Tietoa mainostajalle ›

19.9.2016

Uskaltaako tähän maailmaan tehdä lapsia?

Katselin viime maanantaina A2 teemailtaa, jossa keskusteltiin lisääntymisestä. Tarkemmin sanoen ohjelmassa puitiin vauvakatoa.



Vauvakadolla viitataan siihen, että syntyvyys on laskenut Suomessa jo viidettä vuotta putkeen, ensimmäisen lapsen hankinta siirtyy yhä myöhemmäksi ja perheiden koko pienenee. Väki vähenee ja harmaantuu.

Alkoi jurppia. Ymmärrän kyllä, että kymmenen vuoden päästä eläkeläisten määrä ohittaa nuorten työikäisten määrän ja huoltosuhde kärsii. Mutta eivät lisääntymättömät nykynuoret ole syypäitä sen enempää vauvakatoon kuin eläkepommiin.

Vauvakadon aloittivat omat vanhempamme: syntyvyyshän suorastaan romahti 70-luvulla, jolloin jäätiin jo alle väestön luontaisen uusiutumistason eli alle 2,1 lasta naista kohden.

Näkisin todella mielelläni julkista keskustelua siitä, millaisena suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ylipäätään näyttäytyy. Syntyvyyden lasku on trendi kaikkialla maailmassa - millä tavalla tätä samaa ongelmaa lähetsytään muissa maissa? Mitäs jos tarkasteltaisiin sukupolvinäkökulmasta epäreilua eläkejärjestelmää uusiksi? Miten vanhustenhoito pitäisi järjestää? Millaisia esteitä perheen perustamiseen on?

Vauvakadon hoitaminen on vain oireen hoitoa, itse sairaus jää näkemättä. Syitä olla lisääntymättä on enemmän kuin koskaan - eikä siihen riitä ratkaisuksi työpaikan lastenjuhlat (vaikka se ihan kiva idea onkin).

Naisille on olemassa muitakin rooleja kuin äidin. Sosiaalinen paine perheen perustamiseen on edelleen suuri, mutta vaihtoehto ei enää aiheuta häpeää. Naiset voivat valita. Yhä useampi pari myös pohtii vaikuttimiaan, vapaaehtoisesti lapseton löytää vertaistukea. Ja tämä on pelkästään hyvä juttu. Perheenlisäys ei ole enää itsestäänselvyys ja perheiden moninaisuus lisääntyy.

Poliitikkojen piikkiin menee perhe-elämän epävarmuuden ruokkiminen. Millaiset toimet lisäävät luottamusta työn ja perheen yhdistämiseen? Laadukas päivähoito on työssäkäyvän vanhemman paras ystävä ja turvaverkko, joka monelta puuttuu, mutta minä en ole nähnyt muuta kuin tämän mahtavan palvelun ankeuttamista.

Sitten punnitaan vielä uskoa koko ihmislajin tulevaisuuteen. Ympäristön osalta paska alkaa näillä näppäimillä osua tuulettimeen. Maapallo on rikkonut lämpöennätyksiä jo monta kuukautta putkeen, meret täyttyvät muovista ja kemikaaleista, eliölajeja katoaa vauhdilla. Kun antibiootit lakkaavat toimimasta, kuolemme korvatulehdukseen. Tulevaisuus näyttää monella tavalla epävarmalta ja on ihan selvää, että se vaikuttaa valintoihin.

Yhteiskunta muuttuu ja muutos on väistämätön. Tämä yltäkylläisyys, missä juuri tällä hetkellä elämme, ei ole mikään itsestäänselvyys. Meidän sukupolvemme on sattunut tupsahtamaan maailmaan hyvään paikkaan, hyvässä saumassa. Nyt punnitaan uskoa siihen, löydämmekö tavan elää tällä maapallolla kestävästi.

Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta otsikon kysymykseen, mutta moni tätä pohtii. Pelkkä vauvakadosta puhuminen ei nyt oikein riitä.

Ajatuksia?

