Mistä tietää, että kapasiteetti on lopussa?

Snadi ja ystävättärensä juoksivat luokseni päiväkodin pihassa. "Äiti, äiti, sopiiko leikkitreffit huomenna?" Jäi lyömään tyhjää, että mikä päivä huomenna on ja mitä ohjelmaa meillä on. Ei ollut mitään käryä. Totesin aivan muina politiikkoina, että onhan tuo mahdollista, mutta asiaa täytyy tarkastella laajemmalla otannalla.

Sitten Koti-insinööri totesi eräänä iltana, että punkkibussi kaartaa huudeille ensi torstaina. Kysyin minuutin päästä, että mitä niistä punkkirokotteista siis pitikään taas muistaa.

Kun en yritysvierailulla löytänyt lomakkeen päiväykseen päivämäärää ja vuosilukuakin piti miettiä tovi, tuli mieleen, että taitaa olla kapasiteetti vähän kovilla. Jouduinkin pyytämään perheeltä, että eivät ennen juhannusviikkoa vaatisi minua muistamaan enää yhtään mitään ylimäräräistä.

Vaikka elämäni on periaatteessa huoletonta ja ruuhkavuosiramppaaminen on vähentynyt, kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen. Romaanin kustannussopimus, työelämän iso päätös ja oman yrityksen starttaaminen uusine aluevaltauksineen, mörököllikirjan julkaiseminen ja sen jatko-osan kirjoittaminen eivät ole olleet mitään ihan pieniä juttuja. Ne ovat vaatineet kaikki ankaraa pohdintaa, päätöksiä hataralta faktapohjalta, jo tehtyjen ratkaisujen muuttamista ja lennosta konseptointia.

En ole ylitunnollinen suorittaja. Olen oppinut laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja suhtautumaan virheisiin armollisemmin: minun työssäni tapahtuneesta virheestä kukaan ei kuole eikä edes vammaudu. En muista, milloin olisin menettänyt työstressin takia yöunet. Tykkään työstäni ja siitä siitä fiiliksestä, kun takki on tyhjä.

Oletan myös, että minulla on aika hyvä stressinsietokyky. Yleensä sykkeeni vain hidastuu, mitä kovempi paine on, mutta tämä pätee vain sellaisiin tilanteisiin, joissa olen vahvoilla. Nyt olen monessa suhteessa epämukavuusalueella. Siellä kuulemma ihminen kehittyy, mutta mihin suuntaan?

Sitten kun on erityisen epäherkkä ihminen, jonka keho ei ilmoittele yhtään mitään vaikka sitä yrittäisi kuulostellakin, tulee vähän epävarma olo. Mistä pitäisi huolestua? Tunnistanko varmasti ylikierrosten merkit? Mitä ne edes ovat?

Jos pohdit samaa asiaa, lukaise tämä juttu. Ex-kollegat kertovat siitä, miltä tuntuu, kun kuormitusta on pitkään paljon ja työuupumus iskee ihan salakavalasti. Asiaa hävetään vieläkin ihan liikaa ja ihan turhaan.

Kaikki riippuu siitä, mitkä asiat kokee stressaavina. Työuupumuksen syynä on usein huono johtaminen ja epäselvät työn tavoitteet ja allekirjoitan tämän täysin työntekijän näkökulmasta. Minua häiritsee seuraavaa palkkasummaa paljon enemmän se, etten tiedä, mitä minulta odotetaan tai päämäärä on epäselvä enkä voi vaikuttaa siihen. En kertakaikkiaan viihdy tilanteessa, jossa näkymä eteenpäin on nolla. Voi olla, että olen työn suhteen kontrollifriikimpi kuin vapaa-ajalla, mutta tämä on vain ollut pakko hyväksyä.

Jos siis vain työmuistini on koetuksella, mutta mielialat ja energiatasot ovat normaalit, en todennäköisesti ole reunalla. Toki sinne voi päätyä, jos tasapaino ei palaudu puolen vuoden sisään. Väsymys arkipäiväistyy erityisesti pikkulapsiaikana ja epätavallisen väsymyksen huomaaminen vaikeutuu. Siinä vaiheessa oma unohtelukin ehkä lakkaa naurattamasta.

Kun kävin pitkällä kävelyllä ja vedin kahdeksan tunnin yöunet, näkökin oli aamulla kirkastunut. Yritän vain tehdä liikaa asioita yhtä aikaa. En ole yrittäjänä turvassa uupumiselta, tietenkään, mutta ainakin minulla on valtaa vaikuttaa siihen mitä teen.

Pitäkää siis itseänne silmällä. Jos aivot tahmaavat, olo on jatkuvasti alakuloinen ja väsymys kroonista, pitäisi käväistä vastaanotolla. Burnout ei nimittäin ole asia, joka vahvistaa, jos ei tapa.

Kun pussauskoppiin änkeää tekoäly

Kaupallinen yhteistyö Gummerus ja Suomen Blogimedia

Nerokas visuaalinen aasinsilta: särkynyt sydän!

Olen ollut huomaavinani, että nykyviihteeseen on alkanut hiipiä mukaan uusi hahmo: tekoäly. Olen digidigi-duunitaustani takia epänormaalin kiinnostunut siitä, mihin älykkäästi toimivia ohjelmistoja kehitetään ja käytetään, joten hakeudun näiden teemojen pariin ihan vapaaehtoisesti.

