2.3.2008

Missä miehet laiduntaa

Matilda on musikaalinen, se on selvä. Jo kohtuaikoina kirkkomusiikki (selvennyksenä, että tuohon 9 kuukauteen osui kolmet häät) aikaansai kovaa potkimista ja ihan pikkuvauvana mollisointuinen musiikki aiheutti alahuulen väpättämistä. Meidän ainoalla lastenlevyllä on se biisi, joka kertoo neljästä kurittomasta kissanpojasta, jotka ovat hukkua järveen kun eivät totelleet äidin neuvoja. Siinä kesken iloisen rallatuksen tulee todella surullinen kohtaus, jossa kissat vielä naukuvat hädissään. Katastrofi. Koko biisi piti aina skipata. Hieman erikoisempi piirre on se, että Salkkareiden tunnarin kajahtaessa ilmoille mikään muu ei enää merkitse mitään. Mikä hirveintä, käytän kyseistä sävellystä nykyään kaikessa huomionkalastelussa: jos ruokapöydässä on liikaa mielenkiintoisia asioita, sanomalehteä ja astioita, ei muuta kuin tunnaria hyräilemään. Di di di din - din din din di din.. Ja puuro maistuu taas.

Pohdimme eilen, että millä tavalla tätä ilmeistä musiikillista kiinnostusta pitäisi kehittää. Luulen, että eniten tähän vaikuttaa se, kumman vanhemman kärsivällisyysgeeni Matildasta löytyy. Jos kyseessä on minun noin nanosekunnin mittainen pinnani, on selvää että jousisoittimet, puhaltimet ynnä muut vaikeat ja vasta pitkän harjoittelun jälkeen palkitsevat soittimet eivät tule kyseeseen. Onneksi meillä on piano. Siitä saa vähän lyhyemmälläkin sulakkeella irti Ukko Nooan. Oma pianonsoittoni jäi sikseen, koska satuin käymään tunneilla silloisen parhaan ystäväni kanssa, joka oppi kaiken hieman nopeammin. Vitutti aika paljon. Enhän voinut tietää, että tuo nainen soittaisi joku päivä jotain viittä soitinta Tukholman sinfoniaorkesterissa.

Eilen, kun iltamaidon yhteydessä katselimme Suomen Euroviisu-finaalia, Matilda vilkaisi minuun kysyvästi Teräsbetonin esityksen kohdalla. Niin. Elämässä tulee vääjäämättä hetki, jolloin ei osaa vastata lapsen yksinkertaiseen kysymykseen. Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laiduntaa. Miksi tosiaan. Voin kuvitella että muutama muukin vanhempi on joutunut perustelemaan tätä epäreilulta kuulostavaa väitettä. Täytynee kysyä yhtyeen virallinen kanta. Voi myös olla, että Matilda onkin riiminero eikä oikein sulata tällaisia "runosuoni kukkii, ootkos nähny kukkii" sanoituksia. Vaikea sanoa. Matildahan saattaa myöskin kyseenalaistaa koko kertosäkeen sisällön: onko tämä laiduntaminen miesten ratsastusmailla todella näin iso ongelma? Ehkä sitä on syytä alleviivata, ihan lampaiden vuoksi.

27.2.2008

Needful things

Viime vuonna tähän aikaan oli raskaus puolivälissä, eikä minulla ollut harmainta aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Koska biologinen rolexini on aina ollut täysi susi, en ollut koskaan hypistellyt kaupassa lastenvaatteita tai tuitutellut vaunuihin. Tiesin, mikä vaippa on, mutta en ollut koskaan pitänyt sellaista kädessäni saati vaihtanut sitä. Olenkin elävä esimerkki siitä, että siperia tekee sen mitä siperian pitää tehdä.

Hieman stressaantuneen aloin opiskella aihetta. Luin perhelehtiä ja -kirjoja, katsoin tiededokumentteja lapsen kehityksestä, etsin vertaistukea netistä ja haastattelin neuvolan tätiä, tuttavapiirin lapsiperheitä ja omaa äitiäni. Lapsista kun jokaisella on mielipide. Nyt koko touhu naurattaa.