36 kommenttia:

  1. Onneksi tein lapset niin nuorena, että en ymmärtänyt vielä olla huolissaan juuri mistään, vaan uskoin naivisti, että kaikki järjestyy kyllä. Nyt kolmekymppisenä en ehkä enää uskaltaisi tällaisessa Suomessa jäädä äitiyslomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin tosi ristiriitaista, että Suomi on monta kertaa valittu maailman parhaaksi maaksi äideille. Mutta ei siinä mitatakaan uskoa tulevaisuuteen.

      Poista
  2. Kyllä, itsekin välillä ahdistun, kun alan liikaa miettiä asioita! Onko sitä liian itsekäs tehdessään tähän maailmaan jälkikasvua... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ne ihmiset, jotka tätä maailmantuskaa tuntevat, eivät ole sitä itsekkäimmästä päästä. :)

      Poista
  3. Haluaisin kyllä ehkä lisää lapsia, mutta lapsiperheiden palveluita leikataan niin kovin, ettemme taloudellisista syistä uskalla toivoa kolmatta lasta. Toki maailmasta on myös tullut kovin epävarma paikka, eli ehkä sekin vähän jarruttaa lisääntymishaluja, mutta minulle henkilökohtaisesti isoin ongelma on kyllä päivähoidon laadun jatkuva lasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin sata vuotta nuorempi ja kolmas lapsi olisi jonkinlainen haave, niin tämä mullakin olisi se pääasiallinen pelko.

      Poista
  4. Entä ne ihmiset, jotka eivät voi saada lasta vaikka kuinka haluaisivat? Asia ei aina ole omasta halusta ja valinnasta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se nyt ole kaikille selvää. Mutta oliko sulla tähän joku jatkoajatus tahattomasti lapsettoman näkökulmasta?

      Poista
  5. Mulla tämä kaksi lasta on aina ollut toiveissa ja toive on nyt täyttynyt. Talous on iso tekijä siinä, ettei lisää uskoakseni tule (ja oma jaksaminen). Huolettaa myös millainen tulevaisuus lapsiamme odottaa tällä pallolla. Lähitähtäimellä koulumaailma, pitkällä taas ympäristö ja valtion talous jne.

    Ystäväni on vapaaehtoisesti lapseton ja niille kelle ei syyksi riitä, ettei halua omia lapsia hän on painottanut juuri tuota pallon ja ihmiskunnan tilaa.

    Tarvii kasvattaa näistä jotain maailman pelastajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mutta se kasvatus onneksi näyttää onnistuvan ihan helposti! :)

      Poista
  6. Eläkejärjestelmän epäreisuus kyllä harmittaa. Varsinkin, kun on itse tehnyt palkkatyötä 16-vuotiaasta lähtien, mutta eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana. Tästä tulee ikävä muistutus, kun tarkistaa eläkeotettaan.

    Mitä muuten lisääntymiseen tulee, niin ehkä yksi iso muutos on juurikin siinä, että lapsia ei ole enää ns. pakko hankkia. Toisaalta tuntuu olevan paljon ihmisiä, jotka lapsia haluaisivat, mutta syystä tai toisesta eivät niitä saa.

    Mitä tulee yhteiskunnalliseen näkökulmaan, niin kyllä kai sitä ennenkin on ollut jos jonkinlaista kriisiä Suomessakin (öljykriisi, pankkikriisit, lama jne.), mitkä on aikanaan vaikuttaneet lapsentekoinnokkuuteen.

    Ympäristöasioistakin muistan olleeni vakavasti huolissani jo noin 10 -vuotiaana, kun uutisissa kerrottiin otsonikriisistä ja eläinkokeista. Nykyistä ilmastokriisiä täysin vähättelemättä uskon ja toivon, että ympäristön tilaan on viimeinkin havahduttu isommassakin mittakaavassa ja asioille ehditään vielä jotain tekemään. Eikös se otsoniaukkokin ole paikkautunut jo ? USA ja Kiinakin taisi viimeinkin ratifioida Pariisin ilmastosopimuksen, joten ehkä tässä vielä toivoakin on ?

