Kärytöntä kosmetiikkaa

Tämä remontti toimii näköjään lähtökohtana aika moneen postaukseen. Otin nimittäin käyttöön vanhan pesuhuoneen hyllyltä löytyneen muotovaahdonjämän, vaikka hiusten muotoilu onkin tällä hetkellä kategoriassa "vähemmän tärkeät asiat". Kuinkas sitten kävikään? Huomasin, että se döfää kaamealle! Ummehtuneen esanssisen aivastuttavan makealle, vielä seuraavanakin päivänä. Ei se viisi vuotta sitten noin paha ollut. Mitä hittoa sille on tapahtunut, merkkitököttiä vielä!

Kaksi vaihtoehtoa.
1) Tuote on mennyt jotenkin pilalle.
2) Hajuaistini on mennyt jotenkin pilalle.

Veikkaan kakkosta (pun unintended!). Koska en ole tietääkseni hajusteyliherkkä, vaan aina lätrännyt ongelmitta voimakkaasti tuoksuvien tuotteiden kanssa, kyseessä lienee vahingossa tapahtunut tottuminen. Olen hiljalleen siirtynyt käyttämään sekä kodin että ihmisten hygieniassa hajustamattomia tai miedosti hajustettuja ekopesuaineita ja -kosmetiikkaa, joten ehkä nenäni on vain kalibroitunut kevyempään kuormitukseen. Tai ainakin siihen, että voimakkaastikin hajustetun luonnonkosmetiikkatuotteen tuoksu häipyy nopeasti.

Madaralla on nenäni mukainen tuoksumaailma.

Hajusteet edustavat kuitenkin suureksi osaksi kemikaalimaailman turhakkeita, joten vähempikin riittäisi. Jo raskausaikana, kun hajuaistini terävöityi keskiverron vihikoiran tasolle, tuli mieleen, että mahtaa hajusteyliherkällä ihmisellä olla vaikeat oltavat muuallakin kuin ruuhkabussissa Chanel 5:ssa marinoidun tädin vieressä. Markettikosmetiikka, pesuaineet ja huonetuoksut kuten wc-raikastimet ovat kaikki voimakkaasti hajustettuja. Onko edes olemassa hajustamatonta muotovaahtoa?

Kaksi luonnonkosmetiikkaosaston lempituotettani:
käsivoide on voimakkaan tuoksuinen, kasvovoide taas mieto.

Tuoksuihin liitettävät mielikuvat ovat ällistyttävän voimakkaita. Minun oli pitkään vaikea uskoa, että pyykki on puhdasta ilman tiettyä huuhteluaineen tuoksua ja että pinnat voi pyyhkiä ilman tolua (jos nenääni asennettaisiin tolukapselit, en siivoaisi ikinä). Ehkä mä vielä joku päivä totun siihen lapsiperheen eteisessä leijailevaan lapsiperhehajusteeseenkin: "kostea kumisaapas goes taskun pohjalle jäänyt mansikkakarkki".

Pekkaa pahempi

Yleensä äänestyslippuun kirjoittamani numero ei ole voittajien joukossa. Eilen oli. Kun sanoo ääneen, että Haavisto on vihreä sivarihomo ja vielä ilman loppututkintoa, olen aika vaikuttunut vaalituloksesta.

On paljon ihmisiä, joille jokainen näistä attribuuteista on merkityksellinen. Vaikka vihreästä ehdokkaasta ei koskaan pelkän jäsenkirjan perusteella tiedä juuri mitään, joten Vihreiden äänestäminen on aina henkilövaalia; vaikka maatamme on jo 12 vuotta johdettu ilman minkäänlaista armeijakokemusta; vaikka itse drop-outina pidän lähinnä kannustavana esimerkkinä sitä, että noin pitkälle pääsee yo-todarilla.

