Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

9.6.2018

Mitä tietää, että kapasiteetti on lopussa?



Snadi ja ystävättärensä juoksivat luokseni päiväkodin pihassa. "Äiti, äiti, sopiiko leikkitreffit huomenna?" Jäi lyömään tyhjää, että mikä päivä huomenna on ja mitä ohjelmaa meillä on. Ei ollut mitään käryä. Totesin aivan muina politiikkoina, että onhan tuo mahdollista, mutta asiaa täytyy tarkastella laajemmalla otannalla.

Sitten Koti-insinööri totesi eräänä iltana, että punkkibussi kaartaa huudeille ensi torstaina. Kysyin minuutin päästä, että mitä niistä punkkirokotteista siis pitikään taas muistaa.

Kun en yritysvierailulla löytänyt lomakkeen päiväykseen päivämäärää ja vuosilukuakin piti miettiä tovi, tuli mieleen, että taitaa olla kapasiteetti vähän kovilla. Jouduinkin pyytämään perheeltä, että eivät ennen juhannusviikkoa vaatisi minua muistamaan enää yhtään mitään ylimäräräistä.

Vaikka elämäni on periaatteessa huoletonta ja ruuhkavuosiramppaaminen on vähentynyt, kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen. Romaanin kustannussopimus, työelämän iso päätös ja oman yrityksen starttaaminen uusine aluevaltauksineen, mörököllikirjan julkaiseminen ja sen jatko-osan kirjoittaminen eivät ole olleet mitään ihan pieniä juttuja. Ne ovat vaatineet kaikki ankaraa pohdintaa, päätöksiä hataralta faktapohjalta, jo tehtyjen ratkaisujen muuttamista ja lennosta konseptointia.

En ole ylitunnollinen suorittaja. Olen oppinut laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja suhtautumaan virheisiin armollisemmin: minun työssäni tapahtuneesta virheestä kukaan ei kuole eikä edes vammaudu. En muista, milloin olisin menettänyt työstressin takia yöunet. Tykkään työstäni ja siitä siitä fiiliksestä, kun takki on tyhjä.

Oletan myös, että minulla on aika hyvä stressinsietokyky. Yleensä sykkeeni vain hidastuu, mitä kovempi paine on, mutta tämä pätee vain sellaisiin tilanteisiin, joissa olen vahvoilla. Nyt olen monessa suhteessa epämukavuusalueella. Siellä kuulemma ihminen kehittyy, mutta mihin suuntaan?

Sitten kun on erityisen epäherkkä ihminen, jonka keho ei ilmoittele yhtään mitään vaikka sitä yrittäisi kuulostellakin, tulee vähän epävarma olo. Mistä pitäisi huolestua? Tunnistanko varmasti ylikierrosten merkit? Mitä ne edes ovat?

Jos pohdit samaa asiaa, lukaise tämä juttu. Ex-kollegat kertovat siitä, miltä tuntuu, kun kuormitusta on pitkään paljon ja työuupumus iskee ihan salakavalasti. Asiaa hävetään vieläkin ihan liikaa ja ihan turhaan.

Kaikki riippuu siitä, mitkä asiat kokee stressaavina. Työuupumuksen syynä on usein huono johtaminen ja epäselvät työn tavoitteet ja allekirjoitan tämän täysin työntekijän näkökulmasta. Minua häiritsee seuraavaa palkkasummaa paljon enemmän se, etten tiedä, mitä minulta odotetaan tai päämäärä on epäselvä enkä voi vaikuttaa siihen. En kertakaikkiaan viihdy tilanteessa, jossa näkymä eteenpäin on nolla. Voi olla, että olen työn suhteen kontrollifriikimpi kuin vapaa-ajalla, mutta tämä on vain ollut pakko hyväksyä.

Jos siis vain työmuistini on koetuksella, mutta mielialat ja energiatasot ovat normaalit, en todennäköisesti ole reunalla. Toki sinne voi päätyä, jos tasapaino ei palaudu puolen vuoden sisään. Väsymys arkipäiväistyy erityisesti pikkulapsiaikana ja epätavallisen väsymyksen huomaaminen vaikeutuu. Siinä vaiheessa oma unohtelukin ehkä lakkaa naurattamasta.

Kun kävin pitkällä kävelyllä ja vedin kahdeksan tunnin yöunet, näkökin oli aamulla kirkastunut. Yritän vain tehdä liikaa asioita yhtä aikaa. En ole yrittäjänä turvassa uupumiselta, tietenkään, mutta ainakin minulla on valtaa vaikuttaa siihen mitä teen.

Pitäkää siis itseänne silmällä. Jos aivot tahmaavat, olo on jatkuvasti alakuloinen ja väsymys kroonista, pitäisi käväistä vastaanotolla. Burnout ei nimittäin ole asia, joka vahvistaa, jos ei tapa.


4 kommenttia:

  1. Juuri näinhän se menee: jos johtaminen on vain sellaista "koittakaa ny pärjäillä, tässä on kaikilla ny vähän kaikenlaista" -osastoa niin tunnollinen työntekijä kyllä palaa loppuun hyvinkin helposti, varsinkin jos resurssit ovat rajallisia (kuten ne aina ovat), aikaa käytetään turhiin palavereihin (kuten tapahtuu aina), tukea ei välttämättä saa ja itsellekin iskostuu mieleen se et "no kyllähän tää ny tästä ku vähän vielä jaksaa puristaa". Itse tajusin onneksi tilanteen pari vuotta sitten ajoissa, ja uskalsin hypätä pois, vasta myöhemmin tajusin että olin ihan burnoutin partaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tätä ajattelua on yllättävän paljon liikkeellä että kyllä ne kyvykkäät ihmiset johtavat ihan itse itseään ja kyllähän se hetken saattaa toimiakin jos mikään yrityksen toimintaympäristössä ei muutu. Hyvä että osasit päästää irti!

      Poista
  2. Mulla oli tässä keväällä tavallista rankempi jakso töissä ja jouduin tekemään 10-12 tunnin työpäiviä ja vielä viikonloppuisin. Samaan aikaan piti opiskella ja myydä kämppää. Plus se pikkulapsiarki. (Onneksi on puoliso.) Pelottavinta omassa kokemuksessa oli se, miten siitä ajankäytön mallista tuli kuukaudessa uusi normaali. Parin työntäyteisen viikonlopun jälkeen tuntui, että mihin sitä vapaa-aikaa edes tarvitsee. Onneksi projektit loppuivat aikanaan, mutta kokemus opetti sen, miten helposti itsensä voi huijata tekemään vaikka miten paljon töitä. Tässä olisi kyllä yleisenkin kulttuurinmuutoksen paikka. Varsinkin asiantuntijatyössä kahdeksan tunnin työpäivä ilman ilta- ja viikonlopputöitä on lähinnä vitsi, tai riippuu varmaan myös työpaikasta. Jos käytännössä kaikki tekevät ylitöitä palkatta eli "joustavat", yhden on todella vaikea nousta sitä mallia vastaan, vaikka kroppa alkaisi ilmoitella loman tarpeesta.

    Nappi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä havaintoja! Yrityksen työkulttuurista on muuten hirveän vaikea saada tietoa etukäteen, siitä annetaan haastattelussa yleensä aika ruusuinen kuva. Ja varsinkin kiinnostavalla työllä on taipumus hiljalleen nielaista kaikki aika, en tiedä miten paljon töitä tekisin jos ei olisi perhettä pitämässä rutiineista kiinni.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...