    Olen ainakin vielä optimistinen siitäkin, että tästä meidän lasten sukupolvesta tulee aiempaa tiedostavampi niin yhteiskunta- kuin ympäristöasioidenkin suhteen. Tuleehan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa gäppiä minäkin siinä eläkeotteessa ihailen. Mutta ihan oikeassa olet, että kriisejä on kyllä ollut ja mennyt, mutta jotenkin tämä visiottomuus on päässyt hiipimään julkiseen keskusteluun. Ollaan vähän sekaisin siitä, että minne ollaan menossa vai onko meillä vaan neliraajajarrutus päällä. Ja kyllä, lapsissa kasvaa ihan eri tavalla ympäristötietoinen kengi.

      Poista
  7. Mä olisin itse halunnut perheen ainakin nuorempana, mitä sain. Sen sijaan sain suunnittelematta lapsen kun olin 28v. Vasta sen jälkeen, päälle 30v, tapasin miehen, joka halusi samaa kuin minä (perheen ja lapsia). Nelikymppisenä olen hämmästynyt, miten moni vanha kaveri oikeasti on ollut sen miehensä kanssa jo yli 20v yhdessä ja on teini-ikäiset lapset. Ikävuosina 18-32v en itse tavannut kuin ihan hyvin löyhää yhdessäoloa hakevia. Yhdeksi illaksi tai sitten muuten ns. valmiuksia perhe-elämään ei ollut. On varmasti myös lapsettomaksi jääneitä miehiä ja naisia, jotka olisivat halunneet lapsia, jos sopiva kumppani olisi osunut kohdalle. Kaikille parin löytyminen ei ole niin helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekaan! Mäkin tapasin lasten isän vasta kolmekybäsenä. Ja mulla on kaveripiirissä monia nelikymppisenä lisääntyneitä juuri samasta syystä.

      Poista
  8. Olisin mielelläni halunnut lapsia jo viis vuotta sitten. Kohta kolkuttelee jo kolmekymppiset ovella eikä niitä lapsia siis vieläkään ole. Uskaltaako tässä ruvetakkaan, kun ei tiedä millä ne ruokkis ja pukis?

    Eikä siis ole kyse siitä etteikö me kaks aikuista tultais toimeen ihan nätisti, ja jää säästöönkin. Mutta kun ne lapset ei ole ilmaisia. Miten meidän pienet tulot (joita olisi pitänyt kuulemma vielä pienentää) riittäis siihen, kun ne vielä laskisi äitiys- sun muiden lomien vuoksi?

    Että niin. Kyllähän mä mielelläni putkauttaisin maailmaan pari kestävyysvajeen paikkaajaa, mutta kun en tiedä aiheuttaako se mulle itselleni sietämättömän budjettialijäämän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, talousasiat ovat monelle kynnyskysymys, ja tähän olisi kyllä tarpeen kehittää joku laskuri että saisi jonkinlaista osviittaa. Vanhempainvapaissa nyt olisi paljon muutakin säädettävää.

      Poista
  9. Talous, sekä synnytyspelko. Myös se, että synnytystapaan on vaikea vaikuttaa itse. Itselläni se oli kynnyskysymys. Olisin saanut lapset paljon aiemmin, mikäli Suomessa ei tarvitsisi itkeä itseään sektioon vaan ihan omalla rahalla saisi. Synnytys on henkilökohtaisin tapahtuma mitä kuvitella voi. Se, että kohtaa kuolemanvaaran kenen tahansa käsissä, kuka töissä nyt vaan sattuu olemaan, on aika hurja ajatus. Naiset ovat kuin karjaa.

    Yksityisyyden puute suomalaisissa synnytyssairaaloissa on myös hämmästyttävää. Yksityishuoneita tai kahden hengen huoneita on hyvin vähän tarjolla ja muutoin joudutaan olemaan isoissa huoneissa, väsyneinä synnytyksestä, kuuntelemassa muiden äitien vauvojen itkua ja vieraiden jatkuvaa pölinää. Vessassa käynti synnärin jälkeen voi olla vaikea asia, eikä siihen silloin kuulu vessan oveen nojailevat ylimääräiset vieraat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Mulla ei sellaista pelkoa ole ollut, että olisin sektion halunnut, mutta aika moni juttu täsmää...
      Onneksi esikoinen syntyi Ruotsissa, niin uskalsin vielä toiselle kierrokselle hyvillä mielin. Kuopus syntyikin Suomessa ja vaikka meillä toki asiat täällä hyvin onkin, niin sen äitiysneuvola-synnäri-prässin jälkeen tiesin ettei enää ikinä tätä helvettiä.

