Mä olin ekaa kertaa varannut palmusunnuntaiksi virpojille suklaamunia ja jättänyt ovikelloon patterit. Arvatkapa, kävikö YHTÄÄN? No joo, kummipoika kävi, mutta sitä ei lasketa kun känkkisteli eikä suostunut tulemaan autosta ulos. Annoin silti puolet varastosta yhtä pajunvitsaa vastaan. Loput söin ite. Se on se saasiainen.Pääsiäisenä ei lähdetä pohjoiseen vaan mökille. Ja meidän pääsiäisenviettoon kuuluu myös munapolku. Kiteytys: tähän suunnistukseen liittyy hirveä määrä ympäri tonttia&mökkiä kätkettyjä karkkipusseja ja suklaamunia. Munapolku alkaa, kun ensimmäisen piilopaikan paljastava vihjelappunen löytyy sattumalta. Yleensä laitan sen mikroon, sitä kun me käytetään landella aika usein. Ekassa kätkössä on munien lisäksi sitten vihjelappunen seuraavalle rastille ja niin edelleen. Vihjeet vaikeutuvat ja saaliit kasvavat loppua kohti ja vikassa kätkössä on joku ihan astronominen suklaapläjäys, jonka syöminen venyy juhannukseen. Ideaa saa kopioida & varioida vapaasti. Tänä vuonna varmaan joudutaan diggailemaan tästä traditiosta vielä kahdestaan. Tai no Ukko vaan leikkii mun mieliksi että tää on kivaa. Viimeksi laitoin kyllä vikaan piiloon myös Kukkoa lisäämään motivaatiota. Siitä se pääsiäismielikin sitten lähtee. ;)
Rai rai!
- Mama
Ps. Muistaako muuten kukaan Noita Nokinenää? :D
Voi muistan!!! Me kuunneltiin sitä himassa joka pääsiäinen - ei sen väliä että perheen molemmat lapset oli jo jättäneet ala-asteen taakseen. Mutsikin kuunteli sitä, ja mummi.
VastaaPoistaVieläkö niitä lähetetään? Ja miltä kanavalta ja mikä päivä? Mä en erota ylen eläkeläiskanavia toisistaan, niillä on melkein sama nimikin kaikilla.
Jee, joku muistaa! :D Me rakastettiin pikkuveljen kanssa niitä noitaseikkailuja. Mä selvitin sen verran että Yle myy vanhoja kuunnelmatallenteita shopissaan, linkki http://yle.fi/cgi-mod/tallennemyynti/tm.pl?page=kategoria&cat=3&o=180 kympin per pläjäys. Pakko saada.
VastaaPoistane oli aikanaan myös meidän perheen suosikkeja!!!muutama vuosi sitte sain tädiltä lahjaksi niitä muutaman cd.n,oli tilannu yleltä..:)
VastaaPoistamun tietääkseni niitä lähetetään vieläkin ylen ykköseltä aina jouluna,pääsiäisenä ja juhannuksena...
-mette-