Toisen vauvakvartaalin (5.10.07-4.1.08) tulos oli odotusten mukainen. Ensimmäisessä kvartaalissa valmisteltujen uusien toimintamallien lanseeraus onnistui kaikilta osin, mutta etenkin kiinteiden ruokien aloittaminen osoittautui menestykseksi. Marraskuussa tapahtunut notkahdus yöunistrategiassa palautui entiselleen lievän unikoulun avulla.
Yrityksen saavutuksia olivat mm seuraavat virstanpylväät:
- liikuntastrategia toteutui kokonaisuudessaan: pääjohtaja oppi kääntymään selältä vatsalleen, alkoi pyöriä akselinsa ympäri ja kurotella kohti esineitä.
- jouluna yrityksen leluvalikoima kasvoi yli odotusten
- pääjohtajan kommunikaatiosalkku kasvoi mm ääneen nauramisella, kiljumisella, kurlauksella ja murinalla.
- pääjohtajan ruokailutaidoissa tapahtui hurjaa kehitystä lusikasta syömisen saralla
- yrityksen päivittäistoimintoihin vakiintui selkeä ruokailurytmi
- pääjohtajan yöuni kestää katkeamattomana lähes poikkeuksetta 10h. Kokonaissaldo on yleensä yli 12h + päiväunet.
- henkilöstömäärä on ennallaan.
Poistoihin merkitään jälleen anopille pääjohtajan kaitsemisesta viinipullo sekä kaikki alle 68cm vaatteet. Lisäksi suorittava taso palkittiin Sveitsin matkalla Uutena Vuotena.
Kevään näkymät ovat jälleen erinomaiset. Alaskirjauksia on odotettavissa haasteellisella päiväunisaralla. Kasvua ennakoidaan kertyvän uudelle kymmenluvulle (70+cm) asti. Kevään suurimpana strategiamuutoksena voidaan kuitenkin pitää ryömimisen ja konttauksen opettelua, mikä saattaa aiheuttaa uusia notkahduksia yöunikompetenssissa. Ruokapolittinen linja jatkuu uusilla tuotteilla sekä imetyksen lopettamisella.
14.1.2008
Epämiellyttävä totuus - osa 3
Sitten lyödään naula arkkuun. Ei siis riitä että sosiaaliset ympyrät vaihtuvat, nainen muuttuu itsekin, fyysisesti ja psyykkisesti. Osan muutoksista voi laittaa tilannetekijöiden piikkiin ja osasta vastaa hormonitoiminta.
Pienin ongelmista on raskauden ja synnytyksen aiheuttama kropparäjähdys. On hiki, jälkivuotoa x viikkoa, tikkejä hanurissa ja kunto nollissa (harva enää viimeisinä kuukausina jumppaa). Ensimmäinen vaunulenkki on lyhyt mutta raskas, mutta siitä se lähtee! Jo parin kuukauden päästä kiloista on karissut ainakin suurin osa ja ryhti normalisoitunut. Se, että saavuttaa oman painonsa, on kuitenkin eri asia kuin saavuttaa omat mittansa - ja se onkin hitaampi muutos. Vatsahan on todella koominen näky ensimmäisen kuukauden: vatsalihakset ovat vielä täysin erillään, joten vyötäröllä roikkuu hassu, tyhjä nahkasäkki. Ei siis kannata hilata äitiysvaatteita roskiin heti kun supistukset alkavat. Suosittelen myös korsetin käyttöä jos pitää näyttäytyä julkisesti - tulee vaan itselle parempi mieli. ;)
Pahimman kriisin aiheuttaa väsymys. Ensimmäisen kuukauden selviää melkein nukkumatta mutta sitten alkaa painaa, ihminen kun nyt vain tarvitsee unta oli lapsia tai ei. Vaikka ihmeellisesti alkaakin tulla toimeen aika vähillä unilla, pinna lyhenee ja muisti pätkii. Kaikki oikeastaan riippuu siitä, miten hyvin kestät väsymystä ja saatko Mustan Pekan (koliikkivauvan). Nopeasti vuorokausirytmiin kiinnittyvä, hyvin nukkuva lapsi on lottovoitto, mutta univaikeuksia (koska jatkuvasti on joku vaihe) esiintyy ainakin aika ajoin lähes kaikilla. Väsyneenä jokainen hauska ja itsestään huolehtiva nainen muuttuu lähimuistinsa ja puhekykynsä menettäneeksi kiukkuiseksi zombieksi, jolla on sama paita päällä kolmatta päivää ja tukka kroonisesti mallia mörköooppera. Kun kaikki vapaa-aika priorisoidaan nukkumiselle, kuntokin pysyy nollissa.
