Lapset on lapsia

Hesarin mielipideosastolla oli tänään loistava kirjoitus lempiaiheestani: lasten näkymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tohtorikoulutettava Siri Lindholm huomautti kirjoituksessaan, että jos lapset siivotaan pois julkisilta paikoilta, samalla rajoitetaan myös naisten sosiaalista tilaa.

Lpsi ihaili erämaajärveä kuin pieni aikuinen.

Toki sosiaalisen tilan kaventumisesta kärsijänä on koko perhe, mutta olen hemmetin iloinen, että joku muukin jaksaa melskata tästä asiasta.

Lapset ovat lapsia, keskenkasvuisia aikuisia. Jos lapset eivät saa olla lapsia, vanhemmilla ei juuri ole muita vapaa-ajanviettovaihtoehtoja kuin oma olohuone ja HopLop. Kummassakaan ei opi elämään muiden ihmisten kanssa.

Lindholm toteaa:

"Aikuisten häiriöttömän nautiskeluoikeuden varmistaminen on johtanut epähumaaniin ratkaisuun, jossa seuraava sukupolvi poistetaan normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä."

Tämä häiriöttömyyden vaatimus on kiinnostava ilmiö. Vaatijoissa on sekä lapsettomia että vanhempia.

On niitä, joille täydellisyyden tavoittelu on elämäntapa. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää - kukin tyylillään. On kuitenkin täysin mahdotonta - ja ennen kaikkea ylimielistä - vaatia, että muu maailmaa pidättäisi hengitystään, kun tällainen henkilö päättää lähteä ovesta ulos.

Toki myös vanhemmat osaavat valittaa. He perustelevat lounasravintolassa häiriöttömyyden tarpeensa sillä, että kotona joutuvat sietämään lasten aiheuttamaa häiriötä. Ihan kuin häiriön määrälle olisi joku henkilökohtainen kiintiö.

Valittajaryhmät perustelevat usein kantaansa sillä, että lapsiperheille on omat ravintolat.

Vastaan, että lapsiperheessämme asuu myös kaksi aikuista. Haluan valittajien kanssa saman vapauden: syödä juuri siinä ravintolassa kuin mieli tekee. Ei nähdäkseni kovin epäoikeudenmukainen toive.

Nautin itse valtavasti hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä, mutta en vaadi elämää utopiassa. Olen valinnut asua kaupungissa ja käyttää palveluita, joissa väkisinkin altistuu ihmisille - myös niille täysin sietämättömille ihmisryhmille. Mutta jos ei kestä ihmisiä - olivat nämä sitten minkä ikäisiä tahansa - kannattaa pysyä omassa kodissa. Siellä voi totuutensa fotaroida juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Porin villa ja peite: yöseikkailijalta täysi kymppi

Purin täällä muutama kuukausi sitten akuuttia lastenpatja-ahdistusta. Olen itse panostanut patjaani ison summan rahaa, mutta molemmat ipanat pötköttävät ei-kovin-uusilla vaahtomuovipatjoilla. Kun kyselin teiltä vinkkejä lasten patjoihin, aika moni suositteli futonia. 

Futon oli itselleni aika tuntematon patjafilosofia. Mielsin futonin vähän liian kovaan ja painavaan patjaan, jolle pitää tehdä jotain taikatemppuja säännöllisin väliajoin.

Kun yritin selättää ennakkoluulojani ja googlailin aihetta, satuin löytämään Porin villa ja peitteeltä lasten futonsetin.

Futonin idea on luonnonmateriaaleista kootuissa kerroksissa: futon-patja on napakka ja hengittävä, mutta lämmin. Tämän valmistajan patjoihin kerroksia saa niin puuvillasta, villasta, hevosen jouhista kuin kookoksestakin.

Mikä lasten patjassa on erona aikuisten versioon verrattuna? Lasten Villa-Futonissa on huomioitu kevyt nukkuja, jolloin patjaan on laitettu enemmän pehmeyttä tuplavillakerroksilla. Patjan puuvillasydän pitää tuntuman riittävän kiinteänä.

Kun futonin rullaaminenkin kerran kuussa kuulosti aika helpolta hoitotoimenpiteeltä, päätin kokeilla.

Uuden patjan käyttöönotto ajoittui kohtuuhaastavaan ajankohtaan, koulunaloitusviikkoon. Vaihto osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi vedoksi.

Ensinnäkin koululainen oli vain tyytyväinen päästessään isojen tyttöjen sänkyyn. Homma meni siirtymäriitistä!

Toiseksi heti patjan käyttöönoton jälkeen huomasin yhden merkittävän muutoksen: yöseikkailut loppuivat. Kaikenlaiseen yöaktiviteettiin vaeltelusta ja hölisemistä lähtien erikoistunut Skidi tuntuu nukkuvan nyt paljon sikeämmin. Toki vilkkaat koulupäivätkin väsyttävät, mutta ehkä unenlaatu on parantunut (myös minulla, kun ei tarvitse ohjailla unissakävelijää takaisin sänkyyn!). Niinä kasin aamuinakin sängystä siis kömpii ylös virkeä ipana, jolla ei ole mikään paikka puuduksissa eikä pää hikinen.

Iloitsen tästä yörauhakäänteestä myös siksi, että Skidi vaihtoi samalla parvisänkyyn. Toistaiseksi pelkäämiäni putoamisia ei ole tapahtunut.

Kolmanneksi uusi patja on huomattavasti mukavampi kuin vanha. Skidin saa illalla helpommin petiin, kun sängyssä on kiva köllötellä vaikka kirjaa lukien. 

Skidi antoikin patjalle täyden kympin, joten kehtaan suositella. Tällä patjalla tyyppi myös pärjää aikuiseksi asti.

Koska markkinoin mielelläni suomalaisfirmoja, saimme bloggaajakollegani Nooran kanssa houkuteltua Porin villan ja peitteen yhteistyöhön! (Noora jo kirjoittikin aiheesta huomattavasti laveammin kuin minä). Jos siis arvotte parhaillaan patjan vaihdon kanssa, tsekatkaa tämä: Porin Villa ja Peite tarjoaa nyt 20% alennusta villafutoneista ja vuodevaateseteistä - ja ilmaiset kotiinkuljetukset.

Hyviä unia!

Sänkyni on linnani

Eräs ystäväni lanseerasi termin "patjapäivä". Hän kertoi, että sillä tarkoitetaan viikon yhtä yötä, jonka perheen lapset saavat viettää patjalla vanhempien sängyn vieressä.

Patjapäivä on lanseerattu, jotta lapset pysyvät omissa sängyissään loppuviikon. Kompromissi.

Tajusin, että en ole tämän öisen naamaanpotkimisproblematiikan kanssa juuri painiskellut, muutamaa satunnaista hotelliyötä lukuunottamatta. Meidän taloutemme ipanat nukkuvat omissa sängyissään, aamun asti. Olemmeko ihan friikkejä?

Esikoisen kanssa yritin kuuliaisesti pitää ihokontaktia 24/7, mutta kuusi viikkoa valvottuani päätin, että nyt saa riittää. Kuopusta en edes yrittänyt ottaa viereen samalle patjalle, vaan hän nukkui vieressäni omassa kopassaan ensimmäisen vuoden. Sitten tyyppi siirtyi omaan huoneeseensa.

Voin tehdä kompromisseja melkein missä muussa asiassa tahansa paitsi nukkumisessa.

En yksinkertaisesti pysty nukkumaan kenenkään kanssa kylki kyljessä. Nukunkin parhaiten yksin, pimeässä, hiljaisessa ja viileässä huoneessa. Unifanatismini on siinä mittaluokassa, että harkitsen tarkkaan, lähdenkö mökkireissuille, jos en tiedä, millaiset patjat vieraille on tarjolla, ja joudunko jakamaan nukkumatilan esimerkiksi kuorsaavan henkilön kanssa. Missään tapauksessa en nuku teltassa, retkipatjalla tai riippukeinussa. Jyrkkä ei.

Tuleeko sitten ipanoista jotenkin kiintymysongelmaisia ja tunnevammaisia, kun pidän sänkyni tiukasti yksityisalueena?

Kersat eivät ainakaan näin subjektiivisesti arvioituna näytä kovin psykoottisilta.

Kun kysyin Skidiltä, miksi hän ei ikinä tule yöllä viereen (unissakävelyt eivät suuntaudu meidän makuuhuoneeseemme), hän totesi, että ei pelota. Snadi taas nukahtaa viidessä sekunnissa ja nukkuu kuin tukki aamuun asti. Oletettavasti sitäkään ei pelota.

Perhe-elämä(kin) on erilaisten mieltymysten, persoonien ja reunaehtojen sillisalaatti. Friikkejä ollaan kaikki tyynni.

Keittiö ei ole pelkkää kalustelevyä

Tänään on yrittäjän päivä. Sen kunniaksi yhteistyöpostaus, jonka pohjana on kesän aikana kokemani asiakaspalveluvalaistuminen.

Uuteen asuntoon piti hankkia keittiö kesäkuussa.

Ensimmäinen keittiöliike sulki ovensa nenäni edestä, tuntia aikaisemmin kuin netissä luvattiin. Kesäajat, ei muistettu päivittää. Naapuriliikkeen kanssa pääsimme jo suunnitteluvaiheeseen, mutta sitten kävi ilmi, että toimitusajat venyvät lokakuulle. Kauppa jäi siihen.

Kontaktoin hätäpäissäni kaikki suomalaiset keittiövalmistajat, jotka tiesin - huonolla menestyksellä. Puhelimeen ja tarjouspyyntöihin vastattiin laiskasti - lomat painoivat päälle - ja verkkosivustot olivat köyhät: hinnoista ei ollut mitään mainintaa (toimitusajoista puhumattakaan), tuotekuvia oli tarjolla vähän (turhia fiilisvideoita sitäkin enemmän) eikä suunnittelutyökaluja tarjonnut kukaan.

Luovuttaminen oli lähellä. Saahan näitä Ikeastakin. Mutta kun en jaksaisi. En halua olla vastuussa mittaamisesta, teknisistä ratkaisuista, tilaamisesta, tavaroiden roudaamisesta, pakettiauton vuokraamisesta, kokoamisesta ja asentamisesta. Haluan keittiön, en sivutoimiseksi remonttiproikkariksi!

Tein vielä yhden yrityksen Googlen avulla ja sain puhelimen päähän pienen keittiöyrittäjän. En ollut ikinä kuullutkaan Capris-keittiöistä, mutta yrittäjä tuli tapaamiseen kesälomaltaan ja alkoi hommiin: suunnitelmat ajan tasalle, tarkistusmittaus, huonojen ideoiden torppaaminen, parempien ratkaisujen esittely, materiaalipäätökset tiettyyn päivään mennessä, koneet ja rungot tilaukseen heti.  Tsäp tsäp tsäp.

Hän tuntui ymmärtävän sen klassisen esimerkin, että poran ostaja ei oikeastaan halua poraa vaan reiän seinään. Yhtä lailla minäkään en ollut kalustelevyn perässä vaan halusin mahdollisuuden säilyttää ja laittaa ruokaa syyskuun alusta.

Toimitus tuli ajallaan ja keittiöstä tuli kerrassaan hieno.

Olen ihan avoimesti kallellani Suomessa valmistettuihin tuotteisiin. Etenkin vaikeina talousaikoina on ihan oman edun mukaista miettiä, voisiko euronsa käyttää kotimaisen valmistajan elättämiseen.

Suomalaisen tuotteen ostaminen on kuitenkin monella tapaa vaikea päätös.

Suurimman osan kuluttajista pudottaa heti pois pelistä hinta. Korkea hinta ei takaa luksuslaatua vaan sen, että tuotteiden tekijöillä on elämiseen riittävä palkka, äitiyslomat ja eläkemaksut.

Ei varsinaisesti auta, jos ostopäätöstä koetellaan vielä surkeiden nettisivujen, verkkomaksamisen ongelmien, työssäkäyvän näkökulmasta mahdottomien aukioloaikojen tai myymälän kummallisen sijainnin takia. Tuoreita kokemuksia löytyy näistä kaikista.

Ainoa syy ostaa suomalaista onkin (syvän kansallistunnon lisäksi) asiakaspalvelu. "Ihan hyvä" tuote ei riitä, asiakaskokemus on tärkeämpi. Tarvitsen tuotteen päälle tunteen, että kaikki järjestyy eikä minun tarvitse huolehtia mistään. Kun yhteydenpito on sujuvaa ja aikataulut pitävät, voin relata. 

Hintaero on sillä kuitattu.

Ehkä siinä onkin se ongelma. Suomessa on totuttu tee-se-itse-asiakkaisiin. Niihin, jotka eivät halua relata. Asiakkaisiin, jotka ostavat mieluummin viisi metriä kalustelevyä, pari kiloa ruuveja  ja nikkaroitsevat autotallissaan juuri sellaisen teoksen kuin haluavat - tai osaavat. He eivät kaipaa asiakaspalvelua.

Maailma on kuitenkin muuttumassa. Oman vapaa-ajan arvostus pistää väkisinkin painoarvoa myös sille aineettomalle ostokselle: miten homma hoituu.

Hyvää yrittäjän päivää, suomalainen yrittäjä. Halvin ei onneksi aina ole paras.

Muutto

Anteeksi radiohiljaisuus, mutta tilanne on ollut suht hektinen. Olemme muuttaneet.

Sammakko nimeltä "Peppujässikkä" tuijotti minua muuttolaatikosta tyrmistyneenä.

Lapsiperheenä muuttaminen oli ihan uusi kokemus. Töistä saa yleensä neuvoteltua muuttovapaata yhden päivän - tähän settiin olisi tarvinnut viikon.

Viime perjantaina ilmestyi 75 muuttolaatikkoa himamme oven eteen. Elämää paketoidessa meni muutama päivä. Ja yö.

Tiistaina tuli muuttoauto. Sen jälkeen ollaankin ihmetelty mihin kaikki kamat oikeasti laitetaan, etsitty sukkia, vaihdettu veitsilaatikon paikkaa kolme kertaa, pohdittu miten mikro toimii, yritetty liittää pesukonetta vesi- ja viemäriverkostoon (siinä onnistumatta) ja koottu huonekaluja. Lisäksi ovesta lappaa erilaista asentajaa vielä muutaman päivän.

Luonnollisesti selkä on romuna, olen täynnä mustelmia ja kynnet ovat katkenneet. Kädet ovat rutikuivat kaikesta jynssäämisestä. Enkä edelleenkään ole löytänyt sukkiani.

Mutta eipä haittaa.

Uudesta himasta tuli jopa odotuksia parempi. Sohva ei sovi mihinkään mutta kaikki remonttiratkaisut sentään onnistuivat. Ja internetkin toimii.

Nyt istun tässä sohvalla ja kuuntelen kuinka ainoa ääni keskellä Suomen toiseksi suurinta kaupunkia on kypsien omenoiden kopse takapihan terassille. Sukista viis.