Wanna-be kuvaaja

Välillä iskee taiteellisuuspuuska. Kuvittelen että oon jotenkin poikkeuksellisen lahjakas kuvaaja (niin siis kuvaan yleensä puhelimen kameralla enkä millään miljoonan maksavalla Nikonin järjestelmällä, jossa on metrin objektiivi - I rest my case), jolla on harvinaisen erikoinen kuvakulma tässä edessä. Sen yleensä laukaisee kukkakimput niin kun nyt noi tulppaanit. Niitä kun ei tosiaan kuvaa juuri kukaan.

Onneksi meillä ei ole kukkia kovin usein ja ne lakastuu nopeasti joten se puuskakin menee huomaamatta ohi. Se on paljon armeliaampaa kuin että Pohjoismaiden taidepiirien pitäisi vaieta mun tuotokset kuoliaiksi.



Eiks oo ihania! Ehkä vielä pari kuvaa.

Yes, no ja vaarinhousut

Mun internet meni rikki. Virustorjunta oli ihan itsekseen (en ihan satavarmasti ollut tehnyt mitään paitsi ehkä mahdollisesti korkeintaan vastaillut kieltävästi joihinkin omituisiin järjestelmän esittämiin kompakysymyksiin) blokannut selaimen pääsyn verkkoon. Hermo meni. Löysin kaiken maailman turhaa support-sivua, ja muuta bittiroinaa mutta en itse vikaa.

Siinä buutatessani konetta noin sadatta kertaa, tunsin sääliä Matildaa kohtaan. Lapsi-parkahan joutuisi taistelemaan tekniikan kanssa pienestä pitäen. Miten ankea lapsuus tytöllä olikaan tiedossa! Matildan aikajanalta puuttuisi analoginen tv, jossa näkyi tekstit ja värit ihan kivasti, vanhana ihanasti vonkuvat c-kasetit, turvallinen valtion omistama Postipankki ja kepakkoa päivittelevä Pelle Hermanni. Ehkä Madonnakaan ei ole enää pop. Matilda ei ehkä koskaan hiihdä tai luistele luonnonjäällä tai aja bensiiniautolla.

Onko tulevaisuudessa sitten mitään hyvää? Ehkä. Matildaa saattaa hymyilyttää, kun omat lapset luulevat, että Tiibet on aina ollut itsenäinen ja päästötön fissiovoima on maailman pääenergianlähde. Tai että kaupoissa ei ole koskaan myyty tupakkaa tai häkkikananmunia. Ja ehkä Madde perheineen ei koe "vanhanajan" putkiremonttia, joka ajaa ihmiset evakkoon puoleksi vuodeksi ja maksaa 800€/m2.

Madde olisi myös heti ensimmäiseksi tsekannut palomuuriasetukset. Sen lisäksi - minua lohdutettiin - lapsuus on pään sisällä, sitä ei yksi F-Secure romuta. Ja ehkä tämä muuttuu muutenkin helpommaksi ja vielä automaattisemmaksi. Toivottaisin erittäin tervetulleeksi jonkun läppäriin ladattavan tekoälyn, joka osaisi vastata oikein niihin näytölle ilmestyviin hämmästyttäviin "Do you still want to continue?" kysymyksiin. Yes? No? Vaarinhousut!

Saasiainen

Mä rakastan kaikkia juhlia ja kohta on yks mun suosikki eli pääsiäinen! Se on aina ollut mun mielestä tosi vekkuli juhla, erityisesti uskonnottomlle.

Noidat, tiput, puput, suklaamunat ja rairuoho tekevät tästä ihan varteenotettavan kilpailijan joululle.

Nimen pitäisikin olla saasiainen, koska silloin saa toivottaa kevään tervetulleeksi, pari päivää lomaa ja sairaasti suklaamunia.

Olin ekaa kertaa varannut palmusunnuntaiksi virpojille suklaamunia ja jättänyt ovikelloon patterit. Arvatkapa, kävikö YHTÄÄN? No joo, kummipoika kävi, mutta sitä ei lasketa kun känkkisteli eikä suostunut tulemaan autosta ulos. Annoin silti puolet varastosta yhtä pajunvitsaa vastaan. Loput söin ite.

Se on se saasiainen.

Pääsiäisenä ei lähdetä pohjoiseen vaan mökille. Ihan yhtä kylmä.

Meidän pääsiäisenviettoon kuuluu myös Munapolun Hengen järjestämä munapolku. Kiteytys: tähän runomittaiseen suunnistukseen liittyy vihjeitä ja hirveä määrä ympäri tonttia / mökkiä kätkettyjä karkkipusseja ja suklaamunia. Munapolku alkaa, kun ensimmäisen piilopaikan paljastava vihjelappunen löytyy sattumalta. Yleensä laitan sen mikroon, sitä kun käytetään landella aika usein. Ekassa kätkössä on munien lisäksi sitten vihjelappunen seuraavalle rastille ja niin edelleen. Vihjeet vaikeutuvat ja saaliit kasvavat loppua kohti ja vikassa kätkössä on joku ihan astronominen suklaapläjäys, jonka syöminen venyy juhannukseen.

Ideaa saa kopioida ja varioida vapaasti. Tänä vuonna varmaan joudutaan diggailemaan tästä traditiosta vielä kahdestaan. Tai no Koti-insinööri vaan leikkii mun mieliksi, että tää on kivaa. Viimeksi laitoin vikaan piiloon myös Kukkoa lisäämään motivaatiota. Siitä se pääsiäismielikin sitten lähtee.