Kokosin näin jälkikäteen listan asioista, joita ilman en olisi tullut toimeen ja toisen mokoman joita en todellakaan tarvinnut.

TARPEELLISTA TOP5

1. Isä
Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys! Jos äitiys on järkytys niin kyllä voi olla isyyskin. Me jokainen tiedämme näitä tapauksia: yksi mies pakenee jo raskausvaiheessa, toinen jättää vastasyntyneen lapsensa. Kolmas taas katsoo, että lapsenhoito ei kuulu hänen toimenkuvaansa vaikka paikalla onkin. Sitoutunut ja vastuuta kaihtamaton isä, joka osaa jonglöörata työn, harrastusten, lapsen ja parisuhteen välillä on aarre.

2. Yksityinen neuvola
Yksityisen neuvolapalvelun ostaminen oli paras päätös koskaan. Se maksaa yhden Barcelonan reissun verran mutta muistot ovat paremmat. Aina on sama, kokenut kätilö (eikä 19-v terveydenhoitaja) ottamassa aikataulun mukaisesti vastaan, tsekkaa itse verenpaineet, hemoglobiinin ja virtsan proteiinit ilman jonottelua labraan, vastaa puhelimeen (myös viikonloppuisin) ja muistaa asiakkaansa nimeltä.

3. Hyvät lastenvaunut
Meidän saksalaisesta verkkokaupasta täysin sokkona ostetuilla Gessleineilla on tullut rullattua jo satoja kilometrejä. Nyt osaisin ostaa paljon kalliimmat. On ihania multi-purpose malleja, joissa on turvakaukalo, vaunukoppa, rattaat ja mikrouuni yhdessä (tosin nyt näyttää siltä että yhdistelmävaunujen lisäksi tarvitsee kuitenkin kevyet rattaat). Jos ei ole mitään lentokentän kokoista varastotilaa tee simppeli use case: mitä kuvittelet tekeväsi vaunujen kanssa? Jos aiot mennä hiekkateille kävelylle, valitse ilmakumirenkaat ja hyvä jousitus. Jos taas luuhaat kauppakeskuksissa vaadi kääntyvät etupyörät.

4. Vauvakeinu
Paristokäyttöinen Gracon keinu kaikilla herkuilla vapautti suihkuun, vessaan, postilaatikolle, roskapussikeikalle ja syömään (max 40 minuutiksi mutta kuitenkin). Bonuksena vauva usein nukahti siihen.

5. Lapsenpiika
Jos haluatte joskus molemmat poistua kotoa ilman lasta tarvitsette luotettavan hoitajan ja tuttipullon (huom. kannattaa olla samaa sarjaa rintapumpun kanssa ellet käytä korviketta). Aloita lähipiirin koulutus (omat vanhemmat, appivanhemmat, kummisedät & -tädit) heti kun olet saanut sairaalakassisi purettua. Koulutus siksi, että 30 vuodessa on tullut digi-tv, Euroopan unioni ja curling-hopeaa - myös neuvolan ohjeet ovat muuttueet oman äitisi ajoista.

TARPEETONTA TOP5


1. Synnytysvalmennus
Synnytysvalmennuksesta ja synnytyssaleihin tutustumisesta ei varsinaisesti ollut hyötyä. En muistanut opeista h-hetkellä yhtään mitään. Valmennus onkin tärkeämpää tukihenkilölle, jolla on ehkä jonkinlainen tolkku päällä. Voisin lisätä tarpeettomien asioiden listaan myös ilokaasun, jonka kipua lievittävä vaikutus on tasan nolla. Kolme annosta epiduraalia teki hommasta siedettävää.

2. Lähes kaikki lelut
Ihan pienet vauvat vain katselevat, kolmikuiset rapisuttelevat, puolivuotiaat imeskelvät pesulappuja, vanhemmat vauvat yrittävät saada ääntä aikaan ja treenaavat motoriikkaansa. Ilmaisia leluja ovat mm.
- sellofaani ja vihannespussit (eh, muista valvoa muovipussileikkejä)
- lastenruokapurkkien värikkäät kannet
- riisillä/makaronilla täytetty lääke/maustepurkki
- pesupallo, jonka sisään on tungettu äidin vanhoja hiuslenksuja
- kaikki asiat joissa on pesulappu, myös pehmolelut
Poikkeuksen tekee lelukaari, jonka nimi pitäisi olla "20 minuuttia omaa aikaa".

3. Pinnasängyn laskeutuva laita
Arvatkaapa kuinka kauan metsästettiin pähkinänruskeaa sänkyä, jossa on laitamekanismi. Arvatkaapa kuinka monta kertaa laitaa on laskettu.

4. Yli sadan euron hoitolaukku
Niin. Mikä tahansa iso laukku, jossa on paljon taskuja, olisi käynyt. Olin kuitenkin varma että tarvitsen Skip Hopin farkkukankaisen ja vedenpitävän mallin, jossa on hoitoalusta (liian pieni) mukana. Vedenpitävyyttä en tajua ollenkaan. Eihän lapsi kai kassiin pissi ja korvikekin kulkee tetrassa tai pullossa, ei kassin pohjalla.

5. Vauvaharrastukset
Kiitos ei. Vauvauintiin olisin ehkä voinut mennä jos olisin tajunnut ilmoittaa meidät jonoon viime huhtikuussa, mutta en voi kuvitella mitään kamalampaa kuin joku avoin päiväkoti tai muskari. Osta joku mörrimöykkylevy ja jumppaa mukelosi kanssa olohuoneen matolla - voit lopettaa heti kun tulee parku eikä tarvitse kuunnella muiden äitien loputonta jaapatusta lapsistaan. Jos taas nimenomaan haluat tavata muita äitejä, asia on kokonaan toinen, mutta lapsi ei alle yksivuotiaana ryhmäliikuntaa kaipaa. Jotkut eivät kaipaa koskaan.

Huom. Näistä listoista ei todennäköisesti ole hyötyä kellekään. Jokainen kokoaa omansa jälkikäteen. Saa nähdä onko tämä lista vuoden päästä edes itselläni samanlainen.

24.2.2008

Armopaloja

Seuraa pahantuulinen purkaus, sillä olen todella loukkaantunut. Yhteiskunta haluaa ostaa multa päivähoitopalveluja hintaan 294,28€ / kk. Voitteko kuvitella?! Puhun siis kotiin alle kolmivuotiasta lasta hoitamaan jäävälle vanhemmalle maksettavasta kotihoidon tuesta, mitään hoitolisää (niin siis se on maksimissaan 168,19€) en tietenkään saa liian isojen entisen elämän tulojen takia, mikäli nyt ymmärsin oikein Kelan todella sekavien ohjeiden perusteella. Espoo-lisän, joka on ruhtinaalliset 218,64€, kanssa summa nousee reiluun viiteen sataan. Miinus verot. Anteeksi nyt, mutta suostun myymään näin rankkaa työtä tuohon hintaan ehkä puolentoista miestyöpäivän verran. Totuus on, että meidän perheen talouden kannalta on aivan yks ja hailee, saanko mä tollasen armopalan kerran kuussa vai en. Eihän toi riitä edes mun osuuteen kuukauden ruokaostoksista, saati sitten lainanlyhennyksiin. Ja olisihan se kiva jatkaa harrastuksia, kampaajalla käyntiä, auton tankkausta ja puhelimeen puhumista sun muuta itsekästä.

Vähintäänkin reilua olisi maksaa mulle samaa palkkaa mitä päiväkodeissa hoitajille maksetaan, olenhan hommaani vuoden verran räätälöidysti pätevöitynyt ja lisäksi kohtuullisen motivoitunutkin. Säästän myös yhteiskunnan rahoja koska lapseni ei todennäköisesti saa jokaista tautia ja tarvitsee näin ollen vähemmän terveyspalveluita. Tämä yhteinen aikahan olisi myös ymmärtääkseni lapsen parhaaksi - eikö yhteiskunta siis haluakaan sitä? Lapsen parhaaksi tuskin on myöskään se, että hoitovapaan ajalta ei kerry vuosilomia. Näin siis vähennetään tehokkaasti koko perheen yhdessäoloaikaa hoitovapaan jälkeen.

Kai mä olen sitten leuhka materialisti, mutta mun itsetunnon yksi osa-alue on se, että mulla on omaa rahaa jolloin ei tarvitse elellä kenenkään siivellä - oli se sitten aviomies tai äiskä - ja neuvotella rahankäytöstä ylipäätään. Nyt kun vanhempainvapaa loppuu maaliskuun viimeisenä päivänä, jään pitämään kertyneitä vuosilomia, joiden ajalta saan normaalia palkkaa. Oi autuus! Tosin siitä pitää jäädä säästöön aikamoinen lohkaisu, jotta Sampo ei heinäkuussa kolkuttele ovella lainaa perimässä.

Kela lähetti mulle jo toiveikkaana hakemuspaperit, mutta Matilda ruttasi ja imeskeli palautuskuoren käyttökelvottomaksi. Harmittaa, etten tehnyt sitä itse.

20.2.2008

R.I.P ikenet

Tänä aamuna Matildan alaikenessä törrötti terävä piikki. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ensimmäinen hammashan se on puskenut ikenestä läpi. Naskalille oli myös tulossa seuraa vierestä, sen verran valkoisena kuulsi naapurusto. Jotkut äidit liikuttuvat kyyneliin tästä merkkipaalusta. Mikäs siinä nyt on niin herkistävää sitten?

No tietenkin se, että meillä ei asu enää vauva. Vauvauteen (mahdollisesti uusi sana) kuuluu, että ei liikuta eikä pureskella. No, liikkuminen on alkanut jo pari viikkoa sitten (kummallinen ryömimisen ja konttaamisen hybridi, jossa on joka päivä eri variaatiot) ja nyt voi uudella legolla jo jauhaa ruisleipääkin. Kun saadaan se toinenkin viereen alkaa hassun hymyn aikakausi! Niin se on, varsinainen vauva-aika on nyt ohi.

Tämä kolmas kolmannes on vähän väliinputoajakausi kun pikkuvauva on poissa mutta taaperoakaan ei ole tilalla. Kahdeksan kuukauden ympärillä tapahtuu nimittäin paljon. Toinen motorinen herkkyyskausi alkaa: vauva oppii liikkumaan ryömimällä ja konttaamalla, punkee pystyyn ja hallitsee keskivartalonsa yhä paremmin, oppii käsittelemään esineitä monipuolisemmin ja istumaan tukevasti. Ensimmäiset hampaat puhkeavat. Jokeltelu saa sosiaalisia piirteitä: vauva alkaa kuunnella tarkasti puhetta, matkia äänensävyjä ja saattaa ymmärtää jo joitain sanoja. Oma perhe tunnistetaan jo niin hyvin että alkaa vierastaminen. Ja mikä järisyttävintä: vauva tajuaa tässä vaiheessa olevansa oma yksilönsä. Hän itse. Ei äiti, eikä isä, eikä tuoli - vaan hän, Matilda.

On ehkä hyvä syy siihen, miksi ei itse muista miltä tuntuu tajuta olevansa joku! Sehän on ihmiselämässä kuitenkin aika merkittävä havainto, josta alkaa koko henkinen kehitys. Jokainen tietää, miltä tuntuu kun tietää olevansa itse syypää omaan pahaan oloonsa, mutta koittakaapa asettua vauvan asemaan, vailla taitoja järkeillä tai ratkaista tätä ongelmaa. Minä olen jumissa tuolin ala. En pääse itse pois. Miksi en. Huh. Ei ihme että ahdistaa.

