Millainen kesäleiripersoona teillä asuu?

Heräsimme kersojen kanssa eilen siihen tosiasiaan, että kesälomaan on kaksi kuukautta. Snadi on selvittänyt ekaluokan kunnialla ja Skidi oletettavasti siirretään alakoulun viimeiselle luokalle. Sehän tarkoittaa sitä, että on aika keskittyä kesän leirivalintoihin, mikäli me aikuiset haluamme keskittyä kesäkuussa duuneihin.

Ajattelin, että näin muutaman vuoden kokemuksella leirirutiinit olisivat hallinnassa. Olimme hereillä suosituimpien leirien ilmoittautumisten kanssa ja aloitimme keskustelut kesäkuun arkitekemisestä hyvissä ajoin. Mutta siinä toiveita kuunnellessa, tajusin että meillä asuu kaksi aivan erilaista kesäleiripersoonaa!

Skidi ei ole koskaan halunnut millekään leirille. Eikä kerhoon tai harrastukseen. Kaikki tekeminen on pitänyt markkinoida hänelle modernin tanssin keinoin. Toki hän on sitten hiljalleen alkanut tykätä musiikista ja urheilusta mutta nopeasti lämpeneväksi häntä ei voi kuvailla. Skidin suurin toive olikin ei-mitään viikko, jonka hän saa viettää täysin omilla ehdoillaan.

Snadilla sen sijaan on aina käsi pystyssä, kun eteen tulee mahdollisuus harrastaa jotain. Ja nyt kun hänen ei tarvitse enää happamoitua päiväkodissa, kun isosysteri lähtee uimarannalle, hän olisikin halunnut buukata koko kesänsä täyteen leirejä. Hän ilmoitti haluavansa ratsastusleirille, futisleirille, tanssileirille, näytelmäleirille ja jollekin koiriin liittyvälle leirille, sillä hänen mielestään kesällä on hyvä sauma testata kaikenlaista uutta. Ja hankkia koira.

Oli pakko toppuutella, etten aio ruveta myymään huonekaluja kesän 2019 leirimaksujen takia.

Tämän ei tietenkään olisi pitänyt yllättää. Lapset ovat erilaisia, jopa ne samasta vanhemmista periytyvät. On varmasti  lapsi, joka ei suostu lähtemään kuin korisleirille, lapsi, joka haluaa prikulleen samat leirit kuin paras kaveri (eikä ainakaan samalle leirille kuin pikkusisko) ja lapsi, joka haluaa vain nukkua aamulla pitkään. Sumpli siinä sitten kivaa vaihtoehtoa, joka käy kaikille, ja joka ei johda siihen, että puhelin soi kesäkuussa vartin välein.

Leirineuvottelut päättyivät tuloksellisesti ja hyvään konsensukseen. Skidi saakoon viikkonsa, jolloin hän saa vanua kotona ja lukea kirjaston fantasia-hyllyn tyhjäksi. Ja Snadi ilmoitettiin toiselle viikolle taideimprohörhöleirille, jossa hän yrittää saada ilmaisutaidon kiintiönsä täyteen (tuskin).

Yhdestä asiasta molemmat olivat sentään täydellisen yhtä mieltä: parasta on kolmannella viikolla järjestettävä lellipentuleiri mökillä, mikä pitää sisällään leipomista, nikkarointia, soutelua, saunomista, askartelua ja kanankakan levittämistä marjapensaille. Ilman isovanhempia ei mistään tulisi mitään.

Lempiaineeni elämänkatsomustieto

Wilmaan napsahti viesti elämänkatsomustiedon opelta. Ensi viikolla on tiedossa retki: ryhmä lähtee käymään juutalaisessa synagogassa ja islamilaisessa moskeijassa. Välittömästi iski kateus. En ole pätkääkään hengellinen ja ussan tunnilla kuolin tylsyyteen, mutta voisin hyvin lähteä käymään moskeijassa, sillä en tiedä niistä mitään.

Kun viisi vuotta sitten piti vahvistaa osallistuminen perusopetukseen ja ensimmäistä kertaa laittaa ruksi valitsemansa katsomusopetuksen kohdalle, en tiennyt elämänkatsomustiedosta mitään. Uskonnottoman lapsen saa laittaa uskontotunnille mutta ei toisinpäin ja minäkin mietin, pitäisikö mennä enemmistön mukana. Suhtauduin koko aineeseen vähän epäillen: onko ideana tarjota ei-kirkkoon kuuluville oppilaille samantyyppistä turhanpäiväistä sijaistekemistä, jota päiväkodissa tarjottiin niille, jotka eivät osallistuneet seurakunnan järjestämiin aamunavauksiin.

Nyt olen tuohon valintaan enemmän kuin tyytyväinen. ET on yllättänyt positiivisesti ja hyvän opettajan myötä se on kiilannut yhdeksi Skidin lempiaineista. Kun kuulustelin maailman uskontojen koealuetta (enkä todellakaan muistanut, mikä on kristinuskon kultainen sääntö*) ja selailin läpi Skidin ET-vihkoa, oli helppo ymmärtää suosion syy. Se on universumin asioiden pohdiskelijalle juuri oikea tunti. Ja koska elämänkatsomustiedon suosio kasvaa hiljalleen (jopa täällä patakonservatiivisessa Espoossa), enää ei tarvitse olla edes se luokan ainoa outolintu.

Vihkon alussa kuvaillaan tavoitteet – ET:ssä opiskellaan hyvää elämää, työskentelemään muiden kanssa ja ymmärtämään eri uskontoja. Tämä kuulostaa minunkin lempiaineeltani! Kotitehtävissä pohdittiin mm. arvoja suhteessa yksilöön, yhteiskuntaan ja uskontoon, YK:n missiota sekä erilaisia vaikuttamisen keinoja. Erityisen vakuuttunut olin syksyn itsetuntemuksen kokonaisuudesta, jossa käytiin läpi omaa luonnetta erittelemällä ydinvahvuudet  (=luonteen parhaat puolet, joista saa energiaa), kasvuvahvuudet (=taidot, jotka eivät tunnu luontaisilta, mutta joista haluaa oppia) ja voimavahvuudet (sinnikkyys, itsesäätely ja myötätunto). Lopuksi Skidi oli ideoinut nettikiusaamisen vastaista työpajatoimintaa.

Olen ennenkin päivitellyt tätä samaa, mutta jestas, millä eväillä nämä tyypit siirtyvät joskus työelämään. Nämähän ovat jo yläasteella valmiita liikkeenjohdon konsultteja, jotka voivat vetää johtoryhmälle vahvuusvarisharjoituksen.

Tuntuu, että suvivirsigaten jälkeen keskustelu katsomusaineiden opetuksesta on vähän tyrehtynyt. Joulun alla joku Opetushallituksen jantteri horisi jotain uskontoallergiasta, mutta mitään uusia, rakentavia ajatuksia ei ole mediassa näkynyt, vaikka uskonnottomien määrä kasvaa. Minun on aina ollut vaikea ymmärtää, miksi kaikille ei voi olla yhtä yhteistä sivistävää oppituntia, jonka lisäksi jokainen voi sitten kotonaan järjestää haluamansa tunnustuksellisen lisämateriaalin tai -rituaalit. Ehkä tässä on asia, joka etenee ihan omalla painollaan.

* Se on se "mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille".