Kolme aamua kouluun

Kuva Matthew Henry

Kaikki on valmiina. Reppu on, penaali on, ehjiä vaatteita on, vielä hetken. Ipanakin alkaa olla valmis. Loma oli pitkä ja kavereita on jo ikävä, onneksi suurin osa tulee samalle luokalle. Häntä jännittää, mutta hyvällä tavalla.

Minä olen lähinnä nyyhkinyt salaa. Nimikoinut ja nyyhkinyt.

En varsinaisesti stressaa enää Snadin koulukypsyyttä tai käytännön järjestelyjen toimivuutta. Kaikki on aina jotenkin järjestynyt.

Iltapäiväkerhon järjestäjästä tai paikasta ei ole mitään tietoa, mutta kai se joskus selviää (Koti-insinööriä ahdistaa tämä eniten).
Snadi hukkaa salettiin kaikki kamansa ja jää bussista viimeistään toisella viikolla, mutta siitä se sitten hiljalleen oppii käymään löytötavaralaatikolla ja katsomaan kelloa.
En tunne uutta luokanvalvojaa, mutta täyspäisiä nämä ovat kaikki tähän asti olleet.

Se on kiire, mitä vihaan. Ja peruskoulu asettaa kiireriman paljon korkeammalle kuin päiväkoti. Ahdistus alkoi samana päivänä kun näin, että molempien lukujärjestyksissä irvistelee taas kahdeksan-vitun-aamuja, joita on tuttuun tapaan annosteltu reilulla kädellä. En totu niihin koskaan. Vielä vähemmän tämän loman jälkeen, kun helteen takia pystyin tekemään töitä vain öisin. Rytmiä pitäisi kääntää kolme tuntia taaksepäin. Hehe.

Arvostan valtavasti rauhallista heräämistä ja yhteistä aikaa aamulla, koska iltavirkulle ne ovat harvinaista herkkua, jopa luksusta. Olen aina inhonnut hoputtamista, patistamista, pinnistelyä, ryysäämistä ja kieli vyön alla laukkaamista, erityisesti aamuisin kun olen suht toimintakyvytön. Vasta työelämässä sain ensimmäisen kerran valtaa vähentää sitä itse ja sanoa ääneen, että ei helvetissä palaveroida ennen kymmentä. Peruskoulu ei näitä seikkoja huomioi, koska aina on kahdeksalta aloitettu. Miksei sitten saman tien seitsemältä kuten työmaat?

Luonnollisesti kahdeksan aamujen hoitaminen äidin roolissa on suoritus, josta ei tyylipisteitä heru. En ole parhaimmillani.

Että se oli sitten siinä. Vanhemmuus on pilalla! Lapsuus on pilalla! Enää en voi estää kiireen tuntua. Ja jos jatkuvasti on kiireinen, tulee parissa kuukaudessa hermoromahdus, konkurssi ja avioero ellei kuolema korjaa sitä ennen. Fakta.

Mutta otan nyt nämä jäljellä olevat aamut ihan lungisti, hengittelen paperipussiin ja ajattelen positiivisia, enkä todellakaan rupea ronkkimaan unirytmiä yhtään aikaisemmin kuin on pakko. Minäkin olen oppinut suoriutumaan kaikista aamutoimista minuuteissa, ehkä Snadikin. Tai sitten hän yllättäen osoittautuu aamuihmiseksi, joka keittää minullekin puurot! Ei voi tietää.

Ja jos niin ei käy niin hei, eihän tätä kauaa kestä. Jotain yhdeksän vuotta enää.

Kaikkien kyselyikäisten unelmakohde: kosketa tiedettä Ahhaa-tiedekeskuksessa

Kaupallinen yhteistyö: Tiedekeskus Ahhaa ja Suomen Blogimedia

Korkeasaari check.
Linnanmäki check.
Eläinmuseo check.
Kiasma check.
Suomenlinna check.
Heureka check.

Lasten kanssa kaikki nähty? Museot, näyttelyt, uimarannat, huvipuistot ja maauimalat? Teatterit, lähisaaret, pandat, luonnonpuistot ja lapsimessut? Jos olet kolunnut kersojen kanssa kaikki mahdolliset lähialueen aktiviteetit, mutta anovat katseet kääntyvät jälleen puoleesi, vaihtoehtoja on kaksi: aloittaa rundi uudelleen alusta tai lähteä merta edemmäs kalaan. Vaikkapa Viroon ja Baltian suurimpaan tiedekeskukseen!

Olen kerran elämässäni käynyt Tallinnaa pitemmällä, 15 vuotta sitten. Se meni hyvin. Tapasin Pärnun reissullani erikoisen heebelin, jonka kanssa menin kaksi vuotta myöhemmin naimisiin! Ja koska olen tiedekasvatuksen suurin fani, kutsu Tartoon tutustumaan paikalliseen Ahhaa-tiedekeskukseen oli erittäin tervetullut.

