Valoa ja viileyttä unettomille

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka pitää unta samanarvoisena (ellei tärkeämpänä) terveyden peruspilarina kuin ruokaa ja liikuntaa. Luenkin aina kaikki unitutkimukset innolla.

Tämä viimeisin käsitteli keinovalon merkitystä unen laadulle ja pituudelle (alkuperäinen englanninkielinen artikkeli täällä). Monissa tutkimuksissa on todettu erityisesti viihde-elektroniikan sinisen valon vähentävän mm. lasten yöunia.

(Minua on näissä kummastuttanut se, että jos ruudun tuijottaminen todella piristäisi, mihin tarvitaan kirkasvalolamppuja. Eikö aamulla facebookin selaaminen riittäisi? Vertailun vuoksi tabletista lähtee 5-50 luksia, sisätilojen normaalivalaistuksesta noin 100 luksia, kirkasvalolampusta 10 000 luksia  ja auringosta kirkkaana päivänä jopa yli 50 000 luksia.)

Noh, nyt tätä ns. luonnollista unirytmiä on selvitetty päiväntasaajan tienoilla elävien luonnonkansojen avulla, joilla ei ole käytössään sähkövaloa eikä älypuhelimia.

Kuinka kävi?

Tutkimuksessa tehtiin monia kiinnostavia havaintoja. Unirytmit olivat hämmästyttävän yhdenmukaisia. Tutkitut
1) eivät menneet nukkumaan heti auringon laskettua vaan tunteja sen jälkeen,
2) eivät nukkuneet länsimaista ihmistä pitempään vaan vähemmän,
3) eivät nukkuneet päiväunia,
4) nukkuivat talvella tunnin pitempään ja
5) heräsivät kun lämpötila oli tippunut matalimmilleen. 

Erityisen kiinnostavaa oli se, että tutkituilla ei esiintynyt juurikaan unettomuutta tai univaikeuksia. Näillä kansoilla ei ole edes sanaa unettomuudelle. Miksi he nukkuvat niin hyvin?

Tutkijat jäivät pohtimaan kahta asiaa.

Mikä on aamuvalon puutteen merkitys länsimaisten univaikeuksien taustalla. Päiväntasaajalla valossa oleskellaan nimenomaan aamulla, koska iltapäivällä on siihen liian kuuma. Aamun valo nimittäin ehkäisee myös masennusta.

Toiseksi: miten tärkeä lämpötila on unen säätelyssä? Onko länsimaisten makuuhuoneiden tasainen lämpö huono juttu?

Olen nukkunut koko aikuisen elämäni hyvin: pitkään ja sikeästi. Lapsiperheistyminen on verottanut nukkumiseen käytettävää aikaa ja laatua eri tavoin ja iän myötä sekä kaamosmasennus että iltavirkkuoireet tuntuvat pahenevan. Hyvän unen reseptini löysin jo opiskeluaikoina - ja se pätee edelleen.

Nukun (aina kun voin) ikkuna rakosellaan - ehkä tuosta lämpötilasyystä. Asunnon ostossa yksi kriteeri on se, että makuuhuoneen ikkuna on voitava pitää yöllä auki. (Muistelen kauhulla edelleen kesää, jolloin asuin kerrostalossa Mannerheimintien varrella ja ikkuna piti pitää kiinni metelin takia.)

Optimaaliset heräämisolosuhteet taas pitävät sisällään tuon aamuvalon. Olen huomannut, että saan pidettyä yökyöpelitaipumukseni kurissa, kun hyppään aamulla melkein tunniksi fillarin selkään. Lisäksi olen täysin hereillä kun pääsen töihin.

Uneen vaikuttaa moni asia ja paljon on vielä selvittämättä. Ehkäpä näillä tutkimuksilla päästään kuitenkin pikkuhiljaa eroon siitä menisit vain aikaisemmin nukkumaan -läpästä.

Kärsitkö kaamosoireista? Millaiset ovat optimaaliset nukkumajärjestelysi?

Pyöräilijän talvikyynel

Olen taas tässä samassa tilanteessa. Pohdin aina lokakuussa semitoiveikkaana, että josko tänä vuonna pyöräilisi läpi talven.

Tarvitsisin pyöräilyä päänsisäisen kaamoksen torjuntaan, mutta kun kroppani on eri mieltä. Se kertoo kaikin tavoin, että oven avaaminen ulkomaailmaan on huono idea.

