"Mitä kaikkea oot puuhannu äitiyslomalla?"

Hopsansaa.

Mun broidi todellakin kysyi ton kysymyksen. Mykistävää. No, sillä ei ole lapsia, joten annettakoon anteeksi. Seuraavia asioita ollaan kuitenkin koettu tässä:

Yöunet 23:00-07:40.
Siis mukelo veti. Itse toki valvoin neljästä lähtien ja odotin milloin kutsu käy. Ei käynyt. Nousin sitten puoli kahdeksalta tökkimään neitiä, että onko se kuollut vai vaan kovasti sairas. No, tämä ei sitten olekaan enää toistunut vaan hyvin vaihtelevilla unilla mennään, pätkien skaala vaihtelee 4,5 - 8,5h välillä. Oma unirytmi on kroonisesti sekaisin kun ei koskaan tiedä millaista yötä on lupa odottaa. Kertokaapas mamat ja papat: alanko jossain vaiheessa taas nukkua normaalisti?? ..Kun ipana muuttaa pois himasta??

Kiljuraivarit kahvilassa.
Korkean C:n huuto, joka alkoi ei-mistään, eikä loppunut kuin hölkkäämällä naama kretliinisenä karjuva vauva olalla ympäri kahvilaa, voi häpeälamaannus. Onneksi parkuun yhtyivät pian myös kaikki muutkin kahvilan empaattiset vauvat, joten en ollut yksin. Sitten se onneksi stumppasi olkapäälle enkä uskaltanut liikahtaakaan sen jälkeen kohtauksen uusimisen pelossa. En myöskään halunnut kohdata muiden asiakkaiden katseita, argh.

Niskapaskat (pakollinen kakka-juttu!)
Kaikkien aikojen sinappiräjähdystä saatteli sellainen pieruarmeija, että nauroin katketakseni ennen kuin hymy tosissaan hyytyi. Sen vaipanvaihdon jälkeen meni pyykkiin myös mun kaikki vaatteet ja oli pakko käydä suihkussa. WC:n siivoaminen kesti puoli tuntia. Voin vain todeta, että onneksi on aina ollut koira, jonka satunnaiset vatsataudit ovat kasvattaneet aika immuuniksi kaikenlaisille huoh-tason insidenteille.

Kukkakaalius (mikä tästä kirjoituksestakin käy ilmi)
Olen taantunut juuri sellaiseksi vegetables-for-brains kotiäidiksi, jollaiseksi en koskaan uskonut muuttuvani. Sen verran olen pitänyt ylpeyden rippeistäni kiinni, että en edelleenkään katso päivisin mitään brasilialaisia ihmissuhdedraamoja, ostoskanavaa tai tv-chatteja - tilanne saattaa muuttua kun ulkona on -30C. Olen ihan järjettömän iloinen jos joku soittaa, tulee käymään tai postilaatikossa on joku lehti. Ukko tietysti kuulee kaikki jännittävät tapahtumat tuoreeltaan heti kotiovelta: "Arvaas, tänään meidän takapihalla oli kaksi oravaa!"

Höyhenaivo menee nyt katsomaan uutisia, jotta en täysin vieraannu yhteiskunnasta.
Muistakaa punaviinin lämmittävä voima pimenevissä syysilloissa!

Syytön!

Kirjoittelin tämän joskus elokuussa, kun kävin yksityisen neuvolani järkkäämässä äiti-lapsi -tapaamisessa!

Kävin shoppailemassa. Ja viinillä!

Suhtaudun (edelleen) hyvin skeptisesti kaikkiin pelkästään vanhemmuuteen perustuviin sidosryhmiin - en ole muuttanut mieltäni sen suhteen, että 90% ihmisistä on jollain tapaa epämiellyttäviä - mutta yllätyin iloisesti neuvolani järjestämästä äiti-vauva -tapaamisesta.

Sen lisäksi, että Skidi ei huutanut eniten ja ryhmä oli pieni, paikalla oli samanikäistä, -henkistä ja aidon tuntuista porukkaa, suurin osa vieläpä lokaaleja. Kätilö haastatteli meitä raskaudesta, synnytyksestä, isyydestä ja äitiydestä ja kerrottiin sitten kokemuksia - oli lohdullista kuulla, että erilaisia ongelmia ja tyhmiä kysymyksiä on läjäpäin (kaikilla kyseessä esikoinen) ja itsellä ei ollut läheskään kaikkia! Nämä äidit olivat vaihtelevasta väsymyksestä huolimatta selvinneet huumorilla ja maalaisjärjellä silloinkin kun kaikki ei mennyt niin kuin manuaalissa oli luvattu.

Yksi äiti myös kysäisi varovaisesti, että ootteko ollu ton alkoholin kanssa ihan absolutisteja. Sanoin heti, että kun en ollut raskausaikanankaan niin miksi sitten nyt olisin, jonka jälkeen tunnelma vapautui huomattavasti. Toinen myönsi tissuttelevansa melkein joka ilta, viini kun ottaa pahimman terän pois koliikkihuudosta.

