Epämiellyttävä totuus - osa 1

Näin joulun jälkeen ehtii taas kirjoittelemaan. Sörkitäänpä vaihteeksi tabuja. ;)

Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.

Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.

Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.

Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.

Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.

Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.

- Katja

Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.

Vaiheessa

Tiedoksenne, että lapsettomia vastaan on olemassa salaliitto. Paljon asioita perhe-elämästä jätetään kertomatta. Minä ainakin olin siinä uskossa että ns. kolmen kuukauden koliikki on ainoa raskas vaihe - jos se nyt sattuu omalle kohdalle. Fyi vaan, että vauvoilla on aina menossa joku vaihe. Ja se koliikkikin voi kuulemma alkaa myös kolmen kuukauden jälkeen!

Nopea kertaus. Ihan ensimmäiseksi on tämä eloonjäämisahdistus, jolloin pitää itkeä ja syödä varmuuden vuoksi tosi usein. Tähän vaiheeseen liittyvät tietty myös masukivut, kun uudenkarhea suolisto yrittää selvitä maitoproteiinien pilkkomisesta. Vatsanväänteet tulevat uudestaan kuvaan kun aloitetaan kiinteän ruoan maistelu, jolloin myös mahdolliset allergiat tulevat ilmi. Uudet ruoka-aineet pierettävät ja kiinteän pökäleen vääntäminen vaatii jo ponnistelua naama punaisena - as we all know. Sitten vauvoilla on vaihtelevasti (Maddella noin noin kuukauden välein) muutaman päivän kestäviä tiheänimunkausia, jolloin tisseistä tilataan lisää tavaraa vetoisuuttaan lisänneeseen vatsalaukkuun. Lisäksi vauvoilla on erilaisia motorisen kehityksen herkkyyskausia jolloin opitaan uusia taitoja. Öisin prosessoidaan kaikkea opittua: veivataan käsiä ihan tuulimyllynä kun ne kerta on olemassa tai pöngitään puoliunessa pystyyn kun kerran osataan. Pinnasängystä on myös kiva kiljua ja päristellä ihan omaksi ilokseen mihin aikaan vaan aamuyöstä, jolloin huomioarvo on taattu. Ja sydänkohtaus.

Hauskinta tässä on se, että koskaan ei tiedä milloin nämä vaiheet alkavat ja loppuvat. Niistä myös jää henkiin vaikka oletkin jossain vaiheessa valmis myymään jälkikasvusi mustalaisille. Huomaat vain yhtäkkiä, että pari edellistä yötä on mennyt ihan ilman mellakoita ja silmäpussisi ovat normaalia luokkaa.

Matildalla on nyt viisi kuukautta eloa mittarissa ja menossa on suvantokausi (between phases). Kolmen rai rai -viikon jälkeen yöt nukutaan suht läpeensä, jopa paremmin kuin aikaisemmin. Tämä ilmeisesti siksi, että nyt ei ole mitään mullistavaa menossa. Uusista merkittävistä kyvyistä näköpiirissä on vasta ryömiminen. Suun ja kielen yhteistyö kiinteän ruoan syömisessä on myös opittu ja ainakin tähän asti kaikki ruoka on maistunut. Nyt saisi sitten aloittaa viljojen, lihan, kalan ja kananmunan antamisen, mutta ehkä annan niiden odottaa hetken ja nukun muutaman yön varastoon. Jos niistä vaikka alkaa taas joku vaihe.

Tässä iässä lapsesta alkaa huomata persoonallisuuden piirteitä. Joillain mukeloilla edellä mainitut vaiheet menevät nopeasti tai jopa ihan huomaamatta ohi, jotkut taas mietiskelevät niitä yöt läpeensä vähintään kuukauden verran. Matilda edustanee tässä keskitasoa. Olemme havainneet että ipanamme on aika joviaali, kommunikoiva ja poikkeuksetta hyväntuulinen, varsinkin isille nauretaan paljon eikä haittaa jos kuivaa vaippaa ei vaihdeta saman tien. Mutta sitten, kun joku asia ei käy, se ei todellakaan käy. Arvon prinsessa kermapeppu ei voi sietää ruoassa KNÖÖLEJÄ. Luulin ensin, että ällötys kohdistuu perunaan, mutta kyseessä olikin koostumusongelma. Mun tekemässä perunasoseessa nyt valitettavasti on muutaman millimetrin sattumia kun en omista mitään teollisuuskeittön moulinexia, joten sitten yökitään, pärskitään ja syljetään ja esitetään tukehtuvaa vaikka keitetty peruna nyt hajoaa suussa ihan ilman jauhamista. Toinen voimakkaita protesteja aikaansaava asia ovat selän taakse rullantuvat paidat, pyyhkeet, peitot jne. On kuin piikkilankaa olisi hoitopöydälle laitettu, jos kylpypyyhe jää selän alle ruttuun. Teatterikorkea kutsuu.

