Täi - ja kuinka se häädetään

Goddammit. Päiväkodista tuli täitiedote. Lasten päät pitäisi tarkistaa, koska ryhmässä on useammalta löytynyt täitä.

Kun siinä haroin mököttävän Snadin hiuksia läpi, tajusin, että en tiedä yhtään mitä teen.
Minulla ei ole ikinä ollut täitä. En ole koskaan nähnyt koko ötökkää eikä kukaan ole opettanut miten niitä etsitään.

Vilistääkö ne? Karkaako ne, jos yrittää ottaa kiinni? Entäs jos päänahkaa ei kutita? (No jaa, pelkkä homman ajatteleminen saa kyllä päänahan kutiamaan.) Ja miten hitossa täältä mitään voi löytää?

Kokosin tähän täitietoutta itseäni (ja ehkä muita kaltaisiani) varten.

1. MITÄ ETSIN KUN ETSIN TÄITÄ?

Olisipa joku helppo diagnostiikka tähän. Purema ei aina kutita, joten näköhavainto minimaalisesta otuksesta on ainoa tapa varmistaa tartunta. Ja se ei todellakaan löydy tuolla kuvaamallani tavalla sormilla hiuksia haromalla.

Päätäi on ihmisen hiuksissa (ja vain hiuksissa) elävä 2-4 mm:n mittainen, väriltään läpikuultavan harmaa ötökkä - paitsi jos se on imenyt verta jolloin siitä tulee punertavan ruskea. Näitä ruskeita pisteitä päänahasta siis syynätään. Ne eivät lennä tai pompi vaan ryömivät. Lempipaikkoja ovat lämpimät paikat kuten niska ja korvien taus.

Täin munat eli saivareet ovat 1 mm pituisia, ovaalinmuotoisia, vaaleanharmaita nystyjä, joita löytyy läheltä päänahkaa hiukseen tiukasti kiinni liimattuna. Kuori jää kiinni hiuksiin kuoriutumisen jälkeen. Saivareita on vaikea erottaa hilseestä, mutta erotusdiagnoosina on tiukka kiinnitys.

Sihtaus on tehtävä tarkoitukseen suunnitellulla täikammalla (metallinen on kuulemma parempi, koska sen voi keittää), kunnon valaistuksessa ja rillit päässä.

Suurennuslasikaan ei ole haitaksi. Ystävän tartunta pääsi villiintymään, koska mies ei nähnyt vaimonsa päässä mitään vaikka epäily oli.

2. MITEN TÄIKAMPAA KÄYTETÄÄN?

Vaikka internetin ihmemaassa on videoita vaikka kuinka paljon, täikampauksesta ei ollut juuri mitään käytännön materiaalia.

Kosteista, hoitoaineella käsitellyistä hiuksista täiden tarkastus onnistuu kuulemma helpommin kuin kuivista.

Espoon kaupungin ohjeissa lapsi laitetaan istumaan pöydän ääreen kyynärvarsiinsa nojaten. Olkapäille laitetaan pyyhe ja pöydälle asetetaan valkoinen paperi. Hiukset selvitellään ensin tavallisella kammalla ja harjalla. Tarkistaminen aloitetaan täikammalla jommaltakummalta sivulta. Hiuksia kammataan niskasta otsalle hiusrajaan ja siitä alas suortuvan päähän saakka. Hyvässä valaistuksessa (päivänvalo on paras) tutkitaan, onko pöydällä olevan paperin päälle pudonnut päätäitä.

3. MILLOIN TARTUNTA TODETAAN?

Tartunta on saatu ja hoito pitää aloittaa, jos
- hiuksista löytyy yksikin elävä täi,
- hiuksissa on kiinni olevia päätäin munia,
- hiuksissa tiukasti kiinni olevia päätäin munia löydetään alle 1 cm:n etäisyydeltä hiuspohjasta sellaisista hiuksista, jotka yli kuukautta aiemmin on hoidettu päätäitartunnan vuoksi.

Sitten vain shampoo-ostoksille apteekkiin. Tehoaineita on monenlaisia: hyönteismyrkkyjä ja tukahduttamista. Paksuille, pitkille hiuksille kannattaa varata riittävästi ainetta.

