Kalenterimerkintöjä

Skidi sai joululahjaksi kalenterin. Annoin vinkin, että hän voisi merkitä sinne tärkeitä päivämääriä vaikka ympyröimällä perheenjäsenten, ystävien ja tuttavien nimi- ja syntymäpäivät sekä muita tärkeitä päivämääriä.

Kun sitten vilkaisin kalenteria, ilahduin. Kalenteri oli täynnä merkintöjä!

Paitsi, että emme tunne ketään Visaa. Ja toisaalta Isin kunniaksi tussattu tammikuun 28. päivä ei osunut mihinkään minun tiedossani olevaan merkkipäivään.

Selitykset toki löytyivät.

Visa tarkoitti tietenkin Galaxin Visa ja Turska -parivaljakon toista osapuolta. Isin päivä taas oli ihan muuten vain isin halimispäivä. (Toim huom. ÄIDIN HALIMISPÄIVÄÄ EI OLLUT) Lisäksi oli ympäröity muuten vain hienoja nimiä.

Ja sitten vielä.

Joistakin monen nimen litanioista oli huolellisesti teipattu piiloon yksi nimi valkoisen paperin avulla.

Nämä olivat olleet vahinkoja. Skidi oli täpinöissään ympäröinyt viitosluokkalaisen Henrin. Vasta jälkikäteen oli tullut mieleen, että ei oikeastaan tunne Henriä hirveän hyvin (...toisin kuin Visan). Rehellisyyden nimissä Henri piti sensuroida.

Kysäisin myös Saulin kohdalle piirretystä kakusta.

Tietenkin siksi, että muistaisimme viettää presidentinpäivää.

Kaikki väittävät, että lapset kasvavat nopeasti, mutta lisäisin tähän vielä että boksin sisäpuolelle pääseminen (joutuminen?) tapahtuu vasta paljon myöhemmin.

Ensi vuonna sitten kalenteri ja korjauslakkaa.

Itse haluamiaan -lista

Markus Kajo kirjoitti hienon listan haluamisistaan. Tässä minun.

1. Haluaisin, että -6 astetta ei tuntuisi -14 asteelta. Jos on pakko olla pakkasta, pitäisi olla juuri se astemäärä, joka mittarissa lukee. Muuten on naama ja reidet aivan jäässä koko päivän. (Todellisuudessa haluaisin vain pikakelata pari kuukautta eteenpäin, mutta kuitenkin niin että samalla ei ohitettaisi myös laskiaispullakautta.)

2. Haluaisin ihan pienen kameleontin sormen päähän istumaan.

3. Haluaisin, että joka kerta kun verottaja lähestyy kirjeellä aivoni eivät säikähtäisi ja laittaisi ruumista välttelemään sisällön kohtaamista vaan reippain mielin sen avaisin, koska hyväähän tämä yhteiskunta vain haluaa.

4. Haluaisin, että ikinä ei olisi krapula, menkat ja flunssa yhtä aikaa.

5. Haluaisin, että valtuuston kokoukset eivät sijoittuisi maanantai-iltaan ja kestäisi kuutta tuntia. Kuunnelkaa vaikka niitä lähetyksiä. Mitään järkevää ei tule kenenkään suusta.

6. Haluaisin, että kuitit eivät haalistuisi ja että muistaisin aina kirjoittaa taksikuitteihin, mikä matka tämä oli. Tätä ehkä haluaisi vielä enemmän kirjanpitäjäni.

7. Haluaisin tykätä hedelmistä ja aamuista. Hyvin usein ihmiset instagramissa kuvaavat hedelmiä aamuisin. He vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta.

8. Haluaisin upottaa naamani säännöllisesti koiran turkkiin.

9. Haluaisin joskus uida tai sukeltaa delfiinien kanssa.

10. Haluaisin, että lastenvaatteissa ei olisi kahden koon kokomerkintää (esim. 98-104), koska se on nähdäkseni mahdottomuus ellei vaate sitten veny tai kutistu valtavasti.

11. Haluaisin, että päässäni ei heti aamusta soisi Ryhmä Haun tunnari.

Lopuksi haluaisin lukea muidenkin listoja kuin Markus Kajon. Ja että ainakin Valeäiti, Lähiömutsi ja Salamatkustaja tuottaisivat tällaiset listat. Ja jos ihan kenestä vaan tuntuu, että voisi tällaisen listan tehdä, niin sellaisen saa tuohon alle laittaa.

Aikuiset kakarat

Yksi aihe nousee säännöllisin väliajoin puheenaiheeksi. Lapsiviha. Tällä kertaa rollaattorimummo oli solvannut lasta ratikassa.

Yksi luonteva selitys on, että mummolla on joku persoonallisuushäiriöitä aiheuttava muistisairaus.  Tai sitten kyse voi olla sitä, että eläkesukupolvien edustajat tuntevat olevansa jotenkin alakynnessä. Yhteiskuntahan on täysin pilalla, kun kirkosta saa erota, homot mennä naimisiin (tämä raivo meni jopa lapsivihan ohi) ja pikkulasten kanssa uskalletaan poistua kotoa, ihan ulkomaan matkoille asti. Ihmiset eivät kasvata lapsia enää väkivallalla hiljaisiksi kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina oli tapana.

Mutta mistä on kyse silloin kun dementia tai sukupolvien välinen kuilu ei selitä käytöstä? Onko huutelijoilla ja nettivihaajilla huono itsetunto vai joku pakkomielle? Vai johtuuko tämä nyt siitä samasta geenistä, joka tekee meistä väkivaltaisia? Tällainen ihminen on impulsiivinen - kuin pikkulapsi. (Oh, the irony.)

Olin juuri tänään Radio Helsingissä puhumassa aiheesta lapset ravintolassa. Kuvittelin, että tästä ei enää tarvitse puhua, varsinkin kun monissa ravintoloissa tuntee perheenkin kanssa itsensä erittäin tervetulleeksi. Noh, nettikeskusteluja kahlaamalla löytyi tietenkin suoranaisia väkivallalla uhkauksia, jos lapsi esimerkiksi osuu seisovassa pöydässä aikuisen eteen. Häntähän pitää talloa.

Ymmärrän, että netissä on hirveän helppo mölöttää mitä sattuu ja trollata tahallaan, mutta mikä ihmisestä tekee tuollaisen vajakin ihan naamatusten? Onko suomalainen lapsiviha todella näin voimissaan?

Itse joudun kerran vastaavan tilanteen eteen. Skidi tuli sisälle leikkipuistosta vähän vaisuna. Hän kertoi, että puistossa oli ollut nuoria, jotka olivat huudelleet hävyttömyyksiä hänelle ja kaverilleen.

Lähdin paikalle kameran kanssa. Pyysin n. 18-vuotiaita teinejä poseeraamaan, jotta saisin heistä hyvä otoksen, törkeyksien huutelijat kun ovat täälläpäin niin harvinaisia. Juoksivat karkuun eikä heitä ole sen koommin näkynyt.

Aikuisten kauhukakaroiden käytökseen on pakko puuttua - kuten kolumnin äitikin teki. Keskenkasvuiselle on pakko näyttää, mikä on soveliasta ja mikä ei. Solvaaminen kun kertoo vain ja ainoastaan solvaajasta itsestään. Aina.

5:2 dieetin esimerkkipäivä

Sain gaalakuvasta palautetta. Pikkubroidi ilmoitti, että olen riutuneen näköinen. No en ole, mutta tuli mieleen eräs 90-luvun kesä, jolloin laihduin stressin seurauksena muutaman kilon: mutsi oli roudaamassa anemiatesteihin.

5:2 siis tehoaa. Vaikka pudotuksessa on kyse vain kolmesta nihkeästä kilosta (ja puolikkaasta vaatekoosta), mun kropassa se näkyy heti. Samalla on lähtenyt myös epämääräistä turvotusta.

Saan paljon kyselyitä dieetin käytännön toteutuksesta ja Vihreä Lintu pyysi esimerkkipäivää.

Tässä siis paastopäivä avattuna:

7:30 Herätys. Ei aamupalaa, vesilasillinen. Duunissa tee.
12:30 Lounas. Panostan tähän ruokailuun joten vedän yleensä proteiinia ja salaattia 350-400 kalorin edestä.
15:00 Kahvi jossa teelusikallinen maitoa. Vettä.
18:00 Päivällinen hyvin kevyenä: hapankorppu, raejuustoa ja tomaattia (+yrttisuolaa) tai pikku annos kevyttä linssikeittoa. Vettä.
21:00 Iltatee. Vettä.
23:00 Nukkumaan. Tämä tuntia aikaisemmin kuin normaalisti.