Lukaisin hellepäivien ratoksi P. Z. Reizinin tuoreen romaanin Onnen algoritmi (Gummerus), jossa kaksi tekoälyohjelmistoa kehittävät tietoisuuden ja sitä kautta oman tahdon. Aidaniksi nimetty tekoäly yrittää löytää sinkuksi jääneelle Jenille uuden poikaystävän ja etsii Jenin datasta säännönmukaisuutta siitä, millainen mies häntä viehättää. Lopulta softa saattaa Jenin yhteen Yhdysvalloissa asuvan Tomin kanssa, mutta kapuloita rattaisiin laittaakin sitten toinen, vähän ilkeämpi tekoäly Aisling.

Kirja on kokonaisuudessaan kevyttä luettavaa eikä erityisen sci-fiä. Muutama mutka on oikaistu fiktion nimissä, mutta asetelma on herkullinen. Spoilaamatta liikaa sanottakoon, että paperilla hyvä suhde ei tietenkään toimi tosielämässä (sen todistaa myös realitysarja Ensitreffit alttarilla), tässäkin tarinassa näytetään, mikä kaikki voi mennä koneälyllä vikaan.



Tekoälystä ja sen soveltamismahdollisuuksista puhutaan populaarissa hengessä aika vähän, vaikka se on käsitteenä eläkeikäinen vanhus. Alan pioneeri Alan Turing kehitteli jo 50-luvulla kokeen, jolla voi mitata tietokoneen ihmismäisyyttä (= tietokone on älykäs, jos sen vastauksia ei pysty keskustelussa erottamaan ihmisen vastauksista). Tekoälyn "älykkyys" perustuu kuitenkin vain säännönmukaisuuksien löytämiseen ja mallintamiseen, tekoäly ei siis ole luova, vielä. Etu on siinä, että kone pystyy käsittelemään ja ryhmittelemään valtavan määrän dataa nopeasti, tekemään siis  ihmisen näkökulmasta tylsiä ja  aikaavieviä tehtäviä valittamatta ja ilman palkkaa. (Toistaiseksi on vielä fiktiota, että ne alkavat vaatia oikeuksiaan kuten Westworldissa.)

Tykkään kuitenkin kirjoista, jotka pistävät miettimään väistämätöntä tulevaisuutta, ihmisen ja koneen suhdetta: mitkä tehtävät oikeasti sopivat paremmin koneille ja toisaalta mihin ihminen pystyy paremmin, mitä ovat ihmisyyden vahvuudet. Yleisin tekoälyyn liittyvä pelko lienee se, että ohjelmistot ottavat isännän roolin (tekoälyn sotilaskäyttö on työn alla, tietenkin) ja meitä viedään kuin litran mittaa, vaikka enemmän meidän pitäisi ihmistä pelätä kuin älykkäitä ohjelmistoja.

Lisäksi kirja laittaa pohtimaan GDPR-hengessä omaa digijalanjälkeään: miten helppo minua on verkossa seurata, miten paljon tarkkaa ja intiimiä tietoa minusta löytyy ja onko minulla mitään käryä tietoturvani tilasta. Kun tähän avoimeen datamäärään lisätään se, miten helppo meitä ihmisiä on helppo sahata linssiin ja manipuloida, tullaankin äkkiä todellisuuteen: jopa vaalitulokseen vaikuttaminen on täysin mahdollista. Ihan samalla tavalla omista seksuaalisista mieltymyksistä löytyy digimuotoista tietoa mallinnuksen pohjaksi.

Ihmistä on tietenkin hirveän vaikea loppuun asti mallintaa, saati sitten kahden ihmisen sopivuutta toisilleen, mutta en rehellisesti tiedä, olemmeko me siinä itse yhtään parempia kuin tekoäly. Olemme ennakkoluuloisia, äkkivääriä ja luotamme intuitioon ja teemme ylipäätään koneen näkökulmasta täysin epäloogisia ratkaisuja myös puolisoiden suhteen. Koneen pitäisikin oppia tekotyhmäksi ennen kuin se voisi olla inhimillinen. Onnen algoritmin pitäisi osata myös onnettomuuden algoritmi, surun, häpeän, katumuksen ja huumorin nyanssit ja jäljitellä ihmiselämän hormonipurskeita päästäkseen edes lähelle. En istuisi tässä ellen olisi kohtuullisen äkäisessä mielentilassa lähtenyt juhannusreissulle Pärnuun vuonna 2003. Olisiko kone tiennyt että lähtisin?

Uskon vakaasti, että on sovellusalueita, joissa tekoälyn käyttöä voisi lisätä huomattavasti (liikennevalot) ja sitten taas on alueita, jotka eivät koskaan tule toimimaan. Sirin kanssa keskusteleminen on loppujen lopuksi aika älytöntä, juuri oikealla tavalla.

Jos kiinnostuit kirjasta niin sinua ilahduttanee tieto, että Project Maman lukijat saavat Adlibriksestä Onnen algoritmin erikoishintaan 21,90€ - klikkaa tästä kaupoille! Tarjous on voimassa 31.7.2018 saakka.

Ps. Tiesittekö, että tekoäly osaa luoda uskottavia ihmiskasvoja? Hesarissa oli taannoin kasvojentunnistustesti, jossa piti erottaa toisitaan oikeat ihmiset ja tekoälyn luomat feikkikasvot. Tunnistin aika helposti ihmisen (ihmiskasvoissa on aina jotain "vikaa, jotain epäsymmetristä), mutta jos en olisi varta vasten tiennyt, että kyseessä on testi, olisin varmasti mennyt halpaan.