4. MILLAINEN SIIVOUS KOTONA TARVITAAN?

Kotia ei tarvitse kokonaan keittää ja desinfioida. Täin pitäisi kuolla ilman ruokaa kahdessa päivässä, mutta hyönteistutkijat muistuttavat, että aina niin ei käy. Mökkiviikonloppu ei siis sataprosenttisesti takaa, että hyyryläiset ovat todella delanneet vaan hoitoa ja kampaamista pitää jatkaa ohjeen mukaan.

Tärkeintä on huolehtia hiusten kanssa kosketuksissa olevien tarvikkeiden puhdistamisesta ja puhtaudesta - ja niitä on paljon! Kylpypyyhkeet, kuulokkeet, korvaläpät, tyynyliinat, pyöräilykypärät, harjat, kammat, hiuspidikkeet ja päähineet poistetaan käytöstä muutaman vuorokauden ajaksi tai ne puhdistetaan käytön jälkeen päivittäin.

Puhdistus onkin aikamoinen operaatio: harjat, kammat (incl. täikampa), hiussoljet ym. puhdistetaan upottamalla ne kuumaan veteen (+ 60 ºC) 30 sekunnin ajaksi tai kiehuvaan veteen 10 sekunniksi.

Hoidon jälkeen vaihdetaan puhtaat liinavaatteet ja pyyhkeet. Tekstiileille riittää normaali konepesuohjelma (+ 40 ºC). Vaikka tekee tietenkin mieli keittää ne.

Tutkimusten mukaan pakastinkylmyys (noin -20ºC ) ja kuiva kuumuus ( + 80º C) tuhoavat päätäit parissa tunnissa.

5. MITEN ESTÄN UUDET TARTUNNAT?

Muistan lapsuudesta varoituksen että kaverin pipoa ei saanut lainata (ei olisi tullut mieleenkään), mutta pitkätukkaisille lapsille kannattaakin muistuttaa, että mitään hiusrekvisiittaakaan - pompuloita, pantoja ja pinnejä - ei saa lainata. Ja pitkät hiukset kannattaa pitää kiinni.

Tärkeintä tartuntojen ehkäisyssä on uskoa, että meillä voi todella olla täitä: tsekata päiväkodin ilmoitustaulu ja ottaa hoito tosissaan. Pitää hankkia täikampa, puhdistaa rillit, lukea shampoon ohjeet ja jaksaa kammata.

Täikampa äitiyspakkaukseen, sanon minä.

Lisätietoa saa jakaa kommenttiboksissa! Hyvät vinkit ovat tässä puuhassa tarpeen.

Positiivisen kautta uhmaa vastaan

Uutisia sarjassa maailma menee parempaan suuntaan.

Uhmaikäisen kanssa voi olla liukkailla jäillä.

Kuulin jokin aika sitten Huomaa hyvä -kirjasta, jonka pääviesti on, että tulemme vahvoiksi siinä, mitä teemme paljon ja heikennymme siinä, mitä teemme vähän. Jos harjoittelu parantaa banaanipotkua, miksi se ei pätisi muihinkin ominaisuuksiin? Kun kuulemma yksi toimivimmista keinoista kasvattaa hyvän luonteen taitoja on osoittaa lapsille heidän vahvuutensa sekä opettaa, miten niitä voidaan hyödyntää.

No, samaan positiivisuuden konseptiin perustuu myös suomalaisvoimin kehitetty (Espoossakin testissä ollut) Voimaperhe-hanke, jossa erityisen uhmakkaiden nelivuotiaiden vanhemmille annetaan valmennusta uhman kohtaamiseen. Uhma pitää hyväksyä vain tiettyyn rajaan asti.

Uhman kohtaaminen on aika pirun vaikeaa. Koska vain hyvin poikkeuksellinen ihminen jaksaa taistella samoista, rutiiniluonteisista asioista ja säännöistä päivästä toiseen asiallisesti. Joskus riitelystä tulee itseään vahvistava kierre.

Tämän kierteen katkaiseminen on lapsen itsensä kannalta äärimmäisen tarpeellista, sillä sen kautta voidaan ehkäistä myöhempää häiriökäyttäytymistä. Hesari tituleerasikin systeemiä mielenterveyden rokoteohjelmaksi.