Ja tällä setillä siis kaksi päivää viikosta, itse valitsin maanantain ja torstain. Muut päivät saa olla ihan normaalisti (mikä ei tarkoita yletöntä sikailua).

Tämä oli siis minun mallini. Jos haluat kokeilla, muista seuraavat jutut.

1. Testaa. On ihan yksilöllistä, miten ateriajako parhaiten toimii ja minä viikonpäivänä paastoaminen on helpointa. Tämän mallin löysin parin viikon testailun jälkeen.

2. Kärsivällisyyttä. Alkuun paastopäivät voivat olla hankalia (mm. sokeri- / kahviviekkarit voivat olla aika pahat) mutta mun kroppa tottui parissa kuukaudessa: nyt maha ei enää murise ja mieli ei vaadi iltaviiniä ja -voikkaria.

3. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset. En tiedä miksi, ne vain ovat - palelee, päätä särkee ja aivot räjähtää, jos ei juuri tällä sekunnilla saa perhepizzaa tuplajuustolla ja 16 cl punkkua. Älä panikoi. Mikään ei mene pilalle, jos syöt vielä yhden omenan tai nappaat kaapista suolakeksin. Ja ota ihmeessä lasin pohjalle vähän punkkua. Seuraavalla kerralla sitten tarkemmin.

Ja jos kumppani mussuttaa paastopäivän iltana sohvalla vieressäsi glögiä ja syö kylmäsavuporoleipää, olet oikeutettu keskikokoisiin kilareihin. Mutta se tunne kun farkut tuntuvat löysiltä jalassa on kyllä ihan palkitseva.

Lainahöyhenissä gaalaan

Tuli gaala-kutsu! Yleensä alan ajatella juhlapukeutumista noin varttia ennen taksin tilaamista juhlapaikalle, mutta olin ottanut opikseni edellisestä kerrasta. Jouduin vuosi sitten hätäratkaisussa telkkariin ja nyt ajattelin ottaa toisen taktiikan. Kurkkasin siis vaatekaappiin jo eilen.

Iski klassinen mitämälaitanpäälle-kriisi. Vaatekaapin (ja meikkipussin) sisällössä tämänhetkinen elämäntilanne näkyy ihanan selkeästi: perussiistiä ja käytännöllistä neuletakkia löytyy, minkäänlaista bling-bling bilevaatetta ei. Tämä arjen glamour ei paljetteja vaadi.

Väriskaalakin on mustaa ja harmaata (eri sävyissä sentään). Ainoa väriläiskä oli pari kesää sitten häihin ostettu oljenkeltainen mekko, joka saa tammikuisen ihon näyttämään mozzarellalta.

Ei kuulkaa, vaikka kirjastonhoitajalook on kuulemma kuuminta hottia, ajattelin itse näyttää kerrankin joltain muulta.

Painelin luottoputiikkiini Nudgeen, josta löytyikin mahtava Piia Hännisen mekko (tuo vihreä tuossa etualalla). Luonnollisesti mekkoa oli jäljellä vain yksi kappale, joka osoittautui hiukan liian pieneksi. Olin jo valmis olemaan hengittämättä, kunnes kauppias sai idean. Hän päätti soittaa liikekumppanilleen, koska muisteli, että tällä on numeroa suurempi mekko kotona. Ja kas. Saan sen lainaksi.

Hyvänen aika sentään. Tämä on juuri sitä pelastetaan asiakas -ajattelua, mitä viikko sitten kaipailin. Kiitollinen asiakas on vielä astetta kovempi juttu kuin tyytyväinen asiakas.

Ostin lainamekon seuraksi vielä korvikset ja kynsilakkaa. Levittäkää punainen matto, täältä tullaan!

Ps. Ai niin: se koko, joka melkein mahtui oli 38. Kolkyt-fucking-kahdeksan!!!! Alkaa näkyä tää 5:2 jo vaatekoossa. Se on jotain se.