Alkaa se loma näinkin

Tämän loman alku osoittautui ikimuistoiseksi.

Vähänkö tää kaverilta lainattu taaperonroudausreppu pelasti! Skidillä meineillään leikki, jonka
säännöissä ilmeisesti kielletään normaalisti käveleminen.

Se alkoi molemmilla jo pakkausiltana. Hiipivä huono olo. Seuraavana aamuna - lyhyiden ja heikkolaatuisten yöunien jälkeen - oli pakko todeta yhteen ääneen tämän reissun alkavan sillä, että perheen molemmat aikuiset ovat jonkinlaisessa epäkunnossa - eikä mitään käsitystä mistä.

Töissä kaikki olivat terveitä. Lapset olivat terveitä. Oireet olivat vain pahaa oloa. Myös synkronointi ihmetytti - olemmeko syöneet jotain? 

Oli mikä oli, edessä olisi henkisesti hyvin, hyvin pitkä matkapäivä.

Tiesin kokemuksesta, että jackpot olisi minulla. Koti-insinööri saa pöpöt aina kolminkertaisina ja kuumeen kanssa. Hän olisi täysin pois pelistä. Minä taas selviän näistä yleensä vähän vähemmällä. Vastuu koko köörin siirtymisestä kotoa kohteeseen olisi minulla, vaikka omassakin vatsassa olisi meneillään hoplop.

Ennustukseni osui täysin oikeaan. Pääsimme kuitenkin *jotenkin* perille, jonka jälkeen kaaduimme sänkyyn. Ensimmäinen päivä meni hotellihuoneessa leffojen merkeissä, mutta 12 tunnin yöunien jälkeen minun oloni koheni.

Päivän mietelause tuli Skidin suusta. Väsyneissä tunnelmissa alkanut matka oli muistuttanut yhdestä olennaisesta asiasta: "Aikuiset ovat kuitenkin aika tärkeitä".

Kiitos. Vaikka keskitymme yleensä rutiinien läpiviemiseen ja sääntöjen latelemiseen, olemme myös viihdevastaavia. Jos olemme syystä tai toisesta yhtäaikaa kanttuvei, ei kellään ole kivaa.

Noh, nyt Koti-insinöörillä on myös ihan rehellinen flunssa, Snadilla silmätulehdus ja Skidillä korva kipeä. Mutta kesä on talven keskellä, ruokakaupassa myydään edullista punaviiniä ja minä olen kunnossa. Kaikki järjestyy.

Ennen oli ennen, nyt on nyt

Järjestelin vuosittaisen vanhenemiseni kunniaksi valokuvia kansioihin. Tuli mieleen, että elämä on monella tavalla aika erilaista kuin ennen. Tiedän todella paljon enemmän elämästä nykyään kuin 10 vuotta sitten.

Ennen oli hiukset, tissit ja vyötärö.

Kyse on pienistä asioista. Esimerkiksi.

Ennen halusin ostaa vaaleanharmaan silkkimaton.
Nykyään on tärkeintä, että kaikki kodin tekstiilit voi pestä kuudessakympissä ja täishampoolla eikä taikataikina tartu kuituihin.

Ennen kuvittelin, että lasagne ja pasta bolognese tehdään about samoista aineksista.
Nykyään tiedän, että ne ovat aivan eri asia. Toista voi syödä ja toista ei.

Ennen harrastin seinäkiipeilyä, sukellusta ja tunturivaelluksia.
Nykyään harrastan pikkuskidien yleisurheilutreenien katselua.

Ennen kuvittelin, että fiksuin tapa kävellä on siirtää jalkoja vuorotellen säännöllisesti eteenpäin.
Nykyään tiedän, että ihan yhtä hyvin edetä voi myös siirtämällä jalkoja taaksepäin ja sivulle, kaksi senttiä kerrallaan, pomppien tai jopa peruuttaen.

Ennen kavereita ärsytti se, jos olin myöhässä etkoilta.
Nykyään kavereita ärsyttää, jos tartutan korvamadoksi Ryhmä Haun tunnarin.

Ennen kuvittelin, että lapset opettelevat vieraita kieliä peruskoulun kolmannelta luokalta lähtien.
Nykyään tiedän, että jo kolmevuotias voi ilmoittaa puhuvansa tästä lähtien vain ranskaa ja ihan ilman vaivalloista opettelua.