En siis tiennyt Tartosta etukäteen mitään, mutta reissun jälkeen oli tunne, että tämä pintaraapaisu kaipaa ehdottomasti jatkoa. Perillehän pääsee monella tapaa, autolla, lentäen ja laiva-juna/bussi -yhdistelmällä. Tallinnasta Tartoon pääsee julkisilla noin 2,5 tunnissa.

Kuva on suorassa, mutta takana on Tarton oma kalteva torni.

Tartto on perinteikäs yliopistokaupunki, jossa opiskelee paljon myös suomalaisia opiskelijoita (erityisesti lääkiksessä). Eikä ihme. Tartto vaikuttaisi olevan loistavan meiningin kaupunki, jossa koko ajan tapahtuu jotain. Kuvaavaa on se, jouduimme yöpymään Tallinnassa, koska kaupungista ei kertakaikkiaan löytynyt kahta vapaata hotellihuonetta reissun ajankohtaan: sattui nimittäin olemaan samaan aikaan kuumimman turistikauden kanssa päällekkäin myös triathlonin EM-kisat ja A-han keikka. Kaupunki onkin kasvattanut suosiotaan matkailijoiden keskuudessa juuri monipuolisuutensa takia. Siellä todella on jokaiselle jotakin: museoita ja kulttuuria, luontoretkiä (Tarton läänissä on parikin isoa järveä), monipuolinen ruoka- ja kahvilaskene ja yleistä pällisteltävää joen varrella.

Tämä tarjoiluehdotus aiheutti akuutin hämmennyksen koko seurueessa.

Lapsiperheille on tekemistä vaikka kuinka (erityisesti jos otat huoneen uudesta spa-hotellista). Koska meidän seurueelle kyseessä oli vain päivän visiitti, käytimme paukut nopeaan turistikierrokseen ja iltapäivään tiedekeskus Ahhaassa. Muuta emme olisi edes ehtineet: vietimme tiedekeskuksessa neljä tuntia ja silti tuli kiire! Skidi luonnehti, että paikka muistuttaa Heurekaa (katonrajassa on samanlainen trapetsipyörä): hieman pienempi, mutta enemmän tekemistä. Iso plussa tuli siitä, että ihan koko seurue, johon kuului kaksi vilkasta 7-vuotiasta, yksi rauhallinen 11-vuotias ja kaksi stabiilia 44-vuotiasta, löysi kiinnostavaa tekemistä. Perhelippukin on aika huokea: kaksi aikuista ja kaikki kersat pääsevät sisään 29 eurolla.

Nouseehan se auto, kun on aamupuurot syöty.

Miten vesi virtaa? Miten päin venettä kannattaa soutaa?

Tiedeteatterissa oli hurja meninki, joka ei ehkä sovi herkimmille, seurueen lapset olivat aivan fiiliksissä.
Näytöksiä pidetään suomeksi ensi kesästä lähtien.

Tämä huone ei sovellu yli 40-vuotiaille. SOS.

Tiedekeskuksen aktiviteetit on jaettu kolmeen kerrokseen. Ensimmäisessä kerroksessa on suurin osa tehtävistä ja näyttelyistä. Suosikeiksi nousivat vesiputoustulostin, käsivoimilla toimiva, pyörivä hissi ja vesipallorata. Niin ja peililabyrintti, oikea kuoriutuva kananmuna ja tulishow eli tiedeteatteriesitys, jossa on leimahdus- ja paukkutakuu. Puolivuosittain vaihtuvassa näyttelyssä päästiin tutustumaan esihistoriallisiin mereneläviin (jee, koska Dinojunasta tuttuja hahmoja) ja ylimmän kerroksen planetaariossa pääsimme lopuksi planethopping-kierrokselle Linnunradalla.

Mitä kovempaa pumppaat sitä isompi kupla. Luonnollisesti tässä piti pumpata olkapäänsä puuduksiin.

Kuinka siistiä! Jos välillä alkaa uuvuttaa, toisen kerroksen kahvilasta saa niin lounasta kuin pillimehuakin. Samalla voi ihailla pallojen avulla sitä, miten painovoima toimii. Tiedekaupasta voi etsiä tekemistä paluumatkalle.

Itselleni jäi mieleen suht erikoinen lääketieteellisten erikoisuuksien näyttely (tätä en kyllä suosittele ihan pienimmille enkä muutenkaan herkemmille), helteisen iltapäivän lämpökameraselfie ja fyysistä voimaa testaavat laitteet, jossa sentään sain vielä paremmat tulokset kuin Skidi.

Olipa älyttömän kiva reissu älylliseen paikkaan, suosittelen lämpimästi! Tämä kohde ei tietenkään kyselyikää taltuta, jopa päinvastoin, mutta siihen paikan nimikin viittaa. On tarkoituskin koskea ja kysyä, koittaa itse ja yllättyä. Mutta täällä saat sentään lukea ohjeet ja selitykset paperista.

Lapsille räätälöity tiede on ihana asia, menkää jos suinkin ehditte!