      Poista
    2. Olis kyllä palvelumuotoilulla töitä tuon neuvolaprosessin kanssa. Tää synnytyspelko on asia, joka on mulle ihan vieras. Vähätelläänkö sitä edelleen? Mä en itse uhrannut ajatustakaan koko asialle ja luotin täysin siihen että jos jossain maassa jään tästä henkiin niin Suomessa.

      Poista
    3. Minä oon tuo kakkosena vastannut anonyymi ja mun kokemuksen mukaan vähätellään. Kävin kerran ite pelkopolilla ja päätin ettei mua niin paljoa pelotakaan että kestäisin sitä totuudenkiertelyä, vähättelyä ja suoranaista valehtelua useamman kerran. No, kaikki muut pelot toteutui synnytyksessä, paitsi se että minä ja/tai lapsi kuollaan. Tosin lapsi ehti olla hengenvaarassa. Mut tää se just onkin, että kunhan henkiin jäätte, niin sietää olla kiitollinen, muulla niin väliä :/

      Ja äitiysneuvola, en halua edes aloittaa. Vaikka tarkoitus ja lopputulema on varmasti hyviä, niin päähän siellä normijärkisellä kyynikolla repeää.

      Poista
  10. Ottaisin esiin myös tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät, mitkä ovat nousussa myös jatkuvasti ihmisten muuttuneiden elintapojen, iän ja esimerkiksi supupuolitautien levinneisyyden tähden. Jostain syystä päähän on iskoutunut että kyllä kaikki lapsia saa jos haluaa, kuitenkin joka kuudes pariskunta jonottaa lapsettomuushoitojen kuukausia kestävässä jonossa, jotta saisi edes mahdollisuuden siihen ainoaan. Ei nyt ehkä vastaa sun otsikkoon, mutta tatkoitin vain että aihe on laaja eikä lapsettomuus läheskään aina ole oma valinta. Toisinaan tahatonta lapsettomuutta myös peitellään, oman kehon toimimattomuutta hävetään, eikä lapsettomuudesta oikeastaan puhuta tai se perustellaan muilla tavoin.

    VastaaPoista
  11. Hyvä aihe, johon haluaisin tuoda omaa näkökulmaani. Tätä otsikossa esittämääsi kysymystä joutuvat myös tahattomasti lapsettomat pohtimaan, ja itse asiassa uudelleen ja uudelleen. Hoidoissa olevat pariskunnat ovat tilanteessa, jossa tehdään tämä päätös hyvin tietoisesti ja joka kuukausi. Kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään, jotta saadaan lapsi ja juurikin tämänlaiseen maailmaan. Siinä ehtii nähdä monien vuosien lööpit ja kuulla huonot uutiset. Toisaalta myös jotkin asiat muuttuvat parempaan suuntaan.
    Toisaalta jos kokee painavaa vastuuta valinnastaan jo tässä vaiheessa, on ehkä valmis tulevaisuudessa tarkastelemaan kriittisesti myös kasvatustapojaan ja arvoja, joita tarjoaa lapselle. Usein hoidoissa karisee ihanteet (järkevätkin) taloudellisista tilanteista, koska jo lapsen tekemisen kustannukset ovat niin suuret. Jäljelle ja huomatuksi jäävät ne muut tärkeät elämässä ja kasvussa kannattelevat asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso peukku Anonyymille!

      Poista
    2. Tosi hyvä kommentti, kiitos tämän näkemyksen jakamisesta!

      Poista
  12. Määräaikaisuuksien ja erilaisten projektitöiden kasaantuminen nimenomaan nykykolmekymppisille ja tätä nuoremmille, siis lapsentekoiässä oleville, on suorassa suhteessa siihen, milloin perhe uskalletaan perustaa kuten myös perhekokoon. Tiedän lukuisia naisia, joiden (pätkä)työura on tyssännyt perheellistymiseen. Toisaalta kynnys perustaa perhe tilanteessa, jossa isällä ei ole vakityötä, voi olla perheelle ns. tuplariski vanhempien jäädä työelämän ulkopuolelle juuri siinä vaiheessa kun menot nousevat perheellistymisen myötä.

