Näin juokset maratonin

Kuten jo edellisessä postauksessa rehvastelin, juoksin tänä kesänä ensimmäisen maratonini! Kyllä. Kuulostaa uskomattomalta juoksuvihaajataustani tuntien, mutta totta se on. Jos sinäkin haluat maratoonariksi, lukaise pettämättömät vinkkini!

Exhibit A

1. Kisan valinta. 
Voit toki mennä New Yorkin tai Tukholman juoksukisoihin, mutta totta puhuen, siellä on aivan liikaa ihmisiä, törkeät pääsymaksut, kauheasti katsojia ja lisäksi sinulle tyrkytetään matkan varrella ties mitä suihkua ja suolakurkkua vaikka pitäisi ihan vaan juosta. Kannattaakin valita konstailematon lähimaraton. Tärkeintä on, että kukaan ei tunne sinua ja mikä hienointa matkavalikoima on paljon tylsiä perinnetapahtumia monipuolisempi: tarjolla oli 13, 6 ja 1,1 kilometriä. Erinomaista! Valitsin kuutosen, koska kilsan pituinen mikromaraton oli kuulemma lapsille.

2. Treenaus
Pidä treeni monipuolisena. Ota ohjelmaan ainakin halonhakkuuta, yrttipenkin kitkemistä, kaislojen niittoa ja mustikoiden keräämistä. Voit käydä juoksemassakin, mutta muista jättää paukkuja itse kisaan.

3. Kunnon kengät
Näin pitkällä matkalla kenkiin kannattaa panostaa. Jos kuitenkin käy niin, että unohdat bränikät neonväriset poposi himaan, voit toki hyväksyä jalkineiksi myös mökin ullakolta löytyneet 20 vuotta vanhat ritsat.

4. Kisapäivän aikataulu
Syö kevyt lounas ja suuntaa kisapaikalle hyvissä ajoin. Jos kisapaikalla käy ilmi, että netissä oli ilmoitettu väärä alkamisajankohta ja sinulla onkin melkein pari tuntia luppoaikaa, käytä se järkevästi valmistautumiseen. Juokse lämmittelyksi vaikka paikalliseen kahvilaan, koska nälkähän tässä jo tulikin.

5. Tankkaus
Nauti kahvilassa yksi sihijuoma ja jykevä pantterituutti. Kunnon eväillä jaksaa kirmata! Älä vaan mitään vettä juo. Se saa tuutin hölskymään ikävästi mahassa.

6. Juoksuseura
Samantasoinen juoksukaveri on onnistuneen kisan tae. Jos kaverisi osoittautuukin hysteeriseksi aropupuksi, teeskentele, että tämä on sinunkin normivauhtisi ja pystyisit kyllä puhumaan jos haluaisit. Mutta ei ole asiaa.

7. Juoksustrategia
Pyri tasaisuuteen. Jos kaipaat lisäpotkua juoksuun, vedä juomapisteellä täysi muki mehua huikalla naamariin - pieni pistos siivittää vähintään yhtä hyvään vauhtiin kuin hikiseen selkääsi liimautuva valtava paarma. Kirittäjänä toimii hyvin myös sihijuomasta aiheutunut järkyttävä pissahätä.

8. Palautuminen
Käy välittömästi juoksun jälkeen tilaamassa vohveli ja kolmostuoppi, jotta saat naaman värin tasaantumaan, puhekykysi takaisin ja pystyt unohtamaan lainatossujen jäljeltä muussiksi menneet jalkapohjat. Pysy tyynenä kun huomaat tuloslistasta ylittäneesi kaikki odotukset ja harmittele, että helle hiukan verotti kilometriaikaa.

Sisäisesti voit karjua riemusta ja tituleerata itseäsi "maratoonariksi". Ensi vuonna uudestaan!

Jatkuu!

Arki. Neljän viikon ajan toiminut pop-up lomaohjelmatoimisto sulkee ovensa tänään. Huomenna pitäisi löytää kulkukortti, aikaistaa unirytmiä noin kolmella tunnilla, nyppiä kulmakarvat ja pakata päiväkotikassi.

Tästä kesästä muodostui hyvien säiden myötä puhtaasti kotimainen (pari viimeistä viikkoa olen halunnut ojentaa Nobelin rauhanpalkinnon ilmalämpöpumpun keksijälle). Saaristomökkimme palveli revohkaamme ennätysajan. Merivesi oli helteiden ansiosta kylpyvettä, pieni futiskenttä oli kerrankin kuiva ja uusi leikkimökki tarjosi sateisen päivän puuhapaikan.

Millaisista palasista tämä kesä tehtiin? Antaa kameran kertoa.

...Laiturilla istuskelusta ja pikkukalojen katselusta.

...Lenkkeilystä! Osallistuin maratonille. Siitä lisää tuonnempana.
Ps. Voiko joku kenkädisaineri kertoa, mitä vikaa olisi mustissa lenkakreissa?

