Mukavuuspyöräilijän manifesti

Fillarikausi on korkattu! Aloitin pyöräilyn jo helmikuun puolella, heti kun kauhuindeksi (pimeys+kylmyys+liukkaus) alkoi laskea.

Ensimmäisinä pyöräilykertoina muistuu aina mieleen, että pyöräilyn tuotekehitys on jäänyt jotenkin kesken - tai sitten se on väärien ihmisten käsissä. Kun puhutaan kehityksestä, puhutaan yleensä tekniikasta: vaihteista, rungon materiaaleista ja levyjarruista.

Mutta kun minä en ole kilpa-ajaja. Viis veisaan härpäkkeistä ja vauhdin maksimoinnista, olen pullamössöpyöräilijä ja kiinnostunut oikeastaan vain mukavuudesta.

Esimerkiksi.

Kypärä. Hyvännäköinen kypärä on ilmeisesti mahdottomuus, mutta päähän hyvin istuva ja helposti säädettävä malli olisi jo turvallisuusnäkökulmastakin poikaa. Ihmisten päät ovat hyvin erimuotoisia ja säätöjä / pehmusteita pitäisi olla moneen lähtöön. Lisävarusteeksi katupölyaikaan kaipaisin myös integroitavaa raitisilmasuodatinta.

Tuulilasi. Eräänä iltana taivaalta satoi puuskaisen tuulen mukana pieniä nauloja. No ehkä se oli vaan jotain jäähilettä, mutta on hemmetin vaikea polkea silmät kiinni ja kasvot taaksepäin käännettynä. Arvostaisin jonkinlaista naaman eteen tulevaa suojaa. Eikä ollenkaan haittaisi jos sen voisi myötätuulella kääntää purjeeksi.

Suuntavilkku. Reitilläni on kohta, jossa pitää kääntyä autotien suuntaiselta kevyen liikenteen väylältä ajoradan yli vasemmalle. Joudun kurkkimaan olkani yli 180 astetta samalla kun jarrutan ja valmistaudun kääntymään. En mitenkään voi irrottaa toista kättä näyttääkseni suuntamerkkiä tai olen jontkassa.Tämä olisi myös pimeällä erittäin toivottava ominaisuus.

Minipainepesuri. Kuraisilla keleillä fillari kehotetaan pesemään, jotta maalipinta ja ketjut eivät ruostu. Anteeksi, mutta missä? Meillä ei ole ulkona vesipistettä enkä aio raahata fillaria kylpyammeeseen. Pienen vaahtosammuttimen oloinen hanasta täytettävä painepesuri ratkaisisi akuutin rapakriisin.

Satula. No onhan mulla toki satula. Mutta toiveena olisi mukava satula. Tuhto on ensimmäisten pyöräilykertojen jälkeen tulessa (ja tätä ilmiötä on tutkittu ihan lääketieteessäkin) kunnes se ilmeisesti turtuu. Mitä järkeä siinä on? Kuka autoilija suostuisi istumaan penkillä, josta tulee perse kipeäksi?

Pumppu. Tajusin vasta viime syksynä erään pyöräilyharrastajan opastamana, miten täynnä renkaiden pitäisi olla, jotta pyörä rullaa kevyesti. Renkaita pitäisikin pumpata säännöllisin väliajoin, mutta se on niin hirveä projekti, että välttelen sitä viimeiseen asti. Kädet ovat mustat, selkä kipeä ja se musta korkki häviää aina - ja lopputuloksena kumi saattaa olla tyhjempi kuin aloittaessa.

Mitäs mieltä olette - pääsisikö näillä alkuun? Ja kertokaa ihmeessä, jos nämä keksinnöt ovat jo olemassa!

Ps. Olen tänä keväänä aloittamassa yhteistyöprojektia Helkaman (!) kanssa ja testaan mm. sähköpyörää! Pyöräilyaiheista juttua siis tulossa enemmänkin.

Ps. Tiedoksi kaikille fillaroitsijoille, että Hesarissa on aloittanut pyöräilyä sekä liikuntana että liikkumisena käsittelevä blogi Veloelo. Ottakaa seurantaan jos aihe kiinnostaa.

Hyvästit lypsyajoille

Eilen kuultiin loistava uutinen kaikille, joiden mielestä kahdeksan aamut ovat murhaa: peruskoulun kehittämistä pohtiva työryhmä on yksimielisesti sitä mieltä, että kouluaamujen pitäisi alkaa aikaisintaan yhdeksältä.

Todellakin. Hienoa, että tämä sanotaan viimein ääneen valtakunnallisella tasolla. Onhan se yhdeksänkin liian aikaisin, mutta parempi kuin kahdeksan.

Pohdinta perustuu siihen faktaan, että yhteiskunnan rytmi on myöhentynyt. On myös epäreilua pakottaa kaikki lapset kouluun kahdeksaksi vain siksi, että aikaiset aamut sopivat joidenkin vanhempien työelämän tarpeisiin paremmin. Koulua ei ole tarkoitettu ratkaisemaan päivähoito-ongelmaa vaan tarjoamaan perusopetusta. Pidän lasten riittävää unensaantia kertaluokkaa tärkeämpänä perusteluna.

Toki työelämänkin soisi siirtyvän joustavampiin työaikoihin ihan työn tuottavuuden parantamiseksi. Väsynyt ihminen kun ei ole yhtä hyvä työntekijä kuin pirteä.

Työryhmän yhtenä pointtina onkin lisätä kouluissa järjestettävää harrastustoimintaa aamu-ja iltapäivisin. Sattuneesta syystä kouluissa on ollut yleisimmin tarjolla vain iltapäiväkerhoja. Nyt aamupäiväkerhoille tulisi kysyntää. Ja kun harrastukset hoidettaisiin kerhoissa / kerhoaikoihin, illalla voisi viettää aikaa perheen kanssa.

Suomen leveyksillä tämä päätös olisi myös turvallisuustekijä. Yhdeksän pintaan on myös paljon helpompi laittaa nappula koulutielle maassa, jossa on puolet vuodesta koko ajan yö.

Hienointa tässä on kuitenkin se, että alamme ehkä vihdoinkin jättää hyvästejä aamuvirkkuuteen perustuneelle agraariyhteiskunnan asenteille. Mitä seuraavaksi? Ehkä se, että isätkin voivat hoitaa lapsia.

Outo, oudompi, työpaikkailmoitus

Vuosi 2015 tuo tullessaan yhden varman jutun: määräaikainen työsuhteeni on katkolla elokuussa. Koska Pasilan toimistolla oli juuri kohtuullisen raskaat yt:t, on lähes satavarmaa, että pesti ei jatku. Pitää siis alkaa katsella työpaikkailmoituksia.

Olen määrätietoinen ja kekseliäs arjen ammattilainen.

Mutta kun en kestä niitä!

Media-alan sekatyöläiselle on periaatteessa aika paljon vaihtoehtoja auki, mutta aika hyvällä itsetunnolla saa ihminen olla varustettu, että kehtaa yhtäkään paikkaa hakea. Pätevyyskriteerit ovat järjestään aikamoiset.

"Edellytämme valittavalta henkilöltä laajaa kokemusta ja näyttöä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä ja työmarkkinatoimijoista."

Hyvänen aika. En ole ollut presidenttinä. Onko bloggaaminen riittävä näyttö yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä? Mitä hemmetin laajaa kokemusta voi olla "työmarkkinatoimijoista"? Elämäni tärkein työmarkkinatoimija on päiväkoti. Ilman sitä työtilanteeni näyttäisi heikolta.

"Arvostamme hyviä esimiestaitoja."

Haluaisin tietää, miten esimiestaitoja mitataan? Kokemusta kyllä on, mutta en valitettavasti tiedä, olenko hyvä. Ylipäätään omien johtamistaitojen subjektiivinen analyysi menee kategoriaan nollatieto. Vahvin referenssini on se, että kaksi pikkukakaraa tottelevat aina kun eivät uhmaa. Puutteeksi voidaan katsoa, etten ole 10 vuoden sitkeästä yrittämisestä huolimatta saanut Koti-insinööriä täyttämään astianpesukonetta niin että astiat oikeasti puhdistuisivat.

"Katsomme eduksi kokemuksen laajojen kokonaisuuksien johtamisesta sekä asiantuntemuksen työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksissä. "

Jos laajojen kokonaisuuksien johtamiseksi käy nelihenkisen perheen muutto ja remontti yhtäaikaa koulun aloituksen kanssa niin kertokaa vain milloin aloitan. Siinä joutui nimittäin vähän sovittelemaan työtä ja perhettäkin yhteen. (Kiitos vaan työnantajalle ymmärryksestä.)

"Tehtävä edellyttää tietoteknisiä valmiuksia ja kokemusta tietojärjestelmistä."

Ookoo. "Tietoteknisillä valmiuksilla" varmaankin haetaan sitä, että olen suorittanut ATK-ajokortin vuonna 1999. Mitä tulee kokemuksiin tietojärjestelmistä, voisin kertoa vaikka siitä kun yritin kerran ostaa netistä junalippua.

