Tietoa mainostajalle ›

11.3.2015

Outo, oudompi, työpaikkailmoitus

Vuosi 2015 tuo tullessaan yhden varman jutun: määräaikainen työsuhteeni on katkolla elokuussa. Koska Pasilan toimistolla oli juuri kohtuullisen raskaat yt:t, on lähes satavarmaa, että pesti ei jatku. Pitää siis alkaa katsella työpaikkailmoituksia.

Olen määrätietoinen ja kekseliäs arjen ammattilainen.

Mutta kun en kestä niitä!

Media-alan sekatyöläiselle on periaatteessa aika paljon vaihtoehtoja auki, mutta aika hyvällä itsetunnolla saa ihminen olla varustettu, että kehtaa yhtäkään paikkaa hakea. Pätevyyskriteerit ovat järjestään aikamoiset.

"Edellytämme valittavalta henkilöltä laajaa kokemusta ja näyttöä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä ja työmarkkinatoimijoista."

Hyvänen aika. En ole ollut presidenttinä. Onko bloggaaminen riittävä näyttö yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä? Mitä hemmetin laajaa kokemusta voi olla "työmarkkinatoimijoista"? Elämäni tärkein työmarkkinatoimija on päiväkoti. Ilman sitä työtilanteeni näyttäisi heikolta.

"Arvostamme hyviä esimiestaitoja."

Haluaisin tietää, miten esimiestaitoja mitataan? Kokemusta kyllä on, mutta en valitettavasti tiedä, olenko hyvä. Ylipäätään omien johtamistaitojen subjektiivinen analyysi menee kategoriaan nollatieto. Vahvin referenssini on se, että kaksi pikkukakaraa tottelevat aina kun eivät uhmaa. Puutteeksi voidaan katsoa, etten ole 10 vuoden sitkeästä yrittämisestä huolimatta saanut Koti-insinööriä täyttämään astianpesukonetta niin että astiat oikeasti puhdistuisivat.

"Katsomme eduksi kokemuksen laajojen kokonaisuuksien johtamisesta sekä asiantuntemuksen työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksissä. "

Jos laajojen kokonaisuuksien johtamiseksi käy nelihenkisen perheen muutto ja remontti yhtäaikaa koulun aloituksen kanssa niin kertokaa vain milloin aloitan. Siinä joutui nimittäin vähän sovittelemaan työtä ja perhettäkin yhteen. (Kiitos vaan työnantajalle ymmärryksestä.)

"Tehtävä edellyttää tietoteknisiä valmiuksia ja kokemusta tietojärjestelmistä."

Ookoo. "Tietoteknisillä valmiuksilla" varmaankin haetaan sitä, että olen suorittanut ATK-ajokortin vuonna 1999. Mitä tulee kokemuksiin tietojärjestelmistä, voisin kertoa vaikka siitä kun yritin kerran ostaa netistä junalippua.

Lisäksi löysin yhden ilmoituksen, jossa pääasiallisten työtehtävien listassa oli 22 ranskalaista viivaa. Nähdäkseni tämä uusi tyyppi joutuisi tekemään kaikki firman duunit.

Kuka hemmetti näitä laatii? Ilmoitukset ovat liian jyrkkiä, prioriteetit epäselviä ja/tai niistä on vaikea tulkita millainen henkilö riittää. Pieni inhimillisyys ei olisi pahitteeksi kun kuitenkin ihmistä haetaan.

48 kommenttia:

  1. Suuri osa työpaikoista menee ihan muuta kautta, kuin näiden ilmoitusten kautta. Sinäkin saat luultavasti uuden työn omien verkostojesi kautta. Tämä blogipostaus on hyvä startti työnhakuun, nyt verkostosi tietää, että olet vapautumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki, ei mikäään voita verkostoja. Mutta joillekinhan näitä ilmoituksia rustataan. Ihmettelen vain että kenelle. :)

      Poista
  2. Minä myö pähkäilen jänniä vaatimuksia ilmoituksissa. Etisin taloushallinnon parista duunia, parhaimmassa vaadittiin maisteritason tutkintoa ja ulkomaan työ/opiskelukokemusta kahvinkeittäjän pestiin. Lämmitti mieltä ihan hirveästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei näissä tunnu olevan mitään järkeä.

      Poista
  3. Nyt taitaa olla työnantajan markkinat, siksi ilmoituksissa voidaan hakea yli-ihmisiä... Paljon tsemppiä työnhakuun!

    VastaaPoista
  4. Tämmöiset työpaikkailmoitukset on varmaankin pääsyy siihen, miksi samat (menestyjä)tyypit tulevat aina valituiksi. Aika harvalla keskivertotyöttömällä on niin kova itsetunto, että jaksaisi kuukausien, vuosien yrityksen ja kymmenien lähetettyjen työhakemusten ja yhtä monen torjutuksi tulemisen jälkeen uskoa omiin kykyihinsä niin paljon, että loistaisi kirkkaimpana hakijana. Viestinnän alan ihmiselle itsensä kehuminen ja markkinoiminen on vielä jotenkin "luontaista", mutta miten pärjäävät työnhaussa ne, joilla ei tätä kykyä ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kun ei meinaa mullakaan pokka riittää niin kieltämättä kävi mielessä että tuleeko näihin yhtään hakemusta.

      Poista
  5. Ei mullla muuta mutta tykkään tosta kuvasta ihan täysillä.

    VastaaPoista
  6. No nyt olet asian ytimessä... Sitten voisi vielä kysyä jatkokysymyksen, että vaikka täyttäisi omasta mielestään täysin ilmoituksen vaatimukset, miksei pääse edes haastatteluun ?

    Omakohtaista kokemusta tästä on, niin omalta kohdalta kuin puolisonkin osalta. Ja kun kysyt rekrytoinnista vastaavalta mitä näistä ominaisuuksista painotitte valitessanne haastateltavia, saa vastaúkseksi epämääräistä hyminää... "Etsimme sopivaa kokononaispakettia... jne"

    Tsemppiä työnhakuun !
    Sulla ei onneksi ole ikää vielä kuin 40 + niin varmasti löydät töitä, sitten kun alkaa ikävuodet lähenemään 50 v tai yli niin uuden työpaikan löytäminen on lähes mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen selitys voisi olla, että moni työpaikka ilmoitetaan koska se kuuluu prosessiin vaikka sopiva hakija on jo tiedossa. Haku on siis vain teatteria. Onneksi mua ei enää jätetä palkkaamatta sen takia että lapsia tulisi...

      Poista
  7. Ja se vielä että naiset katsovat koko vaatimuslistan läpi ja analysoivat että uskaltaako hommaa hakea => ei uskalla tehdä hakemusta, kun ei täytä vaatimuslistan kaikkia kohtia.
    Mies katsoo haettavan paikan ja hakee sen lukematta niitä vaatiumuksia => saa paikan kun kukaan nainen ei ole uskaltanut hakea paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Nimim. tästä yritän pyristellä eroon. Ja koska ei onnistu, rupesin yksityisyrittäjäksi (joka on muuten suomenkielen surkein ja negatiivisin sana).

      Poista
    2. Heh, tämä on varmasti totta. Mä en kehtaa hakea koska pelkään olevani aivan naurettava hakemalla paikkoja joita ei ole ollenkaan mulle tarkoitettu.

      Mä olen sivutoiminen yrittäjä mutta en kyllä uskalla ruveta kokopäiväiseksi.

      Poista
  8. KIRJOITA KIRJA. Mä ostaisin. :)

    VastaaPoista
  9. Kesätyöilmoituksissakin tulee vastaan jos jonkinmoista. Suora lainaus: "Olet positiivinen ja eikä hymysi hyydy tiukankaan paikan tullen. Nautit ripeästä työtahdista ja haluat tehdä jokaisesta työpäivästäsi hauskan itsellesi ja työkavereillesi. Rakastat myyntityötä ja palvelet asiakkaita taidolla ja intohimolla."

    Asdhgfsahdfajsdf hain silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiakkaan intohimoinen palveleminen kuulostaa a) laittomalta ja b) ylilyönniltä. ;)

      Poista
    2. Tämä asiakaspalvelun intohimoisuus tai intohimo asiakaspalveluun on yllättävän käytetty. Kun mikään ei riitä. :)

      Poista
  10. Nuo joulupukinkirjeilmoitukset ovat valitettavan yleisiä, mutta niidenkin kanssa on vain elettävä kun niistä näyttää maan tapa tulevan. Tosin noilla poiminnoilla olet jo puolivälissä papereiden kirjoittamista kun olet jo avainasiat bongannut. Nyt seuraavaksi sitten vain etsimään mikä omassa kokemuksessa vastaa noihin vaatimuksiin.

    Totta on myös se, että työpaikat liikkuvat piilomarkkinoilla yhä runsaammin eli onnea siitä, että sinulla on verkot vesillä ja moni tietää työnhaustasi. Osaavalle ihmiselle toivottavasti paikka on tarjolla.

    ps. se työmarkkinatoimija tarkoittaa palkansaaja- ja työnantajajärjestöjä, jotka ovat kyllä aika omanlainen maailmansa toimintakulttuureiltaan. Niin hyvässä kuin pahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli mieleen et tarviin managerin, joka tajuaisi mun puolesta mihin mä sovin. :D Hassua että tällaista palvelua ei vielä ole Suomeen syntynyt.

      Poista
    2. Itse asiassahan näitä on eli uraohjausta ja -valmennusta on tarjolla aika monessa ammattijärjestössä ja yksityisiäkin toimijoitakin on jonkun verran tarjolla, mutta kyllähän näistä saataisiin pitää enemmänkin meteliä. Tänä päivänä ihmisen pitää kuitenkin olla valmis tekemään aika radikaalejakin uraliikkeitä ja kun työurat ovat muuttuneet usein pirstaleisiksi se oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen on usein haastavaa ja apua tarvittaisiin.

      Poista
  11. No eipä tuota paremmin voisi tiivistää. Ala kuin ala, haettavat tyypit kuvitellaan superihmisiksi, jotka ovat ehtineet vähintään olla Euroopan keskuspankin johtajina, mutta koska 35 on jo vanha työmarkkinoilla, niin kaikkeen kouluttautumiseen ja työkokemukseen ei saisi olla kulunut kuin pari vuotta. Da fuk?

    VastaaPoista
  12. Tottakai työnantajat hakee "täydellistä pakettia", mutta kun harvoin niitä on tarjolla, tyydytään vähempäänkin. Tunnen monia (itseni mukaanlukien), joilla ei ole puoletkaan "vaatimuksista" täyttynyt, mutta paikka on irronnut, kun on vaan vitsinyt hakea. Myönnän, että monet mainitsemistasi vaatimuksista ovat hiukan ympäripyöreitä, mutta sillätavoin työnantajalle jää sitten mahdollisuus valita se itselleen sopivin tyyppi. Laitetaan sitten häneen osaamisensa sopimaan niihin vaatimuksiin.
    Kuten yllä jo mainittiin, sun kokemuksella ja verkostolla en olisi huolissani :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki näin on. Mut mä olen vähän huolissani noista työnantajista. Noihin duuneihinhan hakee ihan kummallista jengiä kun se täyspäinen katsoo olevansa riittämätön.

      Poista
  13. Itse olen vuosien aikana päätynyt siihen tulkintaa, että ilmoitukset ovat toivelistoja. Hakija, joka oikeasti täyttää kaikki vaatimukset, on kyllä varmaan pätevä, muttei pysy pestissä pitkään, koska se ei tarjoa haastetta riittävästi. Pitää siis olla jotain, missä voi ja haluaa vielä kehittyä, mutta riittävästi listan täytettä, jotta on uskottava. Ja sitten nuo poskettomat, epäselvät ja ylipitkät tehtävälistat...Yleensä ne tuppaavat kertomaan lähinnä siitä, että työpaikalla on kehno johtamistyyli ja/tai rekrytoivalla taholla ei ole hajuakaan tehtävän todellisesta sisällöstä. Eli todennäköisesti joutuu joko raatamaan niska limassa ilman tietoa oikeista tavoitteista (ja tulospalkkauksen aikakaudella tämähän on tosi kiva tilanne) tai sitten räpeltämään epäselvyyden keskellä sitä sun tätä, mikä on vähintään turhauttavaa.

    Johtopäätös: jaan tuskasi ja toiveesi järjenkäyttöön rekrytointeja tehdessä. Avoimuus ja rehellisyys ei olisi pahitteeksi työnantajienkaan puolella. Ainakaan, jos haluavat oikeasti pätevimmät tyypit duuniin. Tsemppiä työnhakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä lista voi tarkoittaa myös sitä, että pääsee aika pitkälle määrittämään itse oman työnkuvansa.

      Poista
    2. Minä olen ainakin törmännyt siihen, että työnantajalla ei ole itselläänkään ollut käsitystä, mitä tehtävänkuva pitäisi oikeasti sisällään. Sai siis haastatteluissa sellaisen käsityksen, että firma etsi jonkinlaista sateentekijää, joka pistäisi vähän sitä sun tätä kuntoon... Kieltäydyin eikä ole kaduttanut.

      Poista
    3. Toivelistojahan ne tietysti ovat, mutta jotain tolkkua niihinkin voisi laittaa. Pitkä lista vaikuttaa musta kammottavalta mikromanageeraukselta jota en kestä yhtään tai sitten siltä että nyt on pyydetty kaikilta mielipide uuden tyypin työnkuvasta.

      Poista
  14. Mua huvittaa ehkä eniten vaatimus kyetä tehdä useita asioita samaan aikaan. Siis ihanko oikeesti ne haluaa, että teen niitä pirun tärkeitä juttuja useampaa yhtä aikaa? Soitan puhelua samalla kun päivitän nettiin asioita? Pidän esitelmää ja samalla lähetän sähköpostejani? Kirjoitan tiedotetta kokouksessa? Mä kun mielummin toivoisin, että ihmiset keskittyis yhteen asiaan kerrallaan ja tekis sen sitten kunnolla, eikä yrittäiskään hösötä montaa juttua kerralla.

    Ja jos noi tarkottaa sitä, että pitää vaihtaa tehtävästä toiseen sujuvasti (noinkin se joskus ilmaistaan) ja pystyä siis samana päivänä lukemaan sähköpostia, twiittaamaan, tekemään taustatutkimusta ja kokoustamaan, niin herranjestas sentään näyttäkää mulla media-alalla useammassa työssä ollut ihminen joka ei tuota tee.

    Mut hei, "arvostamme hyviä esimiestaitoja", sinänsä mahtavaa että tosiaan eivät erikseen etsi surkeaa esimiestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun työ on sellaista, että siinä oikeasti tehdään aina monta asiaa yhtä aikaa ja jatkuvan keskeytyksen kera. Ihan oikeasti sellaista siis on ja se vaatii kyllä aika paljon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kykenet toimimaan jatkuvan keskeytyksen alla ja priorisoimaan minuuteissa työtehtäväsi uudelleen. Olen siis asiakaspalveluammatissa ja keskytys on aina asiakas, ei passaa ärsyttää, eikä hymyn hyytyä. Aivoille aivan äärettömän raskas duuni ja paperia kuluu, kun laitat aina kaiken ylös, että mikään ei unohtuisi. Pari työkaveria on burnoutin partaalla, eivät muista kaikkea mitä on viikolla tehty, että sellaista se. Joskus sitä vain haluaisi kahvikupin kanssa vaikka paneutua puolisen tuntia yhteen asiaan, mutta ehei :D No en valita, mukava työ, haastetta löytyy!

      Poista
    2. Haha tosiaan, arvostamme ihan mitä tahansa tyyppiä, joka jaksaa ryhtyä esimieheksi vois olla parempi. ;)

      Mäkin teen paljon asioita yhtä aikaa. Projekteja on koko ajan päällekkäin kymmenisen kappaletta ja jokaisessa on jotain muistettavaa. Tärkein työkaluni on joinain päivinä FB:n chatti..

      Poista
  15. Tämä on valitettavasti tätä nykyajan työelämän jargonia. Samalla tavalla yritykset tiedottavat ylipäätänsä, esim. sopeutetaan kapasitettia tai uudelleenjärjestellään organisaatiota (=irtisanotaan). Tai ehkä tällaisista ilmoituksista paistaa läpi, etteivät oikein itsekään tiedä mitä hakevat niin laittavat sitten tällaista ympäripyöreää lätinää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi sietää tota hallintojargonia joka on pesiytynyt myös kuntapolitiikkaan. Musta tää on vaan sitä että yritetään kuulostaa virallisilta ja tärkeiltä.

      Poista
  16. Työpaikkailmoitukset ovat myös joskus pikemminkin mainoksia, joilla yritys mainostaa itseään ja jotkin yritykset haluavat arkistoihinsa paljon potentiaalisia kandidaatteja eri tehtäviä varten, joten tekevät ylimalkaisen ilmoituksen. Rekryprosessi on kuitenkin aina iso urakka.

    Mainosta omaa osaamistasi äläkä yritä vastata jokaisen ilmoituksen kohtaan. Ja vaikka postaus oli humoristinen niin toivottavasti kukaan ei oikeasti laita työhakemukseen meriittejä kotielämästään ja kuinka suoriutuu arjesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huumoria oli tämä postaus. Mun cv on jo riittävän sekava että sitä ei tarvitse enää millään vitseillä koristella. ;)

      Poista
  17. Työpaikkailmoituksissa kieltämättä haetaan usein yli-inhimmilliset kyvyt omaavaa supermiestä, mutta silti mielestäni pahimpia ovat ilmoitukset joissa ei oikeastaan kerrota yhtään mitään. Olen nuori, omaan toistaiseksi vielä melko vähän työkokemusta ja tutkintokin on kesken, joten vuokratyöfirmoillekin tulee hakemuksia läheteltyä melkoisesti. Niiden ilmoitukset ovat surullisen usein seuraavanlaisia:

    "Etsimme asiakkallemme nuorekasta tuotantotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen.

    Edellytämme hakijalta:

    -Valmiutta kaksivuorotyöhön
    -Aiempaa kokemusta tuotanto ja vuorotyöstä
    -Reipasta ja ripeää asennetta
    -Mahdollisuutta aloittaa nopealla aikataululla.
    -Perus ATK-taidot.

    Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä"

    Juu, kriteerit täyttyy mutta olisi sitä mukava tietää jotain työtehtävistä, tai edes firman nimi..

    Ps, millainen on nuorekas tuotantotyöntekijä? Käsittääkseni tuotannon työntekijän tehtävä ei ole firman brändääminen, vaan pitää huoli siitä että homma toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua. Nuorekas? Entä hyvinsäilynyt, ketterä ja ikäisekseen reipas? :D

      Poista
  18. Työnantaja luo työpaikkailmoituksilla myös imagoa asiakkaiden silmissä (ainakin luulee niin tekevänsä). Jokaisessa firmassahan on sosiaalisesti päteviä, kielitaitoisia, analyyttisia, dynaamisia tiimityöntekijöitä, jotka pyrkivät intohimoisesti parantamaan kaikkea mahdollista sekä ovat oman alansa huippuasiantuntijoita. Jännää myös että näillä kriteereillä haetaan henkilöä matalapalkkaiseen suorittavaan duuniin ja opistotason koulutus riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mut aika vaikea uskoa että tämän imagon läpi normaaliälyinen ihminen ei näkisi. :)

      Poista
  19. Mä oon kans miettinyt, että mikä on dynaaminen työntekijä? Entä sosiaalisesti pätevä ja huippuammattilainen. Olen tutkimuslaitoksessa töissä ja niistä todellisista "huipuista" ei kyllä missään maailmassa voi puhua sosiaalisina, saatika sosiaalisesti pätevinä :-) Ja dynaaminen? Kuka sen määrittää? Dynaaminen, mutta luotettava. Dynaaminen, mutta tulee kaikkien kanssa toimeen. Dynaaminen, mutta diplomaattinen jne. Nää ilmoitukset on usein sisäisesti niin ristiriitaisia, että monesti sitä miettii kuka idiootti niitä tosiaan luonnostelee..

    VastaaPoista
  20. Huh, tämä on tätä nykypäivän mitäänsanomatonta sanahelinää. Mutta onko tuo "asiantuntemuksen työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksissä" salakielellinen ilmaisu sille, ettei perheellinen hakija vaan jää kotiin hoitamaan vaikka nyt sairastanutta lasta. Että on kummit ja kaimat valmiudessa, ettei lapset tule haittaamaan töitten tekoa...?

    VastaaPoista
  21. Työpaikkailmoituksissa on sekä joutavaa sanahelinää sisältäviä pitkiä vaatimuslistoja ja työnantajan hehkutuksia sekä tiiviitä paketteja, joissa tavara on mahdutettu kolmeen lauseeseen. Yhteistä näille imoituksille on, ettei kummastakaan ota selvää mitä hommia on tarkoitus tehdä ja mitä ominaisuuksia hommien hoitaminen kunnialla mahdollisesti edellyttää. Rekryfirmat lisäävät vielä oman hienostuneen kosketuksensa, eikä ilmoituksesta selviä edes kenelle niitä hommia on tarkoitus tehdä. Hienoa on. :)

    VastaaPoista
  22. Hyvin tehty työpaikkailmoitus on mielestäni parasta mainosta itse yritykselle. Hyvin tehdyssä ilmoituksesta kun näkee, että onko joku todella paneutunut uusien henkilöiden palkkaamiseen, tuntee tulevan työntekijän toimenkuvan, on miettinyt, mitä henkilö tulisi tekemään ja minkälainen tarve yrityksellä on.
    Koko maailmaa syleilevät työpaikkailmoitukset ovat kammottavia. Etenkin asiantuntijatyössä on tärkeää, että hakijalle tulee tunne, että joku tuntee hänen työnsä. Itselleni ei esimerkiksi tulisi mieleenkään hakea ohjlemoijan työtä, jossa vaaditaan myös graafisen suunnittelun ja sisällöntuotannon osaamista. Silloin minulle tulisi tunne, että ahaa, tuolla yritetään ratkaista kaikki yhdellä ihmisellä, ei pääse keskittymään itse ohjelmointiin ja ajatus ohjelmoijan työstä selkeästi on "että se vähän lisää niitä toiminnallisuuksia sinne nettiin". Juu ei noin.

    VastaaPoista
  23. Samaa mieltä edellisten kanssa - sanahelinää. Oikeasti kokemus (ja ehkä koulutuskin) ratkaisee. Mutta ei tuossa vielä kaikki. Kun sitten hakemuksen perusteella hyväksi todetaan, alkaa todellinen pellekoulu. Olen läheltä seurannut, miten tavalliseen asiantuntijan paikkaan valikoimiseen käytetään sikana aikaa ja rahaa firman puolelta. Ihan normia on, että on NELJÄ haastattelukierrosta (esimiehet, hr, toimitusjohtajakin), on testiä ja ties mitä. Ymmärrän, jos johtajien kohdalla ollaan tarkkoja, mutta rivityöntekijän kohdalla ihan ylimitoitettua. Kun on koeajat, pääseehän ihmisestä eroon, jos osoittautuu, että hän ei tähän työhön ehkä sovikaan.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...