Tästä kaikesta tietysti aiheutuu arvaatte-kyllä-mitä. Jep. Uni on levotonta taas tässäkin vaiheessa.

Matilda havahtuu jo nimensä mainitsemiseen. Se on hyvä alku.

9.2.2008

Siskoksi

Yksi ärsyttävimmistä kommenteista, joka yleensä möläytetään siinä vaiheessa, kun erehtyy sanomaan, että alkaa tämä arki olla mukavan rutinoitunutta, koskee Skidin jatko-osaa: "nyt vaan sitä toista sitten tekemään". Joopa joo.

Ihmiset yrittävät tietenkin vaan olla hauskoja, eivätkä tule ajatelleeksi, että henkiset arvet eivät ehkä ole ihan vielä parantuneet vaikka yöt ovatkin. Samalla he tulevat määritelleeksi, mikä meidän perheen sopiva pääluku on. Voin hyvin kuvitella, että kolmatta lastaan odottavat saavat jo sitten näitä osanottoja, kun on tainnut päästä käymään vahinko.

Faktat ovat karut. Mulla on rasitteena ikä, jota tulikin taas viime torstaina vuosi lisää. Kolmevitosen merkkipaalu siis häämöttää vuoden päästä eli jos haluaa kasvattaa lapsikatrasta suht riskittä, olisi järkevää aloittaa mahdollisimman pian - jos siis ylipäänsä enää lykästää. Olen myös täysin varma, että nelikymppisenä en jaksa mitään yövalvomisia tämänkään vertaa ja pinnakin tuntuu vaan lyhenevän vuosi vuodelta. Ja eläkkeellä olisi kiva jo asua kahdestaan ukkonsa kanssa.

Lisäksi mulle on täysin epäselvää, miten perheessä voi olla enemmän kuin yksi alle kouluikäinen, jota pidän jo ihmisenä (vrt. vauva / taapero). Kaksi puettavaa, syötettävää ja leikitettävää sotkumaakaria vaikuttaa ihan mahdottomuudelta, kun aikaa ja energiaa ei nytkään ole mihinkään ylimääräiseen. Ennen kuin mitään sisarusta voi edes ajatella, on tämä ensimmäinen siis saatava jonkinlaiseen vastuuseen omasta viihtymisestään, mikä edellyttää vähintäänkin puhekykyä.

Myös syömisen täytyy sujua automaationa. Niin siis luulitteko, että kun lusikka on hallinnassa niin siinähän vaan lapataan apetta naamariin? Ehei, kuulkaa. Vauvan syöttäminen on otettava haasteena, sillä et koskaan voi tietää, miten nälkä tällä kertaa on. Yleensä kun verensokeri on saatu nousuun, alkaa kiinnostus suuntautua aivan muualle ellet ole varustautunut omalla temppuarsenaalilla. Syöttötuolista kun näkee tosi hyvin, joten on kiva kurkkia kämppää ja venkuloida minkä kerkiää. (Seitsenkuiselle pitäisi antaa viisi ateriaa päivässä maitojen lisäksi mutta mä en anna ees neljättä niin kauan kuin on varaa hosua joka kolmas lusikallinen tonttiin).

Syömisen lisäksi olisi toivelistalla vielä kakkosprioriteetin asioita kuten pukeutuminen. Ja vessaharjan käyttö.

Sisarukset kasvattavat ihmistä koululaitostakin enemmän ja ovat rikkaus (minkä ymmärtää etenkin teini-iän jälkeen). Mulla itsellänihän on mainio läjä veljiä, joista en luopuisi mistään hinnasta. Pitäisi varmaan mennä enemmän fiilispohjalta tai vähintäänkin hormonien ajamana. Taidan ruveta kiskomaan Beroccaa.

Tulis ees kevät.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...