...Turun kauppahallista. Ja tähän sydän.

...Metsän antimista. Myös niistä kaatuneista kupeista.

...Työnteosta. Kersa perusti maalle hyvään bisnesrakoon Matiketo-pesulan.

...Lähimatkailusta.

...Plutaamisesta. Aamulla, päivällä ja illalla.

...Luontokohtaamisista.

...Viljapelloista.

Kesäöiden ihailusta osa 1/2. Vasemmalta hiipii merisumu,

(osa 2/2) ...kun oikealta nousee jo aurinko.

Nyt nypin kulmakarvat, nautin omasta patjasta ja yritän muistaa, miten tätä blogia kirjoitetaan. Kamalasti on nimittäin asiaa!

Toivottavasti teilläkin oli leppeää.

Suosittu perhe-reality jatkuu syksyllä

Näin media-alalla työskentelevänä joutuu väkisinkin tekemisiin tuotantokausien kanssa. Kaikki sarjaohjelmat tehdään ja tilataan tuotantokausina. Draaman kaarta rakennetaan 8-12 jakson ympärille.

Tätä minun reality-tuotantoani on tehty jo kohtuullisen pitkään, peräti 14 tuotantokautta. Henkilöitä on poistunut yksi ja tullut lisää yksi, päähenkilöt ovat kokeneet niin työttömyyttä kuin matkakuumetta. Käsikirjoituksella ei ole juuri ollut roolia juonen kuljetuksessa.

Lapsiperheessä on aika turhaa yrittää käsikirjoittaa jotain. Sattumalla ja kaaoksella on merkittävä osuus arjen yleisilmeessä. Koko ajan saa olla paikkaamassa jotain aukkoa ja perumassa jotain sovittua, mutta jotain lupauksia voin kuitenkin antaa.

Syksyllä käsitellään vuorenvarmasti ainakin seuraavat teemat:

1. Uusi asunto

Huom! Huutakaa muuten pois tää 60-luvulta peräisin oleva,
puusepän tekemä kirjahylly!

Viimeistään syyskuussa koittaa muutto 200 metrin päähän.

On uusi asunto, uudet naapurit ja remonttiakin pukkaa! Miten 60-luvun arkkitehdin näkemys taipuu modernin perheen tarpeisiin? Haluaisin suomalaisen keittiön - mutta mitä se maksaa? Onnistuuko parketin valkolakkaus? Saanko takan toimimaan? Myös kevyempiä sisustusdilemmoja on luvassa.

Syksyn aikana toivottavasti realisoituu myös nykyisen kämpän myynti - kuka meille muuttaa?

2. Elämä koululaisen mutsina

Tässä asiassa olen totaalisesti uuden edessä. Jos hakemus toissijaisesta koulupaikasta ei mene elokuussakaan läpi, on jännitettävänä uusi koulumatka (ja miten se taitetaan?) ja uudet luokkakaverit. Onko luokanopettaja yhtä ikimuistoinen tyyppi kuin minulla aikoinaan? Mitä iltapäiväkerhossa tehdään? Ja mistä aion repiä syys- ja talvilomat?

Ja sitten on sitä kaikkea muuta.

Esimerkiksi harrastukset. Snadi aloittaa muskarin ja Skidi kuoron, mutta tarvitaanko myös askarteluvimman käsittelyyn joku aktivointi? Ja miten aika riittää, kun ipana innostui kiipeilykeskukseen ulkoistettujen synttäreiden myötä myös seinäkiipeilystä.

Lisäksi aion käsitellä myös Skidin oman puhelimen problematiikkaa. Luurin valinta ja käyttöehdot eivät olleetkaan ihan läpihuutojuttu.

Ja aina on olemassa kunnallispoliittinen runsaudensarvi. Tällä hetkellä käydään debattia siitä, miksi Angry Birds -puistoja rakennetaan kaupungin rahoilla..

Näillä. Päätän myyntipuheeni tähän ja hiljennyn muutamaksi viikoksi mökkielämän viettoon. Hyvää kesää tutut ja tuntemattomat, samanmieliset ja erimieliset, niin kesä- kuin talvi-ihmiset.

Jatkuu!

Hyvästit hoitolaukulle

Kun siivoilin kaappeja tulevaa muuttoa silmälläpitäen, löysin mustan kangaskassin. Kassista löytyi minivaippa, tutti, peppupyyhkeitä ja pieni pussukka, jossa on mm. silikonilusikka, talkkia ja sappisaippuaa. En edes muistanut, että kyseinen kassi oli joskus toimittanut hoitolaukun virkaa.

Kuopus täytti juuri kolme vuotta, joten hoitolaukkua ei oltu tarvittu hetkeen. Tavarat näyttivät ihan vierailta. Yritin muistaa, milloin kassia olisi viimeksi käytetty, mutta mitään ei tullut mieleen. Tunsin kuitenkin kummallista helpotusta siitä, että laukku oli nyt tarpeeton.

Havahduin siihen, miten täydellisesti olin nollannut sisäisen muistikorttini. Molempien ipanoiden vauva-ajasta oli olemassa enää vain kimara hyvin sekalaisia muistikuvia, joiden todenperäisyydestä ei ole takeita. Muistan tuijottaneeni digiboksin kelloa. Imetysmaratonit. Kanniskelut. Minuuttien laskeminen, kun sadepäivänä ei keksinyt mitään tekemistä.

Silloin kun vauva-aika oli päällä, se ei tuntunut loppuvan ikinä. Nyt siitä on vierähtänyt satojen päivien ikuisuus. Ihan yhtäkkiä.

En ole varsinaisesti kokenut haikeutta, kun olen palannut vanhempainvapaalta takaisin työelämään tai viikannut pieneksi menneitä vauvan nuttuja kierrätyslaatikkoon. On autuasta siirtyä eteenpäin, unohtaminen kuuluu asiaan. Fiiliksetkin vanhentuvat. Silloin tuntui tuolta, nyt tuntuu tältä.

Hoitolaukkua pakkasi aikoinaan eri ihminen kuin se, joka sen viimeistä kertaa purki.

Nyt on paremmin.

Heteroseksuaalinen omatunto on puhunut

Tänään on kuunneltu heteroseksuaalien omantunnon ääntä. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei saanut taakseen lakivaliokunnan enemmistöä.

Kuva: Nyt-liite Tosin tämä data on virheellinen: kaikki homoparit eivät mene naimisiin senkään jälkeen.

En itsekään vielä pari vuotta sitten tiennyt, mitä tämä lakialoite oikeastaan pitää sisällään. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde, mitä väliä? Sitten päätin perehtyä aiheeseen ja lukaisin läpi perusoikeudet.

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." 

Siinäpä se tarvittava info oli. Aika selkeää.

Millainen sitten olisi "hyväksyttävä peruste"? Jos lakeja säätävä poliitikko ihan tieten tahtoen äänestää sivistysvaltion henkeä vastaan, soisi perusteiden olevan painavia. Kuten arvata saattaa, vastustajien argumentit olivat raikas tuulahdus suoraan hapansilakkapurkista.

Hirvisaaren mielestä vakiintuneita käsitteitä ei pidä muuttaa.
Östman komppasi, että avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio.
Niikon mielestä taas adoptiotilanteessa lapsella pitää olla ensisijainen oikeus isään ja äitiin.

Noh. Tasa-arvon toteutumista on toki vastustettu maailman sivu millä tekosyyllä milloinkin, mutta lasten oikeuksiin vetoaminen oli mielestäni erityisen huteraa.

Ihanko aikuisten oikeasti lapsilla pitäisi olla erityinen oikeus pippelillä varustettuun isään ja pimpillä varustettuun äitiin? Että viis siitä vaikka tappaisivat toisensa, kunhan lapsen perheessä on vanhempina oikea kromosomiyhdistelmä? Eikö silloin ihan ensimmäiseksi pitäisi kieltää avioero ja yksinhuoltajuus? Ja hyvänen aika: mitä, jos toinen vanhemmista kuolee? Pitää äkkiä ujuttaa lesken käsikynkkään puuttuva sukupuoli!

Vai luulevatko nämä ydinperhehömelöt, että homopareille aletaan avioliitto-oikeuden myötä jakaa lapsia oikealta ja vasemmalta? Ehkä he eivät vain tiedä, millainen seikkailu adoptioprosessi on. Tässä monivaiheisessa ja pitkässä hakuprosessissa perhe joutuu raskaaseen syyniin. Kymmenen vuoden jonotus ei ole maailman kätsin tapa päästä leikkimään perhettä.

Jos omaatuntoaan ihan tosissaan kuuntelee, oikeus turvalliseen lapsuuteen on se kirkkaasti tärkein arvo. Ja sen voi tarjota mikä tahansa tasapainoinen, perheeksi luettava kokonaisuus, joka ei välttämättä koostu sukulaisista eikä varsinkaan riipu lisääntymisvälineistöstä.

Suomalaisilla on toki muutenkin vähän tuuletettavaa perinnetontilla. Kun vilkaisee tilastoja vanhempainvapaiden pitämisestä ja naisen sukunimen valitsemisesta perheen yhteiseksi nimeksi (saati lasten sukunimeksi) tai lukee havaintoja päiväkotien tasa-arvotilanteesta, näyttää siltä, että Suomi on dynaaminen edelläkävijä lähinnä stereotypioiden vaalimisessa.

Tasa-arvossa ei ole sijaa omantunnon tulkinnoille. Sitä joko kannattaa tai ei kannata. Toivottavasti syksyn käsittelyyn mennessä kansanedustajien heteroseksuaalinen omatunto olisi päivitetty nykyaikaan.