Kolmas omaa identiteettiä sumentava muuttuja on parisuhde: aikaisemmin hallitseva kumppanin rooli kutistuu minimiin. Tilalla on epäseksikäs Äiti. Tässä asiassa ei mullistavaa helpotusta ole luvassa ennen kuin mukelosi saa ajokortin. Ilman erikoisjärjestelyjä kahdenkeskinen aika kiteytyy siihen muutamaan iltatuntiin vaavin nukkumaanmenon jälkeen - ja mitään laatuaikaahan se ei ole (katso osa 2, vapaa-ajan muuttuminen kotitöiksi). On siinä isukillakin hieman kriisin paikka, kun mukavan vaimon tilalla on hormonihuuruissa melkein kaikesta kyynelehtivä lohikäärme.
Hyvät uutiset: kyllä sen uuden roolinsa oppii hahmottaman elämää rikastuttavana tekijänä. Ihminen (ja etenkin nainen) sopeutuu käsittämättömän hyvin uusiin tilanteisiin, koulutushan alkaa jo raskausaikana, kun kaikesta näkee että kädessä on vain menolippu. Kun koko perhe on oppinut rutiinien merkityksen ja vauva tottunut viettämään aikaa vaikka mummin kanssa, säilyy rauha maassa. Parisuhteessa kannattaa palata alkuaikojen menoon: helpointa on järjestää yhetistä aikaa kodin ulkopuolelle, jossa ei ole pyykkivuorta häiriötekijänä. Leffassa käymisestä tulee mahtava kokemus!
Tilannetta helpottaa vielä se, että synnärillä ihminen joutuu johonkin madonreikään, joka kiihdyttää ajan kulumisen päivien sijasta kuukausiin. Vauva-aika on lyhyt. Vai mitä mieltä olette siitä, että mun vanhempainvapaa loppuu 2,5 kk päästä. :) Toim huom että en vielä tiedä palaako tilanne miltään osin täysin ennalleen. Ehkä ei ole tarkoituskaan.
Pienin ongelmista on raskauden ja synnytyksen aiheuttama kropparäjähdys. On hiki, jälkivuotoa x viikkoa, tikkejä hanurissa ja kunto nollissa (harva enää viimeisinä kuukausina jumppaa). Ensimmäinen vaunulenkki on lyhyt mutta raskas, mutta siitä se lähtee! Jo parin kuukauden päästä kiloista on karissut ainakin suurin osa ja ryhti normalisoitunut. Se, että saavuttaa oman painonsa, on kuitenkin eri asia kuin saavuttaa omat mittansa - ja se onkin hitaampi muutos. Vatsahan on todella koominen näky ensimmäisen kuukauden: vatsalihakset ovat vielä täysin erillään, joten vyötäröllä roikkuu hassu, tyhjä nahkasäkki. Ei siis kannata hilata äitiysvaatteita roskiin heti kun supistukset alkavat. Suosittelen myös korsetin käyttöä jos pitää näyttäytyä julkisesti - tulee vaan itselle parempi mieli. ;)
Pahimman kriisin aiheuttaa väsymys. Ensimmäisen kuukauden selviää melkein nukkumatta mutta sitten alkaa painaa, ihminen kun nyt vain tarvitsee unta oli lapsia tai ei. Vaikka ihmeellisesti alkaakin tulla toimeen aika vähillä unilla, pinna lyhenee ja muisti pätkii. Kaikki oikeastaan riippuu siitä, miten hyvin kestät väsymystä ja saatko Mustan Pekan (koliikkivauvan). Nopeasti vuorokausirytmiin kiinnittyvä, hyvin nukkuva lapsi on lottovoitto, mutta univaikeuksia (koska jatkuvasti on joku vaihe) esiintyy ainakin aika ajoin lähes kaikilla. Väsyneenä jokainen hauska ja itsestään huolehtiva nainen muuttuu lähimuistinsa ja puhekykynsä menettäneeksi kiukkuiseksi zombieksi, jolla on sama paita päällä kolmatta päivää ja tukka kroonisesti mallia mörköooppera. Kun kaikki vapaa-aika priorisoidaan nukkumiselle, kuntokin pysyy nollissa.
Kolmas omaa identiteettiä sumentava muuttuja on parisuhde: aikaisemmin hallitseva kumppanin rooli kutistuu minimiin. Tilalla on epäseksikäs Äiti. Tässä asiassa ei mullistavaa helpotusta ole luvassa ennen kuin mukelosi saa ajokortin. Ilman erikoisjärjestelyjä kahdenkeskinen aika kiteytyy siihen muutamaan iltatuntiin vaavin nukkumaanmenon jälkeen - ja mitään laatuaikaahan se ei ole (katso osa 2, vapaa-ajan muuttuminen kotitöiksi). On siinä isukillakin hieman kriisin paikka, kun mukavan vaimon tilalla on hormonihuuruissa melkein kaikesta kyynelehtivä lohikäärme.
Hyvät uutiset: kyllä sen uuden roolinsa oppii hahmottaman elämää rikastuttavana tekijänä. Ihminen (ja etenkin nainen) sopeutuu käsittämättömän hyvin uusiin tilanteisiin, koulutushan alkaa jo raskausaikana, kun kaikesta näkee että kädessä on vain menolippu. Kun koko perhe on oppinut rutiinien merkityksen ja vauva tottunut viettämään aikaa vaikka mummin kanssa, säilyy rauha maassa. Parisuhteessa kannattaa palata alkuaikojen menoon: helpointa on järjestää yhetistä aikaa kodin ulkopuolelle, jossa ei ole pyykkivuorta häiriötekijänä. Leffassa käymisestä tulee mahtava kokemus!
Tilannetta helpottaa vielä se, että synnärillä ihminen joutuu johonkin madonreikään, joka kiihdyttää ajan kulumisen päivien sijasta kuukausiin. Vauva-aika on lyhyt. Vai mitä mieltä olette siitä, että mun vanhempainvapaa loppuu 2,5 kk päästä. :) Toim huom että en vielä tiedä palaako tilanne miltään osin täysin ennalleen. Ehkä ei ole tarkoituskaan.
6.1.2008
Epämiellyttävä totuus - osa 2
On ihmisiä, jotka kuuluttavat, että lapsen tulo ei heillä vaikuta millään tavalla elämänmenoon. Mielenkiintoinen väite, kun otetaan huomioon, että toisella osapuolella menee alkuun pelkässä imetyksessä melkein puolet valveillaoloajasta. Totuuskomissio kertookin, että joudut työ-minäsi jälkeen hyvästelemään myös koti-minäsi. Ylipäätään vapaa-ajan käsityksesi poistetaan. Ja kuinkas näin sitten pääsee käymään?
No. Alkuunhan vapaa-aikaa ei ole ollenkaan kun syötät, röyhtäytät, rauhoittelet masuvaivaista vauvaa, vaihdat vaippaa tai nukut. Ensimmäinen merkittävä käännekohta onkin n 6kk iässä kun lapsi syö kiinteää ruokaa niin paljon, että sillä on ravitsemuksellista merkitystä. Vauvalle on myös muodostunut ainakin jonkinlainen rytmi: yöt menevät ilman syöttöjä, hän nukkuu 2-3 päiväunet ja erottaa nälän ja janon. Tällöin alkaa isäkin olla tasavertainen hoitaja, mikäli vauvalle kelpaa pullomaito, ja äidillä on siis nyt ensimmäiset saumat tehdä jotain itsekseen vaikka koko päivän.
Vanha elämä ei kuitenkaan palaa. Vapaa-aikaa syövät sellaiset välttämättömyydet kuin peseytyminen, laskujen maksu ja pyykkien viikkaus. Lisäksi kaikkea menemistä leimaa entiseen verrattuna vaivalloisuus, priorisointiongelmat ja energian puute. Et voi lähteä urheilemaan hetken mielijohteesta (ja suoraan sanoen koko päivän heiluttuasi sohva ja hyvä kirja ovat lyömätön yhdistelmä), et jaksa laittaa gourmet-illallisia kun helpommallakin pääsee ja yhdeksältä alkavat elokuvatkin päättyvät yleensä kannaltasi liian myöhään. Vauvaperheenä voi kuitenkin kyläillä kavereiden luona, tehdä vaunulenkkejä ja matkustellakin, mikäli sisua riittää. Hoitolaukun pakkaamisesta tulee rutiinia - vaippa unohtuu vain kerran.
Ajankäytöllisten haasteiden myötä myös suhde ystäviin muuttuu, vaikka kuinka yrittäisit pitää yhteyttä ja tavata säännöllisesti - mitä kyllä todella suosittelen! Avainsana on luotettava lapsenpiika. Kaikkiin rientoihin et tietenkään voi lähteä, mutta jos nanny saa mukelon nukkumaan, saatte juhlia melkein puolille öin. Toinen avainsana on isi. Kun iskä on kotona, äiti saa riekkua niin pitkään kuin silmät vain pysyvät auki (eli puolille öin). Suurin ongelma kanssakäymisessä on kuitenkin se, että maailma pyörii kiusallisesti yhden asian ympärillä, kun taas muut ovat edelleen osallisia yhteiskunnan menosta laajassa mittakaavassa. Tästä seuraa väkisinkin se, että juttujesi parasta kohderyhmää ovat muut äidit. Ja kuten ystäväni Krista totesi: ei haittaa jos toiselle äidille kertoo samat jutut uudelleen, ei se kuitenkaan muista, mitä viimeksi puhuttiin.
Hyvät uutiset: kaikki järjestyy. ;) Kun vauvan totuttaa hyvissä ajoin hoitajan naamatauluun ja tuttipulloon, iltavapaa järjestyy toistekin. Todelliset ystävät myös jaksavat kuunnella juttujasi loukkaantumatta siitä, että et taaskaan muista missä he olivatkaan olleet lomalla. Ja pienellä itsekkyydellä saa kyllä raivattua kalenteriinsa säännölliset harrastusajat kun muistaa kommunikoida iskän kanssa hoitovaraukset riittävän selkeästi.