"Lasten mielenterveyteen liittyvissä tutkimuksissa on osoitettu toistuvasti, että lapsuusiässä alkavat vaikeat käytösongelmat ovat yhteydessä aikuisiän sosiaalisiin ja mielenterveyden ongelmiin. Lapsuuden käytösongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa tarjoamalla vanhemmille keinoja omien kasvatustaitojensa kehittämiseen ja lasten ongelmien hallitsemiseen." -Utu.fi

Ja hyötyyhän siitä ihan koko perhe. Uhmaikäinen, joka on oppinut painamaan vanhemmilta kaikki nappulat pohjaan, voi pahimmillaan terrorisoida koko kodin ilmapiiriä.

Voimaperhe-malli on simppeli.

Osa lapsista on nelivuotiaina erityisen uhmakkaita (lue: täysin mahdottomia), mutta huomio kohdistetaan vanhempiin. Neuvolassa tarve kartoitetaan kyselyn avulla, perhevalmentaja pitää vanhemmille nettivastaanottoa ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

Kokemusten mukaan huikeat 80% osallistujista saa apua. Ne lapset, joiden käytökseen vanhempainohjauksella ei saada muutosta, voidaan ohjata jatkohoitoon.

Mistä sitten tietää asuuko kotona tällainen erityisen haastava tyyppi? Sinkkonen tekee pesäeroa normaaliin uhmaamiseen kolmen erottavan tekijän kautta (ja huom. tämä koskee vain yli nelivuotiaita, sen alle naperot ovat ameeboja). Näitä ovat lapsen väkivaltaisuus, vahingonilo ja empatiakyvyttömyys. Aikamoisia tabuja hiekkalaatikolla. Puhumattakaan siitä, että voisi tunnustaa ettei tiedä mitä tehdä ja että tarvitsee jeesiä.

Parhaimmat ideat ovat edelleen yksinkertaisia.

Kaikki osallistuvat - paitsi jotkut

Hallituksen säästötalkoissa on peräänkuulutettu reilua yhteishenkeä. Kaikkien on kannettava kortensa kekoon, kaikki osallistuvat talkoisiin!

Olen talkoohenkinen ihminen ja osallistun mielelläni. Maksan auliisti veroja, koska heikoimmista huolehtiminen lisää turvallisuuttani. Konkreettisetkin projektit käyvät. Yhteistä asukaspuistoa on kiva olla korjaamassa, vien mielelläni kersat siivoamaan lähialueen luontoa ja jeesaan kotinsa menettänyttä perhettä, kun itsellä on muutenkin liikaa. Annan mielelläni roposia myös luokan retkirahastoon sekä puolelle tusinaa hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Mutta siinä vaiheessa, kun hallitus pyytää mukaan lisätalkoisiin, haluan tietää mihin rahaa tarvitaan. Mihin nykyisiä rahojani käytetään ja mitä lomarahoillani ostetaan? Ei ainakaan uutta lastensairaalaa, joka rahoitetaan - kas - yksityisillä talkoilla.

No, tietenkin me tässä yhteistyössä nostamme Suomea taloudellisesta suosta, jonka ovat pyytämättä ja yllätyksenä aiheuttaneet eskarilaiset, digitalisaatio, rakennemuutos, taantuma ja AY-jäärät eli käytännössä kaikki muut paitsi dynaaminen elinkeinoelämä itse.

Ymmärrän sen, että jos päiväkodeissa lapsia hoidetaan vähän huonommin, julkisen sektorin ylläpitoon menee vähemmän rahaa. Mutta mistä minä tiedän, että helluntaityöskentelyllä tosiaan parannetaan sitä kilpailukykyä? Ja missä kohtaa tarkalleen ottaen yritykset ovat luvanneet laittaa ylimääräiset fyrkat kotimaisiin investointeihin ja työpaikkoihin?

Ei missään. Kaikki nimittäin eivät osallistu, koska lainsäätäjämme eivät sitä edellytä ja finanssisektori taas saa varojen piilottelusta kaviaarit leipänsä päälle.

Tutkivien toimittajien talkoot paljastivat moraalisesti arveluttavaa menoa Panamalla. Pankkisektori on suojellut ikäviltä veroilta niin yrityksiä, perheitä kuin presidenttejäkin. Täysin laillisesta veronkierrosta syntyvillä tappioilla on kuitenkin hintalappu.

Verohallinto on arvioinut, että yritysten harjoittama verosuunnittelu vie Suomessa vuosittain noin 320 miljoonan euron verotulot. Sellainen summa näkyy jo Suomen valtion budjetissa.