Viime viikolla se sitten tapahtui ensimmäistä kertaa: ekassa alamäessä poskelle vierähti kyynel. Vasen silmäni ei erehdy. Se osaa kertoa, että nyt on talvi. Se ilmeisesti loukkaantuu alle viiden asteen viimasta niin, että alkaa itkeä. Laskettelulasit kuulemma auttaisivat.

Myös iho alkaa myös reagoida: kutista ja hilseillä. Kasvoille ja kaulaan nousee punaisia näppyjä, oletettavasti kuivumisen takia, kädet ovat pergamenttia. Rasvaustahti pitäisi tuplata. Niiden laskettelulasien sijaan tarvitsisin ilmeisesti hitsaajan kypärän.

Ja luonnollisesti koko ajan palelee. Olen jo saanut itseni kiinni ajatuksesta, josko firman saunaan riittäisi wifi. Pilkkihaalari olisi se rehellisin vaate.

Ihminen on trooppinen laji, jonka kylmään tottuminen kestää kuulemma reilun viikon. Olen ennemminkin trooppinen puulaji. En tunnu tottuvan kylmään ollenkaan. Ja sitten kun on liian kylmää, ei ole elämää. Marraskuussa pyöräily jää.

Voin bussissa istuessani ehkä kehitellä talvipyöräilyyn kannustavia innovaatioita. Nastarenkaat eivät nimittäin riitä. Tarvitaan ainakin naaman suojaava pyöräilykaapu, kunnon suuntavilkut, lämmitetty satula, hohtava runko ja heijastimettomien ihmisten tutka.

Oma glögitynnyrikin olisi kiva. Ja joululaulut kypärän transistoriradioon.

Lastenvaatteet kiertoon

Roudasin elokuun lopussa kaksi hehtokassillista kamaa lastenvaatekirppikselle. Mukana oli useamman vuoden sedimentit kenkiä, vaatteita ja muuta vauvakamaa, laidasta laitaan. Miten kävi?

Kirpparin valinta oli helppoa. Kaltaiselleni vapaa-aikarajoitteiselle henkilölle oli olennaista täysihoito. Kirpparin pitää hoitaa hinnoittelu ja esillepano sekä huolehtia myymättä jääneet kamat hyväntekeväisyyteen. Tiedän tällä hetkellä kaksi liikettä, jotka tällaista palvelua tarjoavat: Nella&Nuttu Espoossa ja Ipanainen Helsingissä. (Kertokaa, jos tiedätte lisää!)

Päädyin Ipanaiseen, koska halusin ensisijaisesti päästä kamasta eroon. Tästä vakuuttivat a) hinnoittelupolitiikka sekä b) myyntirekkien kokojärjestys.

Lähden siitä, että kirpparikonseptiin kuuluvat huokeat hinnat. Tämä ei ole tärkein tulonlähteeni, joten viivan alle jäävä summa ei ole pääasia. Ja on hiukan ärsyttävää löytää nukkainen mekko, josta pyydetään parikymppiä.

Toiseksi kaltaiseni hätäisen ostajan näkökulmasta itsepalvelukirppiksillä aika kuluu turhaan haahuiluun enkä välttämättä huomaa pöytää, jossa olisi sopivankokoista vaatetta. Koko myymälän perkaamiseen ei ole aikaa.

Lopputulos: melkein kaikki meni ja tienestiä tuli yli kolmesataa euroa! Myymättä jäi vauvan peitto ja muutama hassu vaatekappale, jotka saivat mennä hyväntekeväisyyteen. Summa oli paljon isompi kuin odotin.

Kokosinkin Ipanaisen yrittäjien kanssa käytyjen kirpparifilosofisten jutustelujen pohjalta kirpparimyyjän nyrkkisäännöt.

1. Tuo myyntiin vain uudehkoa, puhdasta ja ehjää.

Nyrkkisääntö on se, että vanhemmilla malleilla ei ole juurikaan kysyntää edes todella alhaisilla hinnoilla, vaan ostajat haluavat suht uusia ja ehjiä vaatteita.

Merkkivaatteet, etenkin kotimaiset, menevät kuumille kiville ja niistä saa myös hyvän hinnan. Näiden lisäksi erittäin hyvin menevät kaupaksi aina Popin vaatteet sekä 1-2 vuotta vanhat, trendikkäät ketjuvaatteet.

Huonoiten kaupaksi menevät muodista pois menneet lastenvaatteet, varsinkin jos ne ovat yhtään huonokuntoisia tai tahraisia. Muodikkaat merkkivaatteet saattavat mennä kaupaksi tahraisinakin.

(Huom. Tässä voi olla alueellista eroja. Kalliossa ostajakunta on keskimääräistä trenditietoisempaa ja arvostaa graafisia vaatteita, skandinaavista designia, selkeitä perusvärejä ja sukupuolineutraaleja vaatteita. Pinkit glitterit, hempeät vaaleanpunaiset ja ”poikamaiset” vaatteet voivat liikkua paremmin muilla kirppareilla.)

2. Myy muutakin kuin lastenvaatteita.

Lastenkirjat, siistit lelut ja pelit kelpaavat kierrätykseen. Kengät menevät kaupaksi lähes kaikki, jos ovat hyvässä kunnossa. Myös imetysvaatteet menevät kuin kuumille kiville.

3. Hyödynnä sesonki.

Kirpparilta metsästetään juuri ajankohtaista vaatetta. Kuravaatteet menevät ihan kaikki, mitä myyntiin tulee, samoin tunnettujen merkkien ulkovaatteet (Pop, Reima, Molo, Ticket jne.). Myös hanskat myydään kaikki.

4. Eri koot myyvät eri tavalla.

Yllätyin siitä, että kokojen puolesta Ipanaisella on eniten kysyntää 86-98 koon vaatteilla - kouluikäisten lasten vaatteet eivät oikein liiku. Tähän voi olla monta syytä. Ipanaisen asiakaskunta koostuu suurelta osin pikkulasten vanhemmista, joten kysyntää ei ole. Toisaalta voi olla vaikea löytää hyväkuntoista käyttövaatetta isommassa koossa. Isommat lapset saattavat myös olla jo valikoivampia omien vaatteiden suhteen ja kirpparikama ei käy (meillä kyllä käy).

Vauvakamaa myydään paljon, mutta ostajat ovat aika tarkkoja ja ostavat lähinnä uudenveroisia vaatteita. Hintataso vauvojen vaatteissa on myös selvästi alhaisempi. Vauvoille saadaan paljon vaatteita lahjaksi tutuilta ja sukulaisilta, joten kirpparilla satsataan ihanuuksiin.

5. Hinnoittele fiksusti.

Jos haluat päästä vaatteista eroon, hyvä nyrkkisääntö on karsia tunnearvo pois: merkki, kunto ja kysyntä ratkaisevat. Ylihinnoitellut tuotteet jäävät hyllyyn. Myyjäkin saa paremman tuoton, koska tuotteita menee määrällisesti enemmän kaupaksi. Kannattaakin kysellä kirpparin omistajilta hintatasoa: onko kyseessä heräte- vai täsmäostospaikka?

Kirpparihinnassa hyvä sääntö on, että hinta on yleensä korkeintaan kolmanneksen uuden vastaavan hinnasta huomioiden myös ale-hinnat. Jos itse on ostanut vaatteen esim. 20 eurolla, hinta ei voi kirpparilla olla enää 10 euroa, jos samaa vaatetta on myyty alessa uutena 12 eurolla. Jotkut vaatteet ja tuotteet ovat niin kysyttyjä, että niillä vaan on kirpparilla sen takia enemmän hintaa. Esim. Mini Rodinin vaatteet menevät lähes poikkeuksetta kaupaksi aika korkeillakin hinnoilla.

Kertokaapa kirpparikokemuksianne - mitä ostatte, mistä maksatte? Ja mistä hankitte koululaisten vaatteita?

Hyvästi, salmiakkiufot

Tiedättekö, tämä karkkihiiri on ollut ilman päihteitään kohta kuukauden päivät.

Seuraavaksi jäävät ehkä jälkkärit.
Mutta se kuulostaa niin pahalta näin ääneen sanottuna, että sen aika ei ole ihan vielä.

Kun aloitin syyskuussa uuden elämäni, en rehellisesti sanottuna ollut ihan varma, pystynkö. Koska en varsinaisesti halunnut. Erään lievän leffakarkkiällötyksen jälkiseurauksena tuli kuitenkin tarve päästä pantteripussin herraksi. Ja koska olen ailahtelevainen luonne, päätin että carpe diem. Hetki on nyt.

Monet kysyivät, miksi aloitin juuri karkittoman elämän - eikö kokonaan herkuton olisi ollut parempi? Tämä oli syvästi harkittu päätös, johon vei neljä syytä.

1. Irtokarkeissa ei ole mitään, ei yhtään mitään nimeksikään hyödyllistä. Teollisen värikkäissä palleroissa ei ole muuta kuin glukoosi-fruktoosisiirappia, väri-, maku- ja koostumusaineita erilaisista labrassa duunatuista lähteistä. En ole vegaani, mutta elimistöni ei tarvitse majavan anaalirauhasista saatavaa vaniljaa tai kirvasta prässättyä punaista. Ja hitto vie, pussin ilmastovaikutukset ovat samaa luokkaa kuin lihalla. Voin oikeasti olla ilman.

2. Karkit olivat ovat minulle se mieleisin sokerimuoto. Kaikkia muita sokerimuotoja pystyn kohtuullisen helposti vastustamaan: kekseistä en ole koskaan välittänyt, leivonnaiset ovat ihan ok silloin tällöin, mutta koska en itse leivo enkä kovin usein käy kahviloissa, en juurikaan ehdi upottaa itseeni kakkua ja pullaa. Suklaata, jäätelöä tai sokerilimuja taas en hirveästi himoitse, joten niistä on kohtuullisen helppo kieltäytyä. Mutta aijai, kun se kello kahden uuvahdus toimistossa iskee, miten ihanaa olisikaan lampsia kahvioon hakemaan rapiseva pussillinen aivokemiallista onnea.

3. Oli pakko aloittaa yhdestä osatekijästä. Sokerin hylkääminen laakista kokonaan olisi ollut liian radikaalia. Jolloin siitä olisi tullut myös raskasta.

4. Hampaat. Kertaalleen juurihoidettu poskihampaani ei ole edelleenkään kondiksessa ja se ärsyyntyy nimenomaan sokerista. Ja jotta olisin yhtään linjakas itseni kanssa on myönnettävä että ihan kaikenikäisten ihmisten hampaat menevät karkista pilalle, ei ainoastaan lasten.

Vaikka karkiton elämä on tähän asti sujunut vakaasti ja rauhanomaisesti, balanssin löytäminen vie aikansa. Sokerihimon kompensointia pitää opetella. Kun himo iskee, saan paikattua himon jogurtilla, pähkinöillä tai palalla suklaata. Ongelma on siinä, että korvikkeet ovat usein paljon kaloripitoisempia kuin kourallinen sirkusaakkosia. En ole laihtunut.

Olen kuitenkin havainnut saman kuin aikaisemman sokerilakkoni aikana: alan hiljalleen tottua vähempään. Ja päiviä, jolloin olen valmis syömään apiloita tienposkesta, koska ne saattavat sisältää vähän mettä, ei ole enää 7/7. Ehkä himo vähän laantuu jossain vaiheessa. Sain eilen jopa sanottua ei pätkisjäätelölle. Aika hyvin.

Markkinoille tarvittaisiin kyllä joku sokerihiiren nikotiinilaastari. Salmiakkiufoa suoraan olkavarteen. Aaah.

Miksi minä olen outo?

Koululaisella oli ollut raskas päivä. Oli ollut kaikenlaista ikävää ja mieli oli maassa. Illalla käytiin pitkä keskustelu elämästä.

Sanoitko "normaali"? Ei ole näkynyt.

- Äiti, miks mä olen niin outo?
- Voi rakas, et sä oo mitenkään erityisen outo!
- Oon mä, ihan omituinen.
- No hei, kato mua. Oonks mä susta jotenkin normaali?
- ... no et. (hihitystä)
- Onko isi sitten?
- No ei kyllä ole.
- No sanopa ykskin normaali ihminen. Mummi? Sisko? Ransu-eno? Anna-täti?
- (Hihitystä) Ehkä Iidan äiti on normaali. Ja ehkä opettaja.
- Johtuisko se siitä, et sä et tunne niitä kovin hyvin?
- Ehkä.
- No siinäs näet, nekin voi olla oikeesti outoja. Ja kuule sille oudolle on toinenkin sana ja se on ainutlaatuinen. Sellainen et ei oo toista samanlaista maailmassa. Ellei oo identtinen kaksonen mut nekin on kuitenkin ainutlaatuisia.
- Mut jos kaikki on ihan outoja niin miks sellainen sana on ku normaali?

Sanopa se. Jätetään se matematiikan harrastajille.