Seuraava käännekohta onkin hetki, jolloin lapsi viihtyy ilman äitiä ja isää yhden vuorokauden, mikä koittaa asiantuntijoiden mukaan vuoden ikäisenä. Voitte lähteä vaikka Tallinnaan. ;)
Loppiaista!
- Katja
No. Alkuunhan vapaa-aikaa ei ole ollenkaan kun syötät, röyhtäytät, rauhoittelet masuvaivaista vauvaa, vaihdat vaippaa tai nukut. Ensimmäinen merkittävä käännekohta onkin n 6kk iässä kun lapsi syö kiinteää ruokaa niin paljon, että sillä on ravitsemuksellista merkitystä. Vauvalle on myös muodostunut ainakin jonkinlainen rytmi: yöt menevät ilman syöttöjä, hän nukkuu 2-3 päiväunet ja erottaa nälän ja janon. Tällöin alkaa isäkin olla tasavertainen hoitaja, mikäli vauvalle kelpaa pullomaito, ja äidillä on siis nyt ensimmäiset saumat tehdä jotain itsekseen vaikka koko päivän.
Vanha elämä ei kuitenkaan palaa. Vapaa-aikaa syövät sellaiset välttämättömyydet kuin peseytyminen, laskujen maksu ja pyykkien viikkaus. Lisäksi kaikkea menemistä leimaa entiseen verrattuna vaivalloisuus, priorisointiongelmat ja energian puute. Et voi lähteä urheilemaan hetken mielijohteesta (ja suoraan sanoen koko päivän heiluttuasi sohva ja hyvä kirja ovat lyömätön yhdistelmä), et jaksa laittaa gourmet-illallisia kun helpommallakin pääsee ja yhdeksältä alkavat elokuvatkin päättyvät yleensä kannaltasi liian myöhään. Vauvaperheenä voi kuitenkin kyläillä kavereiden luona, tehdä vaunulenkkejä ja matkustellakin, mikäli sisua riittää. Hoitolaukun pakkaamisesta tulee rutiinia - vaippa unohtuu vain kerran.
Ajankäytöllisten haasteiden myötä myös suhde ystäviin muuttuu, vaikka kuinka yrittäisit pitää yhteyttä ja tavata säännöllisesti - mitä kyllä todella suosittelen! Avainsana on luotettava lapsenpiika. Kaikkiin rientoihin et tietenkään voi lähteä, mutta jos nanny saa mukelon nukkumaan, saatte juhlia melkein puolille öin. Toinen avainsana on isi. Kun iskä on kotona, äiti saa riekkua niin pitkään kuin silmät vain pysyvät auki (eli puolille öin). Suurin ongelma kanssakäymisessä on kuitenkin se, että maailma pyörii kiusallisesti yhden asian ympärillä, kun taas muut ovat edelleen osallisia yhteiskunnan menosta laajassa mittakaavassa. Tästä seuraa väkisinkin se, että juttujesi parasta kohderyhmää ovat muut äidit. Ja kuten ystäväni Krista totesi: ei haittaa jos toiselle äidille kertoo samat jutut uudelleen, ei se kuitenkaan muista, mitä viimeksi puhuttiin.
Hyvät uutiset: kaikki järjestyy. ;) Kun vauvan totuttaa hyvissä ajoin hoitajan naamatauluun ja tuttipulloon, iltavapaa järjestyy toistekin. Todelliset ystävät myös jaksavat kuunnella juttujasi loukkaantumatta siitä, että et taaskaan muista missä he olivatkaan olleet lomalla. Ja pienellä itsekkyydellä saa kyllä raivattua kalenteriinsa säännölliset harrastusajat kun muistaa kommunikoida iskän kanssa hoitovaraukset riittävän selkeästi.
Seuraava käännekohta onkin hetki, jolloin lapsi viihtyy ilman äitiä ja isää yhden vuorokauden, mikä koittaa asiantuntijoiden mukaan vuoden ikäisenä. Voitte lähteä vaikka Tallinnaan. ;)
Loppiaista!
- Katja
26.12.2007
Epämiellyttävä totuus - osa 1
Näin joulun jälkeen ehtii taas kirjoittelemaan. Sörkitäänpä vaihteeksi tabuja. ;)
Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.
Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.
Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.
Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.
Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.
Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.
- Katja
Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.
Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.
Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.
Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.
Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.
Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.
Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.
- Katja
Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.
6.12.2007
Vaiheessa
Tiedoksenne, että lapsettomia vastaan on olemassa salaliitto. Paljon asioita perhe-elämästä jätetään kertomatta. Minä ainakin olin siinä uskossa että ns. kolmen kuukauden koliikki on ainoa raskas vaihe - jos se nyt sattuu omalle kohdalle. Fyi vaan, että vauvoilla on aina menossa joku vaihe. Ja se koliikkikin voi kuulemma alkaa myös kolmen kuukauden jälkeen!