Ennen tiesin, että puuro alentaa kolesterolia.
Nykyään tiedän, että puurosta voisi rakentaa taloja. Sen verran kovaa tavaraa se on kuivuessaan.

Jos ennen heräsin yöllä säpsähtäen, painajainen koski virhettä tuntilaskutuksessa.
Jos nykyään säpsähädän yöllä hereille, painajainen koskee sitä, että huomenna on luistelua.

Ennen suhteeni hiljaisuuteen oli selkeä. Olin yksin kotona.
Nykyään hiljaisuus merkitsee joko sitä, että
a) joku syö sohvan takana perusvoidetta suoraan purkista tai
b) sitä että olen töissä.

Ennen otin gaalassa kuvia miesnäyttelijöistä kuten Antti Reini.
Nykyään otan gaalassa kuvan miesnäyttelijöistä kuten Visa ja Turska.

Ennen pahinta, mitä matkalla olisi voinut tapahtua, oli oman matkalaukun häviäminen.
Nykyään pahinta, mitä matkalla voi tapahtua, on Tyypin ja Peppujässikän häviäminen.

Oppia ikä kaikki. Jatkakaa toki listaa!

Muista ruokkia bakteerit

Aina välillä tiede- ja terveysuutisissa tuntuu olevan vaihe, jolloin tietystä aiheesta pukkaa paljon juttua. Nyt tuntuu, että valokeilaan on nostettu suolisto. Eikä syyttä. Näyttää siltä, että suoliston ja terveyden yhteys on paljon monimuotoisempi kuin on kuviteltu.

On jo jonkin aikaa tiedetty, että suoliston hyvinvoinnilla on yhteyksiä muiden terveysmittarien kanssa: antibiootteja alle kaksivuotiaina saaneet lapset ovat taipuvaisia lihavuuteen ja runsas bakteerikanta auttaa stressitasojen hillinnässä.

Allergisillekin on hyviä uutisia. Pähkinään on kehitetty probiooteilla terästetty siedätysohjelma, joka tuntuisi tehoavan enemmistöön. Tämä on hyvä uutinen Snadille, joka on allerginen melkein kaikille hedelmille paitsi banaaneille ja sitruksille, mutta voimakkaimman reaktion aiheuttaa pähkinä. Vaikka reaktio ei ole hengenvaarallinen, se on voimakas: iho menee kauttaaltaan punaiseksi ja turpoaa ja punotukseen riittää hyvinkin pieni annos.

Tämän lisäksi suolistosta on löydetty "toinen aivokeskus" (katsokaa dokkari Areenasta jos suinkin ehditte!), joka säätelee persoonallisuutta.

"Jo nyt on viitteitä siitä, että esimerkiksi Parkinsonin taudin kaltaisilla sairauksilla saattaa olla juurensa suoliston hermostossa. Ja sekin on jo selvinnyt, että suolistomme hermosto vaikuttaa ihmisen persoonallisuuteen, valintoihin, arkuuteen ja rohkeuteen. "

Hyvänen aika. 

Kun tähän vielä yhdistetään se, että suolistotulehdukset on yhdistetty tuntemattomiin viruksiin, päästäänkin siihen, millaista puffettia näille hyville hyyryläisillesi pidät: kun syöt, ruokit sekä itseäsi mutta myös satoja bakteereita!

Mielenkiinnolla odotan ravitsemussuosituksia, joissa otetaan huomioon myös suolistoasukkaiden hyvinvointi. Ja ehkä marketista saa joku päivä bakteerimakaranilaatikkoa.

Sillä välin pitänee syödä lunta hämähäkkeineen ja linnunkakkoineen ja möyriä metsässä.

Wilma on syytön

Koulun ja vanhempien yhteydenpitoon tarkoitettu tietojärjestelmä Wilma saa välillä kuulla kunniansa. Viimeksi asialla oli Sari Helin. Tämä järjestelmä kuulemma pilaa koulun ja kodin välit.

Anteeksi, mutta minua alkaa pikkuhiljaa nolottaa olla vanhempi.