Mutta se homous. Itse homoseksuaalisuus on oikeastaan uutinen vain Suomessa, mutta kun vaihtoehdoksi laitetaan kokoomuslainen armeijan käynyt hetero varatuomari, niin mantelitumakkeelle tulee töitä. Tämä näkyy kampanjoinnissa. Jenniä kuljetettiin jo tänä aamuna näyttävästi mukana. Myönnetään. Kun jaossa on Maan Äiti -titteli, vahvoilla on helmikaulainen, paitoja silittävä Miss Kannustavuus, jota voi kritisoida vain laimeista runoista ja kahvin juomisesta lusikka kupissa.

Kauppiksen käyneet tietävät, että muutostilanteessa kannattaa puntaroida vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia. On äänestäjän silmässä, mitä analyysistä löytää. Kävi miten kävi, hyvä presidentti maalle saadaan joka tapauksessa.

Pari kiinnostavaa linkkiä vaalien tiimoilta:

• Ylen Ehdokasvertailu
• Viitasaaren äänestytulokset
• Ei se ollut mikään "vastajytky"

Kuva: Mika Niiniranta

Muuttoautona seutubussi

Kun nousin taannoin vaunujen kanssa bussin keskiovista sisään, näin erikoisen näyn. Nuori pariskunta oli valloittanut bussin keskitilan kahden ison jätesäkin, muutaman repun ja noin kuuden erikokoisen muovikassin kanssa. He raivasivat kohteliaasti minulle tilaa nyssäköiden keskelle. Oli pakko kysyä, mikä projekti heillä oli käynnissä. Vastaus oli: muutto.

Kasseissa oli pariskunnan maallinen omaisuus: vaatteita, muutamia astioita ja pieniä kodinkoneita, hygieniatarvikkeet ja kirjoja. Oli pakko vetää kättä lippaan: tyypit oikeasti kykenivät muuttamaan julkisilla. Mäkin voisin - jos saisin käyttööni VR:n lähijunan ruuhkamitassa. Sain uutta pontta materian vähentämisprojektiini.

Saunaremontin myötä tekemäni varastoinventaarion jälkimainingeissa muistelin myös muuttoa ensimmäiseen ihan omaan kotiini opiskelupaikkakunnalle Kouvolaan. Sänkyä, kirjoituspöytää ja kirjahyllyä lukuunottamatta kaikki mahtui kevyesti henkilöautoon. Suurin osa irtaimistosta oli Mutsilta ikuislainattua, sukulaisilta saatuja armopaloja tai kirpparilta löydettyä. Kaikki juomalasit olivat erilaisia, lautasia oli kaksi. Vaatteita oli juuri sopivasti pienen vaatekaapin muutamalle hyllylle. Kylppärin kaapissa ei ollut kuin pari purkkia: naamarasva, muotovaahto ja shampoo. Ja muistaakseni vain punaviinistä oli pulaa.

Ps. Niin ja tarvitseeko joku saunaa? Meiltä saa tulla hakemaan lauteet ja kiukaan ensi viikolla, löylykauha ja kiulu kaupan päälle!

Kahvat kipeänä ja kuula jumissa

Olen yrittänyt aloittaa uutta uljasta urheiluvuotta. Motivaattorina toimii helmikuuksi buukattu reissu eräälle lapsiperheiden suosimalle saariryhmälle Afrikan kupeessa (painin taas samanlaisen problematiikan kanssa kuin viime vuonna). Olen käynyt muutamaan otteeseen kahvakuulassa (englanniksi kettle bell eli teepannukello). Lähinnä siksi, että läheisellä urheiluhallilla ei juuri muuta ohjattua liikuntamuotoa löydy.

Kovin on vaikea laji.

Ensinnäkin pelkään joka kerta, että kuuden kilon painoinen, hiestä märkä kuula lipeää käsistäni ja lentää ensin jumppasalin kattoon (..tuskin lentää) rikkoen halogeenit ja pudoten sitten jonkin onnettoman päähän. Minulla ei tietääkseni ole vakuutusta tällaisen kuolemantuottamuksen varalle. Ja voi se livetä jonkun muunkin amatöörin käsistä. Valitsen aina paikkani niin, että edessä jumppaavalla on luottamusta herättävän pinkeät trikoot ja salihanskat.

Toiseksi, onko normaalia olla aivan mustelmilla tunnin jälkeen? Kun ohjaaja käski antaa kuulan heilahtaa ihan rennosti jalkojen välistä taakse, jysäytin sillä itseäni perseeseen. Myös ranteessa on mustelma samanlaisesta "rennosta kuulan kiepsautuksesta" kattoa kohti. Kuulan pyörittäminen lantion ympärikään ei suju ilman kivuliasta kohtaamista läskin kanssa. Muilla ei tunnu olevan samoja ongelmia.

Kolmanneksi, missään ei lukenut, että kahvakuula ei välttämättä ole paras mahdollinen starttilaji vatsalihaksensa kolmeksi makkaraksi taikoneelle käpylehmälle, jolla on F-kupin kannut. Joka helvetin liikkeessä tarvitsee keskivartalon hallintaa. Finns ej. Ensimmäisen tunnin jälkeen teki mieli soittaa paikalle mediheli.

Nöyryytys sinetöidään saapumalla tunnille viime tipassa, jolloin kaikki alle 12 kilon kuulat on varattu ja joudut spanielin katsein vetoamaan ajoissa tulleisiin, että voisiko joku kokeneempi armahtaa ja antaa sen pienimmän moukarinsa tälle suklaalla hauistaan ruokkineelle toopelle.

Eipä muuta. Tsemppiä.

Ps. Kuvassa ekokahvakuula.

Guggis ja gaverit

Tämä on "mummi". Voin lahjoittaa tän Guggenheimille.

Olen taidejurva. Yritän aina pitää mielipiteeni taideuutisista itselläni, koska en niistä mitään tajua. Nyt kuitenkin Guggenheim-mielipiteeni kuplii pintaan ihan kissantappovideon vimmalla. Anteeksi jo etukäteen. Mutta kun en tajua.

1. Kun meillä on jo Kiasma nykytaidetta varten, Ateneum vanhaa taidetta varten ja design-museo muotoilua varten (ja vissiin pari muutakin) niin mitä sinne Guggikseen jäisi? Torttua tortun päällä? Muiden Guggisten jämiä? Jotain ihan muuta? Kuka sisällöstä saisi päättää? Tuskin kukaan suomalainen.

2. Jos näitä Guggiksia alkaa löytyä vähän joka niemen nokasta, eikö se ihan hiukkasen syö kyseisen kioskin kiinnostavuutta? Eikö voitais keksiä jotain omaa (jota voitaisiin isolla rahalla työntää maailmalle), jos sinne Skattalle on pakko joku pytinki työllisyyden nimissä rakentaa?

3. Jos kyseessä on todella matkailuvaltti, niin onko kukaan mitannut, kuinka suurta kohderyhmää se oikeasti kiinnostaa? Kun tämä Hesa ei ole New York. Ja viimeksi kun tarkistin niin venäläiset, joilla on muuten aika päheet omat taidekokoelmansa, juoksevat Stockan alessa ja/tai Serenassa ja kaikki muut menevät Lappiin.

4. Eiks tää oo aika kallista? Kun olin kuvitellut, että tässä maailman ajassa ei ehkä olisi laittaa pennin jeniä mihinkään muuhun kuin hyvinvointivaltion perinteisimpiin kuluihin. Ja jos ja kun kulttuuria pitää tukea niin eikö pitäisi tukea epäkaupallista kulttuuria? Ja mitä yksityiseen rahoitukseen tulee, en keksi millä firmalla olisi niin paljon löysää rahaa, että olisi varaa oman loungeen taidemuseossa?

5. Ja jos ollaan yhtä mieltä siitä, että tää on aika kallista ja siihen ei ole kellään fygyä, niin miksi tähän aiheeseen käytetään selvitysryhmän verran miestyöpäiviä? Onko hommista pulaa?

Ettei nyt vaan oltaisi vähän rähmällään Bilbaoon päin. Mutta hyvä mainoskamppis tietty Guggiksille, hyvin vedätetty.