Presidenttipari uunista ulos

Presidentinvaalit eivät ole koskaan saaneet hiillostani hehkumaan. Presidentillä on niin pirun vähän mitään järkevää tekemistä, että on aika yhdentekevää, kuka Mäntyniemen puikoissa heiluu. Olen kuitenkin pohtinut ehdokastani - ja käynyt tapojeni mukaisesti myös vaalikoneilla. HS tuputtaa minulle ja aika monelle muullekin Arhinmäkeä ja Maikkarin vaalikone Essayahia. Yritän olla loukkaantumatta, varsinkin Maikkarille.

Hesarin kone listaa myös, keitä ihmiset oikeasti aikovat äänestää, sillä vaalikone ei osaa kysyä kaikkea. Minun valintaani vaikuttaa nimittäin ehdokkaan puoliso tahi kumppani. Presidentin virka on edustustehtävä ja puolison olisi syytä olla jos ei nyt väkevä kosmopoliitti niin vähintään täyspäinen ihminen.

Ehdokaslistalta hämäräksi jää kaksi puolisoa: Arhinmäki salailee tahallaan kenen kanssa budjaa (sen on pakko olla joko Björn Wahlroos tai joku "muita parempi" kokoomusnuori) ja Essayahin puolisosta ei löydy jutun juttua. Sitten ovat nämä epäilyttävät. Tiina keulii salmiakkikossukakulla, mutta pihtaa sen reseptiä. Haukio kirjoittaa (jätän adjektiivin nyt laittamatta) runoja sen lisäksi, että otti faijansa ikäisen miehen. Lipposkalla taas on jonkinasteinen sukunimiongelma. Plussan puolella ovat Biaudet'n miesystävä, joka vaikuttaa perin symppikseltä, ja Vuokko, joka on ilmeisesti ainoa henkilö, josta Väykkäkään ei keksi kritisoitavaa.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Äänestän ehdottomasti Pekka Haavistoa puolisoineen. Valloittavan puolison lisäksi Haavistolla on kohtuullisen vakuuttavat kansainväliset meriitit ja hän vaikuttaa muutenkin tolkun ihmiseltä. Ja on tässä sekin hyvä puoli, että ei tarvitsisi ensi vuonnakaan katsella Oinosen naamaa kansan rakastamissa homotansseissa.

Miten olisi pätkäavioliitto?

Muutama kuukausi sitten uutisoitiin Meksikon pääkaupungissa harkittavan määräaikaisia avioliittoja, sillä avioeroprosessit ovat niin raskaita.

Ajatus ei loppujen lopuksi ole kovin radikaali. Ovathan monet elämän osa-alueet määräaikaisia, oli kyse sitten presidentin tehtävistä, kännykkäliittymistä tai kuntosalisopimuksista. Lastenkin huoltajuus päättyy 18 vuoden jälkeen. Miksi juuri parisuhteeseen pitäisi sitoutua epämääräisin perustein, syyntakeettoman hormonihuuruisessa tilassa ja vielä loppuiäksi?

Hommaan tulisi ennen sopimuskauden päättymistä kunnon säpinää kun pitäisi skarpata. Mikä kansantaloudellinen elvytysvaikutus tällä olisikaan: osapuolet roudaisivat kotiin kukkia ja panostaisivat kynttiläillallisiin, varaisivat lemmenlomia ja tuhlaisivat lahjoihin. Lakimiehet polttaisivat yölamppua erilaisten luonnosehdotusten parissa levysopimuksista ja NHL:sta tuttuun 2+2 tyyliin. Seiska-päivää pitäisi listaa julkkisten naikkarisopimuksista ("Ensi vuonna katkolla") ja vedonlyöntitoimistot saisivat aivan uuden tuotteen "Saako kohumissi uuden sopimuksen?". Kaunareista tutusta vihkivalojen uudistamisesta tulisi arkipäivää. Kenties joku hairahtanut häntäheikki palkkaisi mainostoimiston pohtimaan, miten itseään kannattaisi jatkokaudelle markkinoida.

Ja olisihan siinä vähän maanläheisempi klangi kun kirkossa kysyttäisiin, jotta tahdotko sinä Kirsi ottaa tämän Petterin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä vähintään 31.12.2014 asti ellei kuolema ehdi teitä tänä aikana erottaa. Ehkä se laittaisi elämän realiteetit eteen, kun pitäisi oikeasti miettiä, miten pitkään tämän tyypin kanssa haluaa hengata.

Määräaikaisuus toisi myös kaivattua ulottuvuutta homoliittokeskusteluun. Ei menisi ehkä niin överiksi se insituutiofiksaatio Päivi Räsäselläkään.

Takanaamaista menoa

Liipaten vähän tuota paljon kommentteja kerännyttä Valeäiti-postausta: Nyt on jaossa vuoden Trolli-Finlandia. Trollauksella siis tarkoitetaan muiden käyttäjien tahallista provosointia keskustelupalstoilla.

Ehdokkaat ovat kaikki ns. viihdyttäviä trolleja, joissa keskustelijat ovat kiitettävästi lähteneet mukaan juttuun.

Itse äänestän ehdottomasti Vauva.fin keskustelua "minkä ikäisenä olette kääntäneet lapsenne kasvot menosuuntaan?". Koko ketju on aivan helmi.