Tästä positiivisesta yhteisöllisyyden tunteesta tuli mieleen perustaa verkkopalvelu huonoaiti.com. Onko tällainen jo olemassa? Perusidea olisi se, että rekisteröitymisen kautta pääsee blogimuotoiseen palveluun, jossa jokainen saa tunnustaa syntinsä ja lukea muiden tunnustuksia. Olo helpottuu, kun huomaa että on samassa suossa kuin muutkin: kolauttanut vauvan pään yöllä oven karmiin, unohtanut antaa D-vitamiinitipat ja huudattanut vauvaa suihkun ajan.

Suosituimmat vauvasaitit, joiden perimmäinen idea on hyvä, ovat valitettavasti yhteisöpuolella täynnä pätemisvimmaisia besserwissereitä ja paskoja neuvoja. Toki vika voi olla myös minussa kun en ole oikein istunut tähän pullantuoksuiseen, uhrautuvaan äitirooliin, joka pahimmillaan pitää sisällään äärimmäistä elämäntapafasismia ja suvaitsemattomuutta. Kun siihen liitetään vielä joidenkin äitien taipumus yli-itsesuojeluun ja narsisimiin, saadaan jaettua ainoastaan ahdistavaa syyllisyyttä vaikka tilanteen pitäisi mennä juuri päinvastoin.

Jännää kuinka harva kapinoi näitä tabuja vastaan, vanhemmuus kun ei ole mikään ruusutarha. Saahan sen kai sanoa ääneen olematta sosiaalihuollon seuraavan visiitin kohde. Perkele.

Hajanaisia syysajatuksia

Päivää taloon!

Sain välini Blogger Supportin kanssa kuntoon! Pääsen siis vihdoin postaamaan myös tuossa aiemmin kesän paksuimpina hetkinä rustailemani kirjoitukset. Olettaen, että olen vielä samaa mieltä niiden kanssa...

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni iloinen siitä, että on syksy - tai pikemminkin, että kesä on ohi. Tähän on montakin syytä. Ei ole enää hiki. Yöllä on pimeää. Ei ole pakottava tarve nauttia kesästä ulkoillen, reissaten ja harrastaen. Ja vauvan on pakko olla yli kahden kuukauden ikäinen!

Outoa kyllä, syksyssä on nyt jotain ihanan rauhallista, kun kaikki muut keskittyvät töihin ja joulun odotukseen. Oli ihanan ulkopuolinen olo, kun kävelin tänään rauhassa vaunujen kanssa kuulaassa aurinkoisessa säässä pitkin Silkkiniittyä ja ohitseni juoksi koululaisia, joilla oli suunnistusta. Kiire ei kosketa minua tällä hetkellä. Kontrollifriikin on yllättäen kiva lukea MMM:ää ja todeta että niin se kehitys kehittyy ja ihan ilman minua. ;)

Olen saanut kasaan vain hyvin hajanaisia mietteitä change of focus -otsikon alle. Alla niistä muutama.

Osaan tehdä todella paljon asioita yhdellä kädellä. 

Sposteihin tulee kyllä paljon kirjoitusvirheitä ja voi levittyy aika epätasaisesti leivän päälle mutta periaatteessa tulen toimeen yksikätisenä erittäin hyvin. Evoluutio luultavasti surkastuttaa vasemman käteni pois vuoden sisään.

Päivällä kaupungilla liikkuu ihan eri jengiä kuin aamuisin ja iltaisin. 

Herranjumala, että ihmisillä on lapsia: vaunuja, rattaita ja kolmipyöräisiä rullaa vastaan tasaiseen tahtiin. Olenkin ihmetellyt että kuka tätä babyboom-valhetta oikein levittää mutta kas se olikin ihan totta. Toinen vain päivisin esiintyvä valtaryhmä ovat rollaattorit, mikä johtunee siitä että terveyskeskus sijaitsee tässä aika lähellä.

Osaan aika paljon lastenlauluja ulkoa.

En tiedä miksi. Eihän niitä Pataässässäkään ole tullut hoilotettua. Ainoastaan jänöjussin mäenlaskusta puuttuu säkeistöt (laittakaa tulemaan jos joku osaa, netistä ei näinä tekijänoikeusaikoina löydy enää mitään). Muutenkin ihmisillä on joku kummallinen erikoishätäratkaisuosasto aivoissa, joka otetaan käyttöön pikku palosireenin aloittaessa "mulla on tylsää" -itkun. Kaikenlaisia leikkejä, lauluja ja sekopäistä paskanjauhantaa sitä tuleekin esitettyä, onneksi kukaan ei näe. Miehet tuntuvat vastaavissa tilanteissa turvautuvan vauhtiin: perintösitteri natisee liitoksissaan ja erilaiset modernin tanssin esitykset rintarepun kanssa viihdyttävät kaikkia paikallaolijoita. Pääasia että toimii.

Säilyn hengissä yllättävän vähillä ja katkonaisilla unilla. 