Nopea kertaus. Ihan ensimmäiseksi on tämä eloonjäämisahdistus, jolloin pitää itkeä ja syödä varmuuden vuoksi tosi usein. Tähän vaiheeseen liittyvät tietty myös masukivut, kun uudenkarhea suolisto yrittää selvitä maitoproteiinien pilkkomisesta. Vatsanväänteet tulevat uudestaan kuvaan kun aloitetaan kiinteän ruoan maistelu, jolloin myös mahdolliset allergiat tulevat ilmi. Uudet ruoka-aineet pierettävät ja kiinteän pökäleen vääntäminen vaatii jo ponnistelua naama punaisena - as we all know. Sitten vauvoilla on vaihtelevasti (Maddella noin noin kuukauden välein) muutaman päivän kestäviä tiheänimunkausia, jolloin tisseistä tilataan lisää tavaraa vetoisuuttaan lisänneeseen vatsalaukkuun. Lisäksi vauvoilla on erilaisia motorisen kehityksen herkkyyskausia jolloin opitaan uusia taitoja. Öisin prosessoidaan kaikkea opittua: veivataan käsiä ihan tuulimyllynä kun ne kerta on olemassa tai pöngitään puoliunessa pystyyn kun kerran osataan. Pinnasängystä on myös kiva kiljua ja päristellä ihan omaksi ilokseen mihin aikaan vaan aamuyöstä, jolloin huomioarvo on taattu. Ja sydänkohtaus.
Hauskinta tässä on se, että koskaan ei tiedä milloin nämä vaiheet alkavat ja loppuvat. Niistä myös jää henkiin vaikka oletkin jossain vaiheessa valmis myymään jälkikasvusi mustalaisille. Huomaat vain yhtäkkiä, että pari edellistä yötä on mennyt ihan ilman mellakoita ja silmäpussisi ovat normaalia luokkaa.
Matildalla on nyt viisi kuukautta eloa mittarissa ja menossa on suvantokausi (between phases). Kolmen rai rai -viikon jälkeen yöt nukutaan suht läpeensä, jopa paremmin kuin aikaisemmin. Tämä ilmeisesti siksi, että nyt ei ole mitään mullistavaa menossa. Uusista merkittävistä kyvyistä näköpiirissä on vasta ryömiminen. Suun ja kielen yhteistyö kiinteän ruoan syömisessä on myös opittu ja ainakin tähän asti kaikki ruoka on maistunut. Nyt saisi sitten aloittaa viljojen, lihan, kalan ja kananmunan antamisen, mutta ehkä annan niiden odottaa hetken ja nukun muutaman yön varastoon. Jos niistä vaikka alkaa taas joku vaihe.
Tässä iässä lapsesta alkaa huomata persoonallisuuden piirteitä. Joillain mukeloilla edellä mainitut vaiheet menevät nopeasti tai jopa ihan huomaamatta ohi, jotkut taas mietiskelevät niitä yöt läpeensä vähintään kuukauden verran. Matilda edustanee tässä keskitasoa. Olemme havainneet että ipanamme on aika joviaali, kommunikoiva ja poikkeuksetta hyväntuulinen, varsinkin isille nauretaan paljon eikä haittaa jos kuivaa vaippaa ei vaihdeta saman tien. Mutta sitten, kun joku asia ei käy, se ei todellakaan käy. Arvon prinsessa kermapeppu ei voi sietää ruoassa KNÖÖLEJÄ. Luulin ensin, että ällötys kohdistuu perunaan, mutta kyseessä olikin koostumusongelma. Mun tekemässä perunasoseessa nyt valitettavasti on muutaman millimetrin sattumia kun en omista mitään teollisuuskeittön moulinexia, joten sitten yökitään, pärskitään ja syljetään ja esitetään tukehtuvaa vaikka keitetty peruna nyt hajoaa suussa ihan ilman jauhamista. Toinen voimakkaita protesteja aikaansaava asia ovat selän taakse rullantuvat paidat, pyyhkeet, peitot jne. On kuin piikkilankaa olisi hoitopöydälle laitettu, jos kylpypyyhe jää selän alle ruttuun. Teatterikorkea kutsuu.
Joillekin tulee vauvakuume heti kun lapsi alkaa osoittaa jonkinlaisia kasvamisen merkkejä: kun vaatteet tai turvaistuin jäävät pieniksi tai kun saa istua syöttötuolissa. Itse olen todella kiitollinen jokaisesta päivästä, joka vie minut lähemmäksi tän ipanan 1-vuotissyntymäpäivää.
