Aloitin mylläämisen jo alkuviikosta. Tiesin, että tähän projektiin pitäisi nyt laittaa ihan kunnolla aikaa ja ajatusta: oman vaatekaapin siivoaminen on soluihin ja sieluun käyvä projekti, jossa tarvitaan mielenlujuutta ja päätöksiä. Mikään puolivillainen, päällisin puolin tehty penkominen ei tällä kertaa riittäisi, vaan nyt pitäisi tyhjentää hyllyt ihan perin pohjin ja laittaa stoppi kaikenlaiselle toiveajattelulle.
Hamsteroinnista pitää päästä eroon kahdella tasolla. Sillä, että ei enää tartu jokaiseen mahdollisuuteen ostaa lisää tavaraa sekä sillä, että luovuttaa vaatteita myös eteenpäin. Ensimmäisen olen jo ottanut haltuun, mutta myös tämä säilöminen pitäisi lopettaa. Se taas loppuu vain sillä, että tiedän mitä kuiduille kuuluu tehdä! En tiedä olenko ainoa, joka kaipaa paljon selkeämpiä lajitteluohjeita juuri tekstiileille?
Optimihan olisi, että käyttökelpoiset vaatteet menisivät ilmaiseksi eteenpäin käyttöön, ei myyntiin. Toiseksi en halua tukea käyttökelvottomien vaatteiden dumppaamista jätteeksi maihin, joissa ei ole samanlaista lainsäädäntöä kuin Suomessa.
Juttelin hetken tekstiilikierrätysguruni Outi Pyyn kanssa ja avasin kolme lajittelupistettä valmiiksi:
1. Lumppu eli kaikki huonokuntoiset tekstiilit, jonka voi vielä lajitella kolmeen alapinoon:
* polkupyörien puhdistusräteiksi tai kenkien lankkausliinoiksi leikeltävät,
* ipanoiden askartelutarvikkeiksi sopivat ja
* harsoksi kuluneet, 20 vuotta käytetyt muumiotuotteet, jotka kuuluvat sekajätteeseen.
2. Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen vaate, jonka jälleenmyyntiarvo on alle kympin.
Nämä voi lahjoittaa eteenpäin mihin tahansa omille arvoilleen sopivaan kierrätysliikkeeseen. Outi neuvoi että ketjumarkettien kierrätyslaatikoihin kannattaa viedä vain 100% kuituja, koska vain ne saadaan uusiokäyttöön. Sekoitemateriaalien (esim. elastaania sisältävän trikoon) loppusijoituspaikka on epäselvä.
3. Hyväkuntoinen merkkivaate, jonka jälleenmyyntiarvo on yli kympin.
Tätä pinoa kannattaa lähtökohtaisesti tarjota Emmyyn, Rekkiin, Vähäkäytettyyn, Reloveen etc, tai myydä itse Facebookissa. Nyt pitäisi vaan päättää missä näistä on paras hinnoitteluosaaminen ja järkevä jatkojalostus.
Kun eilen illalla katselin lajittelupinoja ja vertasin niitä niihin vatteisiin, jotka vielä jäivät käyttöön, huomasin menneeni eteenpäin sekä ostajana että omistajana siitä, mitä olin joskus. Olen oppinut realistiksi.
Katson nykyään pesulappua. En enää osta nyppyyntyviä sekoiteneuleita (ja käyn tänään ostamassa sen hemmetin nypynpoistajan) tai silitettäviä ja/tai käsinpestäviä vaatteita, jotka makaavat jonkun odotusepätoivokorin pohjalla kymmenen vuotta. Yritän myös vähentää elastaanilla ryyditettyjen vaatteiden käyttöä, vaikka se onkin tällä vartalotyypillä suht vaikeaa. Sitä ei nimittäin vielä nykytekniikalla saada muuten hyödynnettävissä olevan puuvillakuidun joukosta pois.
En osta enää sovittamatta. Olen niin epästandardikoon ihminen, että suurin osa vaatteista ei sovi päälleni ollenkaan. Verkkokaupoista en osta ikinä mitään, ellen ole satavarma, että tämä merkki, malli ja koko sopii, sillä en saa ikinä palautettua harhaostoksia.
Pahin syntini on edelleen paniikkiostaminen. Olen jonkinlainen lohtushoppailijan vastakohta: vitkutan ja vitkutan vaatekauppaan menoa ja sitten kun menen, pitäisi olla jo, mikä tarkoittaa, että on otettava mitä löytyy. Olen kyllä tässäkin mennyt eteenpäin, onneksi. Auttaa kun menee aina kauppaan, jossa saa osaavaa asiakaspalvelua. Siinä säästyy aika, rahat ja mielenterveys.
Viisi iltaa siihen meni, mutta nyt on säkit valmiina, ensi viikolla sitten kyyditystä seuraaville etapeille. Minä toivon matkaansa jatkaville tekstiileille pitkää ikää.