Kallis joulukalenteri

Hesari tiesi tänään kertoa, että Norjassa muodissa olevat 24-taskun joulukalenterit ovat haitaksi lapsille.

Norjalaisperheessä ei enää riitä, että keittiön seinälle ostetaan pahvinen joulukalenteri, jonka luukkujen takaa pilkistää hassun pupun tai kynttilän kuva. Jo vuosia ovat olleet muodissa 24 taskun viritelmät, ja jokaisessa taskussa jokaisena joulunaluspäivänä pitää olla lapselle pieni lahja. Ja taskut ovat jopa mummon esiliinan taskun kokoisia. 

Suuret ja kalliit joulunaluslahjat saavat lapsen mielen keskittymään tavaraan. Vaatimukset kasvavat ja lapsista uhkaa tulla yhä hemmotellumpia, professori varoittaa norjalaisen VGnett-lehden mukaan. -HS.fi

Jos ihan rehellisiä ollaan, haitaksi lapsille ovat vanhemmat eivätkä kalenterit. Kuka käskee tunkea joulukalenteriin koko lelukatalogin tarjontaa?

Joulu on kaupallinen juhla länsimaisen ihmisen kaupallisessa elämässä niin lapselle kuin aikuiselle. Pukille esitetään toiveita ja lahjoilla kiristetään käytöstapoja. Meilläkin. Näen tässä kuitenkin myös hyviä puolia. Parhaassa tapauksessa lapsen kanssa voi keskustella kuluttamisesta: mitä eroa on toivelistalla ja tilauksella (aina ei voi saada kaikkea), millaisen lelun kanssa jaksaa leikkiä (klassikot vs vihaamani zhuzhu-petsit) ja mistä omasta lelusta voisi ehkä jo luopua pienempien lasten hyväksi (tavaraa kannattaa kierrättää).

Kannattaa myös muistaa, mikä merkitys on kontrastilla: kyllä joulun odotuksen pilaa eniten se, jos vuoden jokaiseen tapahtumaan, juhlaan ja pahaan mieleen ostetaan jotain. Varsinkin kun vielä nelivuotiaallekin on kiharainen pakettinaru vähintään yhtä kiinnostava asia kuin lahja itse.

Tänään me kaivamme mummin duunaaman ja professorin tuomitseman taskukalenterin esiin. Laitan sinne joka aamuksi tarran ja suklaamantelin (ja purkan!). Tarroista tehdään aattoaamuna joulumaisema kun odotellaan Lumiukkoa alkavaksi. Luokittelen sen siis haitattomaksi suklaakalenteriksi.

Kotiseutupostaus vol. 1: EMMA

Koska statistiikan mukaan teissä lukijoissa on paljon porukkaa pääkaupunkiseudulta, pieni kotiseutumainonta lienee paikallaan! Liikun paljon vaunujen kanssa Tapiolan ympäristössä ja olen ilokseni löytänyt muutaman hauskan paikan, johon voi tehdä vaikka päiväretken, jos puistossa on mälsää.

Museo ei ehkä äkkiseltään kuulosta miltään viihdekeskukselta, mutta suosittelen kokeilemaan Espoon modernin taiteen museoa: yläkerrassa on lelumuseo (oi nostalgiaa!), putkiliukumäki ja perheille järjestetään kaikenlaista oheistoimintaa. Kannattaa kokeilla ihan oikeaa taidenäyttelyäkin. Moderni taide onnistuu nimittäin yleensä puhuttelemaan Skidiä enemmän kuin minua.

Visiittiin on toinenkin puoltava tekijä. Museon yhteyteen avattiin elokuussa Kalevankadulta tutun Sis. Deli -kahvilan haarakonttori! Mesta tarjoilee lämmintä lounasta ja salaattiannoksia väljissä, vaununmentävissä tiloissa, viikonloppuisin myös erinomaista luomubrunssia. Aulassa, kahvilan vieressä on kohtuullisen iso legopiste, johon isommat lapset voi parkkeerata. Skidi tosin mieluummin esittää jonkinlaista performanssia Eero Aarnion design-koirilla.

Ps. Kahvilan yhteydessä on myös pieni kauppa, josta saa mm. lempimysliäni. Koska sose-elämä on taas täällä, kiinnitin huomioni hyllystä löytyneeseen hauskaan vauvanruokasarjaan: Ella's kitchen oli itselleni uusi tuotemerkki, johon en ole muualla törmännyt. Luomua näyttäisi sisältö olevan, mutta pidän eniten siitä, että soseissa on tuoteselosteen mukaan vain sitä, mitä paketissa sanotaan. Lisäksi makuyhdistelmät ovat vähintäänkin kokeellisia. Vai mitä sanotte päärynä-parsakaali-herne yhdistelmästä tai pinaatti-omena-lantusta? Normimeininkiäkin löytyy. Pakkaukset ovat kevyitä ja niistä on helppo pursottaa lautaselle sopiva määrä safkaa. Voisin kuvitella, että nämä olisivat käteviä myös matkoilla.

Kuivatut marjat tekivät kauppansa. Näitä kannattaa kyllä ostaa ennemmin marketista ja tehdä sekoitus.