Juu, onhan se Wilma ruma. Kyllä, käyttöliittymä on mallia karvalakki. Silti olen onnistunut löytämään sieltä kaiken tarvittavan - toisin kuin epämääräisistä, repun pohjalle unohtuneista heippalapuista tai viiden sadan ihmisen sähköpostilistoilta. Väitän, että vain teknisesti poikkeuksellisen rajoittunut ihminen ei osaa käyttää Wilmaa - ja sitten lienee ongelmia muidenkin tietojärjestelmien kanssa.

Järjestelmä on syytön myös viestien sisältöön. Ihan yhtä älykästä olisi syyttää sms-teknologiaa ikävistä tekstareista.

Se, millaista palautetta kanavaa pitkin tulee liittyy opettajaan ja vanhempaan, ei järjestelmään. Kukaan ei kiellä puhumasta opettajan tai rehtorin kanssa kanssa, jos kokee palautekäytännön epäreiluksi, negatiiviseksi tai liian yksityiskohtaiseksi. Kyseessähän saattaa olla jopa väärinkäsitys.

Ja se taas, miten palautetta käsittelee ja tulkitsee, liittyy vanhempaan itseensä, ei järjestelmään.

Siinäpä se meidän pihvimme höyryää.  

Olemme aivan armottoman huonoja ottamaan vastaan mitään palautetta oman lapsemme toiminnasta ja käytöksestä, oli kyseessä sitten tarjoilija tai opettaja. Huonolla itsetunnolla varustettu ihminen kokee kaiken kritiikin hyökkäykseksi omaa identiteettiään kohtaan.

Mokat ovat alkuun yhteisiä, tietenkin. Syyllistyminen siitä, että ekaluokkalainen unohtaa liikkakamansa kuuluu asiaan. Toivon, että yläasteella ipanan voi jo olettaa muistavan itsekin jotain.

Maa kutsuu. Ihan kaikesta ei tarvitse sydänjuuriaan myöten loukkaantua eikä tietojärjestelmän viestejä tarvitse dramatisoida tai ylitulkita. Läksyt tekemättä -merkintä tarkoittaa, että tiedoksi, ipanasi läksyt olivat kyseisen tunnin osalta tänään tekemättä. Ja vastavuoroisesti Läksyt tekemättä -merkintä ei tarkoita, että lapsesi on idari kuten sinäkin.

Sitten tuppaa unohtumaan myös se, että eivät ne opettajat niitä merkintöjä huvin vuoksi lähettele. Niitä lähtetetään, koska meidän odotetaan puhuvan kotona koulun säännöistä: jos puhelin on päällä luokassa, voidaan kotona vielä kerrata miksi se pitää laittaa pois päältä. Ja onhan se nyt ihan todella hyvä, että saan tiedon, jos olen lähettänyt ipanan kouluun liian myöhään. Huomenna sitten skarpataan.

Olen itse erittäin tyytyväinen tähän "reaaliaikaiseen rikosrekisteriin". Haluaisin päiväkoti-ikäisillekin kunnon tietojärjestelmän, jossa olisi kaikki akuutti info: kevään muistettavat päivämäärät, meneillään olevat epidemiat, allergiat, päiväunet ja varhaiskasvatustavoitteet.

Wilman käyttö on loppujen lopuksi ihan helppoa. Poteroista poistuminen on paljon vaikeampaa.

Ongelma ei ole kilpailu

Opetusvirasto on päättänyt lakkauttaa koulujen väliset urheilukilpailut. HS:n urheilutoimituksen esimies linjasi, että urheilukilpailut ovat kivoja vain niille, jotka osaavat urheilla. Koululiikunnassa ei kuulemma ole kyse kilpailemisesta.

Naisten Kympillä 2013 Kuva: Dorit Salutskij

Noh, kaikissa kilpailuissa on tietenkin kamalaa, jos ei osaa. Tämä pätee myös muihin kilpailuihin, kokeisiin ja testeihin, oli sitten kyseessä inssiajo tai mantsan pistarit. Mutta ettäkö koululiikunnassa ei saisi olla kyse kilpailemisesta? Ei tunnilla tarvitsekaan olla, mutta eihän kilpailuihin pidäkään kaikkien mennä.

