhki koska niillä juostaan polkujuoksua sata kilsaa kesässä.



Odotan innolla sitä, että jompi kumpi kehittää vielä jotain tyylillisiä vaatimuksia. Tällä hetkellä minun sentään annetaan ostaa (vääränkokoisia) vaatteita ihan oman makuni mukaan.

Summa summarum. Hienoa. Meillä on taas valtava vuori liian pieniä 104-110 cm vaatteita, vaikka juuri toukokuussa vein myyntiin metriheikkisetin. Ristiretki varaston perukoille ja kirppikselle kutsuu.

En ymmärrä, miksi enää edes luulen olevani jotenkin tilanteen tasalla.

Ps. Haluanko edes tietää, mikä on talvikenkien tilanne? Tuskin. Jalka on varmasti ihan samankokoinen kuin keväällä.

Kun sinä olit pieni...

Samanlaisia tarinoita kerrotaan varmaankin kaikissa perheissä. Jokainen lapsi on joskus tehnyt tai sanonut jotain mieleenpainuvan hassua, mitä sitten muistellaan säännöllisesti, aikuisenakin.

Äidilläni oli tapana kertoa minulle muutamaa anekdoottia lapsuudestani kerta toisensa jälkeen. Ominaista näille muistoille oli se, että tarina vain parani vanhetessaan. Äiti nauroi aina jutuilleen hersyvästi, joka kerta.

Havaitsin, että teen itse samaa. Kerron ipanoille säännöllisesti juttuja heidän lapsuudestaan -- ja se tuntuu olevan heistäkin hauskaa! Jonkinlaisia oman identiteetin rakennuspalikoita nekin ovat.

Skidillä on ollut jo puolitoistavuotiaasta loistava ulosanti, joten lasautuksia on kertynyt runsaasti. Tässä alle kolmevuotiaan klassikot:

1.  Työnsin Skidiä rattaissa päivähoidosta kotiin. Kärryistä kuului toive edetä vähän kovempaa vauhtia. En pystynyt kauppakassien kanssa lisäämään vauhtia, joten jouduin kieltäytymään. Kohta ipana tiedusteli, miksi en vastaa puhelimeen. En ollut kuullut laukussa soivaa puhelinta.

Silloin kuului hiljainen kommentti edestä:
- Hidas ja kuuro.

2. Olin lähdössä juhliin ja laitoin kylppärissä kasvonaamion. Skidi tuli kiinnostuneena kyselemään, mitä oikein puuhaan. Kerroin, että tämä on tällainen naamio, josta iho tulee hyvännäköiseksi. Tyyppi oli fiilareissa ja halusi itsekin naamion.

Pettymys iski sitten siinä vaiheessa, kun hän tajusi, että naamio ei värjää naamaa ikuisesti vihreäksi vaan tämä upea juhlalookki pestään pois. Jouduin myöntämään, että juu, on parempiakin naamioita.

3. Kaksivuotiaana treenattiin pottatoimintaa. Joskus osui, joskus ei. Yhden epäonnistuneen keikan jälkeen olin vähän kärttyinen ja totesin, että "Potalle pitäis mennä pissalle". "Pitäis ja pitäis", kuului tyhjentävä vastaus. Selvästi tässä oli nyt ollut kaikenlaista muutakin.

4. Skidillä oli tapana pakottaa Vaari mukaan, kun hän halusi mennä tutkimaan paikkoja, joihin ei saa mennä yksin. Käskynä oli yleensä vaativa: Tule mukaan nytten.

Mummi oli yrittänyt aloittaa tapakasvatusta ja opastanut, että pitää pyytää vähän kiltimmin. Tämä meni hyvin perille. Seuraava käsky vaarille tulikin muodossa: Vaari, tule kiltisti mukaan nytten.

5.  Keskustelu maailman ensimmäisestä ihmisestä on klassikko. Skidi tiedusteli Koti-Insinööriltä mistä ensimmäinen ihminen maailmaan tuli. Isi yritti kunnianhimoisesti selittää Darwinin aivoituksia kolmevuotiaalle sopivalla tavalla ja loppukaneetiksi totesi, että jonain esihistoriallisena hetkenä apinasta on syntynyt se ensimmäinen geneettisesti alkuihmiseksi laskettava otus. Ipana oli tokaissut että "Se taidat olla sinä."

Kehityssuunta on selkeä: servaamisen taso vain paranee. Vanhemmuuden iloja parhaimmillaan.