    Perhe- ja pätkätyöelämän yhteensovittaminen on rutkasti haastavampaa, koska pätkätyöläisellä ei välttämättä ole oikeutta jäädä perhevapaalle, oikeutta tehdä lyhennettyä työaikaa, käytännössä aitoa oikeutta jäädä hoitamaan sairasta lastaan tai oikeutta kunnollisiin joulu- ja kesälomiin (jotka nekin ymmärretään nykyään nimenomaan lapsen oikeudeksi). Lapsen päivähoito-oikeuden sitominen myös vanhemman kulloiseenkin työstatukseen, koskee nimenomaan pätkätyösuhteissa olevien vanhempien lapsia ja tuo näille perheille lisäepävarmuutta.

    Ne muut Euroopan valtiot, joissa ei laajalti tueta perhe- ja työelämän yhteensovittamista, ovat käytännössä joko kotiäitiyhteiskuntia ja/tai perhekoot pieniä. On ihan ilmiselvää, että kun näitä oikeuksia leikataan työelämän muutoksilla (vakitöiden katoaminen nuoremmilta sukupolvilta), että sillä on vaikutusta. Yhä useamman vanhemman (naisen) tulee tehdä päätös uran ja perheen välillä, tai vähintään joustaa lapsilukutoiveistaan.

    Ja silti ainoa ratkaisuna Suomen tilanteeseen tarjotaan vain lisää leikkauksia työelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas tämäkin loistava kommentti. Ja komppaan täysin.

      Poista
  13. Mitään järkevää ei tähän pysty sanomaan. Mutta kyllä välillä ahdistaa ajatella, että millaisessa maailmassa omat lapset elävät aikuisina, saati lapsenlapset. Sitä pidemmälle en halua edes kuvitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan käännekohdassa, mutta kyllä mä uskon että muutos on mahdollinen.

      Poista
  14. Minua jurppi hiukan Linkolan laiska siteeraaminen twiiteissä. En odota henkeä pidätellen, että Linkolaa siteerataan aina, kun telkkarissa mainitaan uusi pädiversio, pelikonsoli, ulkomaanmatkailu, avaruudentutkimus taikka hulppeabudjettinen elokuva tai tv-sarja. Jne. Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän outoa, että Linkola mainitaan aina.

      Poista
  15. Maailmantuskaa varmasti potee jokainen, mutta henkilökohtaisemmalla tasolla koen, että äitiys on Suomen huonoiten markkinoitu asia. Yöunet menee vuosiksi, oma aikaa vähenee mitättömiin, kroppa rupsahtaa, ura tyssää, parisuhde ajautuu kriisiin, taloudelliset ongelmat alkavat ja ylipäätään kaikki kiva elämässä päättyy. Tilalle saa sitten varmasti rakkaita mutta rasittavia pikkuihmisiä, joiden tekemisistä kantaa huolta tästä hautaan.

    Olen 35v, naimisissa, vakitöissä, vastuullinen ja vakiintunut aikuinen ihminen. Ajatus lapsista on melko samantekevä. Toisaalta uusi elämänvaihe toisi varmasti hyviä asioita mukanaan. Toisaalta epäilyttää kovasti omasta hyvästä elämästä luopuminen - kiitos äitikavereiden kitinän, vauvapalstojen ulinan ja blogien luoman melko ankean kuvan.

    Ehkä oma tilanteeni kietoutuu eniten naisten muuttuneeseen asemaan ja yhdinperhekeskeisyyden vähenemiseen. Mene tiedä, mutta kieltämättä ilmastonmuutoksen tai antibioottien tehojen pohtiminen ei päätöstä edistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että saatiin tämäkin näkökulma! Mä näen sen niin että äitiyttä on ylimarkkinoitu pitkään. Se realismin tuominen kuvaan on tärkeää varsinkin ihmiselle, jolla ei ole valtavaa vauvakuumetta ja hoivaviettiä, jotta sen päätöksen voi tehdä muunkin kuin vauvahuuruisen horinan pohjalta. Tämä blogi lähti osaltaan siitä liikkeelle kun tämä äitiys jäi mulle vähän päälleliimatuksi rooliksi. :)