Joillekin tulee vauvakuume heti kun lapsi alkaa osoittaa jonkinlaisia kasvamisen merkkejä: kun vaatteet tai turvaistuin jäävät pieniksi tai kun saa istua syöttötuolissa. Itse olen todella kiitollinen jokaisesta päivästä, joka vie minut lähemmäksi tän ipanan 1-vuotissyntymäpäivää.

Ammuvainaa avautuu

Lupaamani imetysavautuminen. :)

WHO:lta tuli taannoin Suomelle noottia koska suomalaisäitien imetystilastot ovat Pohjoismaiden heikoimmat. Muistaakseni suomalaislapsista vain 10% on täysimetyksellä puoleen vuoteen ja osaimetyksessä vuoden ikäiseksi.

Nyt sitten Suomessa on ryhdytty toimenpiteisiin, jotta synnytysosastoilla ja neuvoloissa otettaisiin uusi imetysmyönteinen linja. Kauhulla odotan, mitä tämä tarkoittaa. Onkohan kyseessä jokin muutos aikaisempaan imetyspainostuksen ja -syyllistyksen linjaan..?

Imetys on sanalla sanoen rasittavaa.

Ensinnäkin vastasyntynyt saattaa syödä tunnin välein. Siihen kun lasketaan röyhtäyttämiset niin ei ole vapaa-ajasta puutetta. Opukset väittävät että vauvan ruokaliväli on noin 2,5h, mikä johti ainakin meillä ihan turhaan olohuoneen mittaamiseen vauva olalla kun "ei sillä VOI olla nälkä". Meillä siis "koliikki" loppui heti kun isoveljeni vaimo (kolme lasta) ehdotti, että vaunun pehmusteita hamuavalle vauvalle annettaisiin lisäruokaa - vauva söi korviketta hirveän satsin ja nukahti onnellisena syliin. Olen Johannalle edelleen kiitollinen.

Toiseksi imetys sattuu. Tätäkään ei kukaan kerro etukäteen. Jossain vaiheessa iho tottuu jatkuvaan vatkaukseen mutta ihan nopealla ja suppealla otoksella en ole vielä löytänyt ketään joka olisi voinut alusta asti imettää ilman puukapulaa suussa. Kyseessä ei siis tosiaan ollut mikään "äidin ja lapsen yhteinen hellä hetki".

Voitte vain kuvitella, millainen shokki kivulias imetysmaraton on äidille ja miten vaikea on itseään siihen motivoida. Olet käytännössä sohvan panttivanki. Bepanthenia menee kilotolkulla. Sinulla on käytössä vain muutamia (jep, kammottavia) imetysvaatteita, jos et halua olla jatkuvasti riisumassa koko ylävartaloa paljaaksi. Niitä muutamaa paitaa ja liivejä saa myös olla pesemässä jatkuvasti puklutahroista - ellet sitten investoi heti raskausvaatteiden hankkimisen jälkeen toista tonnia tähän uuteen sesonkiin. Hormonitoiminta on täysin pysähdyksissä, joten iho voi huonosti. Bonuksena hampaisiin tulee reikiä ja hiukset lähtevät vaikka söisit kuinka kalkkia.

Onpa siis jännää, miksi imetystä vähennetään ja jätetään pois heti kun lupa on. Ymmärrän kyllä, että kehitysmaissa äidinmaito on steriileintä ruokaa, mitä lapsi voi saada mutta täällä pohjoisempana on - onneksi - vähän eri meininki. Kaikki luonnonmukaisuuden puolesta liputtajat voivat sitten myös mennä synnyttämään kuusen alle ja syödä kanervia. Ei tässä yhteiskunnassa ole enää vuosikymmeniin ollut mitään "luonnollista" mutta se on yllättävän helppo sivuuttaa imetysteeman alla. Joissain tuhmissa lähteissä myös väitetään, että aluksi erittyvä ternimaito eli kolostrum on se ravitsemuksellisesti ensiluokkainen vasta-ainepommi, joka auttaa vauvan hyvään alkuun. Mutta siitä ei saa puhua.

Ehdottaisinkin ihan uudenlaista perhemyönteistä linjaa, jossa neuvolat olisivat avainasemassa. Vastasynnyttänyt äiti on pääsääntöisesti sekaisin kuin kiinalainen kun pitäisi keskittyä oman paranemisen lisäksi myös vauvan hyvinvointiin. Siinä hässäkässä saattaa rivakoiden synnärikätilöiden opit mennä harakoille ja käytännön kysymyksiä tulee esiin vasta kotona. Tällä hetkellä neuvolassa ei osata neuvoa. Maidon muodostuminen alkaa yleensä viiveellä joten aika usein lapsi tarvitsee alkuun lisäruokaa. Koska tisseissä ei ole bensamittaria pitäisi vanhempia opettaa tulkitsemaan vauvan nälkäsignaaleja sen jatkuvan kellon tuijotuksen sijaan.

