Onnellinen lepsu

Vaikka joulukuussa elettiin täällä etelässä täydellisessä jätesäkissä, talvi meni yllättävän hyvin (huom. katson että se on jo käytännössä ohi). En ollut juurikaan ahdistunut pimeydestä.

Ehkä se johtui siitä, että loppuvuosi oli suhteellisen tapahtumarikas, tai ehkä siitä, että olen yrittänyt suhtautua vallitseviin olosuhteisiin hyvin zeniläisesti. Miksi raivota asiasta, jolle ei voi mitään? Vihaan edelleen talvea, mutta en aktiivisesti. Sieltä se hiljalleen hiipii takaisin, valo.

Satu kirjoitti, että on huomannut lepsuuntuneensa ja kommenttiosastossa oli aiheesta hyvä keskustelu. Onko tämä löperyys iän vai lasten aikaansaannosta?

Minäkin tunnistan tämän uuden joustavamman minäni, joka ei ole enää joko tai -linjalla. En ole ollenkaan yhtä mustavalkoinen kuin parikymppisenä, ja olen siitä pelkästään iloinen. Saatoin nuorempana olla jopa kiusallisen periaatteellinen. Ärhäkän ja vauhkon raja on hiuksenhieno.

Se, että on loiventanut kantojaan joidenkin mielipiteiden tai lastenkasvatuksellisten periaatteiden suhteen, ei tarkoita sitä, että olisi laiskistunut tai luopunut arvoistaan, kuten joku kommentoija asian näki. Päinvastoin, olen oppinut erottelemaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja näkemään merkityksiä ja taustoja asioiden takana. Ei se, että antaa lasten syödä iltapalaksi pannaria tarkoita, että ihmisoikeuskysymyksissäkin on neuvotteluvaraa.

Ikä muuttaa ihmistä, mutta lepsuuntuminen voi olla orgaanista, seurausta elämästä itsestään. Kun on nähnyt maailmaa, tavannut ihmisiä ja osallistunut keskusteluihin, joiden kautta on ymmärtänyt olleensa väärässä ja jopa puhunut asioista, joista ei oikeasti ole tajunnut mitään, uudistuu ihan huomaamattaan. Riehuminen ja räpättäminen harvemmin vievät mitään asiaa eteenpäin.

Hyviä keskustelijoita on nuorissakin ihmisissä. Minusta olisikin kiinnostavaa laskea ihmisille keskusteluikä: kuinka paljon olet joutunut ajattelemaan asioita jonkun toisen näkökulmasta? Minusta on sivistyksen merkki, että muuttaa mielipidettään, jos edellinen ei perustunut millekään faktalle vaan oli ehkä pelkkä lapsuudenkodista omaksuttu mantra.

Kersojen piikkiin voinen ehkä laittaa sen, että pinnani on pidentynyt. En menetä hermojani ihan niin helposti kuin aikaisemmin. Kärsivällisyyttä voi harjoitella. Kymmenen vuoden eteisessä seisoskelun ja ruokapöydässä odottelun jälkeen, on lähinnä hämmästyttävää, jos asiat sujuvat sutjakasti.

Lapset eivät yksistään ihmistä voi muuttaa mihinkään suuntaan, mutta ne tarjoavat muutokseen sauman. Jos siihen saumaan tarttuu ja katsoo aiheelliseksi tarkastella omia toimintamallejaan uusiksi (eli lakata olemasta itseriittoinen mulkku) niin kyllähän siinä pääsee ihmisenä eteenpäin.

Onneksi sentään aina välillä tulee näitä vanhoja hyviä hetkiä. Ängettyäni ahtaassa varastossa painavaa mappilaatikkoa vartin verran takaisin omalle paikalleen, paiskasin sen lattiaan niin että koko laatikko hajosi. Tuntui hyvältä ja kadutti yhtä aikaa.

Arvokas lepsuuntuminen on siis erittäin ok. Vielä on tilaa.

"Mihin kouluun mä meen?"

Aika vaikea kuvittaa näitä koulupostauksia. Ajattelin kuitenkin ottaa tämän lähikoivusta löytyvän pahkan.

