Läheisenpäivän kohu oli tarpeellinen

Helsinkiläinen päiväkoti päätti tänä vuonna kokeilla uutta konseptia: läheisenpäivää. Pointtina oli, että jatkossa päiväkodin äitien- tai isänpäiväkahveille saisi kutsua kenet tahansa lapselle läheisen aikuisen, jotta kukaan ei tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Uusi käytäntö sai ristiriitaisen vastaanoton.

Kuulun siihen porukkaan, joka ei olisi kaivannut minkäänlaisia isänpäiväjuhlallisuuksia. Olin isäni kanssa suht viileissä väleissä pitkälle aikuisikään asti. Hän ei ollut missään vaiheessa olennainen osa elämääni, osittain siksi, että 70-luvulla isyys oli vielä hyvin vapaaehtoinen asia, ja avioeron jälkeen se käytännön yhteys katkesi kokonaan. Vaikka Mutsi hoiti isänkin tontin, minulla oli isänpäivänä kateellinen olo. On edelleen.

Sitten on se toinen ryhmä.

Omat lapset viettävät isänpäivää riemumielin. Koti-insinööri on loistava faija, jolle on ihan itsestäänselvää, että kersoilla on kaksi täysivaltaista vanhempaa. Isältä ja äidiltä saa saman huolenpidon ja palvelun vaikkakin vähän eri mausteilla. Minun poissaoloni ei ole mikään kriisi, hyvä että se edes huomataan. Suhde tyttäriin on luonnollisesti tiivis.

Isänpäivän problematiikka onkin hyvin helppo ymmärtää, kun laittaa keskiöön lapsen: joillain lapsilla on isä ja joillain ei ole. Ne, joilla ei ole, eivät askartelusta ja kahvittelusta innostu. Eipä siinä sen kummempaa. Se ei ole hyökkäys isyyttä/äitiyttä vastaan vaan antaa lapselle mahdollisuuden vastata siihen sulla ei oo isää, lällällää -viestiin, että elämässä voi olla muitakin tärkeitä, läsnäolevia aikuisia. Kasvatustiimissä voi olla paljon porukkaa, isovanhempia, serkkuja ja kummeja, joskus jopa naapureita.

Mutta ei tämä tietenkään vielä kaikkia ongelmia poista. Vieläkin surullisempaa kuin se, ettei ole isää, jolle sen kortin voisi antaa, on se, ettei sitä yhtäkään läheistä aikuista löydy.

Isommassa kuvassa voi pohtia, mitä kaikkia juhlia päiväkodissa kuuluu viettää. Joku on sitä mieltä että äitien- ja isänpäivät ovat valinnaisia perhejuhlia. Minua on äitienpäiväkin aina vähän kuumottanut, koska en vedä päätoimisesti äidin roolia. Viettäisin paljon mieluummin vaikka jotain perheenpäivää, johon voisi kutsua koko porukan. Siinä samalla voisi pohtia suomalaista perhekäsitystä ylipäätään: miksi Mummi tai Kummi ei saisi nähdä Wilma-viestejä, jos se kaikille sopii?

Loppuviimeksi olen sitä mieltä, että läheisenpäivästä noussut keskustelu oli tarpeellinen muistutus siitä, että ydinperhe ei ole enää ainoa sallittu perhemuoto. Kokoonpanoja on monenlaisia eikä konseptin laajentaminen ole keneltäkään pois.

Toiseksi se osoitti, että isä-keskustelu on aivan eri kantimissa kuin minun lapsuudessani. Se näkyy työelämässäkin joka päivä. Minä puhun lounaalla isien kanssa pitkien hiusten täikampaamisesta ja aktiivisten lasten kouluongelmista, ja opastan juuri hoitovapaalta saapuneita isiä kahvikoneelle. Se läikähdyttää kyllä enemmän kuin valkovuokot.

Näin saat esiteinin huomion

Tämä esiteinin kanssa eläminen on kiistattomasti osoittanut, että isojen lasten vanhemmuudessa tarvitaan ihan uutta vaihdetta silmään. Hyvät uutiset ovat, että samalla kun pitää luopua kainalo-otteesta ja oho, katso mikä tuolla taivaalla lentää -hämäyksestä, painopistettä voi siirtää muihin keinoihin.

Esimerkiksi kiristämisestä tulee uusi valtti. Siinä missä taaperoa voi pitää otteessa joulupukkiläpällä, esiteini vain muljauttelee sille silmiään. Eikä kannata kiristää silläkään, että haet Koti- ja kouluyhdistysaktiiviksi ja alat pitää luokan pelisääntöiltoja, sillä nuorisolainen keksii hyvin nopeasti, jos sinulla ei missään nimessä ole aikaa sellaiseen. Tärkeintä onkin muistaa, että esität vain uskottavia, aitoja uhkauksia.

No, millaisilla lasautuksilla sitten saat esiteinin huomion? Parhaat ideat saa nuorisolaisen vapaa-ajan käyttöä tarkastelemalla. Tässä muutama idea, joita saa vapaasti kokeilla ja jalostaa.

1. "Laitat kunnon sukat tai alan tubettaa." Tässä lisäksi se hyvä puoli, että nuorisolainen repeää ensin täysin koko ajatukselle ennen kuin tajuaa, että voin oikeasti tehdä niin ja sen jälkeen vielä lähettää linkin koko koululle.

2. "Jos et nyt kuuntele, laitan sata kakkaemojia sulle Whatsappiin." Tämä toimii erityisen hyvin tilanteissa, jossa nuorisolainen istuu puhelin kädessä kuulematta, mitä hänelle yritetään sanoa. Kokemuksen mukaan noin 12 kakkaa ehtii mennä ennen kuin se hermostuu ja kysyy että mitä asiaa.

3. "Jos et siivoa huonettasi, jorailen ysärihittejä kun kaverit ovat meillä käymässä." Sosiaaliseen karmaan puuttuminen on aina tiukka paikka. Nuorisolaiselle kannattaakin tehdä selväksi, että oman vastuualueensa hoitamalla saa turvatakuut sille, että mutsi ei hytky pieruverkkareissa Sandstormia kun Emppu ja Tsumppu ovat kylässä.

4. "Jos näen sut vielä pakkasella ilman pipoa, ostan kolmiraitaverkkarit itselleni." Yksi pahimmista kiristyskeinoista on jonkun coolin jutun tahraaminen keski-ikäisyydellä. Fistbumpit loppuivat kuin seinään kun Stubb ja Sipilä tekivät nyrkkitervehdyksen budjettiriihen jälkeen. Tämä toki edellyttää, että tietää, mikä on mässyä ja oikein. Muuten päätyy vain olemaan ihan oma nolo itsensä, kuten eräskin isä, joka däbätessään läiskäytti itseään naamaan.

Nuorisolaisessa on myös se hyvä puoli, että kun olet uhkauksen kautta saanut hänen huomionsa, seuraa yleensä joku ratkaisukeskeinen ja järkevä dialogi, toisin kuin kolmivuotiaan kanssa, joka haluaa vain huutaa itsensä tainnoksiin. Joten, toivon että olet nukkunut muutaman vuoden hyvin, tarvitset kaikkia aivosolujasi. Tsemppiä!