Kaiken huipuksi Nordean päämaskotti kertoo ihan pokalla, että julkisen sektorin leikkausten määrä pitäisi kaksinkertaistaa. Toki, jos on oman käden tietoa siitä, että verokertymä jää hippasen pienemmäksi kuin valtio on laskeskellut, niin neuvohan on hyvä. Ei ihme, että ei ole varaa koulukorjauksiin, etsivään nuorisotyöhön, varhaiskasvatuksen tavoitteisiin sopiviin päiväkotiryhmiin ja lastensairaalaan. Ei ihme, että loikat jäävät tekemättä. Eikä ihme että talkoot eivät kiinnosta.

Että niin kauan kun hallitus kurjistaa lapsiperheiden elämää ja samalla yrittää aktiivisesti rakentaa Suomesta uutta Panamaa sekä vapauttaa talkoista ne, joilla annettavaa riittää, voivat he minun puolestani talkoohengessä imeä faijansa kasseja pistää omat lomarahansa vaikka viiden euron pitsoihin.

Ps. Project Mama Oy maksoi juuri yhteisöveronsa verohallinnon tilille. Lukemalla tätä blogia ilman adblockereita tuet siis suomalaista sivutoimista yrittämistä, josta maksetaan verot Suomeen.

Ps2. Puolueiden kannoista lisää täällä. Eroja löytyy.

Mistä vaivasta pitää mennä lääkäriin?

Tämä juttu minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Sain juttuun hyvän kimmokkeen, kun liukastuin tänään pihanurmikolla. Nilkka muljahti ikävästi, ihan rusahduksen kanssa.

Kuva liittyy: itsediagnosoinnissa ollaan vähän heikoilla jäillä.

Siinä portailla puuskuttaessa alkoi tappioiden suuruuden arvonta: menivätkö nivelsiteet poikki, vai venähtikö vain? Voiko olla joku murtuma? Pitääkö lähteä röntgeniin vai luotetaanko vanhaan kunnon lääkkeeseen kylmää-kompressiota-koholle? Koska jalalle pystyi varaamaan hiukan eikä se turvonnut kovin paljon, päättelin, että ei tästä mihinkään tarvitse lähteä.

Olin samassa tilanteessa viime kesänä murtuneen varpaan kanssa: pitääkö mennä lääkäriin? Silloin piti, kipu oli liian paha.

Tässä tanakassa keski-iässä sitä alkaa lähestyä kivikauden ihmisen deadlinea. Ja sen kyllä huomaa. Vaikka nilkkani todennäköisesti tulee kuntoon viikon sisään, on muitakin juttuja, joita olen pannut merkille.

Tutustuin viimeksi fyssarilla termiin kipuväistö. Olen oppinut nousemaan lattialta ylös niin että selkää ei vihlaise. Tarkkasilmäinen fyssari tietysti huomasi sen ja neuvoi käyttämään syviä vatsalihaksia ennemmin kuin breakdance-muuveja. Aivan. Näitä väistöjä on enemmänkin.

Ja ihan nopealla otannalla tuttavapiirissä alkaa olla kaikenlaisia (kroonisia) kipuja ja vaivoja: urheiluvammoja, synnytyksen aiheuttamia vaurioita, selkäkipuja, uupumusta, erilaisia toimintahäiriöitä ja muita oireita, joista ei oikein tiedä, mitä ne ovat.

Nämä krempat eivät ole niin suuria, että ne merkittäväti haittaisivat elämää, joten niistä ei kehtaa käydä työterveydessä tai terkkarissa kyselemässä. Enkä edes muista ikinä puhelinaikaa - ja vaikka muistaisin en ehtisi. Luokittelevat vielä hysteeriseksi ja määräävät jotain pillereitä. En siis ole käynyt siellä kilpirauhastestissä, vaikka sitä ihan tosissani harkitsin.

Tämähän on tavallaan itsediagnosointia: ei minua mikään vaivaa. Lääkäristä ei käydä hakemassa second opinionia, vaikka ehkä pitäisi. Ei, vaikka oma edesmennyt isäni on erinomainen muistutus siitä, että vaikkapa pitkään jatkuneita vatsavaivoja pitäisi selvittää mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Otetaanpa nopea gallup: paljonko sinulla on sellaisia kroonisia vaivoja, joista olet tietoinen joka päivä mutta et ole koskaan käynyt lääkärillä? Tähän saa laskea mukaan myös mielen- ja hammasterveyden oireet. Valitse siis alta luku, joka parhaiten sopii kremppojen määrään.