Lisäksi löysin yhden ilmoituksen, jossa pääasiallisten työtehtävien listassa oli 22 ranskalaista viivaa. Nähdäkseni tämä uusi tyyppi joutuisi tekemään kaikki firman duunit.

Kuka hemmetti näitä laatii? Ilmoitukset ovat liian jyrkkiä, prioriteetit epäselviä ja/tai niistä on vaikea tulkita millainen henkilö riittää. Pieni inhimillisyys ei olisi pahitteeksi kun kuitenkin ihmistä haetaan.

Suutu, sisko

Kasvattaminen on välillä haastavaa puuhaa. Erityisen haastavaa se on kun perheessä kasvaa kaksi aivan erilaista tyttöä.

Isosisko on tunnollinen, harkitseva ja rauhallinen, pikkusisko villi, impulsiivinen ja fyysinen. Syntymäjärjestys korostaa vielä entisestään asetelmaa. Neljän vuoden ikäerosta huolimatta nämä kaksi tulevat yleensä erinomaisen hyvin toimeen keskenään, mutta välillä leikki keskeytyy siihen, että nuoremmalla menee hermo. Ja se purkautuu yleensä lyöntinä.

Skidi ei lyö takaisin. Hän loukkaantuu ja lähtee pois.

Suuttuminen jää meille vanhemmille. Vaikka pikkulapsen iskut eivät satu, ne on karsittava pois. Kolmevuotias ei ole enää ihan tunteidensa vietävänä oleva barbaari ja hän tietää säännöt jo varsin hyvin. Ja perheen tärkein sääntö on, että kehenkään ei käydä käsiksi - ei läpsitä, potkita, purra eikä millään muullakaan tavalla kajota.

Mutta kun ei meinaa mennä perille millään. Minun suuttumiseni ei tehoa.

Oikeasti tekisi mieli sanoa isosiskolle, että suutu sinä. Suutu kerrankin niin, että riiviö tajuaa ylittäneensä soveliaan käytöksen rajan. Huuda edes! Mutta hitto vie, jos on onnistunut saamaan aikaan lempeän ja kärsivällisen ihmisen, on pakko vain arvostaa että noitakin on. Ei väkisin voi suuttua.

Monet koulukiusatut sanovat, että kiusaaminen loppui siihen kun antoi samalla mitalla takaisin. Snadille tulee vääjäämättä hetki, jolloin hänen on opittava hillitsemään itsensä, mutta pitääkö myös suuttumaan opetella? Tuleeko tilanne, jolloin pitäisi osata antaa vihan nousta? Ja miten sellaista opetellaan?

Toisaalta kun pikkusisko tulee pyytämään anteeksi, Skidi halaa ja jatkaa leikkiä siitä mihin jäätiin. Asia on käsitelty ja sillä hyvä, annetaan menneiden olla. Siinä tulee sellainen fiilis, että eipä minulla tuolle lapselle mitään opetettavaa ole. Päinvastoin.

Äiti, sä näytät pojalta

Kun leikkasin tukkani lyhyeksi puolisen vuotta sitten, lapset olivat aluksi järkyttyneitä. "Äiti, sä näytät ihan pojalta!"

No juu, kieltämättä huomasin itsekin kuinka paljon muistutan isääni.

Kärsin alkuun muutenkin kulttuurishokista. Koko hiustenhoitorutiinini meni uusiksi: piti oppia käyttämään ihan pikkutilkka shampoota, hiusharja ja hiuslenksut jäivät tarpeettomaksi, mutta hiusmuotoilu sen sijaan muuttui äärimmäisen tarpeelliseksi.

Odottelin imetyksen jälkeen vuoden verran, että hormonitoiminnan palautuminen palauttaisi myös kuontalon ennalleen. Mutta ei. Ennen tuuhea ponnarini oli muuttunut surkean ohueksi suikaleeksi, pysyvästi. Paluuta pitkään ei ole eikä tule.

Alkuvuodesta aloin kuitenkin kaivata vaihtelua. Halusin erilaisen lyhyen. Ongelma oli siinä, että en löytänyt hyvää referenssiä millainen tukan pitäisi olla. Tästä lasimaisesta höyhenestä ei ihmeitä tehdä. Eikä minusta saa Claire Underwoodia vaikka kuinka toivoisin. 

Annoinkin tänään kampaajalle vapaat kädet.

Noh, tällä kertaa Snadi ihasteli ja Skidi tyytyi toteamaan, että edelleen näyttää pojalta, mutta ei enää Anton Siiliseltä.

Ok. Kehityssuunta on oikea. Jos pitää näyttää pojalta, on parempi näyttää ihmispojalta kuin salaperäisiä mysteerejä ratkovalta siililtä.