Normaalioloissa vedin viikonloppuna vähintään kymmenen tuntia putkeen, nyt en ole viittä tuntia pitempään nukkunut puoleen vuoteen. Toisaalta mitään ylimääräistä energiaa esim urheilemiseen vielä ole vaikka Skidi ei mikään koliikkitapaus olekaan ja alkoi jo kuusiviikkoisena pidentää yösyöntivälejään inhimilliseen kolmeen tuntiin, jossa ehtii jo nukahtaakin välillä (nyt jo säännöllinen viisi tuntia = juhlaa). En ole edes aloittanut kahvinjuontia.

Lisää ajatuksia taas ensi kerralla. Tsemppiä alkusyksyyn!

Dude, you are on vacation!

Alkaa vihdoin tuntua lomalta! Asiakkaat ovat viimein hyväksyneet, ettei mulle kannata mailailla eikä kukaan työkavereistakaan ole pahemmin harassoinut - vielä!

Olen saanut tehtyä ihan hämmentävän paljon asioita, jotka ovat odottaneet sitä kuuluisaa "joskus paremmalla ajalla" -hetkeä.

Kaiken vimmaisen touhuilun taustalla on tietty epämiellyttävä tuntemus siitä että tämän nykyisen projektin deadline saattaa olla vaikka huomenna ja siihen loppuukin sitten kaiken sellaisen tekeminen, mikä ei liity kriittisten elintoimintojen ylläpitoon. Kontrollifriikille äärimmäisen tuskaista siis.

En oikein tiedä, mikä yhteiskunnallinen / kansanterveydellinen järjenjuoksu on tämän äitiysloman ajoitusta säätelevän laindäädännön taustalla, Kelahan kertoo että äikkäri alkaa 30-50 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Itse olen päätynyt seuraaviin syihin.

1. Hanuri puutuu.

Äässi muuttuu istumisesta noin vartissa täysin tunnottomaksi, pätee sekä kotisohvaan että toimistotuoliin. Testatkaapa: kiinnittäkää n 8 maitotölkkiä vatsan päälle (oppikirjojen mukaan paino nousee raskauden aikana keskimäärin 8-12kg, mikä on kohdallani pelkkää soopaa, mutta saatte kokeilla minimimäärällä), etsikää mahdollisimman mukava asento (ahhahahha) millä tahansa tuolilla ja alkakaa naputella. Älä kuitenkaan kokeile tuntia pitempään tai saatat saada hengenvaarallisen laskimotukoksen. Työpäivä on kuitenkin se 8h - ja joskus vähän ylikin - ja viisi päivää viikossa.

2. Vaatekaapin valikoima käy olemattomiin.

Mitään päällepantavaa *ei ole*, saati jos pitäisi vielä tsempata asiakaspalaveriin. Jos sattuu saamaan mustan pekan eli kaikkien neuvolakäyrien yläpuolella huikentelevan vauvamahan, loppuvaiheessa päälle mahtuu enää Haltin 2h teltta ja olet lähinnä kiitollinen jokaisesta yöstä kun peitto vielä yltää päällesi. Kotona saa onneksi olla häpeilemättä mukavaakin mukavammassa XXXL-koon t-paidassa, jonka helmassa on maalia ja rinnassa Eukanuba-koiranruokamerkin logo. Kun tähän vielä lisää isoisän shortsit ja tukisukat, niin kylähullu-look on valmis.

3 Keskittymiskyky heikkenee / poistuu valikoimasta.

Muksu alkaa liikehtiä mahassa jo raskauden puolivälissä. Liikkeet ovat aluksi hyvin hentoja ja huomaamattomia ja niitä jaksaa itsekin iloisena hämmästellä, mutta siinä vaiheessa kun palaverissa kynä lentää kädestä kun potku osuu napakasti kylkeen, maha vaihtaa alienmaisesti puolta kesken presentaation tai kun lause keskeytyy röyhtäykseen terävän monotussarjan osuessa vatsalaukkuun, nämä elonmerkit alkavat hieman häiritä työskentelyä. Mielikuvaharjoite palaveritilanteesta: kuvittele täysin ennalta-arvaamaton kolmivuotias tenava ajamaan sokerihumalassa viritetyllä polkuautolla suolistoasi ristiin rastiin.

Jatka mielikuvaharjoitetta kuvittelemalla, että olet seurannut yllämainittuja ajoja myös viime yönä pariinkin otteeseen.

Nämä siis my 2 cents. Jos itse tiedätte parempia syitä, laittakaa tulemaan!

Rakas Project Mama!

Haikein mielin hyvästelemme sinut hetkeksi ja toivomme pääsevämme seuraamaan lyhyttä uranvaihtoasi tämän blogin kautta.

Pidä meidät luupissa ja kerro miten ipanan migroituminen perheeseenne sujuu, miltä ensimmäinen siemaus punaviiniä launchin jälkeen maistui ja kuinka isi pärjää kahden naisen alaisuudessa.

Good luck with your change of focus,

Frantimonit