Nopea kertaus. Ihan ensimmäiseksi on tämä eloonjäämisahdistus, jolloin pitää itkeä ja syödä varmuuden vuoksi tosi usein. Tähän vaiheeseen liittyvät tietty myös masukivut, kun uudenkarhea suolisto yrittää selvitä maitoproteiinien pilkkomisesta. Vatsanväänteet tulevat uudestaan kuvaan kun aloitetaan kiinteän ruoan maistelu, jolloin myös mahdolliset allergiat tulevat ilmi. Uudet ruoka-aineet pierettävät ja kiinteän pökäleen vääntäminen vaatii jo ponnistelua naama punaisena - as we all know. Sitten vauvoilla on vaihtelevasti (Maddella noin noin kuukauden välein) muutaman päivän kestäviä tiheänimunkausia, jolloin tisseistä tilataan lisää tavaraa vetoisuuttaan lisänneeseen vatsalaukkuun. Lisäksi vauvoilla on erilaisia motorisen kehityksen herkkyyskausia jolloin opitaan uusia taitoja. Öisin prosessoidaan kaikkea opittua: veivataan käsiä ihan tuulimyllynä kun ne kerta on olemassa tai pöngitään puoliunessa pystyyn kun kerran osataan. Pinnasängystä on myös kiva kiljua ja päristellä ihan omaksi ilokseen mihin aikaan vaan aamuyöstä, jolloin huomioarvo on taattu. Ja sydänkohtaus.
Hauskinta tässä on se, että koskaan ei tiedä milloin nämä vaiheet alkavat ja loppuvat. Niistä myös jää henkiin vaikka oletkin jossain vaiheessa valmis myymään jälkikasvusi mustalaisille. Huomaat vain yhtäkkiä, että pari edellistä yötä on mennyt ihan ilman mellakoita ja silmäpussisi ovat normaalia luokkaa.
Matildalla on nyt viisi kuukautta eloa mittarissa ja menossa on suvantokausi (between phases). Kolmen rai rai -viikon jälkeen yöt nukutaan suht läpeensä, jopa paremmin kuin aikaisemmin. Tämä ilmeisesti siksi, että nyt ei ole mitään mullistavaa menossa. Uusista merkittävistä kyvyistä näköpiirissä on vasta ryömiminen. Suun ja kielen yhteistyö kiinteän ruoan syömisessä on myös opittu ja ainakin tähän asti kaikki ruoka on maistunut. Nyt saisi sitten aloittaa viljojen, lihan, kalan ja kananmunan antamisen, mutta ehkä annan niiden odottaa hetken ja nukun muutaman yön varastoon. Jos niistä vaikka alkaa taas joku vaihe.
Tässä iässä lapsesta alkaa huomata persoonallisuuden piirteitä. Joillain mukeloilla edellä mainitut vaiheet menevät nopeasti tai jopa ihan huomaamatta ohi, jotkut taas mietiskelevät niitä yöt läpeensä vähintään kuukauden verran. Matilda edustanee tässä keskitasoa. Olemme havainneet että ipanamme on aika joviaali, kommunikoiva ja poikkeuksetta hyväntuulinen, varsinkin isille nauretaan paljon eikä haittaa jos kuivaa vaippaa ei vaihdeta saman tien. Mutta sitten, kun joku asia ei käy, se ei todellakaan käy. Arvon prinsessa kermapeppu ei voi sietää ruoassa KNÖÖLEJÄ. Luulin ensin, että ällötys kohdistuu perunaan, mutta kyseessä olikin koostumusongelma. Mun tekemässä perunasoseessa nyt valitettavasti on muutaman millimetrin sattumia kun en omista mitään teollisuuskeittön moulinexia, joten sitten yökitään, pärskitään ja syljetään ja esitetään tukehtuvaa vaikka keitetty peruna nyt hajoaa suussa ihan ilman jauhamista. Toinen voimakkaita protesteja aikaansaava asia ovat selän taakse rullantuvat paidat, pyyhkeet, peitot jne. On kuin piikkilankaa olisi hoitopöydälle laitettu, jos kylpypyyhe jää selän alle ruttuun. Teatterikorkea kutsuu.
Joillekin tulee vauvakuume heti kun lapsi alkaa osoittaa jonkinlaisia kasvamisen merkkejä: kun vaatteet tai turvaistuin jäävät pieniksi tai kun saa istua syöttötuolissa. Itse olen todella kiitollinen jokaisesta päivästä, joka vie minut lähemmäksi tän ipanan 1-vuotissyntymäpäivää.
25.11.2007
Ammuvainaa avautuu
Lupaamani imetysavautuminen. :)
WHO:lta tuli taannoin Suomelle noottia koska suomalaisäitien imetystilastot ovat Pohjoismaiden heikoimmat. Muistaakseni suomalaislapsista vain 10% on täysimetyksellä puoleen vuoteen ja osaimetyksessä vuoden ikäiseksi.
Nyt sitten Suomessa on ryhdytty toimenpiteisiin, jotta synnytysosastoilla ja neuvoloissa otettaisiin uusi imetysmyönteinen linja. Kauhulla odotan, mitä tämä tarkoittaa. Onkohan kyseessä jokin muutos aikaisempaan imetyspainostuksen ja -syyllistyksen linjaan..?
Imetys on sanalla sanoen rasittavaa.