Ja ihan ensimmäiseksi äideille pitäisi näyttää imetyksen apuvälineet. Rintakumin avulla vauva ei oksenna verta joka imetyksen jälkeen ja minun tapauksessani sai sen avulla myös helpommin imuotteen. Seuraavaksi pitäisi esitellä rintapumpun käyttö. Sen avulla kun saa levättyä ainakin kolme tuntia, jos isäkin voi välillä syöttää pullosta (ennenkuin munkit räjähtää). Eihän näitä ole pakko käyttää jos ei ole tarvetta.

Lohdutuksen sana kaikille uusille mamoille: kyllä se sitten alkaa sujua, mutta varautukaa totuttelemaan parikin kuukautta. Ja jos ei suju niin ei suju - turha imettää itseään lataamoon. En voi olla lisäämättä että kaikkia ennen -76 syntyneitä on pääsääntöisesti imetetty 3 kuukautta, mikä oli silloinen äitiysloman pituus. Voin ihan kivasti tästä laiminlyönnistä huolimatta.

Äiti on vähän väsynyt

Huh,
Viime viikonloppuna oli perinteinen tyttöjen ilta (KF only) ja olipa kerrassaan hauskaa! Isi oli lapsenvahtina, joten tämä oli ensimmäinen rehellisesti rentouttava iltaloma kun ei tarvinnut katsoa kelloa että milloin pitää mennä päästämään lapsenvahti kotiin. Tuhkimo muuttui toki kurpitsaksi jo yhden maissa, en jaksanut mitenkään valvoa pitempään vaikka kuinka yritin. Ja rilluttelulaskua maksettiin vielä tiistainakin, sillä kyseessä oli myös ensimmäinen kunnon kankkunen vuoteen.. Isi onneksi ymmärsi tilanteen ja hoiti sunnuntaina kaikki koordinaatiota ja hapenottokykyä vaativat hoitotoimenpiteet. Kooma oli kyllä ehdottomasti vaivan väärti, sillä näiden illanviettojen henkinen anti vie saldon väkisinkin plussalle. Tämä oli hieno tulikaste myös isukille kun piti selvitä Madden iltatankkauksesta ja nukuttamisesta yksin. Huonoaiti.com suosittelee ehdottomasti säännöllisiä irtiottoja ja yhteydenpitoa ystäviin muutenkin kuin blogin välityksellä. :)

Lomaakin on tiedossa ja ihan koko perheen voimin. Varattiin nyt vihdoin se Sveitsin reissu, mennään uudeksi vuodeksi veljeä moikkaamaan Geneven liepeille - jännää! Varsinkin kun en ole uskaltanut likan kanssa matkustaa edes bussilla Helsinkiin (no hei jos se alkaa huutaa ni joudun jäämään jossain Hanasaaren kohdalla pois häpeälamaannuksen kourissa ja soittamaan tippa linssissä Teemun hakemaan meidät pois!). Nyt on satamiljoonaa avointa kysymystä lentämisestä, sveitsiläisistä soseista ja Madden passin hankinnasta. Luotan siihen että kunnon kilpavarustelulla (kantorinkka, matkarattaat, rintareppu, matkasänky jne..) saadaan ensimmäinen perheloma tuntumaan lomalta ja silloinhan Madde on jo puolivuotias. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Mulle on muuten alkanut sataa jumalattomasti vauvatarvikkeiden suoramarkkinointipostia! Mistä ihmeestä ne kaivaa nää tiedot? Ja mikä hirveintä: liityin jo Libero-kerhoon ja aloin kerätä vaippapakkauksista leikattavia jäniksen kuvia..! Kuulin itseni perustelevan tätä hieman epäluonteenomaista toimintaani että "kun niitä vaippoja nyt kuitenkin menee ja sit sieltä saa lahjoja ja vaippapaketin kun vauva on 6kk.." Sepä hienoa. Mitähän jäsenyyksiä onkaan taskussa vuoden päästä. Todennäköisesti seuraavaksi olen jonkun kirjakerhon uhri ja siitä ei ole enää pitkä matka Pampers-Pilatekseen! Iik.

Nyt punaviinin pariin. Ensi viikolla tiedossa imetysavautuminen ja WHO:n vastaista propagandaa. ;)

Hyvää viikonloppua!
- Katja

Lehtipuhaltimia ja muita syyskiusakkeita

Ohoi!
Hajanaisia ajatuksia on taas kertynyt monestakin aiheesta. (Äiti käski kiroilla vähemmän - haastavaa, mutta yritetään.)