Lapselle on vähän huono vastata, että nyt ei kyllä yhtään tiedä.

Snadin pitäisi aloittaa syksyllä oppivelvollisuutensa, mutta tunnelmat ovat olleet kaikkea muuta kuin juhlavat: heitimme koulutoiveemme lomakkeeseen arvalla, kaksi tuntia ennen kuin ilmoittautuminen sulkeutui.

Tilanne on absurdi. Koulun aloittamisen pitäisi olla hauskaa ja innostavaa, eikä seuraavan katastrofin odottelua. Asumme pääkaupunkiseudulla, tiheästi asutetussa taajamassa, taloudellisesti hyvinvoivassa kaupungissa. Vielä muutama vuosi sitten noin kilometrin säteellä kodistamme oli kolme koulua. Sen jälkeen kaksi suljettiin kiireellisesti homeongelmien takia, kolmanteen laitettiin pikaremontti ja ilmanpuhdistajat.

Ajattelin, että tämä tästä varmasti selviää. Että täytyyhän jonkun pitää lähikouluja tärkeänä ja tajuta, että päätös vaikuttaa koko huusholliin (erityisesti ala-asteikäisten kanssa) eikä sitä kukaan halua valita sokkona.

Breaking news: Mikään ei ole vuodessa edennyt mihinkään. Kaikki pallot ovat ilmassa.

a) Se koulu, missä Skidi on, on tällä hetkellä väistössä 11 kilometrin päässä, ja vuoden päästä ehkä jossain toimistorakennuksessa naapurikaupunginosassa, jonne kestää aikuiselta kävellä puolisen tuntia. Mitä lie ekaluokkalaiselta. Mitään deadlinea väistölle ei ole.

b) Se koulu, missä Snadin paras (vuotta vanhempi) kaveri on, sijaitsee työmatkojen kannalta täysin väärässä suunnassa ja ylitettävänä on horror-risteys. Se olisi ollut "hyvä" vaihtoehto, ellei sekin olisi kouluverkkkosuunnitelman mukaan lähdössä väistöön parin vuoden päästä.

c) Se koulu, missä naapurin tyttö on, on tällä hetkellä tuon edellisen koulun lukion tiloissa, mutta se lakkaa olemasta ja muuttaa kolmen kilometrin päähän Otaniemeen johonkin tuhannen oppilaan konseptikouluun.

Kukaan ei tiedä. Erilaisia huhuja lanseerataan säännöllisin väliajoin, mitään tietoa ei alkuperäisten rakennusten korjaamisesta ole ja väistötilojen väistötiloja etsitään hyvin väljällä seulalla. Lähdetään siitä, että vanhemmat kyllä kuljettavat.

Lasten kaverisuhteet, joita sattuneesta syystä aloin arvostaa aivan uudella tavalla, eivät tietenkään ole enää mikään tekijä. Eskarikaverit hakevat vähän sinne sun tänne, koska mitään järkevää "koulupolkua" ei ole.

Jännä nähdä, millaisella nopalla tällä kertaa paikka irtoaa.

Että näin. Mä en jaksa valittaa siitä, että kevyen liikenteen väyliä ei ikinä aurata, uimahallit ovat remontissa vuosikausia tai parkkipaikoista joutuu nykyään maksamaan. Kestän kyllä. Mutta on se nyt jumalauta kusisinta paskaa, että perusopetuksen tiloilla pelleillään tällä tavalla! Tämä saakelin oppivelvollisuus on vielä sellainen, jota ei juuri mitenkään voi järjestää itse edes rahalla, toisin kuin päivähoitoa.

Uskomatonta kyllä, ainoa, mitä tässä voi tehdä, on allekirjoittaa kuntalaisaloite siitä, että olisi niitä terveitä lähikouluja täällä Espoossakin. Ja jos vielä sellaisen toiveen saa Espoon kaupungille esittää, niin koittakaa vähentää sitä fiilistä, että on jatkuvasti päähenkilönä Oikeusjutussa.