Ps. Muistaako muuten kukaan Noita Nokinenää? :D

Hullu professori

Tää Skidin tukka on hämmästyttävä. Milloin tän epätasaisen pehkon tilalla on normali ihmisen tukka, joka kasvaa
a) joka puolella päänahkaa,
b) tasaisesti ja
c) alaspäin??

Ei kiitos

Mä en tunne janoa. Onko normaalia, että huomaa iltayhdeksältä, että ei ole juonut mitään nestettä koko päivänä aamiaisen jälkeen (= lasillinen omenamehua ja kuppi teetä, yhteensä 2,5dl)? Ja silti voi ihan hyvin. Mulla ei ilmeisesti ole aineenvaihduntaa tai sitten olen kaukaista sukua aavikon dromedaareille. Ainoan poikkeuksen tästä teki imetys, silloin janotti ja sain juotua jopa 1,5 litraa päivässä. Ei nyt vettä tietenkäään, blaah, mutta kuitenkin.

Mä en voi käsittää niitä ihmisiä, jotka juo 2-3 LITRAA vettä päivässä. Miten ne ehtii? Kivasti saa ainakin aikansa kulumaan kun pitää jatkuvasti täyttää lasia ja juosta vessassa. Lisäksi saa koko ajan roudata vesipulloa mukana. Hämmästyttävää omistautumista vedenjuonnille. Siitähän voi joutua sairaalaan jos kaikki kivennäisaineet ja suolot vedetään pöntöstä alas! Se yks tyyppihän joutuikin. Ja se on ihan pelkkää potaskaa että runsas juominen vilkastuttaisi aineenvaihduntaa. Liikunta, kahvi/tee ja muutama doping-aine tehoaa paremmin.

Madde vetää joskus ruoan yhteydessä 20 ml vettä. Ja senkin varmaan vaan knöölien takia. Haluaisin tietää missä vaiheessa elämää moinen ryystäminen muuttuu suositeltavaksi? Vauvathan juo maitoa, kalsiumin takia. Taaperotkin juo edelleen maitoa. Kouluikäiset juo maitoa. Ehkä sitten yläasteella ennen lukiota, jossa muistaakseni ryystettiin päivällä kahvia ja illalla mallasjuomia, on otollinen vedenjuontihetki.

Skål.

Vaihtaisitko?

Pastori Mama virittelee vaihteeksi arvokeskustelua! (Pahoittelen linjatonta linjaani, mutta linja sekin on.)

Tuolla alempana oli kommenttina kysymys, että vaihtaisinko takaisin vanhaan elämääni, jos voisin. Tämä kysymyksenasettelu sisältänee oletuksen, että pääsisin tipahtamaan vanhaan elämääni kesään 2003 ilman muistikuvia nykyisestä.

Tähän on helppo vastata. Kyllä, ehkä ja nykyisin myös en. On ollut hetkiä, jolloin olisin vaihtanut epäröimättä. Onneksi on jo ollut pari hetkeä, jolloin en vaihtaisi. Suurimmaksi osaksi olen vielä odottavalla kannalla ja äänestän tyhjää. Olen kuitenkin pohjimmiltani optimisti enkä kovin helposti masentuvaa tyyppiä, joten arvelen, että paluu työelämään tarkoittaa tälle äidille armahdusta. Ehkä pääsen vielä joskus matkustamaankin.

Anyway, tämän pohdiskelun myötä pääsin toisen kysymyksen juurelle. Tekisinkö jotain toisin? En, irrelevanttia. Olisin tässä samassa kusessa, koska tekisin kaiken ihan samalla tavalla. Virheitä? Vaikea sanoa, mutta sen verran rehellinen pitää olla, että myöntää sen olevan mahdollista!

Ajatusketju jatkuu. Tätä konseptia on vaikea selittää kaunistelematta ilman että vaikuttaisin a) tunteettomalta ja b) onnettomalta. No en ole. Onnellisen kotiäidin on täysin mahdoton käsittää miten ahdistavalta väärässä mutta todella arvolatautuneessa roolissa voi tuntua. Ei ole toista "ammattia" jossa toimenkuva (äitiys) ja palkka (äitiys) ovat sama asia. No, kuten sanottu, joillekin tämä asetelma on unelmien ja joillekin painajaisten täyttymys. Olisi vain tärkeää että tälle toisellekin ääripäälle - ja kaikelle harmaalle siinä välissä - löytyisi ymmärrystä, tukea ja apua ainaisen vaikenemisen sijaan.

Lapsettomuutta pidetään itsekkäänä ja mukavuudenhaluisena valintana. Tässä sivuutetaan sujuvasti se tosiasia, että suvun jatkaminen katsotaan velvollisuudeksi, jolloin todellista valintaa ei sallita. Ei kukaan rohkaise kuuntelemaan itseään ja sano, että voi elämää elää ilman jälkikasvuakin. En tajua miksi. Onhan se nähty, ettei vanhemmuus sovi kaikille. Ja sitä, mitä ei ole, ei osaa kaivata. Lapsettomuutta voisikin vaihteeksi tarkastella myös itsekriittisyytenä, pelokkuutena ja riskinottohaluttomuutena. On aika outoa väittää universaalina totuutena, että ilman lapsia elämällä ei ole tarkoitusta. Lisäksi tahattomasti lapsettomia kohtaan se on suorastaan loukkaavaa. Jokainen puhukoon omasta puolestaan ja määritelköön elämiseltä tuntuvan elämän täysin subjektiivisesti.

Eilen oli Hesarissa juttu äskettäin julkaistusta kirjasta, jossa käsitellään nimenomaan äitiyden kiellettyjä tunteita. Kuvaavaa, että niistä uskalletaan puhua vasta nyt. Olen täysin saletti että noita tunteita on ollut maailman sivu.

Ensi kerralla taas kevyempää. ;)