Kerron oman tarinani. Olin koulussa "ihan hyvä". Äikkä sujui, matikka ei. Bilsa oli kivaa, historia mälsää. Keskiarvo pyöri kahdeksan ja yhdeksän välillä.

Koululiikunta oli kuitenkin ainoa aine, jossa enimmäkseen onnistuin. Uinti oli kamalaa (kunnes opin uimaan) enkä voinut sietää joukkuelajeja, mutta pelasin kiltisti pesistä ja korista, koska pallosilmäni oli vireessä ja aina se matematiikan tunnilla uupumisen voitti.

Mutta yleisurheilussa suorastaan loistin. Olin kevyesti koulun nopein tyttö eikä ohitseni päässyt pojistakaan kuin pari vuotta vanhemmat. Koulujen väliset urheilukilpailut olivatkin vuoden kohokohta. Kävin napsimassa koululle kultaa satasella ja pituudessa (myös korkeudessa, heti kun tajusin että saan osallistua sinnekin) monta vuotta peräkkäin.

Urheilusaavutukset olivat silloiselle itsetunnolleni tärkeitä rakennuspalikoita. En ollut mikään erityisen suosittu tyttö vaan ihan perusnörtti, joka opiskelun ohella vältteli pahimpia kiusaajia siinä missä muutkin. Urheilukentällä olin kerrankin jossain hyvä, parempi kuin muut. Olin nopea ja vahva. Se ei ollut kovin tyttömäistä, mutta viis siitä. Vahvoille ei vittuiltu.

Kilpailuinnostus tyssäsi lukioikäisenä kun jäin kertaalleen toiseksi. Kisoihin alkoi osallistua aktiiviharrastajia, niitä jotka kävivät treeneissä. Kisoissa ei enää pärjännyt pelkällä lahjakkuudella. Olisi pitänyt oikeasti alkaa panostaa lajiin enemmän kuin kerran viikossa. Sen sijaan päätin lopettaa urheilemisen kokonaan.

Näin jälkikäteen olisin toivonut, että joku olisi siinä vaiheessa haastanut vähän ajatteluani. Minähän lopetin, koska yritin saada voittoa ilmaiseksi. Kukaan ei sanonut, että ei se niin mene, pitää osata paitsi lajinsa myös harjoitella ja kilpailla!

Noh, olisin todennäköisesti silti lopettanut, koska en ollut mukana palavasta intohimosta.  

Minusta tärkein viesti olisi se, että reilussa kilpailemisessa ei ole mitään pahaa - hullut vanhemmat tai pedagogisesti taitamattomat opettajat/valmentajat sen liikuntakokemuksen pilaavat. Kilpailemaan voi ja pitää oppia. Ja kilpailemaan opettamisen voi helposti nähdä jopa peruskoulun tehtävänä.

Kilpaileminen tarjoaa valtavasti henkisen kasvun paikkoja ja tuo meidät lähemmäksi omia heikkouksiamme.

Voiko kilpailuasetelmaa käyttää hyväksi? Miten asetetaan tavoitteita? Milloin on kiristämisen ja milloin luovuttamisen paikka? Voiko kilpailutilannetta oppia sietämään? Uskommeko, että tuloksia voi parantaa harjoittelemalla vai petymmekö tappiosta ja tulkitsemme että yrittäminen on turhaa?

Kilpailuissa on mukana myös sosiaalinen puoli.

Miten suhtaudumme voittajiin ja häviäjiin, onnistujiin ja epäonnistujiin? Onnittelemmeko reilusti parempiamme? Osaammeko kannustaa, lohduttaa ja motivoida hävinneitä? 

Eivät nämä kysymykset nyt kovin kaukana suomalaisen yhteiskunnan ongelmista ole.

Ps. Viime viikolla kävi niin, että Skidi tuli elämänsä ensimmäisistä pienimuotoisista yleisurheilukisoista kotiin mitali kaulassa. Rimppakinttu tuli kolmanneksi ikäluokkansa tyttöjen 40 metrillä. Ilman harjoittelua, paljain jaloin.

Olimme yllättyneitä, mutta yllättynein oli kuitenkin Skidi itse. Nyt vain pitäisi olla tekemättä ne samat virheet, jotka itse tein.