Tämä lomailu alkaa nykyään olla aika mutkatonta. Vähän liiankin mutkatonta. Koululaiset (ja Koti-insinööri) arvostavat sekä nukkumista että pötköttelyä / löllimistä / navankaivelua, joten emme yleensä lähde lomilla minnekään. Olen tietenkin yrittänyt (pätevän intensiivivanhemman tavoin) saada ipanoita liikkeelle, että käytäisiin jossain, leffassa, keskustakirjastossa tai luistelemassa, mutta ei. Olen saanut ne vain kertaalleen sushibuffaan. Mikään aktiivinen tekeminen ei kiinnostele. Tämä aiheuttaa sen että me kaikki olemme mullaeiolemitääntekemistä-moodissa, mutta vain minua se häiritsee.
Pakko toisaalta arvostaa tätä päättäväisyyttä. Koululaiset tarvitsevat arkensa vastapainoksi lomaa, päiväkotiajat olivat ihan eri tavalla löysiä. Ekaluokkalainen on tehnyt uskomattoman itsenäistymisloikan kasin aamuihin ja vitosluokkalainen hanskannut läksyt, harrastukset ja joulukortit (!) vaikka tiukkaa on välillä tehnyt. Nyt listalla on ollut lähinnä aineenvaihduntaa ja eksistoimista.
En tiedä, mistä olen tämän lomatekemisen konseptin kehittänyt. Kertooko se sitten enemmän siitä, että olen tehnyt aina niin mielekästä työtä, että olen jaksanut myös lomilla tehdä kaikenlaista, vai siitä, että teen niin, koska kaikki muutkin (muka) tekevät. Ilman lomasuunnitelmia on hermostunut olo: loma menee hukkaan!
Laiskotteluosaaminen on nykyisessä tehokkuutta ihannoivassa asenneilmastossa aivan aliarvostettu asia ja toisaalta pitkästymisen sietokyky on laskenyt lähelle nollaa. Puhelin kaivetaan heti jos kahteen sekuntiin ei tapahdu mitään. Huomaan sen itsekin. Naamani edessä on välillä kolme eri ruutua, joista voi sitten valita sen minuutin tähtäimellä kiinnostavimman. Se ei ole erityisen tuottavaa vaikka ehkä näyttää siltä.
Minulta meni pitkään hyväksyä, että yrittäjän viikkoon mahtuu löysiä päiviä, jolloin ei saa oikein mitään aikaiseksi tai mistään kiinni. Silloin tekee mieli ulvoa jollekin, että mitä mä voisin tehdä. Suvantoja on toki palkkatyössäkin, mutta silloin voi tehdä aina jonkun ankean ohjelmistopäivityksen, tekemistään odottaneen raportin tai mennä häiritsemäään muiden työntekoa.
Tiedostan ja uskon, että tekemättömyys ja pitkästyminen ovat ihmiselle hyväksi. Ihmisen pitää kyllästyä löytääkseen luovuuden. Toisin kuin yleisesti oletetaan, pää ei tyhjene laiskottelusta vaan täyttyy.
Ja kuinka ollakaan: Skidi kaivoi eilen maalaustelineen ja vesivärit esiin pitkästä aikaa ja vaikeroi nyt maalaamisen vaikeutta. Snadi taas käynnisti kännykkänsä puhelinsovelluksen ja buukkasi loppuviikon täyteen ystävätärtapaamisia.
Minä katselen silti hieman kateellisena ystäväperheiden aktiivilomakuvia, joissa tehdään perheen kesken kaikkea hauskaa. Mutta en lakkaa yrittämästä: ehkä jonain päivänä saan roudattua tämän poppoon hiihtoretkelle, jossa räkä jäätyy nenään ja sukset katkeavat umpihankeen, minkä jälkeen minäkin uskon, että kotona on kivempaa.