Minun numeroni on viisi.

Tätä omaa lukuaan ihaillessa voi sitten miettiä, että onko meillä ongelmana terveyspalveluiden yli- vai alikäyttö.

Talvipyöräily: nastoilla vai ilman?

Pyöräilin viime vuonna ennätyskilometrit, kiitos sähköpyörän. Koska kelit säilyivät kesäisinä taitoin työmatkan fillarilla vielä joulukuussakin.

Tästä voimaantuneena vaihdoin vielä ennen joulua pyörään nastarenkaat alle, jotta pystyisin vihdoin pyöräilemään läpi talven. Mikä oli kokeilun lopputulos?

Tavallaan heikko.

Tammikuussa pyöräilykilometrejä tuli ehkä viisi. Positiivista on se, että Helkama ei ole moksiskaan pakkasesta (akku kuluu kyllä nopeammin jo valonkin takia eli täytyy ladata useammin) mutta minun fysiikkani raja menee -10 asteessa. Tämä siksi, että en ole löytänyt naaman suojaksi mitään pätevää systeemiä. Talvisilmäni alkaa vuotaa valtoimenaan kun lämpötila laskee lähelle nollaa ja iho rapisee irti, jos on vähänkin viimaa. Noh, reittini kulkee pitkin merenrantaa, joten sitä on aina.

Toisaalta sellaisina päivinä, jolloin oli vain muutama aste pakkasta, satoi lunta. Nastarenkaat pitävät kyllä hyvin lumessa, mutta ei niilläkään pääse puoleen sääreen ulottuvissa kinoksissa mihinkään. Joku kevyen liikenteen väylien kunnon kertova auraussovellus voisi olla kätevä.

Tällainen pohja, jossa sohjo ja jäärailot vaihtelevat, pistää taluttamaan. Matka on hidasta ja
fillari tärisee niin että hampaista irtoaa paikat.

Mutta mutta. Vaikka tammikuu jää näköjään polkematta tein mitä hyvänsä, pyöräilykauteni alkoi taas helmikuussa - jo kolmatta vuotta putkeen. Ei se nyt huonosti ole jos vain kuukauden verran on taukoa.

Ja yhtäkkiä nastat olivatkin supertärkeät! Vaikka kevät etenee jättiharppauksin ja tiet sulavat nopeasti, keliongelmia ja rospuuttoa jatkuu yllättävän pitkään.

Päivällä sulaa, yöllä jäätyy. Reitilläni on metsän siimeksessä olevia kohtia, joissa on edelleen lunta. Lumesta sulavia valtavia lätäköitä, jääsohjoröpelöä, veden kiillottamaa peilijäätä, suljunmuljua ja mustaa jäätä on maaliskuun loppuun asti.

Kun lunta ei ole, nastat tietenkin kuluvat nopeasti paljaalla asfaltilla. Nastarenkaat myös pitävät hassua rahisevaa ääntä, ovat mutkissa vähän jäykät (toki ihanan pitävät) ja hidastavat kyllä vauhtia. Kitkan lisääntyminen ei toisaalta ole sähköpyöräilijälle suuri ongelma, mutta voin kuvitella, että nastarenkailla on normifillaroitsijalla määränpäässä puna (ja räkä) poskilla.

Maanantaina suuntaan renkaidenvaihtoon. Kesäaika alkaa.

Kolme syytä, miksi vaikeneminen ei toimi

Bloggaajakollegat saivat öyhöttämisestä tarpeekseen ja perustivat liikkeen Vanhemmat rasismia vastaan. He halusivat myös jakaa kokemuksiaan rasismista.

En itse ole jaksanut osallistua maahanmuuttokeskusteluun missään mediassa. Miksi? Olenko se kuuluisa tolkun ihminen, vaikenija, joka katsoo muualle kohdatessaan rasismia tai vielä pahempaa hyväksyy sen?

Ei vaikeneminen tarkoita automaattisesti hyväksymistä. Suomalaisten enemmistö tuomitsee rasismin. Kuulun tähän enemmistöön eikä minulla ole siihen mitään lisättävää. Hyvänen aika, biologisia rotuja ei edes ole. Maahanmuutto ei aiheuta tunnekuohuja eikä minua edelleenkään uhkaa eikä pelota mikään. Turvapaikanhakijat siirtyvät kiltisti sivuun jos kävelevät pyörätiellä.