      Poista
  16. Joo, kyllä tämä ilmapiiri osaltaan oli syy miksi en viitsinyt toista pukata. Ja nythän se on mennyt pahempaan suuntaan, minut on jo steriloitukin 1,5 vuotta sitten eli päätös on tehty ajat sitten. Ja ne negatiiviset fiilikset liittyy vähän joka aiheeseen. Ainahan kai täällä on lapsiperheisiin suhtauduttu vähän huonosti, tyyliin lapsien pitäisi olla hiljaa ja siistejä. Lisäksi yleisellä tasolla tuo työn ja perheen yhdistäminen on huonoa, olkoonkin että itse ihan ookoo firmoissa ollut työssä eli sopiminen on onnistunut. Mutta kyllähän se stressaa, että jos lapsi sattuis olemaan paljon kipeänä niin ei ole mahdollisuutta tehdä esim. etätyötä (mun työssä olis mutta huhhei, ei ole sellaista konetta tai yhteyksiä et vois ottaa kotiin!!). Lisäksi koulusta tulee paineita kun nykyään tulee niin paljon osallistua lapsen juttuihin (lukea, tehdä yhdessä läksyt, ulkoilla se loppu 2h per pvä että aktiivisuussaldo tulee täyteen), no noiden jälkeen ei ehdikään enää kotihommia.) Onhan siitä kai pari vuotta kun olikin se uutinen kun vanhemmat ovat niin vähän lastensa kanssa....en tosin itse tiedä mihin verrataan kun omien vanhempieni vanhemmat eivät kyllä lastensa kanssa olleet vaan sisarukset aina keskenään.

    Mutta ahdistaa nykyilmapiiri kaiken kaikkiaan joten ei tässä kykene useammalle upea vanhempi olemaan. Myös sellainen suorittamisen kulttuuri on, että pitää olla kauhean tehokas (tehdä mitä edellä kuvasin + kotityöt ja omat harrastukset + lepo, ei ihme jos ei aika riitä). Nuoret ei oikein työllisty, sekin surettaa että miten sit oman kohdalla. Tänään oli uutisissa, että ainakin osan työmoraali on heikko (hitsarit) ja sit tulee murehdittua et miten omastaan saa kasvatettua ahkeran työläisen. Niin ehkäpä tuo jo liittyy siihen, että lapsista ylipäätään on huolia jos on ilojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ilmapiirin kokeminen on jännä juttu: musta Suomessa ilmapiiri on parantunut tässä 10 vuoden aikana ja ainakin moniäänisyys on lisääntynyt, mikä hiukan helpottaa noita suorituspaineita ja uupumista. Ja kokemus tietysti tuo sitä perspektiiviä että mikä on olennaista. Koulun tuoma työmäärä on kyllä päässyt yllättämään.

      Poista
  17. Mä aloin meittiä, että onko joskus ollut perheillä paljonkin paremmin asiat? Siis juu, nyt on haasteita perheen ja työn yhdistämisessä, ja taloustilannekin tiukka, mutta oliko 50-luvulla sitten kaikki hienosti? No ei ollut. Veikkaisinkin, että eniten tässä vaikuttaa juuri se, että nyt ei ole pakko hankkia kuutta lasta jos ei halua - kun on sitä ehkäisyä tarjolla. Eikä ole pakko edes mennä naimisiin, tai elää parisuhteessa.

    Kyllä, on tahatonta lapsettomuutta, mutta en usko että se on tässä nyt kuitenkaan se isoin ongelma (siis yksilölle tragedia, mutta ei ehkä väestönkasvun tulppa).

    Tää maailma ei kestä sitä, että väkimäärä kasvaa jatkuvasti, joten kyllä vanhusten määrän kasvuun pitää joku muukin ratkaisu olla kuin se, että kaikkien pitää hankkia mahdollisimman monta lasta.

    Kuinka moni meistä haluaisi esim. viisi lasta vaikka päivähoito olisi mitä tasoa hyvänsä ja vaikka työpaikka olisi 100% varmasti odottamassa? En usko, että nuo saisivat useimpia omasta halustaan lapsettomiakaan innostumaan.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...