Esimerkiksi lehtipuhaltimista on vaikea kirjoittaa ilman voimasanoja. Tänään tapahtui seuraavaa: olin juuri saanut Matildan nukahtamaan superharvinaiselle toiselle 45 min päiväuniosuudelle kun itkuhälyttimestä alkoi kuulua jotain jumalan pörinää, jota epäilin lähinnä airbusin pakkolaskuksi takapihalle. No, eikös meidän tiellä häärinyt joku patalaiska kaupungin työntekijä housut puolitangossa sen helvetinkoneen kanssa! Kirosanarepertuaarini ei riittänyt alkuunkaan. Olin ensinnäkin aivan jäässä kun olin puuman nopeudella rynnännyt veivaamaan vaunuja vartiksi ensimmäisen inahduksen jälkeen ja nyt yksi perskärpänen (joo, joo, työtäänhän se vaan teki) nollasi koko työn sekunnissa. Toiseksi: mikä vitsi koko puhaltimessa on? Eihän ne lehdet mihinkään poistu puhaltamalla. Vai töräytetäänkö ne lopulta kaupungin rajan yli? Jonkunhan täytyy joka tapauksessa haravoida ja kärrätä ne pois, eikö? Aion soittaa Espoon kaupungin puisto-osastolle ja lääninhallitukseen ja eduskuntaan ja masinoida kansanliikkeen tätä turhaa desibelikidutusta vastaan. Pörinät pois ja harava kauniiseen käteen, sanon minä.

Sitten kellojen kääntämisestä. Olen aina vihannut vuodessa eniten sitä lokakuun päivää, jolloin iltapäivät muuttuivat taas laakista öiksi ja on pakko vain alkaa odottaa joulua. Nyt kyseinen toimenpide on vieläkin raivostuttavampi: Matilda tapaa käydä nukkumaan 21.30 eli nykyisessä ajanlaskussa 20.30. Kuitenkin mun unirytmi venyy joka tapauksessa tunnilla joten saan taas ensimmäiseen yösyöttöön tunnin vähemmän nukkumisaikaa. Kiitos vaan kovasti. Eikö böndellä niitä lypsykoneita todellakaan saada käyntiin ilman päivänvaloa? Tämä lypsykone nimittäin arvostaa jokaista unituntia!

Sitten iloisempi miete. Kohta on isänpäivä! Aina on kiva saada uusia juhlapäiviä kalenteriin. Isällehän pitää ostaa reinot ja joku kirja. Ilmeisesti Päätalon tuotanto on vähän hiipunut niin kaipa uusin Remeskin kelpaa. Mitäs muuta perinteistä iskän lahjapakettiin laitetaan (vessapaperikiikarit!) ja kuuluuko isi herättää kahvit sänkyyn -periaattella?

Ai niin. Sain/saimme uuden parhaan ystävän! Meille tuli asumaan Gracon sähköinen vauvakeinu (katso kuva iloisesta kiikkujasta), eläköön tekniikka!! Kuusi eri keinumisnopeutta ja 15 sävelmää takaavat sen, että pääsen päivälläkin suihkuun. Toisena käyttötapauksena mainittakoon, että söimme Teemun kanssa viikonloppuna ensimmäistä kertaa
a) pöydän ääressä
b) yhtäaikaa
c) veitsellä ja haarukalla kun molemmat kädet olivat vapaina ja
d) ruokahetki kesti yli 15 min.
Lisäksi keinu on oiva päiväunitainnuttaja. Ymmärrän kyllä miksi masiinan käyttöohjeissa lukee että maksimikäyttöaika on 40 minuuttia. ;)

Viikonloppuna onkin sitten 4kk vauvaelämää mittarissa. Silloin aloitellaan juhlallisesti kiinteän ruoan maisteleminen. Chateaubriandia ei ole luvassa vaan aloitus tapahtuu varmaan soseutetulla luumulla, banaanilla tai maissilla kun mielestäni maustamaton perunasose on ehkä ankeinta mitä elämän ensimmäisellä oikealla aterialla voi suuhun työntää. Itse en ehkä koskaan enää söisi jos joku tällaisen järkytyksen aiheuttaisi heti alkuun. Neuvolassa tätä perustellaan sillä, että näin vauva tottuu syömään perunaa. Jotenkin vaikea uskoa. Ja kyllä se viimeistään teininä Mäkkärin ransut löytää.

Nyt hydrobicciin, molskis! Toivotan ihanaa marraskuuta ja palkkapäivää.
- Katja

Ps. Pikkulinnut lauloivat: rutkasti onnea uusille Frantic-mammoille! =D Tästähän nyt buumi alkoi. Millä viikoilla sitä mennään?
Ps 2. Huom. Tämä on BLOGI. Blogia kuuluu kommentoida. Näin mäkin saan vähän tietää teidän kuulumisia. ;)