Ensinnäkin vastasyntynyt saattaa syödä tunnin välein. Siihen kun lasketaan röyhtäyttämiset niin ei ole vapaa-ajasta puutetta. Opukset väittävät että vauvan ruokaliväli on noin 2,5h, mikä johti ainakin meillä ihan turhaan olohuoneen mittaamiseen vauva olalla kun "ei sillä VOI olla nälkä". Meillä siis "koliikki" loppui heti kun isoveljeni vaimo (kolme lasta) ehdotti, että vaunun pehmusteita hamuavalle vauvalle annettaisiin lisäruokaa - vauva söi korviketta hirveän satsin ja nukahti onnellisena syliin. Olen Johannalle edelleen kiitollinen.
Toiseksi imetys sattuu. Tätäkään ei kukaan kerro etukäteen. Jossain vaiheessa iho tottuu jatkuvaan vatkaukseen mutta ihan nopealla ja suppealla otoksella en ole vielä löytänyt ketään joka olisi voinut alusta asti imettää ilman puukapulaa suussa. Kyseessä ei siis tosiaan ollut mikään "äidin ja lapsen yhteinen hellä hetki".
Voitte vain kuvitella, millainen shokki kivulias imetysmaraton on äidille ja miten vaikea on itseään siihen motivoida. Olet käytännössä sohvan panttivanki. Bepanthenia menee kilotolkulla. Sinulla on käytössä vain muutamia (jep, kammottavia) imetysvaatteita, jos et halua olla jatkuvasti riisumassa koko ylävartaloa paljaaksi. Niitä muutamaa paitaa ja liivejä saa myös olla pesemässä jatkuvasti puklutahroista - ellet sitten investoi heti raskausvaatteiden hankkimisen jälkeen toista tonnia tähän uuteen sesonkiin. Hormonitoiminta on täysin pysähdyksissä, joten iho voi huonosti. Bonuksena hampaisiin tulee reikiä ja hiukset lähtevät vaikka söisit kuinka kalkkia.
Onpa siis jännää, miksi imetystä vähennetään ja jätetään pois heti kun lupa on. Ymmärrän kyllä, että kehitysmaissa äidinmaito on steriileintä ruokaa, mitä lapsi voi saada mutta täällä pohjoisempana on - onneksi - vähän eri meininki. Kaikki luonnonmukaisuuden puolesta liputtajat voivat sitten myös mennä synnyttämään kuusen alle ja syödä kanervia. Ei tässä yhteiskunnassa ole enää vuosikymmeniin ollut mitään "luonnollista" mutta se on yllättävän helppo sivuuttaa imetysteeman alla. Joissain tuhmissa lähteissä myös väitetään, että aluksi erittyvä ternimaito eli kolostrum on se ravitsemuksellisesti ensiluokkainen vasta-ainepommi, joka auttaa vauvan hyvään alkuun. Mutta siitä ei saa puhua.
Ehdottaisinkin ihan uudenlaista perhemyönteistä linjaa, jossa neuvolat olisivat avainasemassa. Vastasynnyttänyt äiti on pääsääntöisesti sekaisin kuin kiinalainen kun pitäisi keskittyä oman paranemisen lisäksi myös vauvan hyvinvointiin. Siinä hässäkässä saattaa rivakoiden synnärikätilöiden opit mennä harakoille ja käytännön kysymyksiä tulee esiin vasta kotona. Tällä hetkellä neuvolassa ei osata neuvoa. Maidon muodostuminen alkaa yleensä viiveellä joten aika usein lapsi tarvitsee alkuun lisäruokaa. Koska tisseissä ei ole bensamittaria pitäisi vanhempia opettaa tulkitsemaan vauvan nälkäsignaaleja sen jatkuvan kellon tuijotuksen sijaan.
Ja ihan ensimmäiseksi äideille pitäisi näyttää imetyksen apuvälineet. Rintakumin avulla vauva ei oksenna verta joka imetyksen jälkeen ja minun tapauksessani sai sen avulla myös helpommin imuotteen. Seuraavaksi pitäisi esitellä rintapumpun käyttö. Sen avulla kun saa levättyä ainakin kolme tuntia, jos isäkin voi välillä syöttää pullosta (ennenkuin munkit räjähtää). Eihän näitä ole pakko käyttää jos ei ole tarvetta.
Lohdutuksen sana kaikille uusille mamoille: kyllä se sitten alkaa sujua, mutta varautukaa totuttelemaan parikin kuukautta. Ja jos ei suju niin ei suju - turha imettää itseään lataamoon. En voi olla lisäämättä että kaikkia ennen -76 syntyneitä on pääsääntöisesti imetetty 3 kuukautta, mikä oli silloinen äitiysloman pituus. Voin ihan kivasti tästä laiminlyönnistä huolimatta.
WHO:lta tuli taannoin Suomelle noottia koska suomalaisäitien imetystilastot ovat Pohjoismaiden heikoimmat. Muistaakseni suomalaislapsista vain 10% on täysimetyksellä puoleen vuoteen ja osaimetyksessä vuoden ikäiseksi.
Nyt sitten Suomessa on ryhdytty toimenpiteisiin, jotta synnytysosastoilla ja neuvoloissa otettaisiin uusi imetysmyönteinen linja. Kauhulla odotan, mitä tämä tarkoittaa. Onkohan kyseessä jokin muutos aikaisempaan imetyspainostuksen ja -syyllistyksen linjaan..?
Imetys on sanalla sanoen rasittavaa.
Ensinnäkin vastasyntynyt saattaa syödä tunnin välein. Siihen kun lasketaan röyhtäyttämiset niin ei ole vapaa-ajasta puutetta. Opukset väittävät että vauvan ruokaliväli on noin 2,5h, mikä johti ainakin meillä ihan turhaan olohuoneen mittaamiseen vauva olalla kun "ei sillä VOI olla nälkä". Meillä siis "koliikki" loppui heti kun isoveljeni vaimo (kolme lasta) ehdotti, että vaunun pehmusteita hamuavalle vauvalle annettaisiin lisäruokaa - vauva söi korviketta hirveän satsin ja nukahti onnellisena syliin. Olen Johannalle edelleen kiitollinen.
Toiseksi imetys sattuu. Tätäkään ei kukaan kerro etukäteen. Jossain vaiheessa iho tottuu jatkuvaan vatkaukseen mutta ihan nopealla ja suppealla otoksella en ole vielä löytänyt ketään joka olisi voinut alusta asti imettää ilman puukapulaa suussa. Kyseessä ei siis tosiaan ollut mikään "äidin ja lapsen yhteinen hellä hetki".
Voitte vain kuvitella, millainen shokki kivulias imetysmaraton on äidille ja miten vaikea on itseään siihen motivoida. Olet käytännössä sohvan panttivanki. Bepanthenia menee kilotolkulla. Sinulla on käytössä vain muutamia (jep, kammottavia) imetysvaatteita, jos et halua olla jatkuvasti riisumassa koko ylävartaloa paljaaksi. Niitä muutamaa paitaa ja liivejä saa myös olla pesemässä jatkuvasti puklutahroista - ellet sitten investoi heti raskausvaatteiden hankkimisen jälkeen toista tonnia tähän uuteen sesonkiin. Hormonitoiminta on täysin pysähdyksissä, joten iho voi huonosti. Bonuksena hampaisiin tulee reikiä ja hiukset lähtevät vaikka söisit kuinka kalkkia.
Onpa siis jännää, miksi imetystä vähennetään ja jätetään pois heti kun lupa on. Ymmärrän kyllä, että kehitysmaissa äidinmaito on steriileintä ruokaa, mitä lapsi voi saada mutta täällä pohjoisempana on - onneksi - vähän eri meininki. Kaikki luonnonmukaisuuden puolesta liputtajat voivat sitten myös mennä synnyttämään kuusen alle ja syödä kanervia. Ei tässä yhteiskunnassa ole enää vuosikymmeniin ollut mitään "luonnollista" mutta se on yllättävän helppo sivuuttaa imetysteeman alla. Joissain tuhmissa lähteissä myös väitetään, että aluksi erittyvä ternimaito eli kolostrum on se ravitsemuksellisesti ensiluokkainen vasta-ainepommi, joka auttaa vauvan hyvään alkuun. Mutta siitä ei saa puhua.
Ehdottaisinkin ihan uudenlaista perhemyönteistä linjaa, jossa neuvolat olisivat avainasemassa. Vastasynnyttänyt äiti on pääsääntöisesti sekaisin kuin kiinalainen kun pitäisi keskittyä oman paranemisen lisäksi myös vauvan hyvinvointiin. Siinä hässäkässä saattaa rivakoiden synnärikätilöiden opit mennä harakoille ja käytännön kysymyksiä tulee esiin vasta kotona. Tällä hetkellä neuvolassa ei osata neuvoa. Maidon muodostuminen alkaa yleensä viiveellä joten aika usein lapsi tarvitsee alkuun lisäruokaa. Koska tisseissä ei ole bensamittaria pitäisi vanhempia opettaa tulkitsemaan vauvan nälkäsignaaleja sen jatkuvan kellon tuijotuksen sijaan.
Ja ihan ensimmäiseksi äideille pitäisi näyttää imetyksen apuvälineet. Rintakumin avulla vauva ei oksenna verta joka imetyksen jälkeen ja minun tapauksessani sai sen avulla myös helpommin imuotteen. Seuraavaksi pitäisi esitellä rintapumpun käyttö. Sen avulla kun saa levättyä ainakin kolme tuntia, jos isäkin voi välillä syöttää pullosta (ennenkuin munkit räjähtää). Eihän näitä ole pakko käyttää jos ei ole tarvetta.
Lohdutuksen sana kaikille uusille mamoille: kyllä se sitten alkaa sujua, mutta varautukaa totuttelemaan parikin kuukautta. Ja jos ei suju niin ei suju - turha imettää itseään lataamoon. En voi olla lisäämättä että kaikkia ennen -76 syntyneitä on pääsääntöisesti imetetty 3 kuukautta, mikä oli silloinen äitiysloman pituus. Voin ihan kivasti tästä laiminlyönnistä huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