Ja mitä keskustelu hyödyttäisi?

En ole todistanut yhtä ainutta älyllistä maahanmuuttokeskustelua. Uskoni dialogiin on nolla. Rasistit eivät etsi ratkaisuja tai vastauksia kysymyksiinsä, öyhöttäminen on itsetarkoitus. Huonolla käytöksellä haetaan huomiota pikkulasten lailla. Minä en sitä heille aio suoda. Väsyneet twiitit ja facebook-päivitykset käsittelee Saku Timonen tyylipuhtaasti.

Sitäpaitsi kertaluokkaa tärkeämpiäkin asioita olisi puitavana. Vaikkapa ilmastonmuutos, joka on ihan todellinen uhka koko ihmislajin säilymiselle ja elämälle maapallolla.

Sitten katsoin Valtterin haastattelun ja käänsin takkini. Jotain on sanottava vaikka olisikin lopenkyllästynyt koko aiheeseen. Kolmesta syystä.

1. Maahanmuuttokeskustelua tarvitaan normaalien ihmisten takia.

On aivan yhdentekevää, mitä joku yksittäinen ryhmä tai ex-kansanedustaja somessa mölisee, mutta ei ole ollenkaan yhdentekevää, mitä Suomen politiikassa tapahtuu. Rasismin sanotaan kumpuavan tietämättömyydestä ja pelosta, mutta ei siltä vaikuta. Meillä näyttää olevan varaa hukata aikaa ihmisten uhkailuun, valheiden levittämiseen ja lapsille vittuiluun, vaikka kyse on loppupeleissä isoista globaaleista kysymyksistä, jopa maailmanrauhasta.

Tässä kohtaa katson hallituksen suuntaan. Miksi politiikassa ei käydä niitä keskusteluja, joita tilanteesta huolestuneiden pitäisi kaiken järjen mukaan käydä? Mitä Suomessa tehdään väärin, mitä oikein? Mitä voimme oppia maista, joilla on maahanmuutosta pitempi kokemus? Mitä EU:n tulisi tehdä?

2. Minun täytyy näyttää kenen puolella olen.

En aio pönkittää vähemmistön luomaa illuusiota, että tässä maassa on jokaisen syytä pelätä koko ajan jotain. Ei ole. Suomessa turvallisuus on edelleen huippuluokkaa ja siitä pidetään kiinni oikeudenmukaisella politiikalla.

Sen sijaan suomalaisella rasistilla ja ISISin fundamentalistilla on paljon samoja piirteitä. Sitä puolta kannattaisi vähän miettiä.

3. Sivistys on ainoa, mitä meillä on.

Maailmassa on aina voinut lyödä, pilkata, vainota, sortaa ja riistää heikompia, pienempiä ja avuttomia ihan vain koska voi. Jos on seurannut kaksivuotiaan sielunelämää ja kehitystä, huomaa miten pitkä tie on ameebasta ihmiseksi.

Olemme kuitenkin täällä pimeässä ja kylmässä Pohjolassa, ilman valtavia luonnonrikkauksia ja sotasaaliita, onnistuneet luomaan vakaan sivistysvaltion, joka perustuu tasa-arvoon, demokratiaan ja vapauteen. Ja juuri siksi suomalainen rasismi on niin naurettavaa: meillä on asiat todella hyvin. Toisin kuin täysin riekaleina olevista yhteiskunnista tulevilla ihmisillä.

Minulle tärkeitä perusarvoja eivät uhkaa turvapaikanhakijat vaan taitamattomat poliitikot. Minun turvallisuuden tunteeni syntyy siitä, että kaikille tarjotaan mahdollisuus koulutukseen, terveydenhoitoon ja heikoimmista pidetään huolta. Maksan mielelläni veroja, jotta ihmisillä menisi hyvin. Sen sijaan miljoonien syytäminen Talvivaaran pyörittämiseen ei ole ok.

Katse on pidettävä pallossa. Eriarvoisuuden lisääminen poliittisilla toimilla, kuten varhaiskasvatuksen laatuun kajoamalla, näkyy varmasti tulevien sukupolvien kokemassa oikeudenmukaisuudessa. Sitä